Missä sikkura on?

Mummu kysyi eilen Eelikseltä "Missä sikkura on?" (ensimmäistä kertaa) ja Eelis käveli itsevarmasti luokseni ja osoitti masuun. Isin tultua kotiin toistettiin kysymys, ja Eelis käveli isin luo ja osoitti isin masuun :D

38+0

Kaikki hyvin, vauva ei ole iso vaan päinvastoin jopa hieman pienikokoinen! Istukan virtaukset olivat kuitenkin hyvät joten huoleen ei ole aihetta pienen(kään) koon puolesta. Lääkäri ihmetteli jo käsillään tunnustellessaan että no eipä tämä kyllä miltään isolta tunnu, ja vaikka tietysti kaikki ovat vain arvioita, luotan kuitenkin enemmän ultraan (kokoarvio tällä hetkellä 2800 g) kuin terkan maagisiin käsiin (jonka painoarvio ainakin 3200 g).

Äitiyspolilla kävin ensin läpi sokeriarvoja diabeteshoitajan kanssa, edelleen pärjään ruokavaliolla eikä lääkitystä tarvita. Samalla käytiin läpi edellistä synnytystä ja toiveita tai huolia tulevan synnytyksen suhteen, sekä keskusteltiin imetyksestä. Lääkäri teki ultratutkimuksen ja lopuksi vielä sisätutkimuksen toivomuksestani (kohdunsuu on vielä napakka, kolmisen senttiä ja sormelle auki).

Lääkäri kertoi, että noin kolmasosalla niistä, joilla on ollut ongelmia istukan irtoamisen kanssa aiemmissa synnytyksissä, on ongelmia myös seuraavassa synnytyksessä. Tällä kertaa jos istukka ei irtoa puolen tunnin sisään synnytyksestä, irroitetaan se todennäköisesti kaavinnan kautta, jotta vältyttäisiin yhtä massiiviselta verenvuodolta kuin viimeksi. Tämä on hyvä itsekin tietää, jotta osaan asennoitua mahdolliseen kaavintaan (toivottavasti sitä ei tule), mutta myös jotta sairaala osaa varautua siihen. Syy tähän saattaa olla istukan liian kova kiinnittyminen kohdun lihaksiin.

Se pieni huolen taakka putosi harteilta, kun vauvan kokoarvio ei ollut(kaan) iso, kyllä sitä vaan omiin tuntemuksiin pitäisi osata luottaa. Inhottavaa miten toisten hössötys saa omankin mielen matalaksi, vaikka itse tuntisi asian olevan toisin...

Sisätutkimus sai iltapäivän aikana supistuksia aikaan, saa nähdä tapahtuuko muuta, onneksi kiirettä ei nyt kuitenkaan ole :)

Mietteitä

Kiirettä pitää taas, mukamas. Mitään en ehdi tekemään mutta mitään ei tapahdukaan. Eelis on pääosin arkipäivisin viitisen tuntia mummulassa mutta silti ehdin hädintuskin tehdä lounasta (ja nukkua päikkärit), satunnaisesti pesen pyykkiä. Mitään en ole saanut aikaan kirjoitusprojektin eteen. Motivaatiotakaan ei ole tippaakaan.

Eeliksen läpsiminen jatkuu, välillä vähän vähemmän ja kiukkupäivinä enemmän. Eelis kyllä tietää jo että läpsiä ei saa ja tuleekin usein heti halaamaan kiellon päälle, välillä jatkaa vielä. Silloin sanotaan että seuraavasta isi/äiti lähtee pois vierestä ja jos vielä läpsäisee, noustaan napakasti pois ja lähdetään tekemään jotain muuta. Eelis alkaa usein itkeä ja hetken itkettyään rauhoittuu, jolloin mennään takaisin ja Eelis pyytää anteeksi. Tarvittaessa tätä toistetaan kunnes läpsiminen loppuu. Isin kanssa jaksetaan vielä jatkaa tappelua pidempään mutta äidin kanssa riittää usein kaksi kertaa maksimissaan. Yritetään keskustella miehen kanssa ja päivittää toisiamme (pääosin minä kerron miten olen toiminut ja mikä toimii) käyttäytymisessä niin, että toimimme molemmat samalla lailla ja konsistentisti näissä tilanteissa. Kun kiukuttelu on loppunut pyritään ohjaamaan mielenkiinto muualle ja mahdollisimman pian unohdetaan kiukuttelut, vaikka itseä ärsyttää, koitan muistuttaa itseäni että ei siihen asiaan kannata jäädä vellomaan vaan jatkaa eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Ja löytää se kehun aihe jolloin tulee kaikille hyvä mieli.

Eelis on palannut taas normaaliin (?) rytmiinsä ja on alkanut herätä taas aiemmin. Monta viikkoa meillä nukuttiinkin ysiin saakka, nyt Eelis heräilee taas seitsemän maissa. Vaikka ylimääräinen tunti-pari unta aamuisin (jos kissa ei vaan aloittaisi riehumista 7-8 aikaan) maistuisi, on tämä silti mukavampaa herätä hyvissä ajoin. Ehtii rauhassa puuhailla aamutouhut ja jos olisi jotain menoa (vielä kerran muksuvoikkaa tälle vuodelle), ehtii sinnekin ilman kiireen tuntua.

Nukuin toissayön älyttömän levottomasti ja huonosti. Toisella kyljellä ei voinut olla kun tuli huono olo, ja toisella kyljellä ollessa puutui lonkat ja jalat. Selälläänkin tuli nopeasti huono olo. Yölliset supistukset on kuitenkin jääneet toistaiseksi pois ja muutenkin supparit on laimentuneet mahan kiristelyiksi. Vessassakaan ei ole nyt muutamaan yöhön tarvinnut käydä kuin kerran. Edelleen turvottaa, usein kuitenkin vähemmän jos olen syönyt vähän jotain epäterveellistä (??!) kuten pullan päiväkahvin kanssa.

Huomenna on äitiyspolilla kontrollikäynti ja synnytystapa-arvio. Vaikka olen aika rauhallisin mielin vauvan koosta, on neuvolan täti saanut pienen pelon takaraivoon, että vauva onkin jo niin iso, että jos ei itsekseen ala pian syntyä, on synnytys käynnistettävä. Samaan syssyyn pelkään sektiota. Ajattelin toivoa ronskimpaa sisätutkimusta, sillä se tilanne saatiin käyntiin viimeksikin. Nyt kuitenkin ollaan ihan täysiaikaisia jo. Vähän jänskättää se, miten tämä synnytys menee; kuinka pitkään se kestää, kuinka kipeä olen, onko se kuinka samankaltainen kuin edellinen ja kuinka pitkään voin olla kotona.

Olen myös miettinyt kuinka pitkään haluan pitää Eeliksen kotona, en halua että pieni poika näkee minua kovin tuskissani (koska Eelis on kovin empaattinen ja huolestuisi varmasti) mutta toisaalta tiedän, että Eelis antaa voimaa jaksaa olla kotona pidempään ja sietämään kivun, sekä tietysti auttaa keskittymään johonkin muuhun. Mummu on onneksi lähellä ja nopeasti saatavilla, mihin vuorokauden aikaan tahansa tarvittaessa. En kuitenkaan halua äitiäni tänne vaan Eelis vietäisiin mummulaan hoitoon, paitsi tietysti jos sairaalaan lähtö tulee keskellä yötä.

Koitan kuitenkin olla ylimiettimättä asiaa, antaa kaiken mennä taas omalla painollaan. Eiköhän kaikki lutviudu parhain päin!

30-vee kakku

Mies täyttää viikonloppuna kolmekymmentä. Synttäriyllätysmatka on jo onneksi takana päin, joten enää on jäljellä kakun tekeminen. Kysyin mieheltä millaisen kakun hän haluaa. Ilmiselvä vastaus oli suklainen kakku, mutta vaihtelun vuoksi täytekakku (teen usein ihan muutenkin vain rahka/juustokakkuja). Yhdessä sitten tutkailtiin Kinuskikissan sivustoa (jonne miehen ohjasin) ja kokosimme seuraavista palasista miehen synttärikakun:

• Kakkupohja: mehevä suklaakakkupohja (jonka kostukkeena käytin maitoa, johon lisätty 1 rkl Mozart suklaakermalikööriä)
• Täyte: Baileys täyte kaksinkertaisena (jossa Baileys korvattu Mozart liköörillä ja mukaan lisätty puoli pussia wiener nougat rouhetta)
• Kuorrute: suklaakreemi (leivontasuklaalla johon lisätty vähän 85% suklaan jämiä) ja vaahtokarkkitaikina päälle
• Koristelut: sulatetusta leivontasuklaasta pursotettu

Mies toivoi turkinpippurin makua vaahtokarkkikuorrutteeseen, mutta eipä siitä saanut kuin häivähdyksen makua kaiken sokerin seassa. Onneksi se ei haitannut.

Eelis oli onneksi päivän mummun luona hoidossa, sillä käytin koko päivän kakun tekemiseen. Toki välissä mm. söin ja kävin verikokeissa, mutta en halunnut tehdä montaa asiaa samaan aikaan, sillä halusin kakun onnistuvan varmasti. En ole aiemmin vastaavaa kakkua tehnyt (muutenkin vähemmän täytekakkuja), joten homma vaati keskittymistä.

Pohjan tekemiseen meni puoli tuntia (plus 50 min paistuminen), annoin kakun jäähtyä ja lopulta vetäytyä jääkaapissa iltapäivään (siltikin vain päällimmäinen kerros säilyi ehjänä kakkua kootessa). Seuraavaksi tein vaahtokarkkitaikinan, ja sen työstämiseen (siivoiluineen) menikin tunnin verran. Kun astianpesukone oli pessyt monitoimikoneen kulhon taas puhtaaksi (tässä välissä söin lounaan ja smurffailin netissä), valmistin täytteen (siivoiluineen 30 min) ja itse kakun (vartin verran puhinaa ja tuskailua).

Koska en muistanut ostaa tarpeeksi aineita kreemiäkin varten (muistin sen vasta aamulla alkaessani tehdä kakkua), tein kreemin illemmalla Eeliksen kanssa ja kuorrutin kakun (45 min). Vaahtokarkkitaikinan kanssa piti odotella pidempään, joten kuorrutin ja koristelin kakun lopulliseen ulkonäköönsä vasta illalla kun Eelis oli jo nukkumassa. Taikinaa oli ainakin alkuun aika työlästä työstää, mutta onnistuihan se lopuksi.

Ja tällainen siitä sitten tuli:

Oli hyvää, sai kehuja ja tarpeeksi makeaa olematta kuitenkaan äkömakea! :)

ps. jostain syystä postaus oli päätynyt luonnokseksi jo julkaisun jälkeen :O Ihme sekoilua taas bloggerilla!

Syliä ja halia

Maha on löysällä jo toista päivää, en tiedä syyttäisinkö Subwayn kanaleipää, hiilareita vai masuasukkia. Turvotus vaivaa aamusta iltaan, öisin tuntuu helpottuvan. Juon vettä runsaasti mutta se ei tunnu auttavan turvotukseen, vessassa täytyy vaan ravata jatkuvasti. Öisin herään kahdesti pissalle, kolmatta kertaa koitan vältellä kun ei vaan jaksaisi nousta ylös. Asentoa täytyy vaihtaa öisin useasti, sillä jalkoja ja lonkkia alkaa nopeasti särkeä. Eilen supisteli napakasti mutta kivuttomasti koko päivän. En saa juuri mitään aikaan vaikka Eelis on mummulassa hoidossa arkena noin klo 10-15. Edelleen väsyttää koko ajan vaikka nukun enemmän tai vähemmän säännöllisesti sen klo 22-08, enkä kovin paljoa valvoskele yöllä.

Eelikseltä meni ääni käheäksi sairastelun päätteeksi, voi olla että osansa teki myös se kiukkurääkynä sairastelun ohessa. Nyt kiukuttelu on helpottunut ja tänä aamuna poika oli jo normaali itsensä. Toissayönä havahtui useaan otteeseen itkeskelemään, mutta rauhoittui itsekseen takaisin nukkumaan. Nyt aamuisin Eeliksen huoneesta kuuluu "Äitiii, äitiii!". Jos minä menen hakemaan Eelistä, ei poika malta tulla köllöttämään sänkyymme enää vaan heti täytyy mennä "Kko, kko!" eli kokkailemaan aamiaista. Jos taas isi hakee, tullaan hetkeksi köllähtämään vanhempien sänkyyn.

Syli on ollut kova sana sairastelun jälkeen. Kiukuttelun ohessa Eelis alkoi läpsiä ja lyödä. Asiaan suhtauduttiin tiukalla Eillä ja piti tulla pyytämään anteeksi (eli halimaan). Kahden läpsimispäivän jälkeen lyöminen vähentyi mutta sitten piti opetella että syliin ja haliin pääsee ilman läpsimistäkin. Nyt Eelis on viime päivinä tullut hakemaan harmistuksiinsa halia ja syliä avuksi jo niin nopeasti, että harmistukset on jääneet hyvin miedoiksi. Paras syli on äidin syli, mutta onneksi isi ja mummukin kelpaavat. Jos iskee oikein kova kiukku, niin ensin annetaan Eeliksen rauhoittua sen verran, että sylissä ei enää venkoilla ja riuhtoilla.

Toivottavasti etenkin tämä läpsiminen on joku ohimenevä juttu, että vauvan kanssa vältyttäisiin lyömisiltä.