"Lomalla"

Eilen kävin töissä viimeistä kertaa ihan hetkeen. Sairalomaa tuli äitiyslomaan saakka, eli ensi viikon keskiviikosta alkaen alkaa sekin huvi :) Vielä ei kukaan tiedä onko työpaikkaa mihin palata, mutta se on sitten murhe vasta vuoden päästä, onneksi. Vielä en jaksa enkä viitsi asialla stressata.

Edellisen kaksiviikkoisen sairasloman aikana en paljoa ehtinyt lepäillä. Kävin äidin kanssa siivoilemassa vanhempieni asunnon (voi tsiisus missä kunnossa se asunto oli, kun äiti ei ole siellä ollut puoleen vuoteen, no olisihan se pahempikin voinut olla mutta piti ensin kuurata vessa ja keittiö lähes katosta lattiaan, että siellä pystyi edes olemaan) ja siinä meni ensimmäinen viikko. Toisella viikolla olin kotona Eeliksen kanssa, jotta äiti sai levättyä ja mieskin oli loppuviikon lomalla meidän kanssa. Tehokkaasti käytettiin aika siivoamiseen, mies höyrypesi lattiat ja kylppärin. Nyt on taas siistiä!

Kävin viikko sitten äitiyspolillakin diabeteksen takia, masussa asustaa ihan keskikäyrällä kasvava vauva ja kaikki on niinkuin pitääkin. Insuliinia en tarvitse mutta jos aamupaastoarvoissa on vielä kohoamisia niin täytyy alkaa syömään yöllä (nukun "liian pitkiä" yöunia ja se 10-12h paasto joka tulee on liian kauan). Seuraava kontrolli sitten raskausviikolla 38, paitsi jos tulee jotain muuta. Neuvolassakin kävin eilen ja terkka oli ihmeissään, että no kyllä siellä luulisi kyllä olevan isomman vauvan kun kerta mahakin on niin iso... En jaksanut edes kommentoida asiaa.

Maha ja selkä on olleet kipeinä, etenkin iltaisin ei tahdo enää missään asennossa olla hyvä ja öisin kääntyminen on tuskaa. Supistuksetkin on napakoituneet. Olen taas alkanut satunnaisen säännöllisesti valvomaan öisin. Ruokahalu on vähentynyt, pääosin olen edelleen ollut VHH-ruokavaliolla mutta olen sallinut itselleni satunnaiset herkuttelut. Ne kyllä huomaa heti seuraavana päivänä kun mahassa on ilmaa ja välillä turvottaa. Olen kuitenkin ottanut ohjelmaan päivittäiset kävelyt, Eelis nukkuu ulkona vaunuissa parhaiten ja helpoimmalla pääsen kun tyrkkään pojan lämpöpussiin ja lähden pienelle lenkille. Poika nukahtaa helposti ja saan itsekin pienen happihyppelyn. Kävelyä vaan ei voi liian pitkään jatkaa, tai Eelis ei jatka enää uniaan vaunujen pysähdyttyä. Mutta onpahan edes jotain liikunnanomaista.

Opiskelun viimeistelyyn liittyviä kirjoitushommia pitäisi alkaa tehdä, en ole ehtinyt tehdä tekstin eteen mitään. Ja nyt mummu lähti taas hoitamaan asuntoasioita täksi viikoksi, joten enpä mitään ehdi tehdäkään. En Eeliksen aikana voi istua tietokoneella ja päikkyjen aikaan lepään itsekin. Saa nähdä kuinka paljon ehdin saamaankaan aikaan, istuminen tietokoneella kun on aika rajoitettua, senhän takia sairaslomalla olenkin.

Tänään jostain syystä vähän jänskätti jäädä kotiin, olin eilen illalla todella kipeä ja aamulla ikkunasta näkyi vain myrskyssä heiluvat puut, joten ajattelin että uloskaan ei oikein viitsi lähteä. Mummu lähti asioilleen ja mies töihin ja vietän siis Eeliksen kanssa ihan kaksitaan piiiiitkästä aikaa koko päivän kotona, mitään sen erityisempää tehden. No ihan hyvinhän tämä on mennyt, ollaan pesty vaippapyykkiä ja kokattu lounasta, vietetty aikaa sohvalla autoilla leikkien ja istuttu potalla satuja lukien. Ei ole ollut mihinkään kiire ja ollaan nautittu toistemme seurasta, ihan lähekkäin.

Loppuviikosta onkin ohjelmaa päiville, on muksuvoikkaa (jossa Eelis käy mummun kanssa mutta nyt mummu ei ole paikkakunnalla) ja erään kauppakeskuksen avajaiset (jonne mennään kaverin lasten kanssa), pitäisi käydä ostamassa joululahjat Eeliksen serkulle ja kummitytölleni ja lisäksi ajattelin askarrella Eeliksen kanssa isänpäiväkortit isille, ukille ja papalle. Joulukortitikin pitäisi saada kuntoon, kuten myös hankkia ne muutkin joululahjat... Puuhaa siis riittää!

Mahan romahdus

Neuvolantätin kehoituksesta kävin tänään töissä sen verran, että hain lisää sairaslomaa. No, paahdoin kyllä sen pari tuntia töitä niin, että voin jättää työt pois ajatuksista toistaiseksi.

Lääkäri oli sama kuin viimeksi (no okei, valitsin sen saman lääkärin) ja selkävaivoja ei tarvinnut edes valittaa. Mainitsin kuitenkin supistuksista ja siitä, kuinka maha laskeutui viikonloppuna.

Niin, koko lauantain olo oli ihan ihmeellinen, kuin olisin ollut flunssassa, mutten ollut. Niinpä viikonloppuna en saanut pestyä pesuhuonetta vaikka sitä suuresti suunnittelinkin. Lauantaina illalla tuntui kuin alavatsassa olisi joku revähtänyt, sellainen ilkeä repeämisen tunne. No, aamulla tajusin peiliin katsoessani että maha oli laskeutunut. Nyt rintojen ja vatsakummun väliin mahtuu kämmen.

