sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Yllätyksiä ja hajoamisia

Nyt on taas vuosi vanhennuttu. Eilen juhlittiin syntymäpäiviäni käymällä ulkona syömässä, Eeliskin oli mukana ja niin hienosti jaksoi istua pöydässä syöttötuolissa kun tilasin kasvikseni erikseen niin että sain ne annettua Eelikselle naposteltaviksi. Anoppi ja hänen miehensä tuli käymään täällä ja heidän kanssaan menimme kaupunkiin. Jouduttiin ahtautumaan kaikki samaan autoon, sillä oikein mukavasti meidän autosta lakkasi jarrut toimimasta! Jarrunesteet oli valuneet pitkin katua. Mies kävi ostamassa sen verran jarrunestettä että saa ajettua huomenna auton läheiselle korjaamolle. Sopivasti huomenna pitäisi se kirppispöytäkin tyhjentää... No, onneksi ei oltu reissun päällä!

Mies kyllä yllätti minut eilen aamulla ihan täysin, ja minua on aika vaikea yllättää. Nimittäin sain jo lempikukkiani ja -suklaata perjantaina kun mies tuli kotiin, kaupat kun ei olleet eilen auki. No, eilen aamulla aamiaiskulhossa oli odottamassa vielä korupaketti! Sain uudet korvikset kadottamieni tilalle! Ihan mahtavaa, sillä surin paljon korviksieni häviämistä. Tosin, vihjasin muutama viikko sitten että jotkut korut tilalle olisi kivat mutta mies osti samanlaiset, täydellistä! Kyseessä on siis Kalevalan Vanamo-korut, joista minulla on myös kääty ja sormus. Ihanaa :)

Eelis on vähän ollut nuhainen ja ilmeisesti siksi vähän pahalla tuulella. Mies on noussut nyt viikonloppuna aamulla Eeliksen kanssa mutta en ole sitten itsekään saanut kun vähän torkuttua kun Eelis on itkenyt niin paljon. Jostain syystä on nyt viimeaikoina tapellut isälleen paljon, minun kanssa ei juurikaan. Tai jos olen paikalla ja näkyvissä niin on silloinkin rauhallisempi. Liekö eroahdistus vai mikä... Myös kolmas hammas puhkesi loppuviikosta (eteen ylös).

Huomenna alkaa viimeinen viikko ennen miehen isyysvapaita!

1 kommentti:

  1. Hyvää synttäriä! :) Hassua että teilläö menee noin päin: meillä Lilja kitisee nimenomaan minut nähtyään! Se saattaa viihtyä pitkiä aikoja yksikseen tai isin kanssa touhuten, mutta kun se näkee minusta vilauksenkin, niin heti alkaa kitinä, että on pakko päästä äidin syliin eikä sylissäkään ole hyvä, vaan pitää siitä rimpuilla pois ja sitten taas takaisin syliin. Mulle onki tullu tavaks hiippailla hiljaa ettei se huomaa mun menevän tai tulevan, jotta hyvä mieli säilyy (molemmilla:)

    VastaaPoista