keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Jokojokojokojoko

Voi että, lupaavasti alkaa tämä aamu. Puoli neljältä heräsin pissalle ja kävinpä vielä perään toisenkin kerran kun tuntui että mahassa kiersi. Siinä sitten koitin etsiä mukavaa asentoa kun oli jotenkin vähän tukala olla. Tajusin, että pari supistustakin tuli siinä asennon tasaantumista odotellessa ja ne tuntuivat jotenkin hieman erilaisilta ja säännöllisiltä. Odotin vielä yhden supistuksen ja kävin hakemassa kellon ranteeseen. Niinhän ne supparit tuli tasan 10 min välein. Supistukset tuntuivat kiristävän mahanahkan sijaan/lisäksi alkaen keskimahalta ylämahan sijaan ja leviää lämpimänä (mutta ei mukavana) aaltona aina alapäähän asti.

Siinä makasin ja kellotin supistuksia puoli kuuteen asti, välillä tuli 9 minuutin välein, selkää alkoi särkeä paria minuuttia ennen. Päätin, että nousen ylös puoli kuuden maissa kun enää ei tuntunut siltä, että jaksaisin vain makailla. Pari supistusta tuli jo laimeampanakin.

No nousin ylös ja tulin koneelle istumaan (jumppapallon päälle) ja supparien voima palasi ja väli on nyt ollut 7 minuutin pintaan. Varsinaisesti eivät tee kovin kipeää vielä mutta huippu laittaa jo vähän puhalluttamaan.

Ihan kamalasti teki mieli kuiskata miehelle joka käänsi kylkeä ja oli vähän hereillä jossain vaiheessa, että nyt se taitaa alkaa! :D Maltoin kuitenkin mieleni ja käyn kohta laittamassa herätyskellon pois päältä, että hän saa nukkua vielä. Tiedän, että ei hän kuitenkaan mihinkään töihin malta lähteä! Ja että kaikki ei mene pieleen vaikka hän tänään olisikin töistä aamun poissa.

Niin kovasti toivon, että tässä(kin) voisin luottaa kroppaani, joka on aina toiminut lähes kellon tarkasti ja luotettavasti. Toivon, että tämä ei olisi väärä hälytys vaan saisin mahdollisesti jo tämän vuorokauden sisällä pitää myttystä sylissä ensimmäistä kertaa :)

2 kommenttia:

  1. Hui, toivottavasti Myttynen nyt tulisi sieltä jo! Eikös joku kaverisi sanonut, että se syntyy 25. päivä, huomenna? :D

    VastaaPoista