Nyt pystynkin taas hengittämään enkä hengästy jokaisesta pienestä ponnistuksesta. Vastapainoksi vessassa saa ravata koko ajan vaikka pissaa ei aina tule edes kuin liraus. Lisäksi paineen tunne alapäässä kasvoi.

Kerroin lääkärille että vähän huolettaa kohdunsuun tilanne, sitä kun ei ole ihan hetkeen katsottu ja kaikenmoisia tuntemuksia on ollut. Lääkäri kurkkasikin ystävällisesti alakerran tilanteen ja onneksi paikat ovat vielä tiukat, tosin kohdunkaula on lyhentynyt puolisen senttiä. Mutta syytä huoleen ei ole. Sain kuitenkin kahden viikon sairasloman yhden viikon sijaan. Lääkäri totesi että ei se lannerangan kipu mihinkään enää häviä kuitenkaan. Sitten onkin jo seuraavan neuvolan aika, ehkä jopa äitiyspolilla käynti.

Tämän viikon suunnitelmiin kuuluu kipaista synnyinkaupungissa moikkaamassa kavereita, mummun kun pitää lähteä sinne hoitamaan asioita joka tapauksessa. Enkä täällä saa/jaksa mitään erityistä tehdä Eeliksen kanssa päivisin kuitenkaan, syyslomaa vietetään muksuvoikastakin. Ja eipä sitä tiedä koska sitä seuraavan kerran pääsee matkustamaan niille konnuille, edellisestäkin visiitistä on jo aikaa.

Mummu vähän toiveikkaana kysyi että jaksanko ajaa (jolloin olisi saanut tavaraa tuotua tänne vähän) mutta totesin että en enää pysty istumaan sitä neljää tuntia, etenkään autossa, joten junalla se on mentävä. Ja onhan se huomattavasti helpompaa mennä leikkivaunussa jossa pääsee itsekin jaloittelemaan välillä! Vaikka kalliimmaksihan se tulee junalla suhata kuin autolla (niin typerää kuin se onkin).

Tilapäivityksiä

Ihan pikaisesti ennen nukkumaanmenoa muutama tilapäivitys.

Eelis rakastaa kestovaippojaan. Pitkään on ollut jo kiukuttelua vaipanlaiton kanssa, mutta nyt kun saa itse valita, minkä värinen vaippa laitetaan, onnistuu vaipan laitto useimmin ilman sen suurempaa kiukkua. Mummukin innostui taas kestoilusta kun hoidossa Eelis haki uudelleen ja uudelleen (kuivumassa ollutta) likaista vaippaa, joka olisi pitänyt laittaa päälle. Vietiinkin mummulaan sitten pino kestoja päiväkäyttöön.

Kestoilun alettua taas Eelis on petrannut pottailussakin huomattavasti, sunnuntaina ei mennyt yhtään vaippaa! Eelis hakee itse potan kun on pissa/kakka hätä ja kertoo onko kakka (vai pieru) vai pissa tulossa. Välillä potta pitää käydä huuhtelemassa välillä esim. pissasta ja sitten Eelis pyytää uudelleen ja vielä saadaan kakatkin sinne!

Viime viikolla olin loppuviikon saikulla väsymyksen ja selkäkipujen takia. Aamupäivät vietin Eeliksen ja mummun kanssa, tulin kotiin päikkyjen ajaksi syömään ja itsekin päikyille ja hain pojan kotiin ajoissa. Piristi ja virkisti pieni tauko ja olo on ollut energisempi ja aikaansaavampi töissä. Vaikkakin selkä alkaa nyt oikutella näin loppuviikosta.

Huomasin kuinka ulkoilu piristää ja nyt esim. portaiden nouseminen ei enää aiheuta supisteluita, joten olen lisännyt liikkumisen määrää hieman. Senkin ansiosta olo on virkeämpi.

Paino on vähän noussut, humpsahtaa heti ainakin kilolla ylös jos syön yli 100g hiilareita päivässä. Nyt kuitenkin olen taas siinä 80 kg tienoilla, siis kymmenen kiloa tullut painoa raskauden aikana 30 viikossa. Muutamana aamuna sokerit on olleet paastossa koholla.

Sikkura potkii ja muksii, kun taas Eelis masuaikana pääosin venytteli ja pungersi. Öisin kääntyminen alkaa olla tuskaista ja usein liian nopea asennon vaihtaminen yöllä aiheuttaa supistuksen. Meno on iltaa kohti aina vaan vaappuvampaa ja paineen tunnetta alkaa olla. Maha alkaa painaa jo sen verran, että hengästyn helposti ja ajoittan olo on tukala.

Tissit ei ole enää niin kipeät ja maitoakaan ei erity (jälkimmäinen helpotti karppauksen aloittamisen myötä) enää. Mahaan on ilmestynyt raskausarpi"pisteitä" vanhojen arpien ylle. Olen edelleen väsynyt enemmän tai vähemmän koko ajan, päikyt helpottavat iltapäivän uupumukseen. Olen huomannut olevani myös äkäisempi ja välillä tekisi vaan mieli pillahtaa itkuun kun kiukuttaa esim. ruokakaupassa. Toistaiseksi olen kuitenkin pitänyt tunteet kurissa, olen kyllä tiuskinut miehelle ja vähän mummullekin.

Pappa osti Eelikselle uudet rattaat! Ja minä ostin käytettynä sikkuralle turvakaukalon lämpöpussilla. Enää taitaa puuttua imetystyyny, ja aikalailla kaikki pitäisi olla taas hankittuna vauvaa varten. Saadaan myös toinen pinnasänky käyttöön, joten Eelistä ei tarvitsekaan vielä siirtää "isojen poikien" sänkyyn. Helpotti mieltä kun Eelis kuitenkin viihtyy niin hyvin pinniksessään ja pyörii öisin.

Eelis ei nuku kunnolla päikkyjä sisällä joten viikonloppuisin kotona nukutaan taas vaunuissa (lämpöpussissa).

Nyt en jaksa muistaa enempää, joten menen nukkumaan. Olo on hieman flunssainen, Eelis onkin ollut viikonlopusta lähtien nuhassa, alkaa ehkä vähän helpottaa nyt.

Turinoita

Aikaa on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Väsymys on ollut aika hurjissa sfääreissä joten en ole edes avannut konetta töiden jälkeen, ei vaan ole jaksanut edes netissä smurffailla Eeliksen nukkumaanmenon jälkeen. Nyt olenkin sairaslomalla loppuviikon, jospa tässä saisi sen verran levättyä, että jaksaisi loppuun saakka. Vielä kuukausi töitä. 

 

Motivaatiokin on hieman hukassa töiden suhteen, koska yleinen ilmapiiri töissä on huono, olen päässyt osalliseksi elämäni ensimmäisiä YT-neuvotteluita. Vaikka asia ei minua koske, vähintäänkin sen takia että jään jokatapauksessa ihan juuri pois, vaikuttaa se silti negatiivisesti omaan panostushaluun. Ihmiset ovat edelleen ystävällisiä ja työntekijöiden kesken henki on hyvä, kaikki ovat kuitenkin samassa veneessä. Valtaosalla vaan alkaa olla raja vastassa, kyseessä kun ei ole ensimmäiset YT:t yrityksessä ja vähän tuntuu siltä, että neuvotteluiden aikana ollaan menty jo asiattomuuksiin, nimenomaan työnantajan päässä. Stressi on kaikilla kova.

No, katsotaan nyt mikä soppa tästä syntyy, voin vain itsekkäästi todeta, että onneksi olen jäämässä yrityksestä pois samalla hetkellä kun lomautukset ja mahdolliset irtisanomiset tulevat ajankohtaisiksi. Työsopparikin ehtii loppua ennen äitiysloman loppua, toisaalta koskaan ei tiedä mikä yrityksen tilanne kevään ja kesän jälkeen on. Itselläni ei kuitenkaan ole varsinaisesti antipatioita työpaikkaa kohtaan, jos paikka on edelleen avoinna minulle kun työelämä taas kutsuu, tulen todennäköisesti ottamaan sen ilomielin vastaan. Työllistyminen alallani kun ei ole mikään itsestäänselvyys.

Toisaalta, mietin tässä jo myyntikonsultin töitäkin äitiysloman loputtua, voisi olla kotona kodinhoidontuella lasten kanssa ja tehdä kuitenkin vähän töitä, ihan erilaista sellaista. Mutta tulothan siinä tippuisi huomattavasti, ja toisaalta, vuoden jälkeen kaikki on taas toisin. Avoimin mielin siis eteenpäin!

Viime viikonloppuna pääsin vihdoin toteuttamaan yllätyksen jota olen suunnitellut viime maaliskuusta saakka! Mies täyttää tänä vuonna 30, ja varasin meille Tukholman risteilyn. Itse synttärit on vasta marraskuun lopulla, mutta alunperin ajattelin, että silloin saattaa olla kovat myrskyt merellä, ja toisaalta hieman etukäteen matka tulee varmasti yllätyksenä. En siis tuolloin tiennyt vielä että mahassa olisi asukki, joten hyvä että vähän ennakoin :D

Reissu oli ihana, ensimmäinen yhteinen reissu miehen kanssa ilman Eelistä. Nautittiin toisistamme ja rauhallisesta tahdista. Syötiin paljon ja hyvin (siis hyvin huonosti jos miettii mitä ja miten sitä PITÄISI syödä), vaikka reissun jälkeen oltiin molemmat ihan poikki, oli viikonloppu silti ihan mahtava. Ja yllätys onnistunut, mies ei aavistanut mitään! :)

Mutta nyt ehdin vetäistä päikyt ennenkuin haen Eeliksen mummulasta kotiin. Mummulle vähän lyhyempiä "työpäiviä" (olin aamun Eeliksen kanssa) ja toisaalta enemmän aikaa Eeliksen kanssa, kaikille win win :)

Kesän kuulumiset

Jospa sitä taas päivittelisi hieman meidän perheen kuulumisia. Kesä on vilahtanut ohi, itsellä oli viikon (palkaton) loma, mies vietti kotona lähes viisi viikkoa. Teki kyllä pojille hyvää olla keskenään, huomasi selkeästi miten Eelis alkoi olla isänsä perään enemmän ja välillä äiti ei kelvannut vaan pelkkä isi!

Eelis onkin kehittynyt huimasti taas kesän aikana. Nyt hiekkalaatikkoleikit ja pallon potkiminen on ihan must. Heti aamupalan jälkeen pitää olla jo menossa hiekkalaatikolle, tulee itku jos ei heti pääse, iltapäivän ulkoleikkeihin koitetaan saada pallon potkimiset jotta saataisiin viimeisetkin energiat pojasta ulos. Tulee sitä "ihan oikeaa" liikuntaakin sitten. Hienomotoriikka alkaa toimia ja Eelis on alkanut kiinnostua duploista. Juo itse maitomukista (oppi puolessa päivässä) ja haarukoi itse ruokaa suuhun. Lusikalla syöminen ei oikein onnistu. Otettiin syöttötuolista turvakaari pois ja nyt Eelis kiipeää korokkeen avulla itse tuoliin ja pois siitä. Myös sohvalle kiipeäminen onnistuu hienosti. Eelis tapailee sanoja mutta ei varsinaisesti puhu sanoilla vielä. Ymmärtää älyttömän hyvin mitä sanotaan ja saa asiansa jollain tavalla selväksi. Kertoo usein päivän tapahtumista ääntein ja elein. Kovasti koittaa jo pukea itse päälle ja on aina auttamassa, kova poika Eelis on siivoamaan! Aikalailla kaikkeen vastataan puistamalla päätä ja omaa tahtoa alkaa olla jo aika lailla. Välillä kiukuttaa enemmän, usein Eelis kuitenkin on hyväntuulinen ja yhteistyöhön haluava. Pottailut onnistuu enemmän tai vähemmän hienosti, Eelis ei oikein malttaisi istua potalla ja kiukku tulee herkästi vaikka olisikin vessahätä. Päivässä kuitenkin tulee edes pissa tai pari pottaan, usein kakkakin. Vaippoja kuitenkin menee useampi päivässä. Satuhetket on kutistuneet ihan minimiin, nyt pitää olla menossa koko ajan ja vasta illalla Eelis rauhoittuu kuuntelemaan iltasatua, jos silloinkaan malttaa. Rutiinit on kuitenkin onneksi kaikilla hallussa ja Eelis menee kiltisti nukkumaan ja nukkuu todella hyvin. Öisin sellaiset 10 tuntia ja päivällä 2-3h päikyt. Nukahtaa itsekseen eikä jää itkemään sänkyyn vietäessä. Päikyillä useimmiten herää tunnin kuluttua nukahtamisesta ja itkeskelee hetken, mutta nukahtaa pian takaisin. Hampaita tehdään koko ajan ja kyllä niitä puhkeaakin. Välillä on suu kipeä ja ruoka ei maistu ja kiukuttaa, mutta ei olla edes särkylääkettä vielä tarvittu. Katsotaan sitten kun ne kulmahampaat alkavat tulla...

Ihan pelkkää juhlaa ei ollut tämä kesä, mummi haudattiin viime viikonloppuna ja miehen siskon lapsella todettiin hydroencephalus (vesipää). Onneksi toissapäivänä selvisi, että todennäköisyys siihen, että lapsi on kehitysvammainen, on kuitenkin pieni. Kuitenkin lapsi syntyy keisarinleikkauksella ja päähän asennetaan suntti heti syntymän jälkeen, joten leikkaukseen pieni tulokas joutuu heti. Kuitenkin on hyvä, että asia huomattiin nyt, eikä lapsen synnyttyä. On lääkärit ja kaikki valmiina. Uutiset antoivat taas vähän uutta perspektiiviä omaan odotukseen ja siihen, miten onnekas sitä on kun on olemassa jo terve lapsi.

No töissä on edelleen mukavaa, oli aika tylsistyttävää olla lähes yksin kolmisen viikkoa. Koitin ottaa rauhassa aika onnistuneesti, mutta enpä sitten saanutkaan paljoa aikaan. Vähän sain edistettyä kirjoitusprojektia kuitenkin töiden ohessa. Väsymys painaa edelleen vaan päälle, loman aikana nukuin päikkäreitä ja ne auttoivat asiaa, harmi ettei arkena kuitenkaan päikkyjä ehdi ottaa. Töissä energia alkaa ihan täysin loppua kahden aikaan. Onneksi kaikki ovat kuitenkin ymmärtäväisiä.

Raskaus on muuten sujunut hyvin, nyt alkaa maha painaa sen verran, että liikkuminen alkaa olla vaappumista. Sain ystävältä tukivyön lainaan ja se auttaa asiaa hieman, mutta pidemmät kävelylenkit, ja näyttää siltä että myös pyöräily töihin on poissuljettuja. Huomaa miten lihaksisto ei ole palautunut edellisestä raskaudesta, maha on jo aikamoisen kokoinen kun ei ole vatsalihaksia pitämään sitä aisoissa, eikä kannattamaan sen painoa. Maha kipeytyy helposti ja supistelee, välillä jopa ihan epämiellyttävästi. Rauhallisesti siis täytyy mennä.

Heräilen edelleen yö aikaan kaikenmaailman ääniin ja jään usein valvomaan, mikä ei auta väsymykseen ollenkaan. Vaikka määrällisesti nukun ihan riittävästi valvomisesta huolimatta (menen nukkumaan yhdeksän aikaan ja herään puoli seitsemän, ja vaikka valvoisin yöllä niin tulee unta silti seitsemän-kahdeksan tuntia), ei mikään määrä unta tunnu riittävän. Ystävä ehdotti jo verikokeissa käymistä, jos raskaus on vaikka sekoittanut kilpirauhasarvot. Täytyy selvittää asia.

Pääosin meillä arki sujuu moitteetta ja olen jo alkanut odottaa kotiin jäämistä. Kahden pienen lapsen kanssa oleminen ei ainakaan vielä pelota, nyt äiti on kuitenkin niin lähellä että apua saa heti ja pyytämättäkin. Katsoin jo seuraavaksi vuodeksi Eelikselle kansalaisopistosta liikuntakurssit nyt syksylle ja ensi keväälle, jossa saa käydä syksyllä mummun kanssa ja keväällä sitten minun kanssa, niin on jotan yhteistä juttua jossa käydään ihan vain kaksistaan. Keväälle ajattelin itse ilmoittautua vauvajoogaan. Tässä lähellä järjestetään kolmesti viikossa avoimen päiväkodin puolesta toimintaa, joissa ajattelin käydä Eeliksen kanssa (vauva kulkenee mukana) jaksamisen ja ehtimisen mukaan, jotta on jotain toimintaa viikoille.

Mutta kohta on kahvia ja rahkaa tarjolla, eiköhän tämä taas riitä kuulumisista.

Niin, sen verran piti vielä sanoa että itsellä on pääosan raskaudesta ollut ihan poikaolo, en voinut pahoin ja maha on iso ja edessä. Mutta niin meille vaan on tyttö tulossa :)

Väsyttää

Voi tätä väsymystä!

Vaikka töissä on rauhallista ja en rasita itseäni "turhilla" töillä, olen silti koko ajan väsynyt. Viikonloppunakin mies nousi Eeliksen kanssa molempina aamuina ja silti vaan uni maittaisi aina vaan. Olisi kyllä nukuttanut pidempään mutta oli pakko nousta touhuamaan kun oli muuta menoa ja tuli vieraita kylään.

Tänä aamunakin jätin herätyskellon huomioimatta ja jatkoin uniani puoli tuntia pidempään, siihen asti kun Eelis heräsi. Sitten söin pikaisen aamiaisen ja riensin bussilla töihin. Mies tarvitsi autoa ja koko yön (viime viikon) kestänyt sade vain jatkuu ja jatkuu.

Muuten olenkin ahkerasti pyöräillyt työmatkat (12 km päivässä), mikä on auttanut liikunnanpuutteeseen. Ei vaan jaksa enää töiden päälle lähteä harrastamaan liikuntaa, ja yhtään aiemmin herääminen ei hotsita sitten lainkaan. Seli seli, mutta kun ei vaan ehdi eikä jaksa!

Töissä tosiaan lähes koko muu pulju on lomalla, paitsi minä ja pari muuta vasta aloittanutta. Pidän itsekin viikon palkattoman loman kahden viikon päästä, saan nyt rauhassa tehdä rästihommia pois alta muilta sekä vähän edistettyä omaa kirjoitusprojektia. Viime kerralla neuvolassa käsivät jo alkaa ottaa rauhallisemmin kun harjoitussupistelee jos vähän enempi liikkuu (eli ravaa portaita ylös alas, pyöräily ei onneksi tunnu aiheuttavan kummosempaa oireilua). Verenpainettakin pitää alkaa pitää silmällä. Eilen illalla olikin messevä päänsärky, joka ei helpottanut nukkumalla ja sen jäänteet tuntuivat vielä aamullakin. Päässä oli niin kova myrsky että näin ihan levottomia unia koko yön, ja niissä kaikissa oli kova sade ja tuuli! En vaan jaksanut nousta hakemaan mittaria tai ehtinyt aamulla mittaamaan paineita. Enkä ole edes syönyt mitään suolaista!

Eräs työkollega kertoi omista raskauksistaan, ja voi huh en voi edes kuvitella miten rankkaa se on ollut! Hänellä putosi paino 20 kg, oli tiputuksessa ja laski askeliaan. Jotenkin tuntuu että ei saisi valittaa edes tämän vertaa, mutta omapa on blogini ja valitan silti.

Mutta kun mua väsyttää!

Arkea, mahaa ja onnettomuuksia

Kuukausi takana uudessa työpaikassa. Olen tykännyt valtavasti, ihmiset on ystävällisiä ja olo on tervetullut. Vihdoin olen päässyt tekemään Ihan Oikeita Töitäkin ja koen olevan hyödyllinen. Työ on ihan erilaista kuin mitä olen aiemmin tehnyt. Raskausuutisiinkin suhtauduttiin hyvin positiivisesti, vaikka itse olinkin todella hermostunut. Vähän jo puhuttiin esimiehen kanssa, että jos virkaa jatketaan määräajan päätyttyä (ensi keväänä), jolloin se muuttuu vakituiseksi, valitaan minut siihen joka tapauksessa. Tämä kevensi mieltä valtavasti.

Maha kasvaa hurjaa vauhtia kun kudokset antaa nopeasti periksi. Tuntuu että tämä raskaus menee hujauksessa ohi, en oikein ehdi mukaan. Jotenkin olen nyt vasta alkanut tajuamaan ihan oikeasti, että meille on tulossa vielä tänä vuonna pieni vauva, ja olen jo toisella kolmanneksella! Asensin puhelimeen raskausohjelman, jotta pysyn edes vähän kärryillä millä viikoilla olen menossa. Kuukauden päästä on jo rakenneultra!

Liikettä ei masussa ihan kamalasti vielä tunnu. Jokin aika sitten kävin katsomassa balettia ja siitäkös Kippari-Kalle innostui (niin, ensimmäisessä ultrassa leukaluut ja käden asento muistuttivat meitä Kippari-Kallesta, tästä työnimi ;) ja myllersi illalla ihan kunnolla mahassa niin, että napa vain pomppi! :D Muuten liikkeet on vielä aika yksittäisiä nippaisuja. Istukka on taas edessä, joten se vaimentaa liikkeitä.

Olo on ollut normaalihko, nyt olen huomannut mahan kipeytyvän jos en osaa ottaa tarpeeksi rauhassa. Tosin liikunnan puute aiheuttaa myös niin henkistä kuin fyysistä huonoa oloa, joten kävin ostamassa uuden pyörän ja aloitin työmatkojen pyöräilyn (6 km suuntaansa). Jos en pidä huolta lihaksista, tulee iso maha aiheuttamaan ongelmia. Muuta kuin hyötyliikuntaa en ole jaksanut harrastaa ollenkaan.

Arki on niin kiireisen oloista. Äiti muutti tähän meidän lähelle kuukausi sitten, joten siitä kaksi viikkoa eteenpäin menimme sinne suoraan töistä auttamaan pintaremontissa, siivouksessa ja tavaroiden paikalleen laittamisessa. Usein olin kotona vasta iltayhdeksän aikaan ja sanomattakin lienee selvää että olin todella väsynyt. Nytkään arkena ilta-aika ei tahdo oikein riittää monenkaan asiaan. Töistä mennään kauppaan tai hoitamaan jotain pikkuasiaa. Ja vaikka mentäisiinkin suoraan hakemaan Eelistä kotiin, on kello jo usein kuuden pintaan kun ollaan kotona. Ja Eelis menee nukkumaan puoli kahdeksan-kahdeksan aikaan, ja ilta-aikaan on varattava aikaa rauhoittumiselle. Ja itsekin olen ihan poikki ja menen usein nukkumaan yhdeksältä.

Varmasti raskaus tekee osansa, mutta olen väsynyt. En ole nukkunut sitten Eeliksen syntymän yhtään yötä niin pitkään kuin oikeasti nukuttaisi, heräämättä yöllä kertaakaan. Vaikka Eelis nukkuukin nykyään yöt rauhallisesti, on haasteita nukkumiseen tuonut kissanpentu, joka onneksi sekin alkaa nyt rauhoittua yöaikaan. No, jotta heräisin edes johonkin, niin nyt on alkanut se vessassa öisin käyminen (normaalisti en nouse yöllä kertaakaan vessaan). Ongelman tästä tekee se, että ilmeisesti joku hormonihäiriö on vielä menossa, sillä usein jään valvomaan tunniksi-pariksi ylösnoustua. Jostain syystä jään kuuntelemaan yön ääniä, tai muuten vaan, ihan oikeasti ilman syytä, valvon.

Eelis herää aamuisin kuuden-kahdeksan aikaan. Viikonloppuisin tietenkin kuudelta. Mies nousee Eeliksen kanssa aina toisena päivänä ja minä toisena. Niinä aamuina kun saisin nukkua vielä, laitan korvatulpat korviini ja niistä huolimatta kuulen kaiken. Eelis jostain syystä tappelee usein isänsä kanssa ja en saa nukuttua itkun läpi. Koitan nukahtaa uudestaan mutta usein ne aamun tunnit menevät siihen, että valvon joka tapauksessa, olen vain puoliunessa tai keikun valvomisen ja nukkumisen välillä, mistä seuraa päänsärky. Alan olla siinä pisteessä, että ihan sama olla nukkumatta ollenkaan, kun uusi vauva on kuitenkin tulossa ja yöt muuttuvat taas katkonaisiksi. Turha edes tottua parempaan vielä. Samalla kadehdin (siis ihan rehellisesti olen kateellinen) miestä, joka nukkua posottaa yöt läpeensä ja aamuisinkaan omana nukkuvuorollaan ei häiriinny vaikka alakerrasta kuuluisi pientä meteliä. Öisin jos nousee vaikka laittamaan kissaa pihalle (kun se riehuu), tulee takaisin nukkumaan ja nukahtaa heti.

Aika marttyyrimäistä.

Meidän piti saada yksi viikonloppu tässä taannoin "vapaata", ystävän häät olivat toisella paikkakunnalla ja olimme varanneet hotellin viikonlopuksi sieltä. Eelis olisi mennyt mummulle hoitoon. Mutta lopulta häät peruuntuivat ja se viikonloppu peruuntui. Arvaa harmittiko! Ja niin, siis ystävä meni lopulta kuitenkin naimisiin, esteenä alkuperäisile suunnitelmille oli sulhon viisumin evääminen, ei sen traagisempaa, ja loppu meni heidän puoleltaan hyvin :)

Mutta se MINUN viikonloppu meni pilalle, eikä ole tullut vielä uutta mahdollisuutta uusia suunnitelmia. Ihan "turhaankaan" en hotelliin tai muualle halua mennä, ja toisaalta en halua vaivata äitiäni kun hän kuitenkin hoitaa Eelistä jo viikot, ja väsyy. Edes viikonlopun täytyy antaa lepoaikaa. Ja se hotelliyö maksaakin :D

No, ongelmahan on loppujen lopuksi aika pieni, väsyneenä sitä vaan turhautuu niin helposti.

Eelis on edelleen pieni touhupakkaus. Varsinaisia sanoja ei tule mutta matkii monia eri ääniä ja tapailee kyllä sanoja. Nyt uusimpana juttuna on pyöriminen paikallaan. Vähän kiukuttelee, pudistaa päätään vastauksena kaikkeen ja tekee pieniä koiruuksia, ja nauraa räkäisesti päälle :D Tykkää kovasti leikkiä hiekkalaatikolla ja takapihalla, ja nauttii hurjasti pyörän kyydissä olosta! On alkanut kiipeillä ja juoksee joka paikkaan. Vie pyykit pyykkikoriin ja kokoaa tavaroitaan paikoilleen. Suoristaa maton reunat ja kerää roskat lattialta (ja usein jopa vie ihan itse roskiin asti). Pieni apulainen :) Valtaosan ajasta kovin reipas pieni poika.

Mistä tuli mieleeni, että meillä käytiin ekan kerran jo päivystyksessäkin. Eräs ilta Eelis oli todella väsynyt ja meno oli sen mukaista. Oltiin jo syöty iltapalat ja käyty iltapesulla, ja odoteltiin vauhdin hiljentymistä, jotta päästäisiin lukemaan iltasatua ja nukkumaan. No Eelis juostessaan kompastui maton reunaan ja lensi pää edellä päin olohuoneen pöydän jalkaa. Otsaan tuli syvä haava ja vertakin tuli, niinkuin aina pään haavoista. Näin tilanteen ja olin onneksi lähellä, nappasin pojan syliin, juoksin keittiöön hakemaan paperia ja huusin miehelle että nyt lähdetään päivystykseen, nappaa viltti mukaan! Eelis rauhottui jo autossa matkalla sairaalaan (jonne meiltä ajaa vajaa kymmenen minuuttia). Verta tuli edelleen ja sekä minä että Eelis oltiin ihan veressä. Päivystyksessä päästiin ilmoittautumiseen sisälle nopeasti (alkuillasta siellä oli vain yksi asiakas ennen meitä ja hänkin jo sisällä), ja siitä lääkintävahtimestari tuli nopeasti tikkaamaan pojan otsaa. Kutsui lääkärin paikalle auttamaan ja haavan puhdistuksen jälkeen totesivat, että saatettaisiinkin selvitä ilman tikkejä kun on niin siisti haava eikä vuoda enää. Laitettiin liimaa ja teippiä, ja jo puolisen tuntia kotoa lähdöstä oltiin takaisin matkalla kotiin. Annettiin vielä maitoa ja särkylääkettä Eelikselle ja laitettiin nukkumaan. Sain ohjeeksi käydä herättämässä kerran yöllä ja katsoa että kaikki on kunnossa.

Eelis toipui nopeasti ja pian meno oli jo edellisen mallista :D Nyt haava on jo siisti, vaikka arpihan siitä varmasti jää.

Mutta eiköhän tämä taas riitä meidän kuulumisista. Tänään mennään katsomaan ystävän tuoretta pikkuneitiä, kunhan Eelis herää päikkäreiltään :)

Aallon pohjasta pintaan

Niin se vaan pitää käydä siellä aallon pohjalla että pääsee taas pintaan.

Sain sen haluamani työpaikan ja aloitan siellä piakkoin!!! Ihan mahtavaa, en voi edes sanoin ilmaista kuinka helpottunut olen :) Kirjoitushomma jää nyt hieman vaiheeseen, mutta viimeistelen sen sitten jollain ajalla. Kiire sen valmiiksi saattamisella ei ole, jos nyt tämän vuoden loppuun mennessä saisi sen valmiiksi niin kiva.

Yksi asia jäi mainitsematta edellisestä postauksesta, imetys nimittäin. Eelis jätti iltatissinkin pois viikko sitten, joten imetys jatkui meillä 1v 3kk ikään asti. Olen erittäin tyytyväinen. Nyt Eelis meneekin pääosin rauhallisesti nukkumaan suoraan iltasadulta, jää tyytyväisenä unilelunsa kanssa sänkyynsä, peittelen ja suukotan hyvät yöt. Sinne Eelis sitten nukahtaa omia aikojaan, usein alle 15 minuuttiin. Silloin höpötys hiljenee.

Nyt on taas asiat hyvin, saa vain nähdä millaisen reaktion aiheutan työpaikalla kun sitten aikanaan kerron olevani raskaana! Olen kuitenkin optimistinen, että uutisen (ja äitiyslomankin) jälkeen saan jatkaa paikassa, kunhan vain näytän siellä ensin osaamiseni. Toivottavasti siis pärjään uusissa haasteissa!

Alkukesän mietteitä

Edellisen postauksen ahdistukset helpottivat, sillä seuraavana päivänä sain työpaikkahaastatteluun kutsun, kahteen paikkaan! Näiden myötä sain hieman lisämotivaatiota töissä käymiseen ja asioiden loppuun saattamiseen ja en ole lomaillut enää niin paljoa.

Läheinen ystävä tosin joutui sairaalaan selkävaivojen takia viime viikolla ja ravasinkin koko viikon sairaalassa oleilemassa hänen sauranaan ja tukenaan, hän kun ei puhu sujuvaa suomea ja hoitajat taas englantia, niin toimin tulkkinakin. Siihen meni hyvin ne lomapäivät jotka oli pitämättä mutta merkattuina.

Nyt olen häärinyt käytännön töitä ja saanut kirjoitusprojektia eteenpäin. Välillä masentaa ja ahdistaa, edelleenkään haastattaluista huolimatta mitään uutta töiden suhteen heinäkuusta alkaen ei ole tiedossa. Mahdollisuuksia edelleen, mutta ei mitään varmaa. Epätietoisuus on alkanut taas nostaa sitä ahdistuksen taakkaa harteille, olen alkanut menettää motivaatiota kirjoittamisen suhteen, tuntuu ettei mikään valmistu ikinä.

Yritän olla jämäkkänä niin itselleni kuin muillekin, minun on saatava kirjoitusprojekti hyvään kuosiin ensikuun puoleenväliin mennessä. Kolmessa viikossa siis. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ohjaajani hyväksyy päätökseni etten anna enää kuin yhden osion hänen korjattavakseen. Kirjoitus on saatava myös kahden muun ohjaajan luettavaksi, ennenkuin saan sen viimeisen version valmiiksi, joka lähetetään kahdelle arvioijalle ja kielitarkastukseen. Kun näiden jälkimmäistenkin korjauksia on odotettava, kesä tulossa lomineen, on aikalailla sanomattakin selvää että kirjoitusurakka ei ole ohi ennen syksyä. Mutta haluan saada tämän isoimman urakan valmiiksi vielä kun se on mahdollista suorittaa päiväsaikaan työskentelemällä. Jos jään työttömäksi, en voi kirjoittaa lapsen ollessa kotona, ja toisaalta jos laitan Eeliksen hoitoon, ei minulla ole pääsyä alan artikkeleihin kotoa, ja muutenkin resurssit ovat äärimmäisen rajalliset. Jos taas saan töitä, ei minulla ole senkään vertaa aikaa kirjoittaa.

Niin tai näin, yritän saada työasiat järjestykseen. Ajoittain katsellessani aurinkoista keliä ja vihreää ruohoa ulkona ahdistus mahdollisesta työttömyydestä häviää, ehkä se ei olekaan niin kamalaa olla kotona kesä. Mutta entä sitten kun syksy tulee? Ehkä siihen on sitten jo tottunut.

Maha näkyy jo ja on aika ilmiselvä. Ilmeisesti ei ollut vatsapaketti ihan kuosissaan edellisestä raskaudesta kun nyt jo pömpöttää. Olo on onneksi ollut ihan hyvä. JOS saan niitä töitä, täytyy keskittyä vaatevalintoihin niin, että asia ei tule ihan heti ensimmäisenä työviikkoina ilmi. Sitten voin teeskennellä yllättynyttä. Aion siis kirkkain silmin valehdella etten tiennyt asiasta. Jos kertoisin asiasta etukäteen, saisin varmasti heittää hyvästit kaikille työmahdollisuuksille. Surullista ja epäreilua, mutta valitettavan totta.

No sitten siihen jo olemassa olevaan pieneen ihmiseen. Eeliksestä on kuoriutunut oikea isin ja äidin pikku apulainen. Siivouspuuhissa avustaa ahkerasti, isin kanssa imuroi, suoristaa matot ja kerää lelut pois tieltä. Laittaa tavaroita pyydettäessä paikoilleen ja kerää roskat pois lattialta. Vie pyykit pyykkikoriin ja poimii märkiä pyykkejä yksitellen, ravistaa ja antaa laitettavaksi kuivumaan.

Imuri on niin suosikkivehje, että se on piilotettava arkena. Muuten Eelis viettää KOKO päivän sen parissa, leikkii ja raivoaa. Raahaa ympäri kämppää, purkaa johtoa ja kelaa takaisin. Pitää imurointi-ääntä ja sahaa edestakaisin imurin letkua. Kiipeää imurin päälle, vääntää ja painelee nappuloita. Huonon asian tästä tekee se, että pelkäämme imurin hajoavan ja toisaalta Eelis ei malta tehdä sitten mitään muuta, kuten käydä potalla tai hädintuskin syödä. Ulkonakin pitäisi käydä.

Eelis on myös keksinyt itkupotkuraivarit. Heittäytyy joko spagetiksi tai tikku-ukoksi lattialle, vuodattaa krokotiilin kyyneleitä ja huutaa pää punasena. Aiheeksi riittää niin kielto, lelun väärä leikkiminen kuin kengän väärä asento. Onneksi useimmin Eelis rauhoittuu varsin nopeasti. Olemme ottaneet strategiaksi että annamme raivota suuremmat höyryt pois, sitten selitetään miksi harmistuttaa ja otetaan syliin jos Eelis on rauhoittunut. Jos herne on edelleen nenässä, annetaan raivota vielä hetki. Ei kiinnitetä raivoamiseen huomiota, mutta ei myöskään kielletä raivoamasta. Lopuksi taas selitetään miksi Eelistä mahdollisesti suututti ja sitten touhutaan muuta.

Kieltojen yhteydessä pyrimme aina perustelemaan ja tämän avulla Eelis usein hyväksyykin kiellon mukisematta ja siirtyy puuhaamaan muuta. Eelis ymmärtää puhetta niin hyvin, että yllättää vanhemmat ja mummun päivittäin! Vaikka puhetta ei Eelikseltä tule (selvien sanojen muodossa), osaa Eelis usein näyttää mitä tahtoo.

Eelis juoksee, osaa potkaista palloa ja mennä pieniä askelmia alas. Pysyy jo epätasaisellakin maalla pystyssä, tykkää touhuta leikkipuistoissa (ja väsyttyään kerää lelunsa vaunujen koriin ja pyytää vaunuihin) ja nauttii kun ei tarvitse laittaa sataa kerrosta vaatetta päälle enää. Autoilukin onnistuu hyvin ja Eelis viihtyy itseksiin takapenkillä tunninkin verran! Herra on äärimmäisen tarkka käsistään ja jos pyllähtää ulkona, pitää jonkun auttaa ylös ettei käsiin vain mene likaa! Ja jos käsiin menee likaa, on ne pyyhittävä ennenkuin Eelis pystyy jatkamaan touhuaan :D

Imetyksen lopetin tällä viikolla. Kävimme viikonloppuna mökillä ja siellä Eelis ei halunnut iltatissiä ja kun ei muutenkaan ole sitä enää joka kerta halunnut nukkumaan mennessä, aloin laittamaan Eeliksen iltasadun jälkeen suoraan omaan sänkyynsä unilelun kanssa. Valtaosan ajasta jääkin sinne tyytyväisenä ja nukahtaa pian omia aikojaan, kun ei tarvitse enää rampata meidän sängyn kautta.

Tällaista meidän arkeen tällä kertaa. Edelleen peukut pystyyn, että töiden suhteen saisin hyviä uutisia mahdollisimman pian!

Ahdistuksia

Mikähän siinä on, että kun vie lapsen hoitoon päiväksi vapaapäivänään, jotta saisi siivottua urakalla, poden koko ajan huonoa omaatuntoa?

Minulla on vuoden lomat pitämättä ja ne täytyy pitää nyt ennen työsuhteen päättymistä, joten teen vain kolme päivää viikossa töitä (töissä). Nyt kahtena päivänä olen siivonnut ja koittanut ottaa vähän rennosti kun väsyttää koko ajan. Mutta koko ajan poden huonoa omaatuntoa.

Pitäisi siivota tukka putkella, että saan kaiken siivottua mahdollisimman nopeasti ja oltua sitten Eeliksen kanssa, tai kirjoittaa kotona, että saisin työni mahdollisimman valmiiksi töissä vielä ollessani. Koitan siivota nyt kodin kokonaan, jotta sitten voisin keskittyä kirjoittamiseen (ja tulevaan kesään). Ja Eeliksen kanssa olemiseen. Mutta juuri nyt koko päivä menee siihen, että koitan pohtia mitä huvittaisi tehdä, mitä jaksaisin tehdä, kuinka paljon ehtisin tehdä, mitä tekisin seuraavaksi, kehtaisinko oikaista sohvalle viideksi minuutiksi tai jopa puoleksi tunniksi kirjan kanssa?? Kehtaisinko hetken istua koneella smurffailemassa, kehtaisinko katsoa jakson hömppää?

Ja samalla kun koitan järjellä ajatella, että vapaapäiväähän minä olen viettämässä, ja saan käyttää sen niinkuin haluan, olla siivoamatta tai siivota juuri niin paljon kuin tykkään, poden huonoa omaatuntoa että en vietä sitä aikaa Eeliksen kanssa, kun kerta olen kotona.

Sanomattakin lienee selvää että Eeliksen hereillä ollessa siivoamisesta ei tule mitään. Joten nyt kun minulla on mahdollisuus laittaa Eelis hoitoon (josta nauttii niin poika kun mummukin) ja siivota kunnolla, välillä vaikka levätäkin, en osaa nauttