Myttynen

Noniin, nyt ehtii vähän paremmin kirjoitella. En edelleenkään osaa uskoa tätä todeksi, vaikka juuri varasin neuvolan kolmen viikon päähän. Neuvolatäti onnitteli heti ja vaikutti todella ystävälliseltä ja herttaiselta. Jotenkin tuli turvallinen olo.

Kuvissa testi jonka tein miehelle, sekä se t-paita jonka ostin. Jotain konreettista. Aion säilyttää tuon testin, kaikki muut meni roskiin. Toisaalta tekisi mieli ostaa se digitaalinen raskaustesti, joka näyttäisi viikot, mutta järki kertoo minulle varsin hyvin, että siinä ei ole järkeä. Rahantuhlausta. Tiedän itse oletetut viikot ja tarkemmat viikot saan myöhemmin. Minulle riittäisi, että tietäisin kaiken olevan kunnossa. Takeitahan mistään ei vielä ole.

Olo ei ole kummoinen. Janottaa lähes koko ajan ja siitä seuraa, että pissattaa jatkuvasti. Lisäksi mahakipu vaivaa. Kipu on jotain erilaista, kovemman menkkajuilinnan ja sekaisin olevan mahan sekoitusta. Se tulee jos en ole syönyt hetkeen tai jos söin liikaa. Siihen auttaa paikoillaan istuminen sekä nälän yllättäessä syöminen, kohtuudella. Kipuiluun liittyy myös hienoinen öllö olo. Öisin en kipuile enkä ole joutunut heräämään vessaan. Päivisin väsyttää hieman, kerran olen torkkunut sohvalle.

Tekisi mieli kertoa vanhemmille mutta pelottaa. Jos jokin menee pieleen, suru olisi jaettu. Mutta en kestä hyysäystä enkä päivittelyä. Toisaalta haluaisin kertoa uutiset jotenkin kivasti, haaveilen kortista, johon voisin liimata ensimmäisen ultran kuvan.

Sanoin miehelle, että hänkin voisi tulla mukaan ensimmäiseen neuvolaan. Kun kerroin hänelle eilen, että tänään täytyy muistaa soittaa ja varata aika, hän sanoi tyypilliseen tapaansa "Jaa.". Äänensävy oli osittain tympiintynyt, sellainen että ei kiinnosta, hömpötän vain turhuuksia. Mutta mistäpä hän tietäisi vielä mistään mitään. Jos minä en vielä ymmärrä tätä, miten voisin olettaa miehen ymmärtävän? Hän kuuli neuvolatädin kanssa käymäni keskustelun. Puhelun loputtua kerroin miehelle milloin sain ajan ja tuntemukseni tädistä, hän vaikutti vähemmän skeptiseltä. Ehkä hän ymmärsi (niinkuin minäkin melkein), että ehkä tämä alkaa olla totta.

Olen kertonut miehelle kaikki kokemani oireet. Aamulla oli laittanut kahvin kiehumaan ja leivät mikroon sulamaan kun minun tuli kamala vessahätä. Pyysin miestä viimeistelemään aamiaisen. Hän ei ollut käynyt kaupassa hetkeen joten aamiainen ei ollut kummoinen. Hän totesi että olisi voinut käydä ennen aamiaista kaupassa niin olisi ollut jotain syötävää. Totesin hänelle vessasta, että en voi lähteä minnekään ennenkuin olen saanut syötyä, sillä mahakipu oli kova. Hän totesi heti että no sitten syödään ensin, huolehtivalla äänellä. Taisi tajuta, että kyse oli näistä oireista.

Olen hieman sekaisin, en tiedä mitä ajatella. Kuinka paljon uskallan ottaa asioista lisää selvää, kuinka paljon uskallan keskustella näistä asioista miehen kanssa? Entä jos kaikki ei mene hyvin? Pelkään, että ottamalla liikaa selvää ja tajuamalla tämän manaan huonoa karmaa ja innostun liikaa. Ja sitten tippuisin korkealta.  Jos hehkutan tätä miehen kanssa liikaa, hänkin kasvaa tähän mukaan ja tippuu myös liian korkealta.Vaikka samalla en osaa (enkä halua) edes kuvitella, että mikään voisi mennä pieleen.

Onneksi olen kesälomalla, voin rentoutua ja kuunnella kehoani rauhassa. Ei ole mihinkään kiire.

Rv 4+6