38+0

Kaikki hyvin, vauva ei ole iso vaan päinvastoin jopa hieman pienikokoinen! Istukan virtaukset olivat kuitenkin hyvät joten huoleen ei ole aihetta pienen(kään) koon puolesta. Lääkäri ihmetteli jo käsillään tunnustellessaan että no eipä tämä kyllä miltään isolta tunnu, ja vaikka tietysti kaikki ovat vain arvioita, luotan kuitenkin enemmän ultraan (kokoarvio tällä hetkellä 2800 g) kuin terkan maagisiin käsiin (jonka painoarvio ainakin 3200 g).

Äitiyspolilla kävin ensin läpi sokeriarvoja diabeteshoitajan kanssa, edelleen pärjään ruokavaliolla eikä lääkitystä tarvita. Samalla käytiin läpi edellistä synnytystä ja toiveita tai huolia tulevan synnytyksen suhteen, sekä keskusteltiin imetyksestä. Lääkäri teki ultratutkimuksen ja lopuksi vielä sisätutkimuksen toivomuksestani (kohdunsuu on vielä napakka, kolmisen senttiä ja sormelle auki).

Lääkäri kertoi, että noin kolmasosalla niistä, joilla on ollut ongelmia istukan irtoamisen kanssa aiemmissa synnytyksissä, on ongelmia myös seuraavassa synnytyksessä. Tällä kertaa jos istukka ei irtoa puolen tunnin sisään synnytyksestä, irroitetaan se todennäköisesti kaavinnan kautta, jotta vältyttäisiin yhtä massiiviselta verenvuodolta kuin viimeksi. Tämä on hyvä itsekin tietää, jotta osaan asennoitua mahdolliseen kaavintaan (toivottavasti sitä ei tule), mutta myös jotta sairaala osaa varautua siihen. Syy tähän saattaa olla istukan liian kova kiinnittyminen kohdun lihaksiin.

Se pieni huolen taakka putosi harteilta, kun vauvan kokoarvio ei ollut(kaan) iso, kyllä sitä vaan omiin tuntemuksiin pitäisi osata luottaa. Inhottavaa miten toisten hössötys saa omankin mielen matalaksi, vaikka itse tuntisi asian olevan toisin...

Sisätutkimus sai iltapäivän aikana supistuksia aikaan, saa nähdä tapahtuuko muuta, onneksi kiirettä ei nyt kuitenkaan ole :)

Mietteitä

Kiirettä pitää taas, mukamas. Mitään en ehdi tekemään mutta mitään ei tapahdukaan. Eelis on pääosin arkipäivisin viitisen tuntia mummulassa mutta silti ehdin hädintuskin tehdä lounasta (ja nukkua päikkärit), satunnaisesti pesen pyykkiä. Mitään en ole saanut aikaan kirjoitusprojektin eteen. Motivaatiotakaan ei ole tippaakaan.

Eeliksen läpsiminen jatkuu, välillä vähän vähemmän ja kiukkupäivinä enemmän. Eelis kyllä tietää jo että läpsiä ei saa ja tuleekin usein heti halaamaan kiellon päälle, välillä jatkaa vielä. Silloin sanotaan että seuraavasta isi/äiti lähtee pois vierestä ja jos vielä läpsäisee, noustaan napakasti pois ja lähdetään tekemään jotain muuta. Eelis alkaa usein itkeä ja hetken itkettyään rauhoittuu, jolloin mennään takaisin ja Eelis pyytää anteeksi. Tarvittaessa tätä toistetaan kunnes läpsiminen loppuu. Isin kanssa jaksetaan vielä jatkaa tappelua pidempään mutta äidin kanssa riittää usein kaksi kertaa maksimissaan. Yritetään keskustella miehen kanssa ja päivittää toisiamme (pääosin minä kerron miten olen toiminut ja mikä toimii) käyttäytymisessä niin, että toimimme molemmat samalla lailla ja konsistentisti näissä tilanteissa. Kun kiukuttelu on loppunut pyritään ohjaamaan mielenkiinto muualle ja mahdollisimman pian unohdetaan kiukuttelut, vaikka itseä ärsyttää, koitan muistuttaa itseäni että ei siihen asiaan kannata jäädä vellomaan vaan jatkaa eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Ja löytää se kehun aihe jolloin tulee kaikille hyvä mieli.

Eelis on palannut taas normaaliin (?) rytmiinsä ja on alkanut herätä taas aiemmin. Monta viikkoa meillä nukuttiinkin ysiin saakka, nyt Eelis heräilee taas seitsemän maissa. Vaikka ylimääräinen tunti-pari unta aamuisin (jos kissa ei vaan aloittaisi riehumista 7-8 aikaan) maistuisi, on tämä silti mukavampaa herätä hyvissä ajoin. Ehtii rauhassa puuhailla aamutouhut ja jos olisi jotain menoa (vielä kerran muksuvoikkaa tälle vuodelle), ehtii sinnekin ilman kiireen tuntua.

Nukuin toissayön älyttömän levottomasti ja huonosti. Toisella kyljellä ei voinut olla kun tuli huono olo, ja toisella kyljellä ollessa puutui lonkat ja jalat. Selälläänkin tuli nopeasti huono olo. Yölliset supistukset on kuitenkin jääneet toistaiseksi pois ja muutenkin supparit on laimentuneet mahan kiristelyiksi. Vessassakaan ei ole nyt muutamaan yöhön tarvinnut käydä kuin kerran. Edelleen turvottaa, usein kuitenkin vähemmän jos olen syönyt vähän jotain epäterveellistä (??!) kuten pullan päiväkahvin kanssa.

Huomenna on äitiyspolilla kontrollikäynti ja synnytystapa-arvio. Vaikka olen aika rauhallisin mielin vauvan koosta, on neuvolan täti saanut pienen pelon takaraivoon, että vauva onkin jo niin iso, että jos ei itsekseen ala pian syntyä, on synnytys käynnistettävä. Samaan syssyyn pelkään sektiota. Ajattelin toivoa ronskimpaa sisätutkimusta, sillä se tilanne saatiin käyntiin viimeksikin. Nyt kuitenkin ollaan ihan täysiaikaisia jo. Vähän jänskättää se, miten tämä synnytys menee; kuinka pitkään se kestää, kuinka kipeä olen, onko se kuinka samankaltainen kuin edellinen ja kuinka pitkään voin olla kotona.

Olen myös miettinyt kuinka pitkään haluan pitää Eeliksen kotona, en halua että pieni poika näkee minua kovin tuskissani (koska Eelis on kovin empaattinen ja huolestuisi varmasti) mutta toisaalta tiedän, että Eelis antaa voimaa jaksaa olla kotona pidempään ja sietämään kivun, sekä tietysti auttaa keskittymään johonkin muuhun. Mummu on onneksi lähellä ja nopeasti saatavilla, mihin vuorokauden aikaan tahansa tarvittaessa. En kuitenkaan halua äitiäni tänne vaan Eelis vietäisiin mummulaan hoitoon, paitsi tietysti jos sairaalaan lähtö tulee keskellä yötä.

Koitan kuitenkin olla ylimiettimättä asiaa, antaa kaiken mennä taas omalla painollaan. Eiköhän kaikki lutviudu parhain päin!

Syliä ja halia

Maha on löysällä jo toista päivää, en tiedä syyttäisinkö Subwayn kanaleipää, hiilareita vai masuasukkia. Turvotus vaivaa aamusta iltaan, öisin tuntuu helpottuvan. Juon vettä runsaasti mutta se ei tunnu auttavan turvotukseen, vessassa täytyy vaan ravata jatkuvasti. Öisin herään kahdesti pissalle, kolmatta kertaa koitan vältellä kun ei vaan jaksaisi nousta ylös. Asentoa täytyy vaihtaa öisin useasti, sillä jalkoja ja lonkkia alkaa nopeasti särkeä. Eilen supisteli napakasti mutta kivuttomasti koko päivän. En saa juuri mitään aikaan vaikka Eelis on mummulassa hoidossa arkena noin klo 10-15. Edelleen väsyttää koko ajan vaikka nukun enemmän tai vähemmän säännöllisesti sen klo 22-08, enkä kovin paljoa valvoskele yöllä.

Eelikseltä meni ääni käheäksi sairastelun päätteeksi, voi olla että osansa teki myös se kiukkurääkynä sairastelun ohessa. Nyt kiukuttelu on helpottunut ja tänä aamuna poika oli jo normaali itsensä. Toissayönä havahtui useaan otteeseen itkeskelemään, mutta rauhoittui itsekseen takaisin nukkumaan. Nyt aamuisin Eeliksen huoneesta kuuluu "Äitiii, äitiii!". Jos minä menen hakemaan Eelistä, ei poika malta tulla köllöttämään sänkyymme enää vaan heti täytyy mennä "Kko, kko!" eli kokkailemaan aamiaista. Jos taas isi hakee, tullaan hetkeksi köllähtämään vanhempien sänkyyn.

Syli on ollut kova sana sairastelun jälkeen. Kiukuttelun ohessa Eelis alkoi läpsiä ja lyödä. Asiaan suhtauduttiin tiukalla Eillä ja piti tulla pyytämään anteeksi (eli halimaan). Kahden läpsimispäivän jälkeen lyöminen vähentyi mutta sitten piti opetella että syliin ja haliin pääsee ilman läpsimistäkin. Nyt Eelis on viime päivinä tullut hakemaan harmistuksiinsa halia ja syliä avuksi jo niin nopeasti, että harmistukset on jääneet hyvin miedoiksi. Paras syli on äidin syli, mutta onneksi isi ja mummukin kelpaavat. Jos iskee oikein kova kiukku, niin ensin annetaan Eeliksen rauhoittua sen verran, että sylissä ei enää venkoilla ja riuhtoilla.

Toivottavasti etenkin tämä läpsiminen on joku ohimenevä juttu, että vauvan kanssa vältyttäisiin lyömisiltä.

Eka kuume

Eelis oli kipeänä viikonlopun, ensimmäistä kertaa siis Ihan Oikeasti kipeänä!

Torstaina aamulla Eelis oli kovin sylinkipeä ja hieman lämmin mutta kuitenkin ihan pirteä ollut koko aamun. Mummu tuli parturin jälkeen hakemaan poikaa hoitoon jotta sain itse vähän kirjoitushommia tehtyä (ei onnistunut kun olin itse pihalla kuin lumiukko öisen migreenin seurauksena). Eelis oli ollut tosi väsy ja mennyt päikyille hieman normaalia aiemmin ja nukkui kolme tuntia! Menin hakemaan Eelistä ja poika rukka oli ihan kuuma ja syli oli ainoa paikka missä oli hyvä. Kuume alkoi selkeästi nousta, joten jätettiin Eelis vielä mummulle hetkeksi kun käytiin miehen kanssa ruokakaupassa. Samalla käytiin apteekissa hakemassa lisää särkylääkettä (Panadolin nestemäistä kun saa laittaa ainakin litratolkulla jo! Löysin banaanin makuisia särkylääkkeitä, joita Eelis ei kuitenkaan suostu syömään kun ne liukenevat suuhun heti, täytyy piilottaa tabletti aina johonkin ruokaan.).

Kuuntelin koko yön Eeliksen öhinöitä, olin huolissani että kuinka korkealle kuume nousee. Eelis kuitenkin nukkui ihan hyvin vaikkakin hieman levottomasti. Aamulla poika oli ihan kuuma mutta kuume laski hieman aamutouhujen aikana. Nousi taas puolen päivän aikaan (Eelis nukahti sohvasängylle kainaloon) ja pikatorkkujen jälkeen annoin särkylääkettä. Kuume laski ja saatiin syötyä vähän (onneksi Eelis kuitenkin joi koko ajan mielellään maitoa ja vettä), päikyt ei meinanneet maistua vaikka Eelis oli selkeästi väsy. Koitin nukahtamista sohvalla mutta lopulta oli lähdettävä "kävelylle", eli nukkumaan päikyt vaunuihin ulos (nukkuu paremmin päikyt ulkona kuin sisällä, mummulassa matkasängyssä parvekkeella, kotona vaunuissa). Eelis nukahti lähes samantien mutta ei nukkunut kuin vajaan tunnin ja välissä piti käydä rauhoittelemassakin (melko hasardia meinasi olla kun yritin samalla tehdä lasagnea). Kuume alkoi taas nousta ja annoin särkylääkettä. Isin tultua kotiin syötiin taas (Eelikselle ei maistunut) ja Eelis meni nukkumaan jo ennen kahdeksaa (särkylääkkeen kera). Koko päivän Eelis oli tosi kovassa kuumeessa, särkylääke onneksi vähän laski pahimpia huippuja.

Seuraavana yönä Eelis nukkui lähes 14 tuntia putkeen! Oli lauantaina aamulla lämmin mutta lämpö laski aamupuuhien aikana taas eikä särkylääkettä tarvittu koko päivänä. Pääosa päivästä kuitenkin vietettiin edelleen sohvasängyn uumenissa. Päikyt oli taas yhtä huonot kuin edellisenä päivänä, joten illalla Eelis oli taas tosi väsynyt ja meni aikaisin nukkumaan (särkylääkkeen kera). Käväistiin miehen kanssa ystävän tupareissa, mummu oli sillä välin meillä. Tultiin kuitenkin aikaisin kotiin, sillä itsekin olen ollut flunssassa ja halusin ehtiä nukkuakin yöllä. Eelis nukkuikin levottomasti ja yöllä piti muutamaan kertaan käydä rauhoittamassa poika takaisin nukkumaan. Lopulta Eelis heräsi itkuisena seitsemän aikaan, kuumetta ei tosin enää ollut.

Sunnuntaina otettiin edelleen rauhallisesti, Eeliksellä kuitenkin alkoi olla jo energiaa ja parin päivän makoilu purkautui kiukutteluna. Päikyt oli jälleen huonot ja aamuyö levoton. Mutta muuten Eelis on jo normaali itsensä, koitan kovasti pitää silmällä tuleeko jälkitauteja vai selvittiinkö "vain" kovalla kuumeella. Korvatulehdustakaan (kop kop) meillä ei ole koskaan vielä ollut, joten olen tiiraillut Eeliksen korvia ja kuullostellut kiukutteleeko Eelis mahdollisesti korvakipua, turhautumista neljään seinään vai uhmaansa. Tähän mennessä olen päätynyt jälkimmäisiin vaihtoehtoihin.

Lisätty myöhemmin: mummu kertoi että Eelikselle nousi punaisia näppyjä aamupäivän aikana (ei ollut aamulla) ja päikkyjen jälkeen ne alkoivat hävitä. Eeliksellä oli siis vauvarokko.

***

No, se siitä Eeliksen ekasta Oikeasta Sairastelusta. Itsellekin teki hyvää pääosin maata kaksi päivää, vaikka varsinaisesti en levännytkään. Oli uuvuttavaa kun mitään ei pystynyt tekemään ilman että Eelis vaati syliin ja tietysti oma huoli oli kova. Etenkin perjantaina kun kuume oli koko ajan niin korkealla.

Makaamisen tuloksena oma maha laski ja selkä meinaa vetää jumiin. Eilen supisteli enemmän tai vähemmän jatkuvasti. Öisin olen huomannut muutaman kerran että supistelut aiheuttaa hikoilua, vaikka öisin en supisteluihin herääkään (synnytysunia olen nähnyt kuitenkin lähes joka yö). Kääntyminen yöllä on tuskaa, nyt lantio usein napsahtaa ensimmäiseen kääntymiseen ja vaikka se helpottaa oloa, tuntuu se tosi epämiellyttävältä. Aamuyöstä olen monesti jäänyt valvomaan hetkeksi kun uni ei tule heti takaisin. Lantion ja lonkan kivut kuitenkin helpottavat aamuyöstä ja kääntyminen helpottuu. Eilen särki alaselkää, mutta en tiedä johtuiko se makaamisesta, yläselän yrityksestä mennä jumiin, huonosta istuma-asennosta tupareissa vai päivän supisteluista.

RV 36+4 (salama peittää hyvin kasvot :D)

Vertailun vuoksi masu Eeliksestä

Sokeriarvoissa on ollut edelleen aamuisin heittoa aina silloin tällöin. Nyt en enää ole niin tiukasti VHH-dieetillä kun iltaisin täytyy tankata hiilareita (ja pähkinöitä!). Koko raskausajan kestänyt himo turkin jogurttiin marjojen kera on väistynyt ja aamuisin jotta aamupalan saa alas, olen alkanut syödä smoothieta. Varmaankin ainakin osittain hiilareiden lisääntymisestä johtuen turvotus on alkanut vaivata, vaikkakaan ei vielä yhtä pahasti kuin Eeliksestä. Sormet ja jalat tuntuu kuitenkin selkeästi turvonneilta, eikä liikkuminen tai runsas nesteen juonti tunnu tuovan helpotusta. Nyt en enää ota niin rauhallisesti vaan liikun rivakampaan tahtiin, tällä viikolla aletaan olla jo täysiaikaisia.

Maitoa on alkanut erittyä jo sen verran paljon, että on pakko pitää liivinsuojia ja jopa mies haistaa jo maidon (itse olen haistanut sen jo jonkun aikaa). Epäilen tämänkin liittyvän ainakin osittain hiilareihin.

Raskausdiabetes huolettaa sen verran, että toivoisin sikkuran syntyvän aiemmin, kammoksun käynnistystä. Toisaalta, helpottavaa tietää että kovin paljoa yliaikaiseksi ei ainakaan päästetä menemään. Alakerran tilannettahan ei ole lääkäri kurkannut ikuisuuksiin, näemmä viimeinen neuvolalääkäri jää pois RV 38 äitiyspoliklinikan kontrollikäynnin takia. Painetta tuntuu kuitenkin jo jonkin verran ja paikat tuntuu turpeilta. Ajattelin toivoa tuolla kontrollikäynnillä (taas) vähän ronskimpaa sisätutkimusta, jos sillä saataisiin synnytys käynnistymään itsekseen. Edellisellä kerralla synnytys käynnistyi kahden vuorokauden sisään siitä (olin raskausmyrkytysepäilyn takia polilla).

Vaikka kuullostelen oloani jo vähän tarkemmin, en usko vielä mitään tapahtuvan. Raskausaika on mennyt niin nopeasti, että vaikka tiedostan että noin kolmen viikon päästä meillä on toinen vauva, en Ihan Oikeasti tajua sitä. Koitan kuvitella arkea kahden pienen kanssa ja ajoittain meinaa iskeä paniikki kun näen mielessäni uhmaavan Eeliksen ja samaan aikaan huutavan sikkuran. Miten sitä ehtii reagoida kaikkeen? Vastaanko tarpeeksi hyvin molempien lapsien tarpeisiin? Miten Eelis reagoi tulokkaaseen? Taantuuko poika vai tuleeko esimerkiksi puheeseen yhtäkkinen kehityspyrähdys (Eelis kun ei edelleenkään puhu paljoa vaan viestii enemmän eleillä ja sanojen sijaan käyttää "mitä ääntä joku pitää")? Saako Eelis nukuttua öisin vaikka vauva itkisi? Miten itse jaksan päivisin jos valvon öisin?

Onneksi mummu on nyt lähellä. Ja onneksi asioilla on tapana järjestyä.

Hormonihirviö

Olen pikkuhiljaa huomannut, että meillä asuu hormonihirviö.

Yleisesti ottaen olen oma itseni, geneerisen seesteinen ja rauhallinen viilipytty, joka ei turhista stressaile tai räjähtele.

Nyt kuitenkin viime aikoina pinna kiristyy sadasosan sekunnissa kireäksi kuin viulun kieli (en soita enkä ole koskaan koskenutkaan viulua, mutta kai ne kielet on kireämmät kuin kitarassa?) ja napsahtaa seuraavassa sekunnissa poikki.

Pääosan karjumisitani saa vastaanottaa kohta vuoden vanha kissanpentu (jolta pallit poistettiin pari kuukautta sitten, se auttoi kyllä huomattavasti etenkin yöhulinoihin!). Sillä kun on aivan käsittämätön viehtymys villaan. Kissa haistaa villaisen tuotteen mystisesti mistä vain ja kaikki villainen täytyy piilottaa. Myös kaapin ovien takaa, ja keinolla millä hyvänsä se löytää tiensä villapeittojen, -tumppujen, -pipojen, -housujen ja -vaippakuorien luokse. Sitten se raahaa ne alakertaan (tai minne milloinkin, aina kuitenkin toiselle puolelle asuntoa) ja jyystää niitä.

Sitten on käsintehtyjen aarteiden langat poikki (onneksi näin ei ole vielä ehtinyt käydä juuri millekään).

Kissalla on myös pöljyyskohtauksia, jolloi nse häntä pörhössä pomppii pitkin asuntoa (kiusaten kahta muuta kissaa), tiputtaa tavarat pöydiltä ja pureskelee KAIKKEA. Mm. Eeliksen yövalon (Ikean Spöka) korvat syötiin yksi päivä, myös parit johdot (itkuhälyttimen ja Nintendo DS:n) on nakerrettu poikki (tosin kuukausia, kuukausia sitten).

Koitan jatkuvasti muistuttaa itseäni, että kissa on vielä pentu ja (toivottavasti) rauhoittuu ajan myötä, pallien poistaminen auttoi jo paljon. Yhtään toista kollikissaa meille ei kuitenkaan enää koskaan tule! Yritän myös muistaa, kuinka se edellinen kolli pissasi verhoihin ja nurkkiin, ja että tämän nykyisen otuksen mielenliikkeet ovat kaukana edellisestä. Koitan myös muistuttaa itseäni kissan ihanista puolista, kuinka se on se ainoa sylikissa joka itse kömpii ihan syliin hurisemaan, ja joka leikkii Eeliksen kanssa (vaikkakin Eeliksellä menee hermo heti jos kissa tulee leikkimään sillä samalla narulla :D).

No, kissa ei ole ainoa joka saa pinnan poikki, valitettavasti osansa saa myös Eelis ja mies, usein lähes syyttä ja ainakin turhan kipakan tiuskaisun muodossa. Tämä lienee sitä loppuraskauden hormonihuuruja, sillä jotenkin tuntuu, että tämä piirre on tullut esiin ihan yhtäkkiä. Aiemmin olin vain väsynyt mutta nyt en löydä mitään järkevää tekosyytä tiuskia. Olen edelleen väsynyt, mutta en samalla lailla uupunut. Hermo ei vaan kestä mitään ylimääräistä negatiivista. Itku ei ole kaukana jos se lanka menee poikki niistä Eeliksen ainoista villatumpuista...

Tök tök

Jostain syystä energia on ollut hukassa blogiin kirjoittamisen kanssa. Intoa vähentää se, että blogger on myös tökkinyt enemmän tai vielä enemmän julkaisujen tallentamisen ja julkaisun kanssa.

Huomenna alkaa virallisesti äitiysloma. Mummu on ollut viikon poissa kuvioista hoitamassa omia asioitaan joten ollaan oltu ihan kaksistaan Eeliksen kanssa päivät. Viime viikolla käytiin ihmettelemässä kauppakeskusta ja käytiin muksuvoikassa. Tällä viikolla ollaan leivottu ja askarreltu isänpäiväkortit ja saatettu alkuun joulukorttien askartelu (maalaan vesiväreillä kuusen äärirajat, Eelis maalaa päälle valitsemillaan vesiväreillä ja liiduilla, liimataan huopasydämet Eeliksen osoittamiin paikkoihin ja lopuksi "Hyvää Joulua" tarrat). Lisäksi ollaan nähty paria ystävää lapsineen.

Olen edelleen tavattoman väsynyt, Eelis menee nukkumaan 20:30-21 välisenä aikana ja itsekin painun pehkuihin viimeistään kymmeneltä. Aamulla herätään kahdeksan aikaan, joten yöunen pituus on kiitettävä. Nousen öisin kerran pissalle ja enää en jää valvomaan siitä. Tästä huolimatta voisin nukkua aina vaan enemmän. Eelis nukkuu päikkärit noin 13-14:30 ja sinä aikana usein keitän kahvit, smurffailen netissä tai katson hömppää jakson verran. Usein hoidan myös asioita joita ei Eeliksen läsnäollessa voi hoitaa. Koitan myös levätä päikkäreiden aikana, joten kotityöt hoidan Eeliksen kanssa.

Aamusokerit ovat olleet edelleen koholla, tosin viime viikonloppuna tuli herkuteltuakin ihan liikaa. Toisaalta, illalla pähkinöiden tankkaus ei enää riitä pitämään aamun sokereita kurissa vaan illalla pitää tankata jotain hiilaripitoisempaa, ja syödä runsaammin. Koitin yölläkin pähkinöiden syömistä, mutta kourallinen vessassa käynnin yhteydessä ei riittänyt ja en millään haluaisi varta vasten alkaa yöllä syömään, sillä heräisin siihen liikaa ja jäisin sitten valvomaan. Jotenkin tuo unen saaminen tuntuu nyt tärkeämmältä.

Etova olo on alkanut vaivata taas lähes päivittäin, tosin usein tämä liittyy hiilareihin (kuten pullaan tai suklaaseen...), ja olo helpottaa seuraavana päivänä kun panostaa taas syömisiin. Viime viikonloppuna keräsin nesteitäkin niin, että ranteita alkoi särkeä (rannekanavassa ilmeisesti liikaa painetta turvotuksen takia), onneksi sekin vaiva helpotti kun turvotus helpotti.

Mutta nyt iltapuuron syöntiin ja iltasadulle...

"Lomalla"

Eilen kävin töissä viimeistä kertaa ihan hetkeen. Sairalomaa tuli äitiyslomaan saakka, eli ensi viikon keskiviikosta alkaen alkaa sekin huvi :) Vielä ei kukaan tiedä onko työpaikkaa mihin palata, mutta se on sitten murhe vasta vuoden päästä, onneksi. Vielä en jaksa enkä viitsi asialla stressata.

Edellisen kaksiviikkoisen sairasloman aikana en paljoa ehtinyt lepäillä. Kävin äidin kanssa siivoilemassa vanhempieni asunnon (voi tsiisus missä kunnossa se asunto oli, kun äiti ei ole siellä ollut puoleen vuoteen, no olisihan se pahempikin voinut olla mutta piti ensin kuurata vessa ja keittiö lähes katosta lattiaan, että siellä pystyi edes olemaan) ja siinä meni ensimmäinen viikko. Toisella viikolla olin kotona Eeliksen kanssa, jotta äiti sai levättyä ja mieskin oli loppuviikon lomalla meidän kanssa. Tehokkaasti käytettiin aika siivoamiseen, mies höyrypesi lattiat ja kylppärin. Nyt on taas siistiä!

Kävin viikko sitten äitiyspolillakin diabeteksen takia, masussa asustaa ihan keskikäyrällä kasvava vauva ja kaikki on niinkuin pitääkin. Insuliinia en tarvitse mutta jos aamupaastoarvoissa on vielä kohoamisia niin täytyy alkaa syömään yöllä (nukun "liian pitkiä" yöunia ja se 10-12h paasto joka tulee on liian kauan). Seuraava kontrolli sitten raskausviikolla 38, paitsi jos tulee jotain muuta. Neuvolassakin kävin eilen ja terkka oli ihmeissään, että no kyllä siellä luulisi kyllä olevan isomman vauvan kun kerta mahakin on niin iso... En jaksanut edes kommentoida asiaa.

Maha ja selkä on olleet kipeinä, etenkin iltaisin ei tahdo enää missään asennossa olla hyvä ja öisin kääntyminen on tuskaa. Supistuksetkin on napakoituneet. Olen taas alkanut satunnaisen säännöllisesti valvomaan öisin. Ruokahalu on vähentynyt, pääosin olen edelleen ollut VHH-ruokavaliolla mutta olen sallinut itselleni satunnaiset herkuttelut. Ne kyllä huomaa heti seuraavana päivänä kun mahassa on ilmaa ja välillä turvottaa. Olen kuitenkin ottanut ohjelmaan päivittäiset kävelyt, Eelis nukkuu ulkona vaunuissa parhaiten ja helpoimmalla pääsen kun tyrkkään pojan lämpöpussiin ja lähden pienelle lenkille. Poika nukahtaa helposti ja saan itsekin pienen happihyppelyn. Kävelyä vaan ei voi liian pitkään jatkaa, tai Eelis ei jatka enää uniaan vaunujen pysähdyttyä. Mutta onpahan edes jotain liikunnanomaista.

Opiskelun viimeistelyyn liittyviä kirjoitushommia pitäisi alkaa tehdä, en ole ehtinyt tehdä tekstin eteen mitään. Ja nyt mummu lähti taas hoitamaan asuntoasioita täksi viikoksi, joten enpä mitään ehdi tehdäkään. En Eeliksen aikana voi istua tietokoneella ja päikkyjen aikaan lepään itsekin. Saa nähdä kuinka paljon ehdin saamaankaan aikaan, istuminen tietokoneella kun on aika rajoitettua, senhän takia sairaslomalla olenkin.

Tänään jostain syystä vähän jänskätti jäädä kotiin, olin eilen illalla todella kipeä ja aamulla ikkunasta näkyi vain myrskyssä heiluvat puut, joten ajattelin että uloskaan ei oikein viitsi lähteä. Mummu lähti asioilleen ja mies töihin ja vietän siis Eeliksen kanssa ihan kaksitaan piiiiitkästä aikaa koko päivän kotona, mitään sen erityisempää tehden. No ihan hyvinhän tämä on mennyt, ollaan pesty vaippapyykkiä ja kokattu lounasta, vietetty aikaa sohvalla autoilla leikkien ja istuttu potalla satuja lukien. Ei ole ollut mihinkään kiire ja ollaan nautittu toistemme seurasta, ihan lähekkäin.

Loppuviikosta onkin ohjelmaa päiville, on muksuvoikkaa (jossa Eelis käy mummun kanssa mutta nyt mummu ei ole paikkakunnalla) ja erään kauppakeskuksen avajaiset (jonne mennään kaverin lasten kanssa), pitäisi käydä ostamassa joululahjat Eeliksen serkulle ja kummitytölleni ja lisäksi ajattelin askarrella Eeliksen kanssa isänpäiväkortit isille, ukille ja papalle. Joulukortitikin pitäisi saada kuntoon, kuten myös hankkia ne muutkin joululahjat... Puuhaa siis riittää!

Mahan romahdus

Neuvolantätin kehoituksesta kävin tänään töissä sen verran, että hain lisää sairaslomaa. No, paahdoin kyllä sen pari tuntia töitä niin, että voin jättää työt pois ajatuksista toistaiseksi.

Lääkäri oli sama kuin viimeksi (no okei, valitsin sen saman lääkärin) ja selkävaivoja ei tarvinnut edes valittaa. Mainitsin kuitenkin supistuksista ja siitä, kuinka maha laskeutui viikonloppuna.

Niin, koko lauantain olo oli ihan ihmeellinen, kuin olisin ollut flunssassa, mutten ollut. Niinpä viikonloppuna en saanut pestyä pesuhuonetta vaikka sitä suuresti suunnittelinkin. Lauantaina illalla tuntui kuin alavatsassa olisi joku revähtänyt, sellainen ilkeä repeämisen tunne. No, aamulla tajusin peiliin katsoessani että maha oli laskeutunut. Nyt rintojen ja vatsakummun väliin mahtuu kämmen.

Nyt pystynkin taas hengittämään enkä hengästy jokaisesta pienestä ponnistuksesta. Vastapainoksi vessassa saa ravata koko ajan vaikka pissaa ei aina tule edes kuin liraus. Lisäksi paineen tunne alapäässä kasvoi.

Kerroin lääkärille että vähän huolettaa kohdunsuun tilanne, sitä kun ei ole ihan hetkeen katsottu ja kaikenmoisia tuntemuksia on ollut. Lääkäri kurkkasikin ystävällisesti alakerran tilanteen ja onneksi paikat ovat vielä tiukat, tosin kohdunkaula on lyhentynyt puolisen senttiä. Mutta syytä huoleen ei ole. Sain kuitenkin kahden viikon sairasloman yhden viikon sijaan. Lääkäri totesi että ei se lannerangan kipu mihinkään enää häviä kuitenkaan. Sitten onkin jo seuraavan neuvolan aika, ehkä jopa äitiyspolilla käynti.

Tämän viikon suunnitelmiin kuuluu kipaista synnyinkaupungissa moikkaamassa kavereita, mummun kun pitää lähteä sinne hoitamaan asioita joka tapauksessa. Enkä täällä saa/jaksa mitään erityistä tehdä Eeliksen kanssa päivisin kuitenkaan, syyslomaa vietetään muksuvoikastakin. Ja eipä sitä tiedä koska sitä seuraavan kerran pääsee matkustamaan niille konnuille, edellisestäkin visiitistä on jo aikaa.

Mummu vähän toiveikkaana kysyi että jaksanko ajaa (jolloin olisi saanut tavaraa tuotua tänne vähän) mutta totesin että en enää pysty istumaan sitä neljää tuntia, etenkään autossa, joten junalla se on mentävä. Ja onhan se huomattavasti helpompaa mennä leikkivaunussa jossa pääsee itsekin jaloittelemaan välillä! Vaikka kalliimmaksihan se tulee junalla suhata kuin autolla (niin typerää kuin se onkin).

Saikkuilua

Olen taas loppuviikon sairaslomalla. Kävin eilen lääkärissä alaselän kipujen takia. Lääkäri kutsui sisälle, totesi minulle huoneeseen astuessani että "Vaap vaap", painoi lonkkien kohdalta ja kysyi "Koskeeko? Sulla on lantion ja lonkkien lihakset ihan jumissa.". Vastasin että "No koskee", jonka jälkeen sain pari vinkkiä miten rentouttaa alaselkää, loppuviikon saikkua ja viimeiset 15 minuuttia tapaamisajasta lääkäri kertoi omista raskauksistaan :D

Yritän taas Ihan Oikeasti levätäkin, vaikka vähän pitäisi tehdä kaikkea. Eelis on päivähoidossa mummulla kuten normaalistikin, erona vain että vien rattailla pojan aamulla ja haen ennenkuin mies tulee kotiin. Vähän siis lyhyempiä hoitopäiviä. Kotona ollessa pitäisi vähän saada edistettyä kirjoitusprojektia, sen lisäksi pitäisi käydä Eeliksen talvivaatteet läpi ja kartoittaa hattu- ja hanskatilanne, sekä katsoa onko talvikengät jo olemassa talveksi. Päikkäreitäkin ajattelin vetäistä päivittäin, lisäksi tehdä ruoan valmiiksi miehen kotiintuloaikaan mennessä. Kovasti tekisi mieli leipoakin, mutta ihan kaikkeen en varmaankan pysty. Se selkä kun on kipeä ja rajoittaa tekemisiä jonkin verran. Lisäksi nyt on alkanut supistella taas herkemmin, etenkin öisin.

Saa nähdä jaksanko tällä saikulla olla taas ainakin sen viikon töissä vai alkaako selkä tosissaan renkata niin, että ei vaan pysty enää. Näin kuulemma on lähes kaikilla työpaikkamme raskautuneilla käynyt.

Tilapäivityksiä

Ihan pikaisesti ennen nukkumaanmenoa muutama tilapäivitys.

Eelis rakastaa kestovaippojaan. Pitkään on ollut jo kiukuttelua vaipanlaiton kanssa, mutta nyt kun saa itse valita, minkä värinen vaippa laitetaan, onnistuu vaipan laitto useimmin ilman sen suurempaa kiukkua. Mummukin innostui taas kestoilusta kun hoidossa Eelis haki uudelleen ja uudelleen (kuivumassa ollutta) likaista vaippaa, joka olisi pitänyt laittaa päälle. Vietiinkin mummulaan sitten pino kestoja päiväkäyttöön.

Kestoilun alettua taas Eelis on petrannut pottailussakin huomattavasti, sunnuntaina ei mennyt yhtään vaippaa! Eelis hakee itse potan kun on pissa/kakka hätä ja kertoo onko kakka (vai pieru) vai pissa tulossa. Välillä potta pitää käydä huuhtelemassa välillä esim. pissasta ja sitten Eelis pyytää uudelleen ja vielä saadaan kakatkin sinne!

Viime viikolla olin loppuviikon saikulla väsymyksen ja selkäkipujen takia. Aamupäivät vietin Eeliksen ja mummun kanssa, tulin kotiin päikkyjen ajaksi syömään ja itsekin päikyille ja hain pojan kotiin ajoissa. Piristi ja virkisti pieni tauko ja olo on ollut energisempi ja aikaansaavampi töissä. Vaikkakin selkä alkaa nyt oikutella näin loppuviikosta.

Huomasin kuinka ulkoilu piristää ja nyt esim. portaiden nouseminen ei enää aiheuta supisteluita, joten olen lisännyt liikkumisen määrää hieman. Senkin ansiosta olo on virkeämpi.

Paino on vähän noussut, humpsahtaa heti ainakin kilolla ylös jos syön yli 100g hiilareita päivässä. Nyt kuitenkin olen taas siinä 80 kg tienoilla, siis kymmenen kiloa tullut painoa raskauden aikana 30 viikossa. Muutamana aamuna sokerit on olleet paastossa koholla.

Sikkura potkii ja muksii, kun taas Eelis masuaikana pääosin venytteli ja pungersi. Öisin kääntyminen alkaa olla tuskaista ja usein liian nopea asennon vaihtaminen yöllä aiheuttaa supistuksen. Meno on iltaa kohti aina vaan vaappuvampaa ja paineen tunnetta alkaa olla. Maha alkaa painaa jo sen verran, että hengästyn helposti ja ajoittan olo on tukala.

Tissit ei ole enää niin kipeät ja maitoakaan ei erity (jälkimmäinen helpotti karppauksen aloittamisen myötä) enää. Mahaan on ilmestynyt raskausarpi"pisteitä" vanhojen arpien ylle. Olen edelleen väsynyt enemmän tai vähemmän koko ajan, päikyt helpottavat iltapäivän uupumukseen. Olen huomannut olevani myös äkäisempi ja välillä tekisi vaan mieli pillahtaa itkuun kun kiukuttaa esim. ruokakaupassa. Toistaiseksi olen kuitenkin pitänyt tunteet kurissa, olen kyllä tiuskinut miehelle ja vähän mummullekin.

Pappa osti Eelikselle uudet rattaat! Ja minä ostin käytettynä sikkuralle turvakaukalon lämpöpussilla. Enää taitaa puuttua imetystyyny, ja aikalailla kaikki pitäisi olla taas hankittuna vauvaa varten. Saadaan myös toinen pinnasänky käyttöön, joten Eelistä ei tarvitsekaan vielä siirtää "isojen poikien" sänkyyn. Helpotti mieltä kun Eelis kuitenkin viihtyy niin hyvin pinniksessään ja pyörii öisin.

Eelis ei nuku kunnolla päikkyjä sisällä joten viikonloppuisin kotona nukutaan taas vaunuissa (lämpöpussissa).

Nyt en jaksa muistaa enempää, joten menen nukkumaan. Olo on hieman flunssainen, Eelis onkin ollut viikonlopusta lähtien nuhassa, alkaa ehkä vähän helpottaa nyt.

Turinoita

Aikaa on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Väsymys on ollut aika hurjissa sfääreissä joten en ole edes avannut konetta töiden jälkeen, ei vaan ole jaksanut edes netissä smurffailla Eeliksen nukkumaanmenon jälkeen. Nyt olenkin sairaslomalla loppuviikon, jospa tässä saisi sen verran levättyä, että jaksaisi loppuun saakka. Vielä kuukausi töitä. 

 

Motivaatiokin on hieman hukassa töiden suhteen, koska yleinen ilmapiiri töissä on huono, olen päässyt osalliseksi elämäni ensimmäisiä YT-neuvotteluita. Vaikka asia ei minua koske, vähintäänkin sen takia että jään jokatapauksessa ihan juuri pois, vaikuttaa se silti negatiivisesti omaan panostushaluun. Ihmiset ovat edelleen ystävällisiä ja työntekijöiden kesken henki on hyvä, kaikki ovat kuitenkin samassa veneessä. Valtaosalla vaan alkaa olla raja vastassa, kyseessä kun ei ole ensimmäiset YT:t yrityksessä ja vähän tuntuu siltä, että neuvotteluiden aikana ollaan menty jo asiattomuuksiin, nimenomaan työnantajan päässä. Stressi on kaikilla kova.

No, katsotaan nyt mikä soppa tästä syntyy, voin vain itsekkäästi todeta, että onneksi olen jäämässä yrityksestä pois samalla hetkellä kun lomautukset ja mahdolliset irtisanomiset tulevat ajankohtaisiksi. Työsopparikin ehtii loppua ennen äitiysloman loppua, toisaalta koskaan ei tiedä mikä yrityksen tilanne kevään ja kesän jälkeen on. Itselläni ei kuitenkaan ole varsinaisesti antipatioita työpaikkaa kohtaan, jos paikka on edelleen avoinna minulle kun työelämä taas kutsuu, tulen todennäköisesti ottamaan sen ilomielin vastaan. Työllistyminen alallani kun ei ole mikään itsestäänselvyys.

Toisaalta, mietin tässä jo myyntikonsultin töitäkin äitiysloman loputtua, voisi olla kotona kodinhoidontuella lasten kanssa ja tehdä kuitenkin vähän töitä, ihan erilaista sellaista. Mutta tulothan siinä tippuisi huomattavasti, ja toisaalta, vuoden jälkeen kaikki on taas toisin. Avoimin mielin siis eteenpäin!

Viime viikonloppuna pääsin vihdoin toteuttamaan yllätyksen jota olen suunnitellut viime maaliskuusta saakka! Mies täyttää tänä vuonna 30, ja varasin meille Tukholman risteilyn. Itse synttärit on vasta marraskuun lopulla, mutta alunperin ajattelin, että silloin saattaa olla kovat myrskyt merellä, ja toisaalta hieman etukäteen matka tulee varmasti yllätyksenä. En siis tuolloin tiennyt vielä että mahassa olisi asukki, joten hyvä että vähän ennakoin :D

Reissu oli ihana, ensimmäinen yhteinen reissu miehen kanssa ilman Eelistä. Nautittiin toisistamme ja rauhallisesta tahdista. Syötiin paljon ja hyvin (siis hyvin huonosti jos miettii mitä ja miten sitä PITÄISI syödä), vaikka reissun jälkeen oltiin molemmat ihan poikki, oli viikonloppu silti ihan mahtava. Ja yllätys onnistunut, mies ei aavistanut mitään! :)

Mutta nyt ehdin vetäistä päikyt ennenkuin haen Eeliksen mummulasta kotiin. Mummulle vähän lyhyempiä "työpäiviä" (olin aamun Eeliksen kanssa) ja toisaalta enemmän aikaa Eeliksen kanssa, kaikille win win :)

Myöhäisiä aamuja ja hyviä mieliä

Nyt on viiknloppu testattu kestovaipoilla ja ai että on hyvä mieli. Hyvin piti pissat ja kakat (Eeliksellä on ollut taas maha löysällä varmaankin hampaiden takia, joten Eelis ei ehdi tunnistaa kakkahätää aina ajoissa) sisällä, vaikka vaipat onkin vähän lyhyitä takaapäin ja peppuvako tahtoo vilkkua jos ei ole muita housuja jalassa. Mutta hyvin pysyivät päällä menossa ja Eelis oli kovin mielissään värikkäistä "naps-naps"-vaipoista, esitteli niitä päällään moneen otteeseen :)

Eelis myös tunnisti pissahädän paremmin ja ilmoitti heti jos oli vaipassa pissa. Paljoa en imuja tunkenutkaan vaippoihin, jotta Eelis tuntisi koska vaippa on märkä. Vaipat ovat vain "lähes isoimmalla" asetuksella Eeliksen päällä, vielä on siis varaa kasvaa vähän ja silti pärjätään näillä vaipoilla.

Ja kyllä on hyvä mieli siitäkin, että ei tullut kuin yövaipat vaipparoskikseen, ei kulu raha eikä luonto! :)

ps. pakko hehkuttaa, meillä nukuttiin sunnuntaina puoli yhdeksään! No, itse heräsin vähän seiskan jälkeen (kummallinen nykiminen leukalihaksessa ohimon luon vaivasi yöllä ja aamulla, kuten myös jalkojen särky kun veri ei pääse kunnolla kiertämään tämän mahan takia) mutta makoilin rapsutellen kissoja ja heräillen hiiiitaaaasti. Luksusta!

VHH-dieetin neljäs päivä

Viikonlopun aikana tuli syötyä kaloreita vähän liikaa (olen kuitenkin ylpeä ettei mennyt ylilyönniksi vaan sain pidettyä edes jonkun kurin syömisissä) ja hiilihydraatteja ihan liikaa. Onneksi viikonloppu oli suunniteltu poikkeus, en siis ota/ottanut stressiä aiheesta. Hieman olen viilannut päivän syömisiä niin rajojen kuin niiden tavoittamisen suhteen.

20 % hiilihydraatteja päivässä tuntui olevan aika mahdotonta päästä ilman kovin radikaalia muutosta (en halua täysin karpata, tavoitteena vain pitää sokeriarvot ja painonnousu kurissa) joten nostin rajan 30 %:iin. Vastaavasti vähensin rasvojen ja proteiinien osuutta päivittäisessä energiansaannissa 35 %:iin. Raskausdiabeetikon päivittäinen energiansaantisuositus on 1800 kcal, itselleni olen asettanut rajan vähän vajaaseen 1700 kcal:iin kunnes painoasia on kunnossa, kuitenkin pääasiallinen pyrkimys on olla ylittämättä tuota 1800 kcal:ia. Tässä neljännen päivän hieman viilattu ruokapäiväkirja:

AAMIAINEN:

Kaurapuuroa mustikoilla, maitokahvi ja vitamiinit: 127 kcal (19 % prot, 65 % hh, 16 % rasvaa, 4,5 g kuituja), verensokeri ennen ateriaa 4,8 ja 1 h jälkeen aterian 6,2.

LOUNAS:

Ruisleipää (4 siivua, päällä levitettä, salaattia, juustoa, savukalaa tai kalkkunaleikettä), tomaatti ja bulgarian jogurtti mustikoilla: 650 kcal (21 % prot, 36 % hh, 43 % rasvaa, 17 g kuituja), verensokeri ennen 4,3 ja 1 h jälkeen 6,8.

VÄLIPALA:

Pähkinöitä kourallinen ja (kotimainen) omena: 197 kcal (9 % prot, 22 % hh, 69 % rasvaa, 2 g kuituja), verensokeri ennen 3,8 ja 1 h jälkeen 5,1.

PÄIVÄLLINEN:

Nakkisoppa (kalkkunanakkeja, porkkanaa, lanttua ja purjoa, perunat siivilöin omalta lautaselta Eelikselle) ja lasi maitoa: 226 kcal (43 % prot, 35 % hh, 22 % rasvaa, 2,6 g kuituja), verensokeri ennen 3,7 ja 1 h jälkeen 4,4.

ILTAPALA:

Soijajogurttia mustikoilla ja lasi maitoa: 255 kcal (40 % prot, 38 % hh, 22 % rasvaa, 4,5 g kuituja), verensokeri ennen 4,7 ja 1 h jälkeen 5,1.

Yht. 1494 kcal (27 % prot, 37 % hh, 22 % rasvaa, 31 g kuituja)

Selkeä parannus jo ensimmäiseen päivään, mutta vielä pitää viilata. Aion vaihtaa aamiaisen (puuron sijaan jogurttia raejuustolla ja marjoilla) ja lounaalta vähentää leivän määrän puoleen (lisään mukaan omenan ja leivän päälle aina jotain proteiinipitoista, nyt lounas on ollut vähän liian tuhti tunne mahassa). Energiaa tuli tankattua vähän vähänlaisesti, mutta päivälliselle täytyy lisätä ruokaa, nyt mummu oli tehnyt valmiiksi ruoan ja varannut leipää keiton kanssa, valitettavasti täytyi kieltäytyä leivästä tällä kertaa.

Selkein muutos jonka huomasin itsessäni aika pian oli, että enää en hikoile niin paljoa, varsinkaan öisin. Tietysti ilmatkin on viilenneet, mutta meidän makkari ei juurikaan. Enää en kuitenkaan herää aamuöisin hikilammikkooni (peittona on pelkkä pussilakana) vaan peitto saa olla koko yön päällä. Myös valkovuodon määrä on vähentynyt huomattavasti! Muista kropan eritteistä olen huomannut, että maha ei ole enää jatkuvasti löysällä, vaan kakka on kiinteää (tästä kiitos päivittäisen kuidunsaannin pitäminen 25 g:n minimissä). Painokin on tippunut nyt kilon (huom! edellisessä neuvolassa painoa oli tullut lähes 1,5 kg / viikko!!! Ja täysin kirkkain silmin väitän, että tämä on tapahtunut minun huomaamatta asiaa!). Vaikka tippunut paino on varmasti nesteiden poistumista, en ole huomannut eritystä turvotusta (sen ”normaalin” turvotuksen lisäksi joka minulla on ollut jo pidemmän aikaa raskauden aikana).

Mieskin on innolla mukana dieetissä, mikä helpottaa suunnattomasti ruokailujen suunnittelua. Mummu ei ole toistaiseksi ollut niin innoissaan, tivasi minulta että ”No mitä sä sitten voit syödä?!”, kun kerroin että jätän pois perunan, pastan ja riisin, sekä vältän sokereita ja muita viljoja kuin ruista. Joku puolustusreaktio varmaankin, vhh-ruokavalio kun ei ole mummulle täysin vieras asia vaan on itsekin parantanut elämänlaatuaan kyseisellä menetelmällä. Eelis syö tietysti ihan normaalisti, samaa ruokaa kuin mekin ja arkisin mummu tekee lounaaksi kotiruokaa. Täytyy kuitenkin mainita, että Eelishän syö mielellään aterialta ensin lihat, sitten vasta kasvikset :D

Kevyempää syksyä kohti

Väsymys on alkanut helpottaa, nyt viikon verran olo on ollut suhteellisen normaali. Myös mahakivut ja supistelut ovat helpottaneet. Erityisen energinen olo ei ole vieläkään, mutta nyt en ole jatkuvasti kuoleman väsynyt. Tosin edelleen menen aikaisin nukkumaan, yhdeksän maissa illalla.

Mies oli viime viikon työreissulla, tuli viikonlopuksi kotiin, lähti aamulla taas ja palaa takaisin keskiviikkona. Onneksi arki on mennyt hyvin Eeliksen kanssa, töistä olen mennyt äidille (joka on tehnyt ruoan valmiiksi, nam) ja kuuden maissa ollaan kävelty kotiin. Ilta on mennyt aikalailla rauhallisesti iltapuuhien parissa ja ollaan menty molemmat ajoissa nukkumaan.

Kovasti olen pähkäillyt vaunupolitiikkaa uuden tulokkaan myötä. Uusia vaunuja en halua ostaa, sillä meillä on uutena ostetut ja erinomaisesti toimivat Emmaljungat. Niihin saisi ostettua erikseen istuinosan sisarukselle, mutta sade- ym. suojia siihen ei sitten saa. Eelis ei myöskään jaksa seistä seisomalaudalla (tullee ajankohtaiseksi noin vuoden päästä), tai kävellä pidempiä matkoja. Mummun luokse ostetaan käytettynä matkarattaat, joten ajattelin että kyllä me kaksilla menopeleillä pärjätään. Jos täytyy lähteä jonnekin yksin lasten kanssa, niin laitan vauvan kantoliinaan ja Eeliksen rattaisiin. Mukaan makuupussi niin vauvan saa tarvittaessa siirrettyä rattaisiin (selkänoja makuuasentoon) ja Eeliksen leikkimään tms. Ja jos täytyy lähteä pidemmälle reissulle, niin en mene yksin, otan mummun ja/tai miehen mukaan, ja mummulta matkarattaat Eelikselle.

Autoon täytyy hommata turvaistuin vauvalle (Eeliksen vanha kun myytiin jo vuosi sitten pois), mutta muuten meillä on aikalailla kaikki kasassa. Kävin läpi tässä taannoin Eeliksen vaatteet ja laitoin eteenpäin/myyntiin "liian poikamaiset" (kyllä, haluan jotain tyttömäistä niiden "unisex" vaatteiden rinnalle) ja kävin kirpparilla kahdesti. Nyt onkin sitten uudelle tulokkaalle vaatteet ainakin seuraavaksi vuodeksi varastossa. Haalarit täytynee ostaa erikseen sitten vuoden päästä talveksi.

Eelikselle pitäisi olla tiedossa jo oma sänkykin (ukki lupasi sen hioa ja maalata), täytyy alkaa harjoitella siinä nukkumista kohtapuoliin, että onnistuu sitten ongelmitta kun pinnasänkyyn tulee uusi tuhisija.

Ajatukset ovat alkaneet kääntyä tulevaan äitiyslomaan, ja olen jo alkanut odottaa tulevaa kotiaikaa. (Täytyy kovasti toivoa että saisin olla kotona vielä sen kuukauden ennen uutta vauvaa, ehtisin ehkä saada sen edelleen roikkuvan kirjoitusprojektin valmiiksi!) Vaikka vielähän sitä pitäisi olla töissä kaksi kuukautta ja rapiat päälle :D Katselin jo kansalaisopiston kevään tarjonnankin, ja valitsin itselleni (vauvajoogaa) ja Eelikselle (muksuvoikkaa, jatkoa tämän syksyn muksuvoikasta) kurssit, joille ilmoittaudun. On sitten keväälle jotain ihan itselle (siis se vauvahan vaan tulee siinä kylkiäisinä vauvajoogaan) ja jotain ihan kaksinkeskeistä minulle ja Eelikselle (muksuvoikka matkoineen kestää 1,5 h joten sen aikaa uskallan jättää vauvan mummun hoitoon, vaikka se kovin pieni vielä onkin silloin). On se muuten ihanan vapauutavaa kun mummu on lähellä, ei tarvitse murehtia niin paljoa! Haluan kuitenkin huomauttaa, että emme pidä mummua itsestäänselvyytenä ja osaamme olla kiitollisia siitä, että hän haluaa ja pystyy auttamaan meidän vauva-arjessa! Koitamme olla kuormittamatta mummua liikaa, arkipäivissä on jo riittävästi puuhaa mummulle, joten viikonloppuisin emme mummua laita juurikaan Eeliksen vahdiksi, täytyy mummunkin saada levätä! Ja onneksi mummu on alkanut löytää jo omaa elämäänsä täältä, joten ei myöskään istu yksin kotona viikonloppuja tylsistyneenä :) Ja täytyy myös sanoa, että mummu voi silminnähden paremmin täällä, eikä kuulemma kaipaa takaisin. Win win!

Eeliksen serkkukin voi hyvin, kävi leikkauksessa (joka meni hyvin), vauva siirrettiin sairaalaan lähemmäs kotia ja nyt on jo puheissa ihan kokonaan kotiin siirtyminen. Pää vauvalla on iso, mutta asiasta tietämätön voisi ihan hyvin laittaa sen "vain" isopäisyyden piikkiin.

Alkava (?) syksy vaikuttaa tällä hetkellä paljon kevyemmältä, niin henkisesti kuin fyysisesti kuin mennyt kesä. Ainakin nyt mieli on varsin positiivinen :)

Kesän kuulumiset

Jospa sitä taas päivittelisi hieman meidän perheen kuulumisia. Kesä on vilahtanut ohi, itsellä oli viikon (palkaton) loma, mies vietti kotona lähes viisi viikkoa. Teki kyllä pojille hyvää olla keskenään, huomasi selkeästi miten Eelis alkoi olla isänsä perään enemmän ja välillä äiti ei kelvannut vaan pelkkä isi!

Eelis onkin kehittynyt huimasti taas kesän aikana. Nyt hiekkalaatikkoleikit ja pallon potkiminen on ihan must. Heti aamupalan jälkeen pitää olla jo menossa hiekkalaatikolle, tulee itku jos ei heti pääse, iltapäivän ulkoleikkeihin koitetaan saada pallon potkimiset jotta saataisiin viimeisetkin energiat pojasta ulos. Tulee sitä "ihan oikeaa" liikuntaakin sitten. Hienomotoriikka alkaa toimia ja Eelis on alkanut kiinnostua duploista. Juo itse maitomukista (oppi puolessa päivässä) ja haarukoi itse ruokaa suuhun. Lusikalla syöminen ei oikein onnistu. Otettiin syöttötuolista turvakaari pois ja nyt Eelis kiipeää korokkeen avulla itse tuoliin ja pois siitä. Myös sohvalle kiipeäminen onnistuu hienosti. Eelis tapailee sanoja mutta ei varsinaisesti puhu sanoilla vielä. Ymmärtää älyttömän hyvin mitä sanotaan ja saa asiansa jollain tavalla selväksi. Kertoo usein päivän tapahtumista ääntein ja elein. Kovasti koittaa jo pukea itse päälle ja on aina auttamassa, kova poika Eelis on siivoamaan! Aikalailla kaikkeen vastataan puistamalla päätä ja omaa tahtoa alkaa olla jo aika lailla. Välillä kiukuttaa enemmän, usein Eelis kuitenkin on hyväntuulinen ja yhteistyöhön haluava. Pottailut onnistuu enemmän tai vähemmän hienosti, Eelis ei oikein malttaisi istua potalla ja kiukku tulee herkästi vaikka olisikin vessahätä. Päivässä kuitenkin tulee edes pissa tai pari pottaan, usein kakkakin. Vaippoja kuitenkin menee useampi päivässä. Satuhetket on kutistuneet ihan minimiin, nyt pitää olla menossa koko ajan ja vasta illalla Eelis rauhoittuu kuuntelemaan iltasatua, jos silloinkaan malttaa. Rutiinit on kuitenkin onneksi kaikilla hallussa ja Eelis menee kiltisti nukkumaan ja nukkuu todella hyvin. Öisin sellaiset 10 tuntia ja päivällä 2-3h päikyt. Nukahtaa itsekseen eikä jää itkemään sänkyyn vietäessä. Päikyillä useimmiten herää tunnin kuluttua nukahtamisesta ja itkeskelee hetken, mutta nukahtaa pian takaisin. Hampaita tehdään koko ajan ja kyllä niitä puhkeaakin. Välillä on suu kipeä ja ruoka ei maistu ja kiukuttaa, mutta ei olla edes särkylääkettä vielä tarvittu. Katsotaan sitten kun ne kulmahampaat alkavat tulla...

Ihan pelkkää juhlaa ei ollut tämä kesä, mummi haudattiin viime viikonloppuna ja miehen siskon lapsella todettiin hydroencephalus (vesipää). Onneksi toissapäivänä selvisi, että todennäköisyys siihen, että lapsi on kehitysvammainen, on kuitenkin pieni. Kuitenkin lapsi syntyy keisarinleikkauksella ja päähän asennetaan suntti heti syntymän jälkeen, joten leikkaukseen pieni tulokas joutuu heti. Kuitenkin on hyvä, että asia huomattiin nyt, eikä lapsen synnyttyä. On lääkärit ja kaikki valmiina. Uutiset antoivat taas vähän uutta perspektiiviä omaan odotukseen ja siihen, miten onnekas sitä on kun on olemassa jo terve lapsi.

No töissä on edelleen mukavaa, oli aika tylsistyttävää olla lähes yksin kolmisen viikkoa. Koitin ottaa rauhassa aika onnistuneesti, mutta enpä sitten saanutkaan paljoa aikaan. Vähän sain edistettyä kirjoitusprojektia kuitenkin töiden ohessa. Väsymys painaa edelleen vaan päälle, loman aikana nukuin päikkäreitä ja ne auttoivat asiaa, harmi ettei arkena kuitenkaan päikkyjä ehdi ottaa. Töissä energia alkaa ihan täysin loppua kahden aikaan. Onneksi kaikki ovat kuitenkin ymmärtäväisiä.

Raskaus on muuten sujunut hyvin, nyt alkaa maha painaa sen verran, että liikkuminen alkaa olla vaappumista. Sain ystävältä tukivyön lainaan ja se auttaa asiaa hieman, mutta pidemmät kävelylenkit, ja näyttää siltä että myös pyöräily töihin on poissuljettuja. Huomaa miten lihaksisto ei ole palautunut edellisestä raskaudesta, maha on jo aikamoisen kokoinen kun ei ole vatsalihaksia pitämään sitä aisoissa, eikä kannattamaan sen painoa. Maha kipeytyy helposti ja supistelee, välillä jopa ihan epämiellyttävästi. Rauhallisesti siis täytyy mennä.

Heräilen edelleen yö aikaan kaikenmaailman ääniin ja jään usein valvomaan, mikä ei auta väsymykseen ollenkaan. Vaikka määrällisesti nukun ihan riittävästi valvomisesta huolimatta (menen nukkumaan yhdeksän aikaan ja herään puoli seitsemän, ja vaikka valvoisin yöllä niin tulee unta silti seitsemän-kahdeksan tuntia), ei mikään määrä unta tunnu riittävän. Ystävä ehdotti jo verikokeissa käymistä, jos raskaus on vaikka sekoittanut kilpirauhasarvot. Täytyy selvittää asia.

Pääosin meillä arki sujuu moitteetta ja olen jo alkanut odottaa kotiin jäämistä. Kahden pienen lapsen kanssa oleminen ei ainakaan vielä pelota, nyt äiti on kuitenkin niin lähellä että apua saa heti ja pyytämättäkin. Katsoin jo seuraavaksi vuodeksi Eelikselle kansalaisopistosta liikuntakurssit nyt syksylle ja ensi keväälle, jossa saa käydä syksyllä mummun kanssa ja keväällä sitten minun kanssa, niin on jotan yhteistä juttua jossa käydään ihan vain kaksistaan. Keväälle ajattelin itse ilmoittautua vauvajoogaan. Tässä lähellä järjestetään kolmesti viikossa avoimen päiväkodin puolesta toimintaa, joissa ajattelin käydä Eeliksen kanssa (vauva kulkenee mukana) jaksamisen ja ehtimisen mukaan, jotta on jotain toimintaa viikoille.

Mutta kohta on kahvia ja rahkaa tarjolla, eiköhän tämä taas riitä kuulumisista.

Niin, sen verran piti vielä sanoa että itsellä on pääosan raskaudesta ollut ihan poikaolo, en voinut pahoin ja maha on iso ja edessä. Mutta niin meille vaan on tyttö tulossa :)

Arkea, mahaa ja onnettomuuksia

Kuukausi takana uudessa työpaikassa. Olen tykännyt valtavasti, ihmiset on ystävällisiä ja olo on tervetullut. Vihdoin olen päässyt tekemään Ihan Oikeita Töitäkin ja koen olevan hyödyllinen. Työ on ihan erilaista kuin mitä olen aiemmin tehnyt. Raskausuutisiinkin suhtauduttiin hyvin positiivisesti, vaikka itse olinkin todella hermostunut. Vähän jo puhuttiin esimiehen kanssa, että jos virkaa jatketaan määräajan päätyttyä (ensi keväänä), jolloin se muuttuu vakituiseksi, valitaan minut siihen joka tapauksessa. Tämä kevensi mieltä valtavasti.

Maha kasvaa hurjaa vauhtia kun kudokset antaa nopeasti periksi. Tuntuu että tämä raskaus menee hujauksessa ohi, en oikein ehdi mukaan. Jotenkin olen nyt vasta alkanut tajuamaan ihan oikeasti, että meille on tulossa vielä tänä vuonna pieni vauva, ja olen jo toisella kolmanneksella! Asensin puhelimeen raskausohjelman, jotta pysyn edes vähän kärryillä millä viikoilla olen menossa. Kuukauden päästä on jo rakenneultra!

Liikettä ei masussa ihan kamalasti vielä tunnu. Jokin aika sitten kävin katsomassa balettia ja siitäkös Kippari-Kalle innostui (niin, ensimmäisessä ultrassa leukaluut ja käden asento muistuttivat meitä Kippari-Kallesta, tästä työnimi ;) ja myllersi illalla ihan kunnolla mahassa niin, että napa vain pomppi! :D Muuten liikkeet on vielä aika yksittäisiä nippaisuja. Istukka on taas edessä, joten se vaimentaa liikkeitä.

Olo on ollut normaalihko, nyt olen huomannut mahan kipeytyvän jos en osaa ottaa tarpeeksi rauhassa. Tosin liikunnan puute aiheuttaa myös niin henkistä kuin fyysistä huonoa oloa, joten kävin ostamassa uuden pyörän ja aloitin työmatkojen pyöräilyn (6 km suuntaansa). Jos en pidä huolta lihaksista, tulee iso maha aiheuttamaan ongelmia. Muuta kuin hyötyliikuntaa en ole jaksanut harrastaa ollenkaan.

Arki on niin kiireisen oloista. Äiti muutti tähän meidän lähelle kuukausi sitten, joten siitä kaksi viikkoa eteenpäin menimme sinne suoraan töistä auttamaan pintaremontissa, siivouksessa ja tavaroiden paikalleen laittamisessa. Usein olin kotona vasta iltayhdeksän aikaan ja sanomattakin lienee selvää että olin todella väsynyt. Nytkään arkena ilta-aika ei tahdo oikein riittää monenkaan asiaan. Töistä mennään kauppaan tai hoitamaan jotain pikkuasiaa. Ja vaikka mentäisiinkin suoraan hakemaan Eelistä kotiin, on kello jo usein kuuden pintaan kun ollaan kotona. Ja Eelis menee nukkumaan puoli kahdeksan-kahdeksan aikaan, ja ilta-aikaan on varattava aikaa rauhoittumiselle. Ja itsekin olen ihan poikki ja menen usein nukkumaan yhdeksältä.

Varmasti raskaus tekee osansa, mutta olen väsynyt. En ole nukkunut sitten Eeliksen syntymän yhtään yötä niin pitkään kuin oikeasti nukuttaisi, heräämättä yöllä kertaakaan. Vaikka Eelis nukkuukin nykyään yöt rauhallisesti, on haasteita nukkumiseen tuonut kissanpentu, joka onneksi sekin alkaa nyt rauhoittua yöaikaan. No, jotta heräisin edes johonkin, niin nyt on alkanut se vessassa öisin käyminen (normaalisti en nouse yöllä kertaakaan vessaan). Ongelman tästä tekee se, että ilmeisesti joku hormonihäiriö on vielä menossa, sillä usein jään valvomaan tunniksi-pariksi ylösnoustua. Jostain syystä jään kuuntelemaan yön ääniä, tai muuten vaan, ihan oikeasti ilman syytä, valvon.

Eelis herää aamuisin kuuden-kahdeksan aikaan. Viikonloppuisin tietenkin kuudelta. Mies nousee Eeliksen kanssa aina toisena päivänä ja minä toisena. Niinä aamuina kun saisin nukkua vielä, laitan korvatulpat korviini ja niistä huolimatta kuulen kaiken. Eelis jostain syystä tappelee usein isänsä kanssa ja en saa nukuttua itkun läpi. Koitan nukahtaa uudestaan mutta usein ne aamun tunnit menevät siihen, että valvon joka tapauksessa, olen vain puoliunessa tai keikun valvomisen ja nukkumisen välillä, mistä seuraa päänsärky. Alan olla siinä pisteessä, että ihan sama olla nukkumatta ollenkaan, kun uusi vauva on kuitenkin tulossa ja yöt muuttuvat taas katkonaisiksi. Turha edes tottua parempaan vielä. Samalla kadehdin (siis ihan rehellisesti olen kateellinen) miestä, joka nukkua posottaa yöt läpeensä ja aamuisinkaan omana nukkuvuorollaan ei häiriinny vaikka alakerrasta kuuluisi pientä meteliä. Öisin jos nousee vaikka laittamaan kissaa pihalle (kun se riehuu), tulee takaisin nukkumaan ja nukahtaa heti.

Aika marttyyrimäistä.

Meidän piti saada yksi viikonloppu tässä taannoin "vapaata", ystävän häät olivat toisella paikkakunnalla ja olimme varanneet hotellin viikonlopuksi sieltä. Eelis olisi mennyt mummulle hoitoon. Mutta lopulta häät peruuntuivat ja se viikonloppu peruuntui. Arvaa harmittiko! Ja niin, siis ystävä meni lopulta kuitenkin naimisiin, esteenä alkuperäisile suunnitelmille oli sulhon viisumin evääminen, ei sen traagisempaa, ja loppu meni heidän puoleltaan hyvin :)

Mutta se MINUN viikonloppu meni pilalle, eikä ole tullut vielä uutta mahdollisuutta uusia suunnitelmia. Ihan "turhaankaan" en hotelliin tai muualle halua mennä, ja toisaalta en halua vaivata äitiäni kun hän kuitenkin hoitaa Eelistä jo viikot, ja väsyy. Edes viikonlopun täytyy antaa lepoaikaa. Ja se hotelliyö maksaakin :D

No, ongelmahan on loppujen lopuksi aika pieni, väsyneenä sitä vaan turhautuu niin helposti.

Eelis on edelleen pieni touhupakkaus. Varsinaisia sanoja ei tule mutta matkii monia eri ääniä ja tapailee kyllä sanoja. Nyt uusimpana juttuna on pyöriminen paikallaan. Vähän kiukuttelee, pudistaa päätään vastauksena kaikkeen ja tekee pieniä koiruuksia, ja nauraa räkäisesti päälle :D Tykkää kovasti leikkiä hiekkalaatikolla ja takapihalla, ja nauttii hurjasti pyörän kyydissä olosta! On alkanut kiipeillä ja juoksee joka paikkaan. Vie pyykit pyykkikoriin ja kokoaa tavaroitaan paikoilleen. Suoristaa maton reunat ja kerää roskat lattialta (ja usein jopa vie ihan itse roskiin asti). Pieni apulainen :) Valtaosan ajasta kovin reipas pieni poika.

Mistä tuli mieleeni, että meillä käytiin ekan kerran jo päivystyksessäkin. Eräs ilta Eelis oli todella väsynyt ja meno oli sen mukaista. Oltiin jo syöty iltapalat ja käyty iltapesulla, ja odoteltiin vauhdin hiljentymistä, jotta päästäisiin lukemaan iltasatua ja nukkumaan. No Eelis juostessaan kompastui maton reunaan ja lensi pää edellä päin olohuoneen pöydän jalkaa. Otsaan tuli syvä haava ja vertakin tuli, niinkuin aina pään haavoista. Näin tilanteen ja olin onneksi lähellä, nappasin pojan syliin, juoksin keittiöön hakemaan paperia ja huusin miehelle että nyt lähdetään päivystykseen, nappaa viltti mukaan! Eelis rauhottui jo autossa matkalla sairaalaan (jonne meiltä ajaa vajaa kymmenen minuuttia). Verta tuli edelleen ja sekä minä että Eelis oltiin ihan veressä. Päivystyksessä päästiin ilmoittautumiseen sisälle nopeasti (alkuillasta siellä oli vain yksi asiakas ennen meitä ja hänkin jo sisällä), ja siitä lääkintävahtimestari tuli nopeasti tikkaamaan pojan otsaa. Kutsui lääkärin paikalle auttamaan ja haavan puhdistuksen jälkeen totesivat, että saatettaisiinkin selvitä ilman tikkejä kun on niin siisti haava eikä vuoda enää. Laitettiin liimaa ja teippiä, ja jo puolisen tuntia kotoa lähdöstä oltiin takaisin matkalla kotiin. Annettiin vielä maitoa ja särkylääkettä Eelikselle ja laitettiin nukkumaan. Sain ohjeeksi käydä herättämässä kerran yöllä ja katsoa että kaikki on kunnossa.

Eelis toipui nopeasti ja pian meno oli jo edellisen mallista :D Nyt haava on jo siisti, vaikka arpihan siitä varmasti jää.

Mutta eiköhän tämä taas riitä meidän kuulumisista. Tänään mennään katsomaan ystävän tuoretta pikkuneitiä, kunhan Eelis herää päikkäreiltään :)

Alkukesän mietteitä

Edellisen postauksen ahdistukset helpottivat, sillä seuraavana päivänä sain työpaikkahaastatteluun kutsun, kahteen paikkaan! Näiden myötä sain hieman lisämotivaatiota töissä käymiseen ja asioiden loppuun saattamiseen ja en ole lomaillut enää niin paljoa.

Läheinen ystävä tosin joutui sairaalaan selkävaivojen takia viime viikolla ja ravasinkin koko viikon sairaalassa oleilemassa hänen sauranaan ja tukenaan, hän kun ei puhu sujuvaa suomea ja hoitajat taas englantia, niin toimin tulkkinakin. Siihen meni hyvin ne lomapäivät jotka oli pitämättä mutta merkattuina.

Nyt olen häärinyt käytännön töitä ja saanut kirjoitusprojektia eteenpäin. Välillä masentaa ja ahdistaa, edelleenkään haastattaluista huolimatta mitään uutta töiden suhteen heinäkuusta alkaen ei ole tiedossa. Mahdollisuuksia edelleen, mutta ei mitään varmaa. Epätietoisuus on alkanut taas nostaa sitä ahdistuksen taakkaa harteille, olen alkanut menettää motivaatiota kirjoittamisen suhteen, tuntuu ettei mikään valmistu ikinä.

Yritän olla jämäkkänä niin itselleni kuin muillekin, minun on saatava kirjoitusprojekti hyvään kuosiin ensikuun puoleenväliin mennessä. Kolmessa viikossa siis. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ohjaajani hyväksyy päätökseni etten anna enää kuin yhden osion hänen korjattavakseen. Kirjoitus on saatava myös kahden muun ohjaajan luettavaksi, ennenkuin saan sen viimeisen version valmiiksi, joka lähetetään kahdelle arvioijalle ja kielitarkastukseen. Kun näiden jälkimmäistenkin korjauksia on odotettava, kesä tulossa lomineen, on aikalailla sanomattakin selvää että kirjoitusurakka ei ole ohi ennen syksyä. Mutta haluan saada tämän isoimman urakan valmiiksi vielä kun se on mahdollista suorittaa päiväsaikaan työskentelemällä. Jos jään työttömäksi, en voi kirjoittaa lapsen ollessa kotona, ja toisaalta jos laitan Eeliksen hoitoon, ei minulla ole pääsyä alan artikkeleihin kotoa, ja muutenkin resurssit ovat äärimmäisen rajalliset. Jos taas saan töitä, ei minulla ole senkään vertaa aikaa kirjoittaa.

Niin tai näin, yritän saada työasiat järjestykseen. Ajoittain katsellessani aurinkoista keliä ja vihreää ruohoa ulkona ahdistus mahdollisesta työttömyydestä häviää, ehkä se ei olekaan niin kamalaa olla kotona kesä. Mutta entä sitten kun syksy tulee? Ehkä siihen on sitten jo tottunut.

Maha näkyy jo ja on aika ilmiselvä. Ilmeisesti ei ollut vatsapaketti ihan kuosissaan edellisestä raskaudesta kun nyt jo pömpöttää. Olo on onneksi ollut ihan hyvä. JOS saan niitä töitä, täytyy keskittyä vaatevalintoihin niin, että asia ei tule ihan heti ensimmäisenä työviikkoina ilmi. Sitten voin teeskennellä yllättynyttä. Aion siis kirkkain silmin valehdella etten tiennyt asiasta. Jos kertoisin asiasta etukäteen, saisin varmasti heittää hyvästit kaikille työmahdollisuuksille. Surullista ja epäreilua, mutta valitettavan totta.

No sitten siihen jo olemassa olevaan pieneen ihmiseen. Eeliksestä on kuoriutunut oikea isin ja äidin pikku apulainen. Siivouspuuhissa avustaa ahkerasti, isin kanssa imuroi, suoristaa matot ja kerää lelut pois tieltä. Laittaa tavaroita pyydettäessä paikoilleen ja kerää roskat pois lattialta. Vie pyykit pyykkikoriin ja poimii märkiä pyykkejä yksitellen, ravistaa ja antaa laitettavaksi kuivumaan.

Imuri on niin suosikkivehje, että se on piilotettava arkena. Muuten Eelis viettää KOKO päivän sen parissa, leikkii ja raivoaa. Raahaa ympäri kämppää, purkaa johtoa ja kelaa takaisin. Pitää imurointi-ääntä ja sahaa edestakaisin imurin letkua. Kiipeää imurin päälle, vääntää ja painelee nappuloita. Huonon asian tästä tekee se, että pelkäämme imurin hajoavan ja toisaalta Eelis ei malta tehdä sitten mitään muuta, kuten käydä potalla tai hädintuskin syödä. Ulkonakin pitäisi käydä.

Eelis on myös keksinyt itkupotkuraivarit. Heittäytyy joko spagetiksi tai tikku-ukoksi lattialle, vuodattaa krokotiilin kyyneleitä ja huutaa pää punasena. Aiheeksi riittää niin kielto, lelun väärä leikkiminen kuin kengän väärä asento. Onneksi useimmin Eelis rauhoittuu varsin nopeasti. Olemme ottaneet strategiaksi että annamme raivota suuremmat höyryt pois, sitten selitetään miksi harmistuttaa ja otetaan syliin jos Eelis on rauhoittunut. Jos herne on edelleen nenässä, annetaan raivota vielä hetki. Ei kiinnitetä raivoamiseen huomiota, mutta ei myöskään kielletä raivoamasta. Lopuksi taas selitetään miksi Eelistä mahdollisesti suututti ja sitten touhutaan muuta.

Kieltojen yhteydessä pyrimme aina perustelemaan ja tämän avulla Eelis usein hyväksyykin kiellon mukisematta ja siirtyy puuhaamaan muuta. Eelis ymmärtää puhetta niin hyvin, että yllättää vanhemmat ja mummun päivittäin! Vaikka puhetta ei Eelikseltä tule (selvien sanojen muodossa), osaa Eelis usein näyttää mitä tahtoo.

Eelis juoksee, osaa potkaista palloa ja mennä pieniä askelmia alas. Pysyy jo epätasaisellakin maalla pystyssä, tykkää touhuta leikkipuistoissa (ja väsyttyään kerää lelunsa vaunujen koriin ja pyytää vaunuihin) ja nauttii kun ei tarvitse laittaa sataa kerrosta vaatetta päälle enää. Autoilukin onnistuu hyvin ja Eelis viihtyy itseksiin takapenkillä tunninkin verran! Herra on äärimmäisen tarkka käsistään ja jos pyllähtää ulkona, pitää jonkun auttaa ylös ettei käsiin vain mene likaa! Ja jos käsiin menee likaa, on ne pyyhittävä ennenkuin Eelis pystyy jatkamaan touhuaan :D

Imetyksen lopetin tällä viikolla. Kävimme viikonloppuna mökillä ja siellä Eelis ei halunnut iltatissiä ja kun ei muutenkaan ole sitä enää joka kerta halunnut nukkumaan mennessä, aloin laittamaan Eeliksen iltasadun jälkeen suoraan omaan sänkyynsä unilelun kanssa. Valtaosan ajasta jääkin sinne tyytyväisenä ja nukahtaa pian omia aikojaan, kun ei tarvitse enää rampata meidän sängyn kautta.

Tällaista meidän arkeen tällä kertaa. Edelleen peukut pystyyn, että töiden suhteen saisin hyviä uutisia mahdollisimman pian!

40

Noniin, niin se vain tuli täyteen, 40 viikkoa.

Aamulla tuli hieman rusehtavaa vuotoa ja olipa vessassa käydessä pyyhkäistessä mukana ehkä pieni pala limatulppaakin. Jotain lääkäri siis sai aikaan, mahtavaa! Naureskelin ystävälle, että on se aika hehkeää miten näin loppuraskaudessa sitä on ihan innoissaan jostain limoista! :D

 

 

Tänään oli ihan maanantaifiilis koko päivän, ei oikein mikään huvittanut. Vähän tein töitä, lähettelin sähköposteja, pesin pyykkiä ja tein ruokaa. Selkää särki, mutta se oli varmasti sairaalan penkeistä johtuvaa särkyä. Lopulta menin päikkäreille ja nukuinkin sitten kaksi tuntia normaalin tunnin sijaan. Ja heräämiseen meni ihan tosi pitkä aika. Taisivat tulla tarpeeseen ne unet. Käytiin miehen kanssa puolen tunnin iltakävelyllä ja lämmitettiin sauna normaalia kuumemmaksi.

 

 

Voi kun alkaisi jo tapahtua jotain!

Sunnuntaiaamu

Joo-o, täällä vielä ollaan :) Ei ollut saunallakaan mitään asiaa yöuniani häiritsemään, nukuin perin makeasti yön! Eilen en jaksanut kirjoitella mitään kun jotenkin oli väsynyt olo, vaikka nukuinkin paljon ja hyvin. Pelattiin pitkästä aikaa poikien kanssa illalla ja pelisessio venähtikin aika pitkäksi. Aamulla nukutti ihanasti puoli kymmeneen asti ja siinä vielä makoiltiin miehen kanssa melkein tunti ennenkuin noustiin ylös. Nautittiin hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta :)

Nyt myttynen on ollut hiljaisempi, eilen liikuskeltiin vain muutaman kerran, tänään aamulla sängyssä makoillessani herättelin myttystä jonkin aikaa, ja lopulta hän suvaitsi vähän vaihtaa pepun asentoa. Olisikohan (olisipa) tyyntä mysrkyn edellä... Saunassa eilen miehen kanssa jo juteltiin masulle että kyllä sieltä voisi tulla tänne puolellekin jo. Pieni menkkamainen olo alavatsalla jatkuu vain, välillä vähän voimakkaampana ja välillä häviää kokonaan.

Tänään(kin) aion vain rentoutua, ensi viikolla voisi taas keksiä jotain siivousprojektia, ainahan sitä voi vaikka kaappeja järjestellä... Ystävä kertoi, että hänelle sanottiin käsien ylhäällä pitämisen (esimerkiksi verhoja ripustaessa) auttavan synnytyksen käynnistymiseen, toinen kertoi että lattialla konttaaminen vauhdittaa vauvan paikoilleen asettumista. Itse näin unta hyppiväni tasajalkaa jotta myttynen asettautuisi ihan alas ja alkaisi syntyä.

Eipä tässä muuten mikään hermostuta mutta nyt on alkanut ahdistaa se, että myttynen vain viihtyy liian kauan yksiössään ja istukka alkaa rappeutua. Tai se, että "joudun" käynnistykseen tai sektioon. Haluaisin niin kovasti että synnytys alkaisi "normaalisti", pelottaa ajatus siitä, että käynnistettäessä kivut tulevat kamalan voimakkaina tai että sektion takia imetys epäonnistuu ja toipuminen kestää kauan... Vaikka onhan tässä vielä kaksi viikkoa aikaa ennenkuin pitää oikeasti murehtia näitä asioita, siinä ajassa voi tapahtua vaikka mitä!

Kipristelyä

Taas heräsin yöllä muutaman kerran napakoihin supistuksiin. Aamuyöstä alkoi lisäksi särkeä alaselkää, josta kipu säteili nilkkaan ja lonkkaan. Asennon vaihtaminen ei auttanut. Mahaa kiristi ja kipristeli enkä aamulla saanut enää unta kun tajusin alaselän säryn ja supistelun mahdollisen yhteishengen.

Ne muutamat supistukset mitä nyt päivän aikana on tulleet, ovat olleet epämiellyttäviä, mutta ei vieläkään kipeitä. Selkäsärky on helpottanut. Mahassa on kuitenkin hassu kiristävä tunne koko ajan, painaa ihan tosi paljon ja on taas samalla tavalla kipeä kuin joulun aikaan. Paineen tunne on ihan vain ollessakin jo aika suuri. Pissalla on käytävä ihan jatkuvasti. Jotenkin ei kuitenkaan pysty olemaan paikallaan pitkään, tuntuu, että nyt on oltava vähän liikkeessä.

Kunhan olen saanut pullat uunista, ajattelin lähteä nauttimaan ulos auringon paisteesta. On niin kaunis ilma että ihan hymyilyttää.