sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Kissat

Räkätauti sen kuin jatkuu. Menkkamainen kipuilu on hävinnyt mutta sen tilalle on tullun hentoinen jatkuva päänsärky. Viime yönä uni maittoi 12 tunnin ajan. Olen useampana yönä nähnyt unia vauvoista.

Kuten muistaakseni ensimmäisessä postauksessani mainitsin, meillä on kaksi kissaa. Vallan ihania otuksia ovatkin. Huoleni kissojemme suhteen (ja erityisesti pienten lasten) on se, että entä jos ne eivät totu pieniin lapsiin?

Kissamme eivät ole tottuneet kovinkaan meluiseen ympäristöön ja meillä ei juurikaan hälistä. Vieraita meillä kyllä käy ja silloin suu käy, siihen kissat ovat jo oppineet eivätkä enää pakoile piilossa. Naapurin lapset leikkivät kesäisin takapihalla ja kissojen ollessa ulkona ne seuraavat lasten leikkejä herkeämättä. Kovin suurta meteliä sen verran vanhemmista lapsista ei kuitenkaan pääse.

Meillä ei täällä kaveripiirissä ole juurikaan pieniä lapsia jotka voisivat tulla meille kyläilemään. Yhdellä ystävälläni on noin vuoden ikäinen vaavi ja hän kävi luonamme vauvan kanssa viime kesänä. Olimme silmä tarkkana seuraamassa kissojen toimintaa kun vauva laskettiin lattialle kantokopassaan. Kissat tulivat paikalle hiippaillen ja varovasti kävivät haistelemassa tulokasta (samanlailla tekevät mille tahansa uudelle joka meidän kotiin tulee). Itse vauvaa eivät juurikaan uskaltaneet haistella mutta kun vauva otettiin syliin, mentiin kantokoppaan asti tutkailemaan uusia hajuja. Kaikki näytti menevän ihan hyvin.

Mutta sitten toinen kissoistamme ilmeisesti tipahti pöydältä, ja vauva joka oli vieressä kantokopassaan pelästyi tätä yhtäkkistä liikettä ja parahti itkemään. Kissa pelästyi kovaa ääntä kamalasti ja koitti sohaista tassullaan kantokoppaa, samalla äiti syösyi ottamaan vauvan turvaan ja kaikki tämä pelotti kissaa entistä enemmän. Toinen kissa ei huomannut tilannetta ollenkaan, vaan luuli että nyt leikitään kun toinen sähisee (sisarusparilla on vähän rajummat leikit keskenään), ja hyökkäsi pelokkaan kissan kimppuun. Kaaos oli valmis. Sain napattua pelokkaan kissan syliini tiukasti ja tuuppasin sen pihalle, toinen seurasi perässä. Ovi kiinni ja tilanteen rauhoitus.

Olin aivan kauhuissani, onneksi vauvalle ei käynyt mitään. Olin niin pahoillani tilanteesta. Onneksi äiti ei loukkaantunut minulle, pyyteli jopa anteeksi että oli vähän potkaissut sähisevää kissaa kauemmas (ja sai naarmun jalkaansa), mutta mielestäni äidillä ei ollut mitään anteeksi pyydettävää. Minäkin olisin potkaissut kissaa, jopa omaani tässä tilanteessa. Menimme pihalle näyttämään vauvaa kissoille vielä ennen vieraiden lähtöä (kissat ovat siis häkissä ulkona), mutta ne eivät reagoineet mitenkään. Äidin ja lapsen lähtiessä jätimme olohuoneen lattialle viltin jonka päällä vauva oli ollut sekä muutaman kuolapaperin hajujen vuoksi. Kun lopulta päästin kissat sisälle, kesti hetken ennenkuin tämä pelästynyt kissa uskalsi tulla sisälle. Kovasti haistelivat vilttiä ja papereita, varoen tietysti.

Sen jälkeen meillä ei ole ollut pieniä lapsia käymässä. Olen pyytänyt josko työkaverini voisi joskus tulla käymään vuoden ikäisen lapsensa kanssa meillä. Haluaisin totuttaa kissat pieniin lapsiin edes siinä määrin, että ne eivät menisi lähelle. Toisaalta, samankaltaista tilanne oli kissojen kanssa kun meille tuli vieraita. Aluksi kissat juoksivat aina piiloon eivätkä juurikaan tulleet seurustelemaan vieraiden kanssa. Nykyään meillä kyllä juostaan karkuun jos ovesta tulee muut kuin me, tuttujen vieraiden kanssa ollaan pian ihan normaaleja, täysin vieraiden kanssa vähän varovaisempia. Meillä on myös käynyt vieraita kissoja, niitä ei siedetä yhtään. Juostaan karkuun ja sähistään.

Luulen, että tämä käytös saattaisi johtua siitä, että meidän sisaruspari oli ensisynnyttäjän ainoita pentuja eivätkä näin ollen ole koskaan tottuneet muihin kissoihin. Meillä arki on aika rutiinia emmekä juuri melua vaan olemme rauhallisia.

Mutta entä sitten kun se oma lapsi tulee maailmaan? Entä jos kissat eivät totu tulokkaaseen?

Juttelin joskus asiasta naapurin äidin kanssa. Heillä on koira ja äiti sanoi, että koira oli hänen lapsensa. Kun heille syntyi poikavauva, koira ei hyväksynyt uutta tulokasta ollenkaan (hän on jo vanhus). Siksi koira viettääkin nykyään suuren osan ajasta äidin vanhempien luona. Äiti sanoi minulle, että hän ei koskaan olisi voinut kuvitella luopuvansa koirasta mutta äidinrakkaus on uskomattoman vahva. Nyt hänen ei tarvitse kahta kertaa miettiä lähteekö koira vai ei. Uskon tämän mutta en haluaisi joutua samaan tilanteeseen. Kuka nyt haluaisi?

Haluaisin tuoda meille pienempiä ihmisiä hulisemaan, jotta kissat saisivat edes vähän tuntumaa lapsiin. Kuitenkin samalla pelottaa että jos lapsille tapahtuu jotain. Mutta toisaalta kun olen itse silmä tarkkana, uskon voivani välttää ensimmäisen kohtaamisen kaltaiset tilanteet. Itselläni kun on suuri valta kissoihin, ne kyllä väistyvät jos niin käsken. Mutta jatkuvasti en voi olla tarkkailemassa kissoja, jos ne eivät hyväksy joskus taloon tulevaa lasta, pitää meidän keksiä jotain.

[Sain kissapatsaan eräältä opiskelijaystävältäni joululahjaksi. Emme koskaan ostaneet lahjoja toisillemme. Ystäväni kävi joulun alla käsityömessuilla metsästämässä lahjoja perheelleen, mutta ei löytänyt mitään. Tämä kissa tuli eräällä kojulla vastaan ja kuulemma sanoi, että sen kuuluisi asua meillä. Niin ystäväni osti sen minulle lahjaksi.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti