Mietteitä

Kiirettä pitää taas, mukamas. Mitään en ehdi tekemään mutta mitään ei tapahdukaan. Eelis on pääosin arkipäivisin viitisen tuntia mummulassa mutta silti ehdin hädintuskin tehdä lounasta (ja nukkua päikkärit), satunnaisesti pesen pyykkiä. Mitään en ole saanut aikaan kirjoitusprojektin eteen. Motivaatiotakaan ei ole tippaakaan.

Eeliksen läpsiminen jatkuu, välillä vähän vähemmän ja kiukkupäivinä enemmän. Eelis kyllä tietää jo että läpsiä ei saa ja tuleekin usein heti halaamaan kiellon päälle, välillä jatkaa vielä. Silloin sanotaan että seuraavasta isi/äiti lähtee pois vierestä ja jos vielä läpsäisee, noustaan napakasti pois ja lähdetään tekemään jotain muuta. Eelis alkaa usein itkeä ja hetken itkettyään rauhoittuu, jolloin mennään takaisin ja Eelis pyytää anteeksi. Tarvittaessa tätä toistetaan kunnes läpsiminen loppuu. Isin kanssa jaksetaan vielä jatkaa tappelua pidempään mutta äidin kanssa riittää usein kaksi kertaa maksimissaan. Yritetään keskustella miehen kanssa ja päivittää toisiamme (pääosin minä kerron miten olen toiminut ja mikä toimii) käyttäytymisessä niin, että toimimme molemmat samalla lailla ja konsistentisti näissä tilanteissa. Kun kiukuttelu on loppunut pyritään ohjaamaan mielenkiinto muualle ja mahdollisimman pian unohdetaan kiukuttelut, vaikka itseä ärsyttää, koitan muistuttaa itseäni että ei siihen asiaan kannata jäädä vellomaan vaan jatkaa eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Ja löytää se kehun aihe jolloin tulee kaikille hyvä mieli.

Eelis on palannut taas normaaliin (?) rytmiinsä ja on alkanut herätä taas aiemmin. Monta viikkoa meillä nukuttiinkin ysiin saakka, nyt Eelis heräilee taas seitsemän maissa. Vaikka ylimääräinen tunti-pari unta aamuisin (jos kissa ei vaan aloittaisi riehumista 7-8 aikaan) maistuisi, on tämä silti mukavampaa herätä hyvissä ajoin. Ehtii rauhassa puuhailla aamutouhut ja jos olisi jotain menoa (vielä kerran muksuvoikkaa tälle vuodelle), ehtii sinnekin ilman kiireen tuntua.

Nukuin toissayön älyttömän levottomasti ja huonosti. Toisella kyljellä ei voinut olla kun tuli huono olo, ja toisella kyljellä ollessa puutui lonkat ja jalat. Selälläänkin tuli nopeasti huono olo. Yölliset supistukset on kuitenkin jääneet toistaiseksi pois ja muutenkin supparit on laimentuneet mahan kiristelyiksi. Vessassakaan ei ole nyt muutamaan yöhön tarvinnut käydä kuin kerran. Edelleen turvottaa, usein kuitenkin vähemmän jos olen syönyt vähän jotain epäterveellistä (??!) kuten pullan päiväkahvin kanssa.

Huomenna on äitiyspolilla kontrollikäynti ja synnytystapa-arvio. Vaikka olen aika rauhallisin mielin vauvan koosta, on neuvolan täti saanut pienen pelon takaraivoon, että vauva onkin jo niin iso, että jos ei itsekseen ala pian syntyä, on synnytys käynnistettävä. Samaan syssyyn pelkään sektiota. Ajattelin toivoa ronskimpaa sisätutkimusta, sillä se tilanne saatiin käyntiin viimeksikin. Nyt kuitenkin ollaan ihan täysiaikaisia jo. Vähän jänskättää se, miten tämä synnytys menee; kuinka pitkään se kestää, kuinka kipeä olen, onko se kuinka samankaltainen kuin edellinen ja kuinka pitkään voin olla kotona.

Olen myös miettinyt kuinka pitkään haluan pitää Eeliksen kotona, en halua että pieni poika näkee minua kovin tuskissani (koska Eelis on kovin empaattinen ja huolestuisi varmasti) mutta toisaalta tiedän, että Eelis antaa voimaa jaksaa olla kotona pidempään ja sietämään kivun, sekä tietysti auttaa keskittymään johonkin muuhun. Mummu on onneksi lähellä ja nopeasti saatavilla, mihin vuorokauden aikaan tahansa tarvittaessa. En kuitenkaan halua äitiäni tänne vaan Eelis vietäisiin mummulaan hoitoon, paitsi tietysti jos sairaalaan lähtö tulee keskellä yötä.

Koitan kuitenkin olla ylimiettimättä asiaa, antaa kaiken mennä taas omalla painollaan. Eiköhän kaikki lutviudu parhain päin!

Eka kuume

Eelis oli kipeänä viikonlopun, ensimmäistä kertaa siis Ihan Oikeasti kipeänä!

Torstaina aamulla Eelis oli kovin sylinkipeä ja hieman lämmin mutta kuitenkin ihan pirteä ollut koko aamun. Mummu tuli parturin jälkeen hakemaan poikaa hoitoon jotta sain itse vähän kirjoitushommia tehtyä (ei onnistunut kun olin itse pihalla kuin lumiukko öisen migreenin seurauksena). Eelis oli ollut tosi väsy ja mennyt päikyille hieman normaalia aiemmin ja nukkui kolme tuntia! Menin hakemaan Eelistä ja poika rukka oli ihan kuuma ja syli oli ainoa paikka missä oli hyvä. Kuume alkoi selkeästi nousta, joten jätettiin Eelis vielä mummulle hetkeksi kun käytiin miehen kanssa ruokakaupassa. Samalla käytiin apteekissa hakemassa lisää särkylääkettä (Panadolin nestemäistä kun saa laittaa ainakin litratolkulla jo! Löysin banaanin makuisia särkylääkkeitä, joita Eelis ei kuitenkaan suostu syömään kun ne liukenevat suuhun heti, täytyy piilottaa tabletti aina johonkin ruokaan.).

Kuuntelin koko yön Eeliksen öhinöitä, olin huolissani että kuinka korkealle kuume nousee. Eelis kuitenkin nukkui ihan hyvin vaikkakin hieman levottomasti. Aamulla poika oli ihan kuuma mutta kuume laski hieman aamutouhujen aikana. Nousi taas puolen päivän aikaan (Eelis nukahti sohvasängylle kainaloon) ja pikatorkkujen jälkeen annoin särkylääkettä. Kuume laski ja saatiin syötyä vähän (onneksi Eelis kuitenkin joi koko ajan mielellään maitoa ja vettä), päikyt ei meinanneet maistua vaikka Eelis oli selkeästi väsy. Koitin nukahtamista sohvalla mutta lopulta oli lähdettävä "kävelylle", eli nukkumaan päikyt vaunuihin ulos (nukkuu paremmin päikyt ulkona kuin sisällä, mummulassa matkasängyssä parvekkeella, kotona vaunuissa). Eelis nukahti lähes samantien mutta ei nukkunut kuin vajaan tunnin ja välissä piti käydä rauhoittelemassakin (melko hasardia meinasi olla kun yritin samalla tehdä lasagnea). Kuume alkoi taas nousta ja annoin särkylääkettä. Isin tultua kotiin syötiin taas (Eelikselle ei maistunut) ja Eelis meni nukkumaan jo ennen kahdeksaa (särkylääkkeen kera). Koko päivän Eelis oli tosi kovassa kuumeessa, särkylääke onneksi vähän laski pahimpia huippuja.

Seuraavana yönä Eelis nukkui lähes 14 tuntia putkeen! Oli lauantaina aamulla lämmin mutta lämpö laski aamupuuhien aikana taas eikä särkylääkettä tarvittu koko päivänä. Pääosa päivästä kuitenkin vietettiin edelleen sohvasängyn uumenissa. Päikyt oli taas yhtä huonot kuin edellisenä päivänä, joten illalla Eelis oli taas tosi väsynyt ja meni aikaisin nukkumaan (särkylääkkeen kera). Käväistiin miehen kanssa ystävän tupareissa, mummu oli sillä välin meillä. Tultiin kuitenkin aikaisin kotiin, sillä itsekin olen ollut flunssassa ja halusin ehtiä nukkuakin yöllä. Eelis nukkuikin levottomasti ja yöllä piti muutamaan kertaan käydä rauhoittamassa poika takaisin nukkumaan. Lopulta Eelis heräsi itkuisena seitsemän aikaan, kuumetta ei tosin enää ollut.

Sunnuntaina otettiin edelleen rauhallisesti, Eeliksellä kuitenkin alkoi olla jo energiaa ja parin päivän makoilu purkautui kiukutteluna. Päikyt oli jälleen huonot ja aamuyö levoton. Mutta muuten Eelis on jo normaali itsensä, koitan kovasti pitää silmällä tuleeko jälkitauteja vai selvittiinkö "vain" kovalla kuumeella. Korvatulehdustakaan (kop kop) meillä ei ole koskaan vielä ollut, joten olen tiiraillut Eeliksen korvia ja kuullostellut kiukutteleeko Eelis mahdollisesti korvakipua, turhautumista neljään seinään vai uhmaansa. Tähän mennessä olen päätynyt jälkimmäisiin vaihtoehtoihin.

Lisätty myöhemmin: mummu kertoi että Eelikselle nousi punaisia näppyjä aamupäivän aikana (ei ollut aamulla) ja päikkyjen jälkeen ne alkoivat hävitä. Eeliksellä oli siis vauvarokko.

***

No, se siitä Eeliksen ekasta Oikeasta Sairastelusta. Itsellekin teki hyvää pääosin maata kaksi päivää, vaikka varsinaisesti en levännytkään. Oli uuvuttavaa kun mitään ei pystynyt tekemään ilman että Eelis vaati syliin ja tietysti oma huoli oli kova. Etenkin perjantaina kun kuume oli koko ajan niin korkealla.

Makaamisen tuloksena oma maha laski ja selkä meinaa vetää jumiin. Eilen supisteli enemmän tai vähemmän jatkuvasti. Öisin olen huomannut muutaman kerran että supistelut aiheuttaa hikoilua, vaikka öisin en supisteluihin herääkään (synnytysunia olen nähnyt kuitenkin lähes joka yö). Kääntyminen yöllä on tuskaa, nyt lantio usein napsahtaa ensimmäiseen kääntymiseen ja vaikka se helpottaa oloa, tuntuu se tosi epämiellyttävältä. Aamuyöstä olen monesti jäänyt valvomaan hetkeksi kun uni ei tule heti takaisin. Lantion ja lonkan kivut kuitenkin helpottavat aamuyöstä ja kääntyminen helpottuu. Eilen särki alaselkää, mutta en tiedä johtuiko se makaamisesta, yläselän yrityksestä mennä jumiin, huonosta istuma-asennosta tupareissa vai päivän supisteluista.

RV 36+4 (salama peittää hyvin kasvot :D)

Vertailun vuoksi masu Eeliksestä

Sokeriarvoissa on ollut edelleen aamuisin heittoa aina silloin tällöin. Nyt en enää ole niin tiukasti VHH-dieetillä kun iltaisin täytyy tankata hiilareita (ja pähkinöitä!). Koko raskausajan kestänyt himo turkin jogurttiin marjojen kera on väistynyt ja aamuisin jotta aamupalan saa alas, olen alkanut syödä smoothieta. Varmaankin ainakin osittain hiilareiden lisääntymisestä johtuen turvotus on alkanut vaivata, vaikkakaan ei vielä yhtä pahasti kuin Eeliksestä. Sormet ja jalat tuntuu kuitenkin selkeästi turvonneilta, eikä liikkuminen tai runsas nesteen juonti tunnu tuovan helpotusta. Nyt en enää ota niin rauhallisesti vaan liikun rivakampaan tahtiin, tällä viikolla aletaan olla jo täysiaikaisia.

Maitoa on alkanut erittyä jo sen verran paljon, että on pakko pitää liivinsuojia ja jopa mies haistaa jo maidon (itse olen haistanut sen jo jonkun aikaa). Epäilen tämänkin liittyvän ainakin osittain hiilareihin.

Raskausdiabetes huolettaa sen verran, että toivoisin sikkuran syntyvän aiemmin, kammoksun käynnistystä. Toisaalta, helpottavaa tietää että kovin paljoa yliaikaiseksi ei ainakaan päästetä menemään. Alakerran tilannettahan ei ole lääkäri kurkannut ikuisuuksiin, näemmä viimeinen neuvolalääkäri jää pois RV 38 äitiyspoliklinikan kontrollikäynnin takia. Painetta tuntuu kuitenkin jo jonkin verran ja paikat tuntuu turpeilta. Ajattelin toivoa tuolla kontrollikäynnillä (taas) vähän ronskimpaa sisätutkimusta, jos sillä saataisiin synnytys käynnistymään itsekseen. Edellisellä kerralla synnytys käynnistyi kahden vuorokauden sisään siitä (olin raskausmyrkytysepäilyn takia polilla).

Vaikka kuullostelen oloani jo vähän tarkemmin, en usko vielä mitään tapahtuvan. Raskausaika on mennyt niin nopeasti, että vaikka tiedostan että noin kolmen viikon päästä meillä on toinen vauva, en Ihan Oikeasti tajua sitä. Koitan kuvitella arkea kahden pienen kanssa ja ajoittain meinaa iskeä paniikki kun näen mielessäni uhmaavan Eeliksen ja samaan aikaan huutavan sikkuran. Miten sitä ehtii reagoida kaikkeen? Vastaanko tarpeeksi hyvin molempien lapsien tarpeisiin? Miten Eelis reagoi tulokkaaseen? Taantuuko poika vai tuleeko esimerkiksi puheeseen yhtäkkinen kehityspyrähdys (Eelis kun ei edelleenkään puhu paljoa vaan viestii enemmän eleillä ja sanojen sijaan käyttää "mitä ääntä joku pitää")? Saako Eelis nukuttua öisin vaikka vauva itkisi? Miten itse jaksan päivisin jos valvon öisin?

Onneksi mummu on nyt lähellä. Ja onneksi asioilla on tapana järjestyä.

Äidinrakkaus

Olen tässä miettinyt rakkauden tunteitani lapsia(ni) kohtaan. Eelistä odottaessa olo oli vähän epätodellinen, vauvaa oli vaikea kuvitella, vielä vaikeampaa oli kuvitella kuinka tunnen vielä mahassa olevaa myttystä kohtaan. Välittäminen ja huolehtiminen olivat päällimmäisiä tunteita, mutta en osannut sanoa rakastinko masuasukkia.

Eeliksen synnyttyä huoli oli kova ja huolehtimisen tarve suuri. En pystynyt huolehtimaan pienestä vauvasta ensimmäisiin päiviin, joten olo oli riittämätön. Ensimmäisen yön olin kaavinnassa ja ensimmäisen päivän toivuin lääketokkurasta. Molemmissa käsissäni oli kanyylit, jotka tekivät kipeää käsiin, joten hädintuskin pystyin nostamaan vauvaa, saati huolehtimaan vaipan vaihdosta. Pihkakakkakin jäi näkemättä ja kokematta. Toisena yönä olin edelleen tokkurassa ja kovin väsynyt, ja vauva oli itkuinen. Seuraavana aamuna Eelis sitten joutuikin teholle kohonneiden tulehdusarvojen takia, joten en saanut vieläkään vauvaa ihan lähelle koko ajaksi. En pystynyt imettämään, koska teholla ei ollut kuin istumamahdollisuus, ja minä en pystynyt istumaan kaavinnan takia. Kun lopulta sain vauvan yöksi viereeni, oli helpotus suuri ja omakin toipumiseni lähti käyntiin.

Tein sairaalan sängylle yöksi pesän meille kahdelle. Nostin toisen sängyn laidan ylös. vuorasin reunan tyynyillä ja peitoilla ja nukuttiin vauvan kanssa vierekkäin. Imetys onnistui vain makuulteen, joten aina imetettyäni nousin vaihtamaan pesän toiselle puolelle sänkyä. Muuta en oikein enää muistakaan noista päivistä/öistä.

Kotiin tuleminen oli pelottavaa, sen kymmenen minuuttia, jotka kesti ajaa sairaalalta kotiin, toivoin vain koko ajan että olisimme jo perillä. Kaikki hajut, äänet ja värit olivat niin voimakkaina, että kauhistutti olla ulkona! Suojeluvaisto pientä vauvaa kohtaan oli korkealla, eikä asiaa auttanut se, että pelkäsin ensimmäiset viikot Eeliksen saavan jonkun tulehduksen ja joutuvan taas teholle.

Kaikista näistä äidillisistä tunteista kuitenkin rakkaus puuttui. En tuntenut rakkautta Eelistä kohtaan, kuin vasta 1-2 kk jälkeen pojan syntymästä. Onneksi olin lukenut, että rakkautta ei aina tunne heti, enkä siis panikoinut asiaa (en yhtään ihmettele äitejä jotka tuntevat olevansa epäonnistuneita tai huonoja äitejä kun eivät rakasta lastaan heti tämän synnyttyä, ja jopa masentuvat sen takia! Olenkin maininnut tästä kaikille odottaville ystävilleni, jotta tarvittaessa hekin tietävät tämän olevan mahdollista ja ihan "okei" tunne.). Tutustuimme rauhassa toisiimme ja opettelimme elämään pienen vauvan kanssa.

Muistan kun olin petaamassa sänkyä kun se yhtäkkiä iski. Eelis taisi olla päikkäreillä silloin ja levitin lakanaa petauspatjan päälle. Tajusin, että minähän rakastan pientä poikaani. Helpotuksen tunne oli valtava kun "vihdoin" tunsin rakkautta! Taisin tirauttaa kyyneleen tai parikin. Siitä hetkestä lähtien äidinrakkaus vain vahvistuu päivä päivältä, vaikka en ymmärrä miten ihmeessä tästä enempää voi enää rakastaa jotakuta? Kun rakkauden tunne on niin voimakas kun se nyt on, miten ihmeessä sydämeen voi mahtua vieläkin enemmän rakkautta, etenkin samaa kohdetta kohtaan??

Viime aikoina olen alkanut miettiä, että miten tunnen sikkuraa kohtaan. En epäile yhtään, etteikö sydämeeni mahtuisi yhtä paljon rakkautta tulevaa vauvaa kohtaan, kuin mitä sinne mahtuu nyt Eelistä kohtaan. Toista lasta odottaessa sen tulevan vauvan kuvitteleminen on ollut minulle helpompaa, kun tietää jo vähän mitä odottaa. En osaa kuvitella miltä sikkura näyttää enkä voi sanoa että varsinaisesti rakastan masuvauvaa vielä, mutta tunteet ovat selkeästi erilaiset kuin Eelistä odottaessa. Toivon niin kovasti, että tällä kertaa pääsisin vauvanhuuruisiin hetkiin kiinni heti alusta alkaen, en haluaisi jäädä niistä paitsi kokonaan. Se aika sairaalassa on kuitenkin niin uniikkia ja siellä voin keskittyä vain vauvaan, kun kotiin palatessa meitä odottaa ihan erilainen arki, joka ei enää pysähdy ihmettelemään vauvantuoksua tuntikausiksi.

Haluaisin niin kovasti, että saisin sikkuran lähelleni heti ja koko ajaksi. En haluaisi jakaa vauvaa kenenkään kanssa (ehkä ihan vähän ja hetkeksi miehen kanssa ;) ja kuvittelen miten lapsivuodeosastolla istun keinutuolissa tai sohvalla katsellen telkkaria vauvaa. Maattaisiin yhdessä sairaalan sängyllä, heijaisin vauvaa sylissä yöt pitkin sairaalan osaston käytävää. Nauttisin siitä mistä jäin paitsi Eeliksen kanssa.

Kotiin palatessa pitäisi toki keskittyä Eelikseenkin, jotta toinen ei jää syrjään, vaan saisi kokea olevansa edelleen yhtä tärkeä. Odotan jo niitä haasteita, jotka toinen pieni lapsi tuo tullessaan. Minulla on jo suunnitelma, jonka avulla voin puuhailla Eeliksen kanssa ja samalla pitää sikkuran lähellä: kantoliina. Sen pidemmälle en ole vielä päässyt arjen haasteiden voittamis-mielikuvissani :D

Tätä kaikkea miettiessäni koen samalla huonoa omaatuntoa siitä, että rakastanko jo nyt sikkuraa enemmän, kuin rakastin Eelistä? En osannut kuvitella Eelistä odottaessani lapsivuodeaikaa ollenkaan, mutta nyt jo haluan pitää tulevan vauvan ihan lähellä, ja ajoittain tunnen pieniä rakkaudentunteen pilkahduksia. Onko epäreilua, jos koen sen äärettömän rakkaudentunteen sikkuraa kohtaan heti kun vauva syntyy, vaikka en tuntenut sitä Eelistä kohtaan? Tekeekö nämä tunteet lapsistani eriarvoiset, ainakin lähtökohtaisesti? Tai entä jos sikkuraakin kohtaan rakkaudentunteiden tuleminen kestää, laiminlyönkö sitten tulevan vauvan, kun kuitenkin rakastan Eelistä äärettömän paljon ja ehkä vastaisin Eeliksen tarpeisiin valppaammin kuin sikkuran tarpeisiin?

Ehkä tässä on se arjen haaste. Miten selviän henkisesti näistä mielen myllerryksistäni?

Alkukesän mietteitä

Edellisen postauksen ahdistukset helpottivat, sillä seuraavana päivänä sain työpaikkahaastatteluun kutsun, kahteen paikkaan! Näiden myötä sain hieman lisämotivaatiota töissä käymiseen ja asioiden loppuun saattamiseen ja en ole lomaillut enää niin paljoa.

Läheinen ystävä tosin joutui sairaalaan selkävaivojen takia viime viikolla ja ravasinkin koko viikon sairaalassa oleilemassa hänen sauranaan ja tukenaan, hän kun ei puhu sujuvaa suomea ja hoitajat taas englantia, niin toimin tulkkinakin. Siihen meni hyvin ne lomapäivät jotka oli pitämättä mutta merkattuina.

Nyt olen häärinyt käytännön töitä ja saanut kirjoitusprojektia eteenpäin. Välillä masentaa ja ahdistaa, edelleenkään haastattaluista huolimatta mitään uutta töiden suhteen heinäkuusta alkaen ei ole tiedossa. Mahdollisuuksia edelleen, mutta ei mitään varmaa. Epätietoisuus on alkanut taas nostaa sitä ahdistuksen taakkaa harteille, olen alkanut menettää motivaatiota kirjoittamisen suhteen, tuntuu ettei mikään valmistu ikinä.

Yritän olla jämäkkänä niin itselleni kuin muillekin, minun on saatava kirjoitusprojekti hyvään kuosiin ensikuun puoleenväliin mennessä. Kolmessa viikossa siis. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ohjaajani hyväksyy päätökseni etten anna enää kuin yhden osion hänen korjattavakseen. Kirjoitus on saatava myös kahden muun ohjaajan luettavaksi, ennenkuin saan sen viimeisen version valmiiksi, joka lähetetään kahdelle arvioijalle ja kielitarkastukseen. Kun näiden jälkimmäistenkin korjauksia on odotettava, kesä tulossa lomineen, on aikalailla sanomattakin selvää että kirjoitusurakka ei ole ohi ennen syksyä. Mutta haluan saada tämän isoimman urakan valmiiksi vielä kun se on mahdollista suorittaa päiväsaikaan työskentelemällä. Jos jään työttömäksi, en voi kirjoittaa lapsen ollessa kotona, ja toisaalta jos laitan Eeliksen hoitoon, ei minulla ole pääsyä alan artikkeleihin kotoa, ja muutenkin resurssit ovat äärimmäisen rajalliset. Jos taas saan töitä, ei minulla ole senkään vertaa aikaa kirjoittaa.

Niin tai näin, yritän saada työasiat järjestykseen. Ajoittain katsellessani aurinkoista keliä ja vihreää ruohoa ulkona ahdistus mahdollisesta työttömyydestä häviää, ehkä se ei olekaan niin kamalaa olla kotona kesä. Mutta entä sitten kun syksy tulee? Ehkä siihen on sitten jo tottunut.

Maha näkyy jo ja on aika ilmiselvä. Ilmeisesti ei ollut vatsapaketti ihan kuosissaan edellisestä raskaudesta kun nyt jo pömpöttää. Olo on onneksi ollut ihan hyvä. JOS saan niitä töitä, täytyy keskittyä vaatevalintoihin niin, että asia ei tule ihan heti ensimmäisenä työviikkoina ilmi. Sitten voin teeskennellä yllättynyttä. Aion siis kirkkain silmin valehdella etten tiennyt asiasta. Jos kertoisin asiasta etukäteen, saisin varmasti heittää hyvästit kaikille työmahdollisuuksille. Surullista ja epäreilua, mutta valitettavan totta.

No sitten siihen jo olemassa olevaan pieneen ihmiseen. Eeliksestä on kuoriutunut oikea isin ja äidin pikku apulainen. Siivouspuuhissa avustaa ahkerasti, isin kanssa imuroi, suoristaa matot ja kerää lelut pois tieltä. Laittaa tavaroita pyydettäessä paikoilleen ja kerää roskat pois lattialta. Vie pyykit pyykkikoriin ja poimii märkiä pyykkejä yksitellen, ravistaa ja antaa laitettavaksi kuivumaan.

Imuri on niin suosikkivehje, että se on piilotettava arkena. Muuten Eelis viettää KOKO päivän sen parissa, leikkii ja raivoaa. Raahaa ympäri kämppää, purkaa johtoa ja kelaa takaisin. Pitää imurointi-ääntä ja sahaa edestakaisin imurin letkua. Kiipeää imurin päälle, vääntää ja painelee nappuloita. Huonon asian tästä tekee se, että pelkäämme imurin hajoavan ja toisaalta Eelis ei malta tehdä sitten mitään muuta, kuten käydä potalla tai hädintuskin syödä. Ulkonakin pitäisi käydä.

Eelis on myös keksinyt itkupotkuraivarit. Heittäytyy joko spagetiksi tai tikku-ukoksi lattialle, vuodattaa krokotiilin kyyneleitä ja huutaa pää punasena. Aiheeksi riittää niin kielto, lelun väärä leikkiminen kuin kengän väärä asento. Onneksi useimmin Eelis rauhoittuu varsin nopeasti. Olemme ottaneet strategiaksi että annamme raivota suuremmat höyryt pois, sitten selitetään miksi harmistuttaa ja otetaan syliin jos Eelis on rauhoittunut. Jos herne on edelleen nenässä, annetaan raivota vielä hetki. Ei kiinnitetä raivoamiseen huomiota, mutta ei myöskään kielletä raivoamasta. Lopuksi taas selitetään miksi Eelistä mahdollisesti suututti ja sitten touhutaan muuta.

Kieltojen yhteydessä pyrimme aina perustelemaan ja tämän avulla Eelis usein hyväksyykin kiellon mukisematta ja siirtyy puuhaamaan muuta. Eelis ymmärtää puhetta niin hyvin, että yllättää vanhemmat ja mummun päivittäin! Vaikka puhetta ei Eelikseltä tule (selvien sanojen muodossa), osaa Eelis usein näyttää mitä tahtoo.

Eelis juoksee, osaa potkaista palloa ja mennä pieniä askelmia alas. Pysyy jo epätasaisellakin maalla pystyssä, tykkää touhuta leikkipuistoissa (ja väsyttyään kerää lelunsa vaunujen koriin ja pyytää vaunuihin) ja nauttii kun ei tarvitse laittaa sataa kerrosta vaatetta päälle enää. Autoilukin onnistuu hyvin ja Eelis viihtyy itseksiin takapenkillä tunninkin verran! Herra on äärimmäisen tarkka käsistään ja jos pyllähtää ulkona, pitää jonkun auttaa ylös ettei käsiin vain mene likaa! Ja jos käsiin menee likaa, on ne pyyhittävä ennenkuin Eelis pystyy jatkamaan touhuaan :D

Imetyksen lopetin tällä viikolla. Kävimme viikonloppuna mökillä ja siellä Eelis ei halunnut iltatissiä ja kun ei muutenkaan ole sitä enää joka kerta halunnut nukkumaan mennessä, aloin laittamaan Eeliksen iltasadun jälkeen suoraan omaan sänkyynsä unilelun kanssa. Valtaosan ajasta jääkin sinne tyytyväisenä ja nukahtaa pian omia aikojaan, kun ei tarvitse enää rampata meidän sängyn kautta.

Tällaista meidän arkeen tällä kertaa. Edelleen peukut pystyyn, että töiden suhteen saisin hyviä uutisia mahdollisimman pian!

Kehityksiä

Toissayönä katsoin, että mitä Eelis tuumaa jos en ole huoneessa kun poika on hereillä ja puuhailee pinnasängyssään. Puolisen tuntia Eelis leikki siellä, välillä koitti huudella vähän ja jatkoi taas puuhiaan. Kun huutelu alkoi olla itkuista, menin huoneeseen ja annoin tissiä. Siihen poika sitten nukahti vihdoin.

Tein saman viimeyönä. Homma toimii paremmin kuin jos jäisin huoneeseen, koska silloin Eelis pyytää koko ajan syliin ja pois ja hamuilee tissiä eikä nukahda. Nyt saan itse pötkötellä sängyssä (lämpimässä peiton alla) senkin ajan ja nukahdan takaisin nopeammin. Samalla Eelis oppii olemaan hetken aikaa iteksiin, ehkä joskus nukahtaakin sitten itse takaisin.

Eelis on alkanut kiinnostua ruokailuvälineistä. Kovasti haluaisi lusikkaa omaan käteen. Eilen kun ruoka ei maittanut, annoin lautasen (imukuppikiinnityksellä) ja lusikan, ja nokareen ruokaa. Kerran meni melkein lusikallinen ruokaa suuhunkin asti (laitoin ruoan lusikkaan), selkeästi Eelis tietää mitä pitäisi tehdä mutta koordinaatio ja taidot ei ihan vielä riitä.

Eeliksellä on nyt uusi lempikirja, sellainen kankainen puuhakirja. Heti aamusta sitä pitäisi lukea, Eelis hakee kirjan ja tuo sen luettavaksi. Usein vielä avaa sivun mitä haluaisi katsella. Osaa tunnistaa sukan (näyttää omaa sukkaansa) ja paloauton (hakee lelukorista oman autonsa) jotka on luukkujen alla. Kissakin on mieleinen. Maatilan eläimistä osoittaa lammasta kysyttäessä missä lammas. Selkeästi Eelis alkaa hahmottaa kuvia ja katseleekin nyt mielellään kirjoista selkeitä kuvia.

"Sanavarastokin" on karttunut, hattu (attu), kissa (kiss tai kissa), auki (aato), äiti, tissi, isi, mummu, ja viimeisimpänä kissa poffailee (kiss pff) :D Eelis myös puhaltaa kuumaa ruokaa. Karkeamotoriikassa taas ei ole nyt hetkeen tapahtunut mitään kun sanojen tapailu on ottanut vallan. Eelis on alkanut seistä ilman tukea aktiivisemmin ja välillä koittaa ottaa askelia mutta pääosin käyttää vielä tukea (edes henkistä, välillä pitää vain todella kevyesti kädestä kiinni).

Kissoista puheenollen, kollikissa oli pitkään tekemättä tarpeitaan lattialle mutta nyt se on taas alkanut. Mies haki hevoskuurin laajakirjoisempaa antibioottia eläinlääkärin määräyksestä (viimeksi lääkärissä käydessä annettiin kolmen viikon antibioottikuuri ja ultrattiin virtsakivien varalta, niitä ei ollut). Jos tällä ei helpota niin täytyy alkaa miettiä uutta mahdollista kotia kissalle, tai viedä lopetettavaksi. Vaihtoehtoja ei oikein muita ole, kukaan ei ota kissaa joka tekee tarpeensa sisälle, haaveena on jos löytyisi esimerkiksi maatilalta paikka jossa kissa voisi olla ulkona mutta pääsisi suojaan tarvittaessa. Suruttaa mutta Eelis tulee nyt ensin, ei ole turvallista jos kusta ja paskaa on lattialla, tai tavaroiden päällä! Verhot on pesty parikin kertaa, samoin matto. ja tossut. Äh! Toivottavasti tämä kuuri nyt auttaisi!

Päikkäreitä ja höpöittelyä

Vähän päivitystä meidän elämästä. Isä on mielessä lähes koko ajan, tosin nyt en enää ajattele asiaa heti herättyäni ja jää murehtimaan tilannetta, mitä tein etenkin öisin. Äidin jaksaminen on mielessä, etenkin kun tiedossa on, että äiti tuskin palaa takaisin "kotiin". Ainakaan toivottavasti. Haluaisin äidin vain olevan onnellinen.

Eelis jätti yhtäkkiä toiset päikkärit pois, ja nyt ollaan sen myötä saatu aikastettua nukkumaanmenoa kahdeksaan illalla kymmenen sijaan. Eelis heräilee edelleen öisin pari-kolme kertaa ja nyt on valvonut kerrallaan parikin tuntia. Sinä aikana on syönyt pari kertaa ja lopun aikaa myllertää sängyssään. Leikkii ja välillä pyytää hetkeksi syliin. Emme enää "väkisin" koita nukuttaa Eelistä takaisin, väsyy kyllä sitten ja jatkaa uniaan. Viime yönä kolmannen kerran syötyään oli vielä hereillä kun laskin takaisin sänkyyn, hetken aikaa näpersi unileluaan ja nukahti sitten. Ihan itse! Ei tarvinnut tassutella tai taputella. Nukkuikin sitten vähän yli yhdeksään.

Mies edelleen hoitaa yöheräilyt, tulee herättämään (tosin yleensä olen jo hereillä) jos Eelis vaikuttaa nälkäiseltä. Ja jos on väsyttänyt vielä kun Eelis aamulla herää, mies hoitaa aamupuuhat ja itse jatkan uniani.

Eelis höpöttää koko ajan, ja paljon. EITÄTÄTÄTÄTÄTÄ kuuluu kun on oikein kovasti asiaa. Ääniskaala vaihtelee kuiskailusta lähes huutoon. Oppi vanhemmilta lapsilta reissussa höpöttämään kovemmalla äänellä niin, että varmasti kuuluu. Eelis leikkii mielellään leikkejä, jossa laittaa kulhoon tavaraa ja heiluttaa sitten kulhoa. Jos tavarat tippuu, laittaa ne uudestaan sisälle. Joskus menee hermo jos tavarat tippuu heti. Pilttipurkkien kannet on ihan parhaita leluja!

Mutta nyt täytyy mennä laittamaan lounasta että Eelis pääsee nukkumaan!

Se reissun huono osa

Eelis nukkuukin pitkään joten ehdin lyhyesti kertoa siitä reissun huonosta osasta.

Kerroin joskus aiemmin isäni olevan alkoholisti. Tähän mennessä aina kun olen vanhemmillani ollut Eeliksen kanssa, on isä ollut selvinpäin. No, nyt loppui se. Perjantaina töistä tultuaan (oli kotona vähän ennen neljää) isä tinttasi kännin päälle. Kun olin saanut Eeliksen nukkumaan, kävin puhumassa isän kanssa. Kerroin miltä isän juominen minusta tuntuu ja miksi en haluaisi isän juovan. Isähän yritti itsemurhaa vuosia sitten työstressin takia, alkoholilla oli osuutta tapahtumiin. Siitä lähtien minua on ahdistanut isän juominen ihan suunnattomasti. Isä myös ajaa humalassa, vaikka kiven kovaa väitti, että eihän hän niin tollo ole. Mutta eihän sitä enää ole humalassa jos on edellisenä päivänä juonut pullon kirkasta ja muutaman tunnin nukkunut. Isä juo "salaa", pitää esillä jotain mietoa alkoholijuomaa, jota mukamas juo, mutta piilossa on pullo. Tai sitten lisäksi esillä on se kirkas pullo mutta toinen piilossa. Tällä kertaa esillä oli yksi lonkero, ja sanoin että tiedän isän juovan salaa. Isä silti jaksoi väittää "Kulta rakas, kun mä en ole juonut kun tuon lonkeron.". En jaksanut alkaa väittää vastaan.

Isä juo stressiin ja vitutukseen. Aina vihaan ja aina on joku syy. Jos ei ole, niin se syy keksitään. "Mä en kestä määräilyä, äitikin aina määräili. Olen niin vanha etten enää keksi muuta rentoutumistapaa. Töissä oli kiire ja muut sössi." Vika ei ole koskaan itsessä.

"Puhuttelun" jälkeen isä kävi syömässä ja meni nukkumaan. Ajattelin, että nyt sai vähän järkeä päähän. Isä herää aamuisin viiden aikaan, on aina herännyt. Me kun herättiin kahdeksan aikaan, oli isä taas kännissä. Joi aamupäivään, meni taas nukkumaan ja heräsi saunaan viideltä iltapäivällä. Sillä välin kävin hakemassa isän (tyhjät) viinapullot esiin "piilosta". Kun isä tuli saunasta, näytin pullot hänelle ja totesin että se siitä salaa juomisesta. Isä vastasi "Aha.".

Annoin isän olla rauhassa (mökötti huoneessaan sängyssä maaten, telkkaria katsoen) kunnes Eelis meni nukkumaan. Sitten koitin käydä juttelemassa isälle, kun hän oli selvinpäin. Mutta isä vain tiuskahteli minulle kun kysyin saanko häiritä. Olin yllättynyt ja kysyin onko hän minulle vihainen? Vastaus oli "Oon!". Ihmettelin huuli pyöreänä että miksi. Vastaus oli "Enkö saa olla täällä ihan rauhassa ja tehdä mitä haluan??". Pyysin anteeksi ja poistuin huoneesta.

Seuraavana aamuna isä tuli halaamaan ja sanoi "Eihän enää riidellä.". Vastasin että en minä ole riidellyt, hän se minulle tiuski. Isä vastasi "Silti". Ja sen myötä hänen mielestään asia oli käsitelty.

Sen jälkeen en mennyt enää hänen huoneeseensa (isä ja äiti on vuosia nukkuneet eri huoneissa, äiti väitti että siksi kun hän kuorsaa ja isä ei saa nukuttua ja käy töissä, todellisuudessa äiti ei pysty nukkumaan viinankäryssä). En pyytänyt meidän seuraan olohuoneeseen enkä muutenkaan keskustellut. Annoin olla ihan rauhassa, niinkuin hän itse tahtoi. Muutaman kerran isä kävi leikkimässä hetken aikaa Eeliksen kanssa ja piti sylissä.

Olin niin ahdistunut, että miehen kanssa katsottiin jo hotelli valmiiksi, mihin seuraavana päivänä mentäisiin. Jos äiti ei olisi ollut paikalla ja jos ei olisi ollut sovittuja menoja, olisimme lähteneet heti kotiin. Eeliskin alkoi selkeästi olla levottomampi öisin ja päivisin, vaikka koitin olla rauhallinen. Vasta kun olimme puolessa välissä kotimatkaa, puristus ja ahdistus sydämessä alkoi hävitä.

Koskaan aiemmin isä ei ole minulle tiuskinut. Tajusin, että minä en voi muuttaa isää ja hän itse tekee valintansa. Niin kauan kun hän ei myönnä että hänellä on alkoholiongelma (pontikka on hänen mukaansa terveellistä, se kun on puhdasta viinaa), en voi tehdä asialle mitään. Itseäni en voi suojella isän käytökseltä mutta Eelistä voin.

Nyt tuntuu, että minulla ei ole kotia vanhempieni luona. Paikka ahdistaa niin paljon, että en tiedä koska seuraavan kerran sinne menen. Tuskin ainakaan ennen töihinmenoa, sen jälkeen en ehdikään. Onneksi äiti tulee tänne hoitamaan Eelistä niin hän ei jää mistään paitsi.

Äitini sanoin: "Suruttaa kun hän ei tajua mistä jää paitsi.".

Olen päättänyt itse olla avoin ja kieltäydyn tuntemasta sitä sosiaalista häpeää, jota tunnen isäni alkoholiongeman vuoksi. Se ei ole minun häpeäni ja minun ei enää tarvitse kantaa sitä sisälläni.

Imetyksestä

Imetys ja äidinmaito on sitten kummallinen juttu. Joku suositus on, että kaksivuotiaaksi imetettäisiin, joku että kun ensimmäinen hammas tulee, olisi imetys hyvä lopettaa (???). Lehmän maitoa saa alkaa käyttää 10 kk iässä mutta vauvajogurtteja voi alkaa käyttää jo 5 kk iässä (niissähän on siis myös maitoa [hyla]).

Äiti  on jo jonkin aikaa huolehtinut: "Entä jos se maito loppuu yhtäkkiä? Mitä Eelis sitten juo?".

Itse olen koittanut ajatella, että imetän niin kauan kun maitoa riittää ja Eelis sitä imee. Mietin kuitenkin, että pitäisikö alkaa jo kiiruhtaa maitotuotteita (ollaan syöty vauvajogurtteja vähän aikaa ja maisteltu raejuustoa). Imetän nyt jokaisen ruokailun päätteeksi ja aamusella kerran, yhteensä siis kuusi kertaa päivässä. Pääosin Eelis hörppäisee hyvin tissiä mutta joskus masu on niin täys tai huomio liikaa muualla, että maito ei maistu. Sitten mennään vaan leikkimään, en tuputa tissiä väkisin.

Internetsin maailmassa kun on niin monta ihmeellistä asiaa, että olen miettinyt kasvatanko tissivauvaa, niin moni kun lopettaa imettämisen näillä main. Ehkä antaa enää vain iltatissiä jos sitäkään. Jotenkin olen/olin ajatellut niin, että imetän niin kauan kun Eelis tissiä syö. Kun ei vieroksu kumpaakaan tissiä ja mielellään hörppää, kaiken lisäksi kun vielä maitoa riittää, niin miksi en tarjoaisi lapselleni vasta-aineita. Nehän on se syy miksi äidinmaito on ylivoimaista ja uskon, että imetyksen (onnistumisen) ansiosta meillä ei ole sairastettu kuin mieto flunssa kahdesti.

Samalla mietin, että kun tässä haaveilen siitä toisesta lapsesta, niin jos raskaudunkin sitten aikanaan nopeastikin ja maidontulo loppuu sitten sen myötä, riistänkö Eelikseltä ja itseltäni imetyksen onnen? Itselleni imetys ei ole koskaan ollut varsinaisesti miellyttävää, joskaan ei repulsoivaakaan. Aluksi se tietysti sattui, samoin tiehyttukoksen aikaan, muuten se on ollut vain... imetystä. Olen ollut äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen siitä, että imetys on onnistunut ja maitoa riittänyt, mikään itsestäänselvyys se ei ole koskaan ollut. Alusta asti olin ajatellut imettäväni niin kauan kun vaan se onnistuu. Olen muissakin asioissa edennyt lapsentahtisesti, mutta entä jos se maito tosiaan loppuu ennenkuin Eelis olisi valmis?

Ja jos se toinen lapsi tulee, ja imetys onnistuu silloinkin, niin haluaisin edelleen imettää mahdollisimman pitkään. Mutta onko se sitten epäreilua Eelistä kohtaan, häntä kun en sitten olisi imettänyt niin pitkään? Ravinnollista arvoahan maidolla ei isommalla vauvalla enää ole mutta se henkinen arvo (sekä lapselle että äidille) on mielestäni sitäkin suurempi. On se vaan ihanaa kun vauva rauhoittuu syliin. Niin no, kai se isompana sitten rauhoittuu muutenkin kuin tissille :D

Samalla sitten mietin, että entä jos itselläni imetys toimiikin ehkäisynä? Haluaisin Eelikselle sisaruksen pienellä ikäerolla, mutta entä jos Eelis haluaakin syödä tissiä sinne kaksivuotiaaksi? Mikä oikeus minulla on lopettaa imetys "vain" siksi, että minä haluan toisen lapsen?

Ihme ajatuksia, vaikeaa pukea sanoiksi. Mutta tällaisia olen miettinyt jo jonkin aikaa.

Oksennuspostaus

Täällä taas.

Kahteen viikkoon mahtuu paljon tapahtumia, niin ihania, kamalia kuin vähän kauhunkin hetkiä.

Äidin avustuksella (oikeastaan äiti teki suurimman osan töistä kun Eelis roikkui minun puntissa koko ajan) siivottiin koko keittiö, kylppäri ja taka- sekä etupihan kukkapuskat. Shoppailtiin kirppareilla, käytiin anoppilassa ja lapsuudenystäväni tyttären synttäreillä. Katsottiin hömppää ja tehtiin vaunulenkkejä. Sain kerättyä voimia sillä muutamana aamuna mies teki Eeliksen aamupuuhat ja äiti hoiti aamupuurot ja aamupäikyille laitoin, ja minä nukuin korvatulppien kanssa. Eelis kun heräili/heräilee tunnin-kahden välein koko yön ja olin melkoisen väsynyt.

Sain myös ihan omaa aikaa kun pihatalkoiden jälkeen mentiin viettämään iltaa kahden muun nuoren pariskunnan kanssa ja äiti jäi hoitamaan Eelistä. Oltiin naapurissa, kävin antamassa iltatissin ja menin takaisin. Tulin takaisin kyllä jo ysiltä että pääsin ajoissa itsekin nukkumaan. Mutta oli ihanaa olla hetki ihan aikuisten kesken turisemassa, ja kuitenkin sen verran lähellä Eelistä että tarvittaessa olisin ollut paikalla heti. Sain rentouduttua.

Kauhun hetkiä koettiin yksi aamupäivä sekä minä (yläkertaan) että Eelis (ulos) mentiin nukkumaan päikyille. Eelis oli vetänyt suuren satsin aamupuuroa ja tissiä vielä päälle. Kuuntelin itkuhälyttimestä (kuulen sen yläkertaan) että Eelis itkeskeli paljon unissaan, sellaista kipuitkumaista kitinää. Nousin ylös ja samantien kuulin kun ulko-ovi kolahti ja Eelis alkoi itkeä hädissään. Ryntäsin alakertaan jossa äiti riisuu itkevää Eelistä hätäisesti. Eelis oli alkanut oksentaa limaista puuromaitoa (ihana kaurapuuron ominaisuus mennä limaiseksi). Oli ilmeisesti syönyt itsensä liian täyteen. Kauhean tilanteen tästä teki se, että Eelis oli vaunuissa ja suu oli tietysti ihan täynnä oksennusta, siksi äiti oli hätäinen liikkeissään. Onneksi huomasi samantien kun Eelis alkoi oksentaa. Ja Eelis tietysti hätääntyi kun äiti oli hädissään. Tilanteesta selvittiin vajaan tunnin sylittelyllä, muutaman kerran masua vielä kipristi ja vähän oksensi lisää. Söikin sitten seuraavan kerran vasta iltapäivällä, vähän hörppäsi välipalaksi tissiä.

Äiti opetti Eelikselle uusia juttuja taas, ruoan päälle kiitetään nyökkäämällä ja pissan/kakan jälkeen vedetään yhdessä vessa. Eelis alkoi pari päivää sitten ilmoittaa myös pissahädästä.

Loppuajasta äidin täällä ollessa Eelis alkoi jo selkeästi kaivata minun läheisyyttä, oli rauhassa pissalla/kakalla vain minun kanssa ja halusi paljon syliin. Tosin nyt taitaa tulla seuraava hammas/hampaat, pari päivää on ollut todella sylinkipeä poika, selkeästi suuta kutittaa ja vaivaa (hieroo taas korviaan syödessä) ja tänään kuolaa valui solkenaan.

Nyt Eelis on alkanut roikkumaan lahkeissa koko ajan, seuraa perässä joka paikkaan ja haluaa olla osallisena arkisissa askareissa (tiskikoneen tyhjennyksessä, pyykkien laitossa ja lattioiden pyyhkäisyissä). Äidin pikku apulainen. Saattaa alkaa itkemään jos häviän näkyvistä.

Viime yönä Eelis nukkui kuusi tuntia putkeen (joista itse nukuin viitisen tuntia)! Illalla Eelis taas ahmaisi tissiä vähän liikaa, leikki vielä tissin päälle pinnasängyssä liian rajusti (pomppi laitaa vasten) ja oksennushan siinä taas tuli. No, ei kun vaatteet ja petivaatteet vaihtoon. Reippaasti Eelis oli suihkuteltavana, vaikka tulikin vielä vähän oksennusta. Vähän itkusti mutta ei ollut hätääntynyt (kun en itse hätääntynyt). Olin yllättynyt, sillä oksennuskammoisena pysyin ihan rauhallisena eikä tehnyt pahaa ollenkaan. (Ei edes tänä aamuna kun sain puklut suoraan naamalleni :D).

(Onpas nyt paljon oksennusjuttuja. Yöks!)

Luulen, että yöuniin auttoi läheisyyden tankkaus illalla. Iltapesujen jälkeen (ennen oksennusepisodia) oltiin sohvalla, luettiin kirjoja ja vähän leikittiin, Eelis oli kuitenkin koko ajan jossain määrin kiinni minussa. Heräsi ensimmäisen kerran yhden aikaan mutta nukahti ilman toimenpiteitä takaisin. Vasta kahden aikaan tarvitsi apua nukahtamiseen (kun roikkui taas laitaa vasten). Ja söi ensimmäisen kerran vasta neljältä.

Siirsimmekin Eeliksen nukkumaan omaan huoneeseensa, ettei meidän liikkeet ja sängyn natinat häiritse. Alustavasti auttoi, tosin "vain" miehen uniin. Saa nyt nähdä josko yöheräilyt tästä helpottaisivat ja Eelis oppisi taas nukahtamaan itse takaisin.

Yksi uusi juttu joka on vielä pakkoa kertoa: tutti. Sitä alettiin syödä viime viikolla! Eelishän ei ole tähän mennessä hyväksynyt tuttia ollenkaan. Saattoi pureksia sitä kuin purulelua. Mutta nyt yhtäkkiä haki tutin suuhun ja imi sitä. Ei nälkäänsä, sillä tiesin pojan olevan kylläinen. Mutta imun tarve on vielä suuri, varmaankin johtuu kiinteiden määrän lisääntymisestä. Ei jaksa syödä enää tissiä niin paljon, mutta imuttaa vielä. Tutin avulla onkin nyt rauhoituttu monena iltana, viime yönä Eelis haki itse tutin suuhun sängyssä ja jatkoi sen avulla uniaan!

Tällaista meille. Työjututkin on alkaneet selkiytyä minulle, jään hoitovapaalle kunnes Eelis täyttää vuoden, menen muutamaksi kuukaudeksi töihin ja kesästä jään työttömäksi. Helpotti suunnattomasti kun sain selkeän loppumispäivän, ja aiemmin kuin vuoden loppuun. Siinä on sitten kolme kuukautta aikaa kirjoittaa lisuri ja sitten voin avata uuden luvun elämässäni. Haaveena on, että saattaisin loppuvuodesta jäädä äitiyslomalle. Saa nyt nähdä mitä tapahtuu :)

Arkirutiineja vol. 6kk

Hohoijaa. No enää (vielä) ei edes väsytä niin pahasti.

Mutta muutamat viimeiset illat ovat olleet aika vaikeita. Jostain syystä Eelis herää kymmenen aikaan huutamaan kurkku suorana. Ja sitä kestää tunnin verran, rauhoittuu kyllä syliin eikä kaipaa tissiä, mutta kun laskee takaisin sänkyyn, huuto alkaa alusta. Myös yölliset hereilläolot ovat nyt lisääntyneet, Eelis herää noin puolenyön jälkeen, möyrii ja öhkii pinnasängyssä, välillä raivostuu kun laita ottaa vastaan. Tissitainnutus ei toimi, vaan täytyy odottaa että Eelis taas väsyy, noin tunnin päästä, syö ja nukahtaa.

Vaikka olen mennyt nukkumaan yhdeksän maissa, olen ollut todella väsynyt ja iltaa kohden kyrsä otsassa on vain kasvanut. Toissailtana piti jo käydä hakemassa mies hyssyttämään Eelistä kun meinasin ihan totaalisesti hermostua.

Lisäksi ruokailun kanssa on ollut tappelua ja jo valmiiksi kireä pinna on kiristynyt entisestään.

Päätinkin, että nyt koitan taas rauhoittaa yöt niin että saisin itse nukuttua vähän, annan suosiolla tissiä silloin kymmeneltä, vaikka tiedän, että Eeliksellä ei ole varsinaisesti nälkä. Sillä poika nukahtaa yleensä nopeasti ja jatkaa uniaan. Jatkan tiukempaa unikoulua sitten kun pinna kestää taas.

Lisäksi neuvolan ohjeiden mukaan lisään nyt Eeliksen aterioiden määrää. Aamupäivän hedelmäsose vaihtuu kasvislounaaseen, ja myöhemmin päivällä syödään lihakasvissosetta. Lisäksi lisään aamupuuron repertuaariimme. Samalla pienennän annoskokoja, jotta Eelis jaksaa päälle vielä hörpätä tissiä, että jää se "napostelu" pois. Kuulemma parempi hampaille näin.

Nyt meidän päivärutiinit näyttää suurin piirtein tältä, ajat saattaa vaihdella noin puolella tunnilla suuntaan tai toiseen (mennään lapsentahtisesti, Eelis vaan on aika kellontarkka):

klo 6 herätys

klo 7 aamupuuro + tissittely

klo 8 päikkärit

klo 10:30 lounas + tissittely

klo 12:30 päikkärit

klo 14 päivällinen + tissittely

klo 16:30 mahdollisesti päikkärit ja/tai tissittely

klo 18 iltapuuro (tissittely vasta iltapesujen jälkeen nukkumaanmenon yhteydessä)

klo 19 nukkumassa

Ainakin eilen toimi, Eelis oli rauhallisempi ruokailutilanteessakin ja mielellään tissitteli soseen päälle, mitä ei ole aiemmin jaksanut täyteen vatsaansa tehdä. Päikkäreillekin mentiin hyvin ilman tissiä. Jos Eelis nukkuu parin tunnin päikkärit, riittää kahdet päivässä, jos taas unet on tunnin mittaiset, tulee niitä kolmet.

