sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Rauhallinen sunnuntai

Tyypillinen sunnuntaipäivä. Siivottiin ja pesin pyykkiä, tehtiin hyvää ruokaa ja vaan oleiltiin. Illalla on vuorossa BodyBalance, nyt taas pääsen sinne kun ei ole peliä, pojilla kun on vähän rapsakka olo ;)

Oli kyllä hauskaa eilen ja hetken aikaa mietin että olisin lähtenyt poikien kanssa baariin, mutta väsy iski taas, joten kävin vain heittämässä pojat kaupunkiin ja tulin nukkumaan. Vaikka meni myöhään, onneksi kelloja siirrettiin tänään niin heräsin silti ihan ajoissa :)

Ensi viikolla on autokoulun II-vaihe. Huomenna aamulla pimeäajo (simulaattorilla), tiistaina iltapäivällä ajoanalyysi ja torstaina ensin aamulla kaksi tuntia teoriaa ja sitten neljä tuntia rataharjoittelua. Otankin torstain vapaaksi töistä jotta pääsen suorittamaan kaiken. Sitten on sekin vaihe ohi. Mutta kyllä kivistää, II-vaihe nimittäin maksaa ihan älyttömän paljon! No, onneksi olin säästänyt rahaa siihen.

Tänään on ruokapäiväkirjan viimeinen päivä, ja vaikka herkkuja tuli syötyä normaalia paljon enemmän, vastaa viikko silti aikalailla muuten normaaliviikkoa. Jos herkut olisivat jääneet syömättä, tulisi päivän keskiarvoksi varmaankin noin 1800-1900 kcal, sillä normaalisti syön herkkujen tilalla hedelmiä. Arkiliikunta on kyllä vähentynyt paljon, mutta harrastan kyllä paljon hyötyliikuntaa, mm. kävelen päivittäin useita kerroksia rappusia. Töissä oli myös aika touhuntäyteinen viikko, en istunut paljoakaan koneella, ja kotilukupäivinäkin sain liikehdittyä. Paljonhan tuossa olisi parantamisen varaa, mutta energiaa ei vain ole enää kuten normaalisti. Toisaalta myös haluan lepäillä jos väsyttää, sekin aika tulee kun ei saa levätä.

Kissakin on nukkunut koko päivän sohvalla vieressäni, ihanan rauhallinen sunnuntai :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti