Talohaaveissa

Eelis lähti muksuvoikkaan mummun kanssa, joten äkkiä käytän (hetken) rauhan hyväkseni ja päivittelen meidän kuulumisia.

Uusi vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin, asuntokuume poiki yhden potentiaalisen talon meille, nyt on hoppu saada oma asunto myytyä, jotta päästäisiin kiinni kohteeseen. Kyseisestä talosta kun on tehty toinenkin vastaava tarjous, eli oma asunto on saatava myytyä ensin. Periaatteessa meillä olisi paremmat mahdollisuudet olla nopeampia, mutta saa nyt nähdä miten käy. Kaikilla peukut pystyyn että joku kiinnostuisi meidän kolmiosta nopeasti ja päästäisiin pian muuttamaan! Talo kun on tyhjillään niin sinne pääsee heti :)

Alkaa nämä rappuset rasittaa koko ajan vain enemmän, ja tilanpuutekin aiheuttaa mustelmia itse kullekin lähes päivittäin...

No, johtuen oman asunnon myyntiin laittamisesta, piti tällä viikolla suorittaa isomman skaalan siivous tulevaa asunnon näyttöä varten. Mies palasi maanantaina töihin mutta onneksi mummu riensi päivisin apuun. Saatiinkin hyvin siivottua koko kämppä. Ja siinähän ne päivät sitten kuluikin, olen ihan poikki!

Muuten meidän arki rullaa varsin mainiosti, vaikka lepoa ja armoa ei paljoa tunneta äidin kohdalla. Eelis on edelleen todella reipas eikä vauva ole aiheuttanut suurempia mustasukkaisuuksia. Nyt kun mies on töissä taas, kiukuttelee Eelis vähän enemmän (pääosin isille ja mummulle), mutta muuta protestointia ei ole ollut vielä havaittavissa. Vauva on pääosin edelleen aika leppoisa tapaus, mutta iltaisin huutaa koliikkimaisesti noin puolisen tuntia ennen kuin nukahtaa pidemmille yöunille (3- 3,5 h). Koitan päästä nukkumaan yhdentoista maissa illalla ja usein vauva onkin pitänyt herätellä puoli kymmenen, kymmenen aikaan, jotta saadaan vaatteet ja vaippa vaihdettua sekä seurustelut seurusteltua. Vauva herää yöllä syömään kahdesti (nukkuu siis 2x3h + 2h) ja aamulla noustaan seitsemän aikaan vauvan syötyä.

Olen saanut aika hyvin rytmitettyä vauvan Eeliksen rutiineihin, aamupalan aikaan vauvakin usein syö vielä ennen kuin alkaa nukkua, vauvan uinuessa hoidetaan aamupuuhat (vaatteiden vaihto ja pyykit) ja touhutaan vähän yhdessä. Vauva herää usein syömään vähän ennen lounasta, joten taas syödään yhdessä koko porukka. Eeliksen mennessä päikyille vauva on pääosin nukkunut, joten olen päässyt pienelle happihyppelylle kun Eelis nukkuu vaunuihin. Vauva ei oikein vielä vaunuissa ulkona viihdy, joten aamupäivän ulkoilut on jääneet (myös siivouksen takia) vähälle tällä viikolla. Päikkyjen aikaan vauva joko syö taas tai nukkuu, Eeliksen herättyä päikyiltä syödään välipalaa ja taas vauva joko syö tai nukkuu. Pikku Kakkosen aikaan vauva usein syö, ja isin tultua kotiin ja vauvan syötyä, pääsen itse suihkuun ja tekemään hetken omia juttuja. Iltapuuron aikaan vauva taas heräilee syömään ja Eeliksen mentyä nukkumaan kahdeksan maissa vauvakin nukahtaa, jolloin jää pari tuntia aikaa miehen kanssa touhuta (eli katsella sohvalla telkkaria tai suunnitella uuden kodin juttuja).

Minä itse voin varsin mainiosti, vaikka siivous onkin nyt väsyttänyt tämän mamman, jaksan paljon paremmin kuin raskausaikana. Saan yössä nukuttua ihan tarpeeksi vaikka vauva herättääkin yön aikana kahdesti. Jos (ja pääosin kun) vauva ei kakkaa syönnin aikana, en vaihda vaippaa öisin (käytetään kertiksiä) joten nukahdan syötön päälle nopeasti. En myöskään nouse röyhtäyttämään vauvaa, vauvan syötyä vaihdan sen toiselle puolelle kylkeä, hörppään vettä ja kaikki jatketaan unia. Ehdin syödäkin ihan hyvin päivän aikana ja pääsen haukkaamaan päivittäin raitista ilmaa. Ehdin päivisin olla ihan kahden kesken Eeliksen kanssa vauvan nukkuessa, ja Eelis antaa minun hoitaa vauvaa rauhassa. Iltaisin ehdin myös levähtää ja nauttia miehen kanssa yhteisolosta. Ehdin siis huomioida kaikkia, joten huono omatunto ei ole päässyt iskemään.

Eelis pitää niin hyvin meidät kiinni rutiineissa ja puuhaa riittää päivisin, joten en ehdi pitkästyä enkä tylsistyä. Kunhan taloasiat rauhoittuvat ja vauva alkaa viihtyä ulkona, päästään vähän liikkeellekin ja ihmisten ilmoille.

Edelleen olen aina vain onnellisempi ja onnellisempi, vaikka se toinen lapsi ei mene "Ihan siinä sivussa", on kahden pienen kanssa elon helppous yllättänyt. Tosin, apu on ollut hyvinkin lähellä ja olen viettänyt kahden lapsen kanssa yksin aikaa vain muutamia tunteja päivässä. Enää en kuitenkaan ole huolissani miten pärjään, vaan uskon asioiden lutviutuvan kun vain osaa joustaa ja pitää pään kylmänä (kyllä, joskus on kestettävä jomman kumman huutoa että saa toisen hoidettua, ja joskus molempien huutoa samaan aikaan). Toivottavasti vuosi tulee sujumaan yhtä hyvin vastaisuudessakin :)

Turinoita

Aikaa on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Väsymys on ollut aika hurjissa sfääreissä joten en ole edes avannut konetta töiden jälkeen, ei vaan ole jaksanut edes netissä smurffailla Eeliksen nukkumaanmenon jälkeen. Nyt olenkin sairaslomalla loppuviikon, jospa tässä saisi sen verran levättyä, että jaksaisi loppuun saakka. Vielä kuukausi töitä. 

 

Motivaatiokin on hieman hukassa töiden suhteen, koska yleinen ilmapiiri töissä on huono, olen päässyt osalliseksi elämäni ensimmäisiä YT-neuvotteluita. Vaikka asia ei minua koske, vähintäänkin sen takia että jään jokatapauksessa ihan juuri pois, vaikuttaa se silti negatiivisesti omaan panostushaluun. Ihmiset ovat edelleen ystävällisiä ja työntekijöiden kesken henki on hyvä, kaikki ovat kuitenkin samassa veneessä. Valtaosalla vaan alkaa olla raja vastassa, kyseessä kun ei ole ensimmäiset YT:t yrityksessä ja vähän tuntuu siltä, että neuvotteluiden aikana ollaan menty jo asiattomuuksiin, nimenomaan työnantajan päässä. Stressi on kaikilla kova.

No, katsotaan nyt mikä soppa tästä syntyy, voin vain itsekkäästi todeta, että onneksi olen jäämässä yrityksestä pois samalla hetkellä kun lomautukset ja mahdolliset irtisanomiset tulevat ajankohtaisiksi. Työsopparikin ehtii loppua ennen äitiysloman loppua, toisaalta koskaan ei tiedä mikä yrityksen tilanne kevään ja kesän jälkeen on. Itselläni ei kuitenkaan ole varsinaisesti antipatioita työpaikkaa kohtaan, jos paikka on edelleen avoinna minulle kun työelämä taas kutsuu, tulen todennäköisesti ottamaan sen ilomielin vastaan. Työllistyminen alallani kun ei ole mikään itsestäänselvyys.

Toisaalta, mietin tässä jo myyntikonsultin töitäkin äitiysloman loputtua, voisi olla kotona kodinhoidontuella lasten kanssa ja tehdä kuitenkin vähän töitä, ihan erilaista sellaista. Mutta tulothan siinä tippuisi huomattavasti, ja toisaalta, vuoden jälkeen kaikki on taas toisin. Avoimin mielin siis eteenpäin!

Viime viikonloppuna pääsin vihdoin toteuttamaan yllätyksen jota olen suunnitellut viime maaliskuusta saakka! Mies täyttää tänä vuonna 30, ja varasin meille Tukholman risteilyn. Itse synttärit on vasta marraskuun lopulla, mutta alunperin ajattelin, että silloin saattaa olla kovat myrskyt merellä, ja toisaalta hieman etukäteen matka tulee varmasti yllätyksenä. En siis tuolloin tiennyt vielä että mahassa olisi asukki, joten hyvä että vähän ennakoin :D

Reissu oli ihana, ensimmäinen yhteinen reissu miehen kanssa ilman Eelistä. Nautittiin toisistamme ja rauhallisesta tahdista. Syötiin paljon ja hyvin (siis hyvin huonosti jos miettii mitä ja miten sitä PITÄISI syödä), vaikka reissun jälkeen oltiin molemmat ihan poikki, oli viikonloppu silti ihan mahtava. Ja yllätys onnistunut, mies ei aavistanut mitään! :)

Mutta nyt ehdin vetäistä päikyt ennenkuin haen Eeliksen mummulasta kotiin. Mummulle vähän lyhyempiä "työpäiviä" (olin aamun Eeliksen kanssa) ja toisaalta enemmän aikaa Eeliksen kanssa, kaikille win win :)

Helppo synnytys

Näin pitkästä aikaa synnytysunta. Menin sairaalalle synnyttämään, ja lääkärin tarkistaessa olin jo kuusi senttiä auki! Kysyin ihan kahdesti että mitä, sillä supistukset olivat olleet vain napakoita harjoitussupistuksia.

En tiedä miten tuosta sitten edettiin, uni taisi loppua. En tiedä supisteliko yöllä vai mistä tuo tuli. Ihmettelin vain että jaahas, taitaa tulla helppo synnytys, jes! :D

Tänään sain aamulla työt siihen vaiheeseen, että (toivottavasti!) ei tarvitsisi ihan kamalasti enää vaivata päätään kirjoitushommilla. Ehkä muutamat korjaukset täytyy vielä tehdä, mutta sitten voisin laittaa sen käsistäni eteenpäin.

En ehtinytkään eilen pakata sairaalalaukkua, ehkä tänään. Iski leipomisvimma ja laitoin pullataikinan juuri kohoamaan. Jotain hyvää tälle päivälle, osa täytyy kyllä pakastaa vieraita varten. Vähän jännittää, että minkä makuisia pullia tulee, vehnäjauhot loppuivat kesken, joten käytin ohrajauhoja osan tilavuudesta.

Eilen illalla peuhattiin miehen kanssa sängyssä ja taas kerran olin onnellinen, että olen pitkässä, vakituisessa parisuhteessa. Oli taas sellainen erotiikantappajaepisodi että! Vähän lämmiteltiin toisiamme, kun yhtäkkiä mies pysähtyy ja vetää hitaasti reidestäni irti pikkuhousunsuojan! Remahdin ihan täyteen nauruun! Eipä siinä tohinassa tullut huomattua, että pikkuhousunsuoja jäi matkasta... Kun lopulta naurut oli naurettu, hoidimme hommat loppuun. Kyllä vaan naurattaa vieläkin :D

Money money money

Heräsin tänään samaan aikaan kun mies. Tyhjensin ja täytin tiskikoneen, lämmitin itselleni ruuan ja laitoin tiskikoneen päälle. Hetki sitten laitoin pyykkikoneen päälle. Siinäpä tämän päivän hurjat aikaansaannokset. Olen kovasti, tai no en nyt oikeastaan edes kovinkaan kovasti yrittänyt mielikuvaharjoitella itseäni vähän kotitöihin lueskelemaan. Taidan siirtää töiden tekoa vielä huomiselle, tänään ei vielä tunnu huvittavan.

Keskusteltiin miehen kanssa tulevalle lapselle mahdollisista säästöistä. Ehdotin, että laitettaisiin yhteensä satanen kuussa rahaa säästöön ja kerättäisiin tällä tavoin lapselle rahaa kunnes hän täyttää 18 tai jotain yhtä maagista. Siihen mennessä kertyisi sievoinen summa rahaa, sillä voisi ajaa ajokortin, ostaa kalusteita omaan asuntoon, käydä ulkomailla opiskelemassa, opiskella ilman opintolainaa tai jopa rahoittaa osan omasta asunnosta.

Mies oli ensin sitä mieltä, että ei kannata laittaa rahaa tilille kun se menettää arvonsa siellä ja että kannattaisi mieluummin maksaa asuntolainaa vaikka sen verran enemmän pois. Se kuulemma hyödyttäisi kaikkia enemmän. Totesin, että eipä sillä säästämisellä meitä hyödytetä, lapsellehan se on eikä meille. Kuulemma jos maksaisimme lainan pois 15 vuodessa, niin sen lopun kolme vuotta voisimme laittaa lainanlyhennyksen verran säästöön ja sillä tavalla säästää sama summa. Vihjaisin hienovaraisesti, että meinaako mies että välttämättä asutaan tässä samassa asunnossa enää, tai entä jos tapahtuu jotain yllättävää ja lainanmaksua pitää lykätä? Ja sitten kun asuntolaina on maksettu pois, haluaisin että itselleni tosiaan jäisi sen verran enemmän rahaa käytettäväksi, esimerkiksi matkusteluun tai muuhun.

Huomasin taas kuinka erilainen suhtautuminen meillä on miehen kanssa rahaan. Hänen vanhemmillaan rahaa on ollut ja nyt kun miehen lapsuudenkoti myytiin, on miehelläkin rahaa (jolla maksetaan asuntolainan vanhempien takaama osuus pois). Hänen äitinsä on maksanut hänelle kaiken, aikalailla siihen asti kun menimme naimisiin. Itse taas 15-vuotiaana pyysin saada lapsilisän itselleni ja opettelin siinä rahankäyttöä. Tietysti vanhemmat auttoivat suuremmissa hankinnoissa, mutta pääosin kustansin itselleni itse kaiken. Kun muutin pois kotoa, en ole pyytänyt rahaa sen jälkeen keneltäkään. Äitini on ollut jo kymmenisen vuotta sairaseläkkeellä ja isä työttömänä jonkin aikaa. Jouduin ottamaan opintolainan jotta pääsin ulkomaille opiskelemaan ja maksan nyt sitä lainaa takaisin. Oma valintahan se oli mutta en ole koskaan katunut lainan ottamista. Säästin itse rahat autokouluun ja vaikka olen ollut töissä jo pari vuotta, joudun edelleen miettimään että onko minulla varaa ostaa jotakin asiaa (esimerkiksi uutta takkia). Valmistuin miestä kaksi vuotta nopeammin, huomattavasti paremmin arvosanoin ja menin aiemmin töihin. Ja tietysti saan huomattavasti pienempää palkkaa (teemme periaatteessa samaa työtä). Tänään taas alkoi tuntua siltä, että eipä sillä näytä olevan mitään väliä vaikka olen ollut suoriutuja aina. Ainoa hyvä on hyvä mieli jonka olen itselleni saanut hyvistä arvosanoista. Mies ei tunnu ymmärtävän, että itse en ole saanut säästöön rahaa samalla lailla kun hän, sillä ylimääräisen olen laittanut opintolainan lyhennykseen tai muihin maksuihin (polvileikkauksen fysioterapiaan, autoon ja autokouluun). Vaikka ainahan sitä voisi tinkiä ruuasta ja harrastuksista. Mutta niin kauan kun on mahdollista, aion nauttia näistä kahdesta etuoikeudesta.

Tällä hetkellä maksamme kaiken puoliksi. Meillä on yhteinen tili, josta maksamme yhteiset laskut, auton kulut, ruuat ym. Omat puhelinlaskut maksamme itse, samoin kaiken muun henkilökohtaisen. Jo se, että mies maksaa perintörahoillaan osan asuntolainasta pois, ketuttaa minua suunnattomasti. En ole kiittämätön, hyvähän se on että se maksetaan pois, mutta ärsyttää kun tähän mennessä olen aina pystynyt osallistumaan kaikkiin kustannuksiin tasa-arvoisesti ja nyt tuntuu että elän miehen siivellä. Ja muiden kommentit eivät auta asiaa.

Nyt kun jään äitiyslomalle, niin kaikki kaverit tuntuvat kuvittelevan että alan elämään heti miehen tuloilla. Että en itse osallistu elämän kustannuksiin mitenkään. Jouluna myös huomasin, että anoppi luulee, että auto on miehen ostama, vaikka minä sen meille hankin ja maksoin siitä tasan tarkkaan puolet. Tietysti nämä asiat pistävät omaan korvaani pahasti, ja ylpeys käy lankeemuksen edellä, mutta minkäs tälle mahtaa.

Mies laittoi minulle linkin lakipykälään aviopuolison elatusvelvollisuudesta, johon totesin että onhan mulla työ ja saan rahaa sen verran että edelleen äitiysloman aikanakin aion osallistua puoliksi elämämme kustannuksiin. Itselleni ei jää rahaa mihinkään ylimääräiseen, mutta onhan miulla mies, kissat, ja pian lapsi. Mitä muuta sitä voi kaivata? ;)

No, helpottipa avautua aiheesta :D Tarkoitus ei ole olla kiittämätön, itselläni ei koskaan tule olemaan samanlaista mahdollistuutta saada niin suuria summia rahaa, että voisin "puolestani" maksaa jotain lainaa suuremman summan pois. Kai se on niin, että vaikka se kuinka käy oman ylpeyteni päälle, avioliitto tarkoittaa myös tätä. Oikeutta nauttia toisenkin hyvästä :) Onneksi minulla on mies joka ei suutu vaikka itse vedänkin ihan turhista asioista hernerokkaa nenukkaan!

Masuilua

Nyt kun olen ollut kotona yksin (kisujen kanssa) olen miettinyt. Muutama vuosi sitten minua ärsytti kun tajusin että itsenäisyyteni oli alkanut kadota. En enää osannut ihan itsestään tehdä asioita yksin, kun aiemmin olin taas todella itsenäinen ja en tarvinnut ketään. Nyt tajusin, että en enää edes halua tehdä kaikkea yksin. Haluan tehdä asioita yhdessä, en yksin. Samalla mietin, että entä jos menettäisin mieheni. Jos sattuisi joku onnettomuus tai suhde loppuisi jostain syystä. Miten sitä osaisi, saati haluaisi enää tehdä yksinkertaisimpia juttuja yksin kun on niin tottunut tekemään ne yhdessä? Pakkohan se olisi, tietysti. Mutta pelkkä ajatus ahdistaa aivan valtavan paljon. Siksipä en halunnut miettiä sitä enempää.

Olen yrittänyt kuulostella liikkeitä mutten ole osannut erottaa mitään minkä tunnistaisin joksikin muuksi kuin suoliston liikkeeksi. Aamumasu on edelleen aika mitätön, illasta pullottaa melkoisesti. Öisin en edelleenkään juurikaan ravaa vessassa ja olen tottunut rintoihin ja masuun siinä määrin, että voin nukkua jopa puoliksi mahallaan. Olo ei siltikään ole kummoisen hehkeä, vaikka nyt alan pikkuhiljaa uskaltaa nauttia raskaudesta. Olen huomannut pitäväni usein käsiäni mahan päällä, niinkuin raskaana olevat naiset tekevät aina. Se vaan tapahtuu ihan huomaamatta!

(Ai miten niin likainen peili... Vaikka vasta pyyhin sen!)

Viikon päästä ollaan jo reissussa! Kunpa ilmat suosisivat meitä!

Leskeilyä

Olen nyt lähes koko viikon leskenä, mies lähti eilen aamulla työmatkalle ja palaa takaisin vasta perjantaina illalla. On se vaan aina ihan omituista olla kotona yksin ilman toista. Olo on ihan tyhjä ja jotenkin orpo. Eilen mietinkin, että en haluaisi olla yksin. Tuntuu, että tarvitsen sen toisen tunteakseni itseni kokonaiseksi. En ole omistushaluinen ja mielestäni on vain hyvä että välillä ollaan yksinkin, mutta en silti halua sitä. Kuitenkin on hyvä välillä muistella että miten sitä toimittiinkaan yksin ja kun toinen palaa takaisin huomata, kuinka sitä kaipaa toista.

Kissat on ihania aina kun olemme ilman toisiamme kotona. Toinen tuli pääni päälle käpertyen nukkumaan, hurinaan oli ihana nukahtaa. Oli yöllä siirtynyt kylkeä vasten nukkumaan ja kun kävin vessassa, tapahtui vahdin vaihto. Toinen meni muualle nukkumaan ja toinen tuli tilalle. Eipä tarvitse yksin nukkua :)

Perjantaina käytiin tivolissa, joka oli tullut kaupunkiin. Kävin yhdessä hurjassa laitteessa (turvakaari tuli sopivasti masun ympärille niin ettei painanut) ja maailmanpyörässä. Käytiin baarissa kaakaolla ja mentiin aikaisin kotiin. Lauantaina hoideltiin asioita kaupungilla ja sain vihdoin vietyä kengät suutariin. Ostettiin kameraan kunnon jalusta tulevaa matkaa varten (muutenkin, mutta erityisesti maisemakuvia varten haluttiin ostaa se nyt). Illalla oli kahden kaverin yhteispippalot ja vietettiin iltaa siellä puoleen yöhön asti. Pelattiin juomapelejä ja naurettiin paljon. Sunnuntaina kävin aamulla töissä piipahtamassa samalla kun heitin miehen työmatkalle bussiin. Loppuillan vietin sohvalla viltin alla. Olin todella väsynyt ja ihan nuutunut. Sama olo on jatkunut tänään mutta vielä tukkoisempana. Heräsin aamulla tunnin myöhässä, olin vahingossa laittanut kellon soimaan 7:45 enkä 6:45. Näin on käynyt aiemminkin. Onneksi ei ollut kiire töihin, siltikin oli koneella jo ennen puolta yhdeksää. Hoidan näemmä aamutoimet yksinään puoleen tuntiin. Olen siis nopeampi kuin muistinkaan.

Ajattelin syödä lounaan töissä ja mennä takaisin kotiin lepäämään. Nyt ei voi tulla kipeäksi kun viikon päästä lähdetään reissuun! Ei ole yhtään edes nälkä, joten taidan oikeasti olla flunssassa. Ihan tyhmää.

Ihana mies

Jes, meillä on neuvolalääkäri jo ensi maanantaina! Aikastui viikolla. Mies lähtee työreissuun viikoksi ja sanoi vahingossa minulle väärät päivämäärät ja sen mukaan olin varannut lääkäriajan. Ja voi sitä harmistuksen määrää kun selvisi että mies ei pääsisikään mukaani lääkäriin. Kysyi että mitä siellä on ja kun kerroin että mahdollisesti sydänäänten kuuntelua, näin melkein miehen alahuulen väpättävän. Lupasin varata uuden ajan niin, että mieskin pääsee mukaan. No hyvä että soitin, sillä lääkäriaika olisi joka tapauksessa pitänyt vaihtaa, sillä lääkäri ei olisi ollut paikalla alkuperäiseen aikaan kuitenkaan. Sain viimeisen ajan ennen alkuperäistä aikaa, myöhemmin olisi mennyt vähän liian myöhään ja reissukin olisi pukannut päälle. Mieskin oli nyt onnellinen kun pääsee mukaan eikä missaa mitään.

On se vaan niin ihanaa kun toinen haluaa olla aktiivisesti mukana. Itse haluan että mies pääsisi olemaan osa odotusaikaa ja haluan tarjota miehelle mahdollisuuden kokea kaiken mitä itsekin koen, mikä nyt vain on mahdollista. Mutta ihaninta on huomata, että myös mies haluaa ihan tosissaan olla mukana :)

Muutenkin olen huomannut miehessä pieniä muutoksia. Olen kertonut, että olen alkanut kärsiä raskausdementiasta ja mies on ottanut asiakseen muistutella miunua ja huolehtia että minulla on mitä tarvitsen. Esimerkkinä kuulokkeet. Olin sanonut, että voisin tuoda töihin kotoa miehen vanhat kuulokkeet, jotta voisin kuunnella työkoneella musiikkia. No enhän minä enää niitä muistanut illalla, mutta mies kävi heti hakemassa ne ja laittoi laukkuuni <3

Myös masua on alettu hipustella ja puhua vaivihkaa tulevasta lapsesta. Eilen kissat olivat raahanneet viltin sängyltä ulko-oven eteen (???) niin, ettemme meinanneet saada ovea auki ja päästä kotiin. Mies totesi että kisut olivat yrittäneet rakentaa äitille pesää tasanteelle :D

On se vaan niin ihana mies. Rakastan sitä aivan valtavan paljon! <3

Odotusta

Eilen käytiin istumassa iltaa kaveripariskunnan kanssa rannalla ja käytiin baarissa yksillä (otin raikkaan pirtelön, joka näytti drinkiltä, ihanaa oli!) ja oli todella mukavaa istuskella ilta-auringossa kun mahakipuilut eivät häirinneet lainkaan! Toivottavasti kipuilut ja paha olo olisi tältä osin taakse jäänyttä ja hyvä oire. Aamuisinkaan ei ole enää kamala kiire vessaan ja syömään, yöllä kun käyn kerran vessassa.

Aamulla kun kävin vessassa, tuli paperiin pyyhkiessä hieman rusehtavaa valkovuotoa. Tietysti huolestuin hieman heti, kun koko ajan olen ollut täysin vuotamaton (lukuunottamatta tietysti valkovuotoa, joka sekin on vähentynyt). Mutta sitten tajusin, että eilen puuhailtiin aamusella sängyssä miehen kanssa, ja kokeilimme uutta asentoa, joka kuitenkaan ei tuntunut hyvälle minusta. Lopetimme sen asennon käyttämisen heti, joskohan siitä olisi tullut jokin pieni nirhauma.

Keskustelimme eilen tatuoinneista, ja mies lupasi ostaa minulle synttärilahjaksi tatuoinnin!! Illalla kotiin päästyämme mies sitten kysyi, että onkos siihen jotain rajoituksia raskauden suhteen. Asia ei käynytkään minulla mielessä ja olin niin ylpeä miehestäni! Hän on muutenkin alkanut selkeästi ymmärtää, että meillä saattaa olla pian lapsi ja että minä odotan myttystä. Hän on hipustellut olematonta masuani muutaman kerran ja on alkanut muutenkin käyttäytyä jo jossain määrin jopa isällisesti!

Kovasti alan jo odottaa ensimmäistä neuvolakäyntiä, ultraa ja sydänäänten kuulumista. Uskaltaisin itsekin alkaa ihan oikeasti odottaa, vaikka kyllä ajatus on pikkuhiljaa alkanyt pesiytyä mieleni sopukoihin. Vielä kaksi viikkoa ekaan neuvolaan.

Vanhempani eivät ole vieläkään soittaneet. Varmaankin jäivät nauttimaan auringosta mökille. En halua soitella perään ja paljastaa, että kotona odottaa yllätyskortti. Ehkäpä tänään illemmasta saisin puhelun :)

Kuuma päivä tulossa, taidan kuitenkin olla suuren osan päivästä sisällä, auringon paiste kun on ihan tukahduttava. Illemmalla on muutenkin turvallisempaa mennä ulos, aurinkokertoimista huolimatta palan niin helposti. Vielä viikko lomaa, tosin mies palaa töihin jo huomenna. Tuntuu, että olisin ollut ikuisuuden poissa, mutta kuitenkaan en ollenkaan. Aika menee lomallakin liian nopeasti, kello on aina yhtäkkiä ilta ja päivä on vain mennyt. Mutta onneksi se on mennyt pääosin rentoutuessa :)

Parisuhteellisuuksia

Päätimme käväistä eilen miehen vanhempien mökillä saunomassa ja uimassa. Uskalsimme lähteä sinne, sillä torstaina anoppi soitti ja kiitti onnellisista uutisista. Ei saanut meitä heti kiinni, sillä olimme syömässä (ja juhlistamassa viidettä vuotta yhteistaivalta). Syöpöttelyn jälkeen poikkesimme ihmettelemään paikkakunnalle jokin aika sitten avattua pornokauppaa. Mies osti minulle kauan haluamani geishakuulat, että pääsen treenaamaan lantionpohjalihaksia. Kaupassa oli hienoja korsetteja, peloittavia dildoja (lähinnä niiden koko pelotti), ahdistavia maskeja ja naurettavia pornoelokuvia. Kyllä siellä oli jotain pientä jota voisi joskus ostaakin, seuraavalla kerralla sitten.

Matka mökille sujui hyvin, pahoinvointi ei vaivannut eikä 2,5h matkan aikana edes pissattanut! Ilma oli pilvinen ja tuulinen joten vietimme valtaosan ajasta mökissä. Kävimme saunassa ärtsyissä löylyissä ja uimme lämpimässä järvessä. Söimme hyvin ja höpöteltiin paljon. Onneksi taivastelua myttysestä ei ollut paljoakaan, vaikka olivat silminnähden onnellisia ja innoissaan. Anoppi oli mennyt lavertelemaan uutiset jo mummille, mistä en oikein pitänyt kun kaikki on vielä niin epävarmaa. (Mummi oli todennut "no tuskimpa mie oon ennee silloin tiällä näkemässä".) Ajoimme yöksi kotiin ja automatkalla juttelimme parisuhteista, pettämisestä ja seksistä. Pohdimme hyvän parisuhteen reseptiä, pettämisen motiiveja ja moniavioisuuden mutkia sekä mietimme pornokaupan antia. Oli kertakaikkiaan hauska ja antoisa keskustelu ja opimme taas paljon toisistamme ja itsestämme.

Tänään odottelen sitä toista puhelua, vahempani ovat vielä mökillä ja tulevat tänään tai viimeistään huomenna kotiinsa (tiedustelin asiaa viattomasti äidiltä eilen).

Luulen, että pahin huippu mahakipuilulta ja pahalta ololta on ohi. *koputtaa puuta* Asiaa varmasti on auttanut kotoa oleminen, rentoilu, lomailu ja maitohappobakteerit. Olen silti bongannut jälleen uuden oireen, tukan rasvoittumisen. Ei toivoakaan, että voisi enää odottaa kolmanteen päivään, tukka on pestävä vähintään joka toinen päivä. Töihin palaamisen aikaan varmaankin päivittäin.

Vielä viikko lomaa, ihanaa! Viikonlopulle on luvattu upeita ilmoja. T'änään aiomme suunnata iltapäivällä kaupungille lammen rantaan rupattelemaan sekä mahdollisesti pelaamaan krokettia kera kaveripariskunnan. Ajattelin, että olisi voinut siivota tänään, mutta ehtii sen huomennakin. Nyt ei huvita, ja koska olen lomalla, niin ei ole pakko jos ei taho!

Rv 6+4

Puhelu

Tänään odotan kahta puhelinsoittoa. Tänään toissapäivänä laittamani korttien pitäisi olla perillä. Jännittää, mutta olen innoissani. Tiedän uutisten olevan toivottuja. En tiedä varmaksi ovatko omat vanhempani mökillä vai kaupungissa, jos ovat mökillä, eivät saa korttia vielä. Veljeni saattaa käydä kastelemassa kukkia ja nähdä kortin. Ja soittaa vanhemmillenikin, jos ymmärtää kortin viestin. Toivoisin kuitenkin, että he saisivat uutiset kortin kautta, sillä se oli alkuperäinen tarkoitukseni.

Jännittää, kun ajattelen asiaa. Kulkisipa posti nopeasti! Ja ennen viittä, sillä silloin meillä alkaa taas peli-ilta ja paikalla on kavereita, jotka eivät tiedä myttysestä.

Eilen oli totaalinen öllötyspäivä. Koko ajan oli paha olo ja ruoka ei maistunut. Pääsin ylös sen verran, että hain pyöräni keskustasta, ja senkin tein vasta ihan illalla. Onneksi olen lomalla, enkä siis välitä (k)öllötyspäivistä :)

Meillä on tänään miehen kanssa vuosipäivä, olemme olleet virallisesti yhdessä viisi vuotta. Vaikka tuntuukin siltä, että olisimme tunteneet toisemme aina. Viisi vuotta on niin lyhyt aika, meistä tuntuu, että olisimme olleet yhdessä jo yhden eliniän, vaikka molemmilla on se "aikaisempikin" elämä takana.

Suunnitelmissa on mennä juhlistamaan vuosipäivää ravintolaan. Täytyy vain valita paikka, jossa saisi raikasta salaattia, sillä mikään muu kuin raikas ruoka ei tunnu maistuvan. Syynä lienee niin myttynen, kuin hellekin. Tälle päivälle on luvattu ukkosta, tulisipa oikein kunnon myrsky! Se puhdistaisi ja raikastaisi ilman niin, että saisi taas henkeä!

Finito

Tänään päätin ääneen lopettaa taekwondon treenaamisen, ainakin toistaiseksi. Motivaatio treenaamiseen on tippunut ihan täysin kevään aikana. Alkulämmittelyt on aina olleet täällä uudella paikkakunnalla todella rankat ja jos ei ihan oikeasti treenaa, ei niitä jaksa. Ja jos vähänkin jaksaisi, veisi se suurimman osan energiasta eikä itse lajin harjoitteluun yleensä jää juurikaan energiaa ja jaksamista. Myös polvi on kipuillut enkä varmaan koskaan pysty tekemään kaikkia potkuja. Seuran vanhemmat vetäjät ovat itse rikkoneet selkänsä ja tällä hetkellä päävetäjällä ei lonkka toimi oikein kunnolla. Ihme kun eivät tästä viisastu, vaan jatkavat liian kovaa treenaamista. En ole ammattiurheilija ja haluan liikkua vain omaksi ilokseni. Seurassa oli yksi vetäjä jonka treeneissä tykkäsimme käydä, mutta nyt hänkin lähtee pois.

Seli seli, mutta ehkä näin on parempi.

FB:ssä ilmaisin myös "ääneen" ajatukseni, ja heti tuli onnitteluja "uudemman kerran" :D Sisälläni pieni ääni huokaa, voi kun olisikin siitä johtuva treenilakko :)

Tänään tein töitä kollegani kanssa, jolla on 1,5 vuotias poika ja he ovat yrittämässä toista. Hänen kanssaan on aina niin ihana pohdiskella näitä juttuja kun hänkin vauvakuumeilee (tai lapsikuumeilee, kuten asian nimesimme) mutta hän myös tietää jo mistä puhuu ja millaista on olla äiti. Hänen avulla luon itseeni uutta uskoa, että minustakin voisi tulla äiti. Hänen ajatusmaailmansa on niin samanlainen, mutta hänellä oli paljon mieheni piirteitä lapsiin liittyen. Hän jaksaa aina rohkaista minua, että kyllä se mies siitä mukaan lähtee ja haluaa lasta. Hän myös aina kertoo ihania ahaa-elämyksiä joita koki odotusaikana, koskien erityisesti tulevaa elämänmuutosta.

Jotenkin hieman toivoisin, että ensi vuonna voisimme jo odottaa lasta. Se sopisi meidän elämänrytmiin. Siitä lähtien kun tutustuimme, olemme joka vuosi tehneet jotain "mullistavaa":

2005: Tapasimme

2006: Muutimme yhteen

2007: Menimme kihloihin

2008: Valmistuimme ja muutimme uudelle paikkakunnalle

2009: Ostimme oman asunnon

2010: Menimme naimisiin.

Mies itseasiassa pohti tätä ennen minua, totesi että mitähän ensi vuonna tehtäisiin. Eipä tajunnut pelkästä katseesta mitä sitä voisi tehdä :D

Vieraita ja leikkejä

Myös sunnuntai jatkui kiireisenä. Kävin taas aamulla töissä, kotiin päästyä syötiin pikaisesti ja valmistauduttiin vieraiden saapumiseen. Ystäväni tuli käymään lastensa kanssa, nuorimmainen oli tämä "kissakohtaamisen" toinen osapuoli mutta mitä ilmeisemmin toipunut traumastaan. Hän on nyt vuoden ikäinen. Vanhempi tyttö taas on nyt noin kuusivuotias. Meidän pienempi kissa vietti koko ajan yläkerrassa piilossa vauvalta, mutta nuorempi tyttö sai kyllä mennä lähelle ihan normaalisti. Kissa toipui kuitenkin vierailusta ennätysvauhtia, tuli alakertaan hyvin pian vieraiden lähdettyä, tähän asti kun siihen on mennyt jokunen tovi. Suurempi kissa taas ei ollut moksiskaan.

Oli hauska huomata miten sitä vauvat on kyllä ihan niin persoonia jo ihan pienestä pitäen. Työkaverini poika kun ei millään tahdo olla sylissä ja on menossa koko ajan, niin tämä tyttö taas haluaa olla sylissä koko ajan eikä lähde äitinsä luota kauas. Tytölle myös iski kiukku todella helposti, mutta leppyi siitä myös ihan yhtä nopeasti. Vanhempi tyttö taas oli niin ilmetty äitinsä, olemme tunteneet toisemme ala-asteelta asti ja samanlainen kova touhuaja äitinsäkin oli silloin.

Vieraiden lähdettyä ei mennyt kuin vartti niin seuraavat ihmiset saapuivat jo paikalle, meillä oli taas peli-ilta kavereiden kesken. Yhdeksältä pääsimme omaan rauhaan, yhden Housen jälkeen oli jo aika mennä nukkumaan. Tai no, vähän testailemaan uusia "leluja". Löysimme Citymarketista "aikuisten leluosaston" ja ostimme liukkaria muutama viikko sitten. Vaikka touhu ei yleensä ole meillä kuivaa, oli liukkari kuitenkin hyvä ostos. Tykkäsimme molemmat. Nyt päätimme kokeilla kiihoitusrengasta ja se puolestaan oli pettymys. En tiedä eikö se vain osunut oikeaan kohtaan vai emmekö vain osanneet käyttää sitä, mutta värinä ei tuntunut juuri miltään ja hävitti meidän molempien tuntoaistin. Lopussa värinä myös hävisi täysin muun liikehdinnän tuoksinnassa. Päädyimme lopputulokseen, että ei osteta enää uudestaan ja käytetään noiden patterit loppuun esileikissä.

Tänään olisi taas treenit, mutta taidamme suorittaa omat trenailut kotona lumenluonnin parissa. Plussa-asteet tiputtivat eilen kaikki lumet valokatteen päältä alas (olin juuri käynyt luomassa edelliset tiputukset pois). Nyt takapihalta ei pääse minnekään minun mittaisten lumikinosten takia. Ja täytyy luoda ne nyt pois ennen kuin pakkaset tulevat taas. Myös meidän uusi tuoli on saapunut vihdoinkin rahtiin, täytyy hakea se pois ja käydä vaihtamassa samalla se pöytä, tosin nämä täytyy tehdä vasta huomenna. Rahtiyhtiölle kun pitää soittaa vuorokautta aiemmin että nyt tultaisiin hakemaan. Ja siinähän se huominenkin päivä meni.

Tasan kuukauden päästä olen vaimo! :) Täytynee alkaa harjoitella uuden nimen kirjoittamista...

Mykkäkoulua

Meille tuli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä norovirus kylään, mies vietti sen yön vessassa kun tavaraa tuli kaikista päistä. Itse nukuin ruhtinaalliset kaksi tuntia, kävin hoitamassa töissä parit pakolliset asiat ja tulin kaupan kautta kotiin. Itselläni vain möyryää mahassa ja ruoka ei oikein tahdo maistua, onneksi ja toivottavasti ei enempää. Miehenkin olo on alkanut helpottaa, eilinen kuume on laskenut mutta ruoka ei tahdo vielä pysyä sisällä. Toivottavasti paranee pian. Itsekin jäin vielä tänään kotiin, saan tehtyä muutaman jutun kotonakin. Olenpa passaamassa toipilasta enkä ainakaan tartuta muita kanssatyöläisiä.

Meillä oli miehen kanssa antoisa juttutuokio sunnuntai-iltana. Muutama asia nyppi mieltäni viikonlopusta ja ajattelin, että mietin hetken asioita itsekseni ja rauhoitun, ja illalla sitten keskustelisin asioista miehen kanssa. Ja sitten keskusteltiinkin, nyppivät asiat eivät olleet mitään maailmaa kaatavia, mutta nyppivätpä kuitenkin. Ja keskustelun jälkeen oltiin molemmat tyytyväisiä.

Itse olen sellainen lärppäsuu, että en edes mökötykseltäni osaa olla kauaa hiljaa. Jos minulla on jotain mököttämisen aihetta olen hetken aikaa hiljaa ja murjotan, mutta viimeistään ennen nukkumaanmenoa avaan sanaisen arkkuni ja kerron mikä pännii.

Minä en riitele. En ole koskaan riidellyt. Vanhempien luona vielä asuessa puhuimme usein asiat halki, lukuunottamatta muutamaa asiaa, joita emme käsittele. Miehen kanssa olemme aina toteuttaneet periaatetta, että  riitojen yli ei nukuta. Tämä on johtanut siihen, että meillä ei ehdi syntyä riitoja sillä selvittelemme sotkut ennenkuin ne ehtivät sinne asti.

Siksi en ymmärrä mykkäkoulua. Vanhempani kyllä harrastavat sitä. Eivätkä vain riidoissa. Mykkäkoulu ei ole vain riitojen päätteeksi, vaan minusta tuntuu että vanhempani eivät keskustele keskenään mistään. Mikä on sääli. En tiedä ovatko vanhempani onnettomia (toivon etteivät), vai ovatko he vain ajautuneet niin erilleen, etteivät enää osaa vain olla ja höpötellä. Nauroin katketakseni kun äiti muutama kuukausi sitten kysyi minulta varoen "Ootko sä jo kertonu isälle et meet naimisiin?". Olin kertonut uutiset molemmille (puhelimessa) samana päivänä, mutta vannottanut etteivät innostuksissaan huutele uutisia ympäri kyliä. Kumpikaan ei siis ollut maininnut sanallakaan häistä edes toisilleen! Kahteen kuukauteen!

Eräänä iltana katselimme (taas vaihteeksi) Sairaalaa ja ensiapuun tuotiin mies, joka oli kärsinyt aivohalvauksesta. Hoitajat soittivat miehen vaimolle kysyäkseen koska tarkalleen aivohalvauksen oireet (puheen sammaltaminen) olivat alkaneet, mutta vaimo ei osannut vastata kysymykseen, sillä heillä oli mykkäkoulu menossa. Remahdin taas täysin nauruun. Ja naurattaa vieläkin. Aivohalvaus on raakaa peliä ja minuutit ovat ratkaisevia liuotushoidon aloittamiselle. Tarina ei kerro miten mies toipui aivohalvauksesta, mutta tarkkaa halvauksen aikamisaikaa hoitajat eivät saaneet selville.

Mielestäni parisuhteessa (ainakin) kuuluu puhua. Myös niistä kipeistä asioista. Niiden yhdessä käsitteleminen on paljon helpompaa kuin yksin vatvominen ja eihän se toinen ole ajatustenlukija. Jos ei kerro mikä pännii niin mistä sitä tietää mikä sitä hiekkaa siellä alapäässä hieroo? Omat lapsuuden ja nuoruuden aikana koetut kokemukset (alkoholismi), joita emme käsitelleet vanhempien kanssa silloin, ovat palanneet nyt uniini painajaisten muodossa. Itse siis haluaisin luoda suhteen perheeseeni, jossa asioista voitaisiin jutella avoimesti ja rehellisesti.

Ystävälläni on miehensä kanssa tapana pitää palautekeskiviikko. Tämän päivän ilta on neutraalia aluetta ja silloin ei saa suuttua möksähtää toiselle. Palautetta pitää aina antaa, se saa olla positiivista tai negatiivista mutta nalkuttaa ei saa ja mielipiteet pitää perustella. Kuulemma toimii ja jos joskus koen tarvetta, aion kopioida tämän myös omaan käyttööni.

Mitenkäs teidän perheessä toimitaan?