Ja unikoulun yhteydessä luotu iltarutiini alkaa iltapuurosta, sen jälkeen ei enää leikitä vaan mennään pesulle (ja mahdollisesti kylpyyn, tosin se menee aina pötkyilyksi kun Eelis niin nauttii), sitten Eelis tulee viereeni meidän sänkyyn, imetän, luen iltasadun ja annan vielä tissiä ja sitten Eelis joko on jo nukahtanut tai räpeltää vielä hetken unileluaan ja nukahtaa lopulta. Siirrän pojan nukkumaan omaan pinnasänkyynsä, jossa hän nukkuukin koko yön, aamulla saatan ottaa hänet vielä viereeni nukkumaan jos Eelis vaan tissitainnutuksella jatkaa uniaan (siis jos herää viideltä aamulla).

Hyvin meidän arki oikeasti sujuu ja nautin kovasti tästä ajasta, ja huimasti ollaan paremmalla suunnalla unienkin kanssa.

Tankit tyhjänä

Kylläpäs olen taas ollut kiireinen. Oltiin ytävän ja hänen Eeliksen ikäisen pojan kanssa alkuviikko, iltaisin olin (olen) niin väsynyt, että olen mennyt itsekin aikaisin nukkumaan.

Olen kävellyt niin paljon nyt tällä viikolla pitkiä ja reippaita lenkkejä, ja ilmeisesti en ole syönyt ja juonut tarpeeksi, sillä yhtäkkiä tissit olivat ihan tyhjät. Toissayönä Eelis heräsi yhdentoista maissa mutta nukahti takaisin kun kävin taputtelemassa pepulle. Söi sitten kahden aikaan, oli yhteensä kaksi tuntia hereillä ja söi kolmesti, molemmat tissit tyhjiksi. Eivätkä ne sitten täyttyneetkään. Eilen Eelis oli hieman normaalia itkuisempi, etenkin illalla. Imi kovasti rintaa mutta maitoa ei oikein tahtonut tulla. Söi sitten yölläkin pari kertaa normaalia enemmän kun ei jaksanut imeä niin kauan että maitoa olisi tullut riittävästi masun täytteeksi (illalla puurokaan ei oikein maistunut).

Nyt olenkin koittanut syödä enemmän ja juoda runsaasti, nyt alkaa maitoa olla taas paremmin, nousee nopeammin ja tunnen sen nousun.

Yhtään en ihmettele kuinka moni luulee että maito loppuu yhtäkkiä! Niin se minullakin tuntui loppuvan. Onneksi Eelis imi ahkerasti ja tajusin mistä maidon väheneminen ehkä johtui ja osasin korjata tilanteen.

Vaikka älyttömän hyvinhän maito on riittänyt, kun ensimmäinen ongelma määrän kanssa tulee vasta nyt.

Iltapuuhia ja kissalivohkaa

Eilen illalla olin itse tekemässä iltapuuhia Eeliksen kanssa, sillä mies lähti ystävien läksiäisiin. Iltapuuroilut sujuivat hyvin, mansikkakaurapuuro maistui, enkä sitten tyrkyttänyt väkisin enempää kuin mitä Eelis itse halusi syödä (söi vajaan desin verran). Yö ei sujunut kovinkaan paljoa paremmin kuin edellinenkään, mutta illan nukahtaminen sujui hyvin ja rauhallisesti. Iltapesujen jälkeen mentiin hämärään makuuhuoneeseen, laitoin Eeliksen unipussiin ja annoin unilelun käteen rutisteltavaksi. Sitten luettiin yksi satu. Hörppästiin maitoa ja luettiin toinenkin satu, samalla kun Eelis rutisteli ja natusteli unileluaan (Eelis tykkää pureskella jotain ruoan päälle). Taas hörppästiin maitoa runsaasti ja kolmas satu jäi vähän kesken, kun Eelistä alkoi väsyttää niin, että annoin vielä vähän tissiä. Otin sitten tissin pois Eeliksen suusta kun Eelis alkoi olla unelias, pari kertaa avasi laiskasti silmiään vielä mutta jäi siihen nukkumaan.

Eilen sattui vähän ikävästi, meidän toinen kissa karkasi toissayönä. Oli ulkohäkissä, mutta ei pyytänyt sisälle normaaliin tapaan, joten mies luuli kissan olevan nukkumassa kun meni itse nukkumaan (myöhemmin kuin me muut). Aamulla ihmeteltiin kun kissaa ei näy ja häkissäkään ei ollut ketään. Häkin yhdestä ylänurkasta löytyi aukko, josta kolli on jotenkin kummasti päässyt (ei oli kovin ketterä kissa) ilmeisesti ulos. Kävin huutelemassa lähikorttelin ympärillä kissaa pari kertaa päivän aikana, yhden kerran tein pidemmänkin lenkin. Normaalisti kolli (leikattu siis) on seitsemän aikaan illalla aloittanut ruoan pyytämisen, kissat kun ruokitaan aina kasin maissa. Mutta ei näkynyt kollia missään, kävin vartin välein huutelemassa seiskan-puoli ysin välillä. Aamulla kävin heti huutelemassa ja juuri tulin pitkältä lenkiltä, kävin haukkaamassa aamun raikasta ilmaa Eeliksen kanssa ja samalla huudeltiin kissaa.

Olen huolissani, sillä meidän kissat eivät ole ulkokissoja, eikä kumpikaan ole koskaan ollut näin pitkään ulkona. Tämä kolli ei vielä ole mikään välkyin tapaus, joten on voinut vaikka pelästyä jotain, pinkaista sattumanvaraiseen suuntaan ja eksyä. Elättelen toivoa että kolli joko löytää tiensä pian takaisin, joku on ottanut sen turvaan tai vienyt löytöeläinkotiin. Huomenna jos kissasta ei vieläkään kuulu mitään, soitan löytyeläinkotiin ja annan tuntomerkit sinne. Toivottavasti mitään ei olisi sattunut...

Oikeus

Jopas päivä venyi pitkäksi. Töissä kävin heti töiden kimppuun kun vaan sain näytön auki, käväisin ysin kahvilla syömässä pikaisesti kaksi mandariinia, kymmeneltä oli vajaan tunnin palaveri, yhdentoista jälkeen pikainen lounas ja sitten kello olikin jo puoli kuusi! Mutta ehdin tehdä lähes kaiken tällä viikolla mitä suunnittelin, kokonaisuudessaan olen äärimmäisen ylpeä viikon saavutuksistani! Tein töitä hulluna mutta sen lisäksi jaksoin käydä vähän liikkumassa, ja vaikka olen syönyt vähän herkkuja, paino ei ole noussut!

Eilen oli myös todella mukavaa itselleni nähdä, että BodyBalancessa pystyn tekemään liikkeet paremmin ja jaksan paremmin kuin muut odottajat samoilla viikoilla. Jossain vaiheessa aloin jo tuntea itseni laiskaksi ja kyvyttömäksi, kun vertasin itseni muihin kanssajumppaajiin. Vaikka onhan se sanomattakin selvää, että ei näillä viikoilla ja tällä mahalla enää pysty kaikkeen, eikä ole tarkoituskaan. Mutta silti se pieni räpätäti päässä sanoi että olen vain laiska... Mutta eilen todistin itselleni että enpäs olekaan! :)

Eilen juttelin kolarissa olleen ystäväni kanssa. Ai että ottaa aina aivoon vakuutusyhtiöt tällaisissa tilanteissa, vakuutusyhtiö kun on sitä mieltä, että ystävälleni ei korvata mitään. Ei pilalle menneitä vaatteita, ei koiran tai hevosen hoitomaksuja, ei autoa (tosin eilen ystäväni oli saanut vakuutusyhtiön autokorjaamolta kirjeen, että auto korjataan, siis se täysin romuttunut auto!?) tai muita kuluja. Sentään sairaalamaksut eivät ole vielä tipahtaneet laskuna ystävälleni (joten ne menevät automaagisesti rekkakuskin vakuutuksesta). Ystävä on vielä henkisesti ihan hajalla, mutta onneksi puhuu asiasta. Niin, ja piti vielä sanoa että se rekkakuski sanoi lausunnossaan, että hän ei vain nähnyt liikennevaloihin pysähtyneitä autoja. Ja hän muuten ajoi 85 km/h 60 km/h alueella. Ja sai sakot. Ei edes menettänyt korttiaan tai saanut väliaikaista ajokieltoa! Ai että mutta kiehautti taas tämä Suomen lakisysteemi. Juu, ymmärrän kyllä varsin hyvin että Suomessa asiat ovat niin paljon paremmin kuin muualla (olen asunut ulkomailla ja silloin tajusin asian tosissaan), mutta valitan silti.

Mesosin asiasta eilen ystäväni kanssa puhelimessa ja ilmeisesti sanavalinnoistani ystävä tajusi, että olen myös itse kokenut lakisysteemin ihanat raot. Ja lyhykäisyydessään oma tarinani menee näin (kerroin sen myös ystävälleni):

Olin ala-asteella kolmannella luokalla kun luokalleni tuli uusi tyttö. Ystävystyimme nopeasti ja leikimme paljon yhdessä. Koulun jälkeen kävimme puolin ja toisin toistemme kotona leikkimässä, niinkuin lapset tekevät. Ystäväni isä oli todella mukava ja kiltti, ja leikki usein kanssamme. Jäimme silloin tällöin kahdestaan ystävän isän kanssa, kun ystäväni meni esimerkiksi syömään tai vessaan. Jossain vaiheessa (viidennellä tai kuudennella luokalla) jostain syystä puhuimme ystävien kesken (tämä kyseinen tyttö ei ollut mukana) tytön isästä ja ihmettelimme yhdessä hänen käytöstä kanssamme (me kaikki olimme tytön ystäviä). Aloimme tajuta, että kaikki ei ehkä ole niin okei mitä tapahtui kun leikimme. Murrosikä alkoi olla ovella ja rinnat alkoivat kasvaa, tytön isä otti meitä leikin lomassa syliin ja laittoi kätensä paidan alle. Minun kohdalla myös housuihin.  Hengitti niskaan raskaasti ja jopa suuteli niskaa. Kuudennella luokalla yritimme kertoa asiasta koulun terveydenhoitajalle, mutta hän ei uskonut meitä. Asia jäi siihen.

Olin edelleen hyvä ystävä tytön kanssa, tosin en käynyt heillä enää niin usein. Mutta aina kun kävin ja isä oli siellä, ahdisteli hän minua. Eräs yläasteella luokallemme tullut tyttö (josta oli tullut ystävämme) kuuli tästä ja hän sai meidät lopulta kahdeksannella luokalla patistettua kertomaan asiasta jollekin. Terveydenhoitajaan emme luottaneet, eihän hän ollut uskonut meitä aiemminkaan. Koulun erityisopettaja oli tarkka ja tiukka täti, mutta jokin hänessä sai meidät valitsemaan hänet. Asiat lähtivät hoitumaan eteenpäin ja lopulta yhdeksännellä luokalla olimme oikeudessa. Meitä oli neljä tyttöä oikeudessa todistamassa, viides ei halunnut tulla oikeuteen. Oikeudessa paljastui, että miehellä oli takanaan vastaavanlainen tuomio, mutta koska se oli tapahtunut niin monta vuotta aiemmin, ei se vaikuttanut enää asiaan. Mies sai lopulta sakkoja ja korvasi oikeuskustannukset. Ei muuta.

Koen edelleen että oikeus ei kohdannut meitä. Muun muassa edellä olleen vuoksi olin masentunut enkä muista yläasteajoistani paljon mitään. Meille määrättiin terapiaa, mutta siitä ei juurikaan ollut apua itselleni. Sain enemmän apua ystäviltä, tuimme toisiamme. Itsetuntoni oli todella huono ja edelleen minulla on vaikeuksia olla armollinen vartalolleni. Minulla on isot rinnat, olen normaalipainoinen ja useilta pojilta olen elämäni aikana kuullut olevani seksikäs. Itse en edelleenkään näe sitä, useimmin jos katson itseäni peilistä vihaan rintojani, muotojani, vartaloani. Vaikka olen päässyt kokemusken yli ja olen nykyään vahva, en siltikään arvosta vartaloani vaan kritisoin itseäni koko ajan. Luulen, että yksi syy siihen on lapsuudenaikaiset kokemukseni.

Miehellä on nykyään uusi perhe ja uudessa perheessä kaksi uutta lasta. Edellisessä perheessä lapsia oli kolme. En ole varma oliko hänellä sitäkin aiemmin jo perhe, jossa on lapsia.

Nykyään pystyn puhumaan asiasta, vaikka en halua puhua siitä ihan muuten vain, huvikseen. Tiedostan ne arvet jotka tapahtumat ovat jättäneet minuun enkä enää syytä itseäni tapahtumista. Olen päässyt asian yli, vaikka se edelleenkin vaikuttaa minuun, ainakin silloin tällöin. Mutta minä olen onnellinen ja olen päässyt elämässäni eteenpäin. Olen saavuttanut asioita ja nautin elämästä. Se on se pääasia.

Yksi suurimmista huolista on, että miten osaisin varjella omaa lastani/tulevia lapsiani vastaavanlaisilta tilanteilta? Tällaiset asiat kun eivät ole aina vanhempien hallittavissa eivätkä kaikki selviä yhtä vähällä kuin minä selvisin tapahtumista.

Helpotus

Lähdin tänään aamujunalla katsomaan ystävääni sairaalaan. Tapasin äidin keskustassa ja siitä suuntasimme kauppaan ostamaan pieniä tavaroita ystävälleni. Ostoslistaan kuului: dödö, hammasharja ja -tahna, hiusharja, matkakokoinen shampoo ja hiuksiin jätettävä hoitoaine, kokovartalorasva, ponnareita ja muutama pinni, vanulappuja, kynsilakka ja kynsilakan poistoaine, kynsiviila, shaveri, hömppälehti, alushousuja, viinirypäleitä ja pussi nameja. Lisäksi äiti toi mukanaan itsekudotut villasukat ja enkeliheijastimen. Ja minä kotoa pari kirjaa (kevyttä lukemista).

Osa ostoksista oli täyttä turhuutta mutta ei kuitenkaan. Ystävä ilahtui näistä turhanpäiväisistä ja yksinkertaisista tavaroista todella paljon. Kun kasvot ovat todella pahassa kunnossa, kauniit kynnet ja laitettu tukka piristää yllättävän paljon. Myös villasukat ilahduttivat todella paljon.

Oli ilo huomata kuinka ystävä piristyi huomattavasti vierailun aikana. Sai purettua tapahtumia, sai vähän itkettyä ja naurettua ja kävimme myös ihan lyhyellä kävelyllä. Ystäväni oli hyvässä kunnossa, paremmassa kuin odotin. Pää ihan pöhnäinen lääkkeistä mutta muuten ajatus kulki kyllä. Tosiaan kuten eilen jo kirjoitin, ei yhtään murtunutta luuta tai vaurioita sisäelimissä. Nenä oli mennyt rikki, muttei edes murtunut! Hyvin oli korjattu ja varmasti tulee ihan hyväksi nenäksi. Pää oli vielä ihan turvonnut kerääntyneiden nesteiden takia ja kroppa jumissa. Polvet ruhjeilla ja hiuksien seassa oli vielä pieniä lasinsiruja.

Ihan uskomatonta miten kolarista selvittiin näillä vammoilla! Kyllä oli suojelusenkelit paikallaan! En edes halua kirjoittaa mitä olisi tapahtunut jos auto olisi ollut hieman eri kulmassa törmäyshetkellä tai jos se olisi mennyt ruttuun hieman erilailla. Oli henki niin hiuskarvan varassa, että ihan puistattaa!

Olo on todella helpottunut nyt kun kävin katsomassa ystävääni. Näin itse miten hän voi, enkä huolehdi koko ajan. Reissu oli kuitenkin todella rankka, olen tosi väsynyt. Mutta päällimmäisenä ajatuksena on suunnaton onni ja helpotus. Huh huh.

Niin, ja onneksi äitini tuli mukaan. Ystäväni oma äiti ei pääse ollenkaan katsomaan tytärtään. En edes viitsinyt kysyä miksei muka... Mutta ystäväni sanoikin ihan äidilleni sen mitä jo itse sanoin äidille eilen, ystäväni kiitti että äiti oli tullut mukaan äidin korvikkeeksi. Tuli äidillenikin todella hyvä mieli, ja minulle vielä parempi. Sain tehtyä visiitistäni vielä astetta tärkeämmän ystävälleni <3

Uuden alku

On taas ollut kiireinen aloitus viikolle. Päivät on hujahtaneet töissä ja töiden jälkeen lomaolo on palannut heti kun pääsee työpihasta pois. Tämä ilma on ollut ihan mahtava! Tänään ei enää ole paistanut aurinko mutta on silti lämmintä. Odottelen kunnon ukonilmaa, päätä särkee siihen malliin. Onhan se joka päivä jyristänyt kovastikin, mutta hädintuskin on edes satanut.

Muutama asia on varjostanut mieltä. Miehen isoisä kuoli eilen aamunkoitteessa. Sinänsä tieto ei tullut yllätyksenä, hän oli ollut todella huonona jo pitemmän aikaa. Veljeni tyttö on joutunut "lastenkotiin" vanhempien toiveesta. Veljeni ja veljentyttöni äiti eivät ole olleet yli kymmeneen vuoteen enää yhdessä, molemmilla on uudet perheet. Veljentytöllä on pahoja henkisiä ongelmia. Mutta tieto siitä, että hän on nyt turvassa ja etenkin perhe saa olla rauhassa, helpottaa mieltä. Kolmas asia on äitini paras ystävä, hän sairastui haimasyöpään ja on nyt todella huonoa. Tämä on erityisen rankkaa äidille, sillä äidin äiti kuoli haimasyöpään ja äiti on jo kerran elänyt tämän läpi.

Jotenkin haluaisin niin, että tämä kaikki tarkoittaisi jonkin uuden alkamista. Jotain hyvää, joka auttaisi läheisiäni jaksamaan. Se saattaisi olla uusi elämä. Huomenna on ensimmäinen järkevä testiaamu, vähän jänskättää.