Yksitoista

Niin ne yöt vaan ovat erilaisia, viimeyönä herättiin yli kymmenen kertaa... Pidin yön unipäiväkirjaa, ja sen mukaan Eeliksenkin unet jäivät vain hieman päälle kahdeksaan tuntiin.

Sain luettua muutamaa viimeistä sivua vaille tuon Elizabeth Pantleyn pehmeä matka höyhensaarille kirjan. Pidän kyllä kovasti sen filosofiasta ja ihan kyyneleet silmissä luin kirjan alkua.

Oli mukava huomata, että ihan hakoteillä meillä ei olla, vaan meillä on jo hyvä pohja tuon "unikoulun" kanssa. Kirjassa korostetaan rutiineja, ja meillä rutiinit on pop! (Jopa siinä määrin, että jokunen vuosi sitten miehen kanssa olimme "närkästyneitä" kun roska-auto tuli poikkeavaan aikaan, kyllä nauratti kun tajusimme taivastelevamme asiaa! :D) Varsinaisesti kellon mukaan meillä ei eletä, meillä vaan asiat tuppaa tapahtumaan melkein kellontarkalleen samaan aikaan. Niin fanaattisia emme kuitenkaan ole, että päivä menisi pilalle, jos joku asia meneekin erilailla (tosin, muistan joskus aamulla heränneeni ja menneeni vessaan väärässä järjestyksessä kuin yleensä, ja tämän seurauksena laitoin puurohiutaleita kahvinkeittimeen).

Myös yön ja päivän ero on meillä ollut alusta alkaen selvä, öisin on hämärää ja päivisin on valoisaa ja ympäriltä kuuluu ääniä.

Nyt pitää keskittyä siihen, että aloitamme nukkumaanmenoa valmistelevat iltarutiinit tuntia ennen oletettua nukahtamisaikaa. Nyt meillä tämä rauhoittumisaika on ollut puolisen tuntia, iltakylvyssä Eelis nimittäin innostuu aina niin paljon, että sitä ei voi rauhoittumiseksi kutsua. Käytännössä ajattelin toteuttaa tätä iltasatujen muodossa, muuten iltarutiinit ovat samat. Täytyy vielä sopia miehen kanssa että tehdään kaikki aina samassa järjestyksessä (eli tehdä muistilista seinälle).

Samoin päiväunirutiineihin täytyy keskittyä. Ihana pääpointti kirjassa on, että vauvan on nukuttava! Jos ei meinaa onnistua itseksiin nukahtaminen, niin sitten vauva on vain autettava uneen. Olen itsekin huomannut, että jos Eelis nukkuu noin 1-1,5 h per päikkäri, verrattuna 30-45 min, on hän paljon iloisempi ja jaksaa paremmin. Myös nukkua.

Samalla päätin, että iltapuuroa en enää yritä työntää pojan suuhun maksimimäärää. Kaikki muut ruokailut menevät aina niin hienosti, mutta iltapuuroilun loppu on kiukuttelua. Tajusin, että se, että muiden vauvat syövät yli desin puuroa, ei tarkoita että Eeliskin syö sen verran. Olin näemmä sortunut (tässäkin) "kun ne muutkin vauvat" ajatteluun.

Nyt yritän mennä takaisin siihen, että ei ne muut vaan meidän Eelis toimii niinkuin meidän Eelis toimii. Yritän olla vertailematta muihin ja kuuntelematta niitä pitäisi-ihmisiä. Meillä nyt on tällainen vauva, ja se onkin maailman paras vauva!