keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Myllerrystä

Sain "hieman" etukäteen synttärilahjan vanhemmiltani. Äiti soitti eilen illalla, että olivat päättäneet isän kanssa ostavansa minulle verenpainemittarin. Ihan hyvä, koska korkeaa verenpainetta on ilmassa ihan normaalistikin, niin mittarille tulee varmasti käyttöä raskauden jälkeen.

Kävin hakemassa Sokoksen 3+1 päiviltä Omronin MX3 Plus -mittarin hintaan 59,90€. Heti kotiin päästyä piti päästä testaamaan, ilman rauhoittumisia tai mitään sain lukemaksi noin 130/75, ja nyt hetken rauhoituttuani 118/72. Eli minulla on sama vika kuin äidilläni, kodin ulkopuolella mitattu verenpaine on aina korkeampi.

Huoli on nyt pienempi :) Vaikka kuitenkin edelleen tallella.

Tänään on ollut myllerryspäivä. Ensimmäistä kertaa tunsin myllerrystä vatsassa ihan työpäivän aikanakin!
Väsymys on astunut taas kuvioihin. Aamusta jaksan mutta kahden jälkeen tekee jo tiukkaa, kotiin päästyä tekisi kovasti mieli vetäistä pienet päikkärit, mutta olen ollut skarppina ja käynyt venyttelyissä ja liikkumassa, joten päikkärit on saaneet jäädä. Aamuisinkin kuitenkin vielä nukuttaisi paljon... Ja illalla sammuisin jo ennen yhdeksää!

Huomenna on viikon viimeinen varsinainen työpäivä, perjantaiksi lähden lyhyelle työreissulle toiselle paikkakunnalle ja palaan takaisin lauantaina. Lauantaina eräs ystävä, joka sai pienen pojan muutama kuukausi sitten, tulee käymään ja tuo tullessaan lehtiä ja vauvatavaroita, jotka ovat heillä jääneet jo pieniksi ja/tai eivät käytä. Kuulemma pahvilaatikollinen tavaraa oli jo pakattu viikko sitten, olo on kuin lapsella jouluna, en malta päästä penkomaan laatikkoa! :D
Lauantaina olisi myös taloyhtiön pihatalkoot, mutta ne alkavat yhdeltä, ja palaan reissusta vasta kahdelta, ja sitten ystäväni jo saapuvatkin. Lisäksi miehen sisko tulee meille myös viikonlopuksi lauantaina. Joten taitaa talkoot nyt jäädä minulta väliin...

2 kommenttia:

  1. Mulla nousee myös verenpaine jännäyksestä. Voiko tyhmempää asiaa jännittää :D Mutta ei auta..

    Ihanaa kun löysin sun blogin. Koen olevani itse vähän samanlaisessa tilanteessa, ilman sitä vauvaa tosin :(
    Mulla on rahoitus vielä kahdeksi vuodeksi ja ihan _hirmuinen_ vauvakuume. Syön pillereitä, mutta siitä huolimatta toivon kokoajan, että pilsut pettäisi ja olisin raskaana :D
    Käyn kokoajan päässäni väittelyä, onko nyt vauvan aika vai teenkö töitä sen kaksi vuotta (se on loppupeleissä niin pitkä aika). Kuitenkin se perhehän on aina tärkein.

    Huomaan selaavani vauvablogeja ja tunnen omaavani kaikki valeraskauden oireet :D Tää on jo vakavaa!

    Tsemppiä sulle odotukseen!

    VastaaPoista
  2. Paljon voimia vauvakuumeiluun tiutiu! Itsellä onneksi tuli juuri nyt sellainen tilanne, että kevääksi on kyllä palkkarahoitus mutta ei raha tehdä itse labrahommia... Ja muutenkin kaikkien uudistusten takia todella epävarma tulevaisuus tämän työpaikan suhteen. "Hengähdystauko" tulee todella tarpeeseen! Ja toisaalta, onko sitä sopivaa aikaa koskaan?

    Ja itsekin muistan aina salaa toivoneeni että pillerit pettäisi, vaikka hyvin toimivat seitsemän vuoden ajan :D Typerää, mutta minkäs sille mahtaa :D

    Tsemppiä syksyyn ja vauvakuumeiluun! :)

    VastaaPoista