keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Oireilua

Kaksi uutta raskausoiretta bongattu! Eilen mies kysyi, että haiseeko jääkaapissa jonkin aikaa ollut meetwursti mielestäni kummalliselle. Haistoin, ja hyvä etten hypännyt metriä kauemmas, sillä haju kirjaimellisesti pisti nenääni. Ihmettelin miehelle miten hän ei muka haistanut sitä hirveää homeen hajua. Vasta tänään aamulla tajusin, että ehkä hajuaistini on herkentynyt kun pyyhin nenääni äkillisen pienen nenäverenvuodon yllätettyä. Nenäni ei koskaan vuoda verta.

Siinä missä uusia oireita on tullut, vanhat ovat helpottaneet. Maha ei enää juurikaan kipuile ja samalla öllötys olo on helpottanut. Myös pahin turvotus tuntuu laskeneen. Vaikka oireiden helpottaminen on hieno juttu, laittaa se vähän huolehtimaan. Entä jos oireiden lieventyminen on merkki siitä, että kaikki ei olekaan myttysellä hyvin? En edelleenkään osaa ajatella ihan oikeasti olevani raskaana ja kutsun sitä myttyseksi jotta osaisin hahmottaa, että minussa saattaakin kyteä elämän siemen.
Yritän ottaa oireiden helpottamisen niin, että se johtuu siitä, että olen lomailemassa omassa kodissa sen sijaan, että matkustelen ympäri Suomea ja saan syötyä muutaman tunnin välein. Juu, siitä sen on johduttava.

Eilen siivosin "ihan vähän". Intouduin hieman ja sain siivottua perusteellisesti koko yläkerran. Pesin kylpyhuoneen seiniä myöten ja saunan lauteetkin. Kävin kaikki vaatekaapit läpi ja jopa uudelleen järjestelin työhuoneen kirjahyllyn! Pyyhin kaikki pölyt, laitoin miehen viemään matot ulos, imuroin ja pesin lattiat. Ai että oli ihanaa kun oli tiptop siistiä. Tänään koitan saada saman aikaan alakerrassa. Täällä kaappeja on onneksi vähemmän joten ei luulisi olevan yhtä työläs juttu. Tosin ajattelin myös siistiä pihan rikkaruohoista jos aika riitää.

Menen nimittäin tänään uimaan ystäväni kanssa. Olen miettinyt, että kertoisinko uutiset hänelle, hän kuitenkin tietää meidän yritävän lasta. Tällä hetkellä myttysestä tietää meidän kahden lisäksi kaksi ystävääni, jotka ovat tienneet myös yrityksen aloituksesta. Yrityksestä tietää heidän lisäkseen kaksi muutakin ystävää, mutten ole kertonut heille vielä myttysestä. Haluan kertoa asiasta kasvotusten. Tänään voisi olla toisen vuoro ja ensi viikolla toisen (menemme yhdessä katsomaan Eclipsen silloin).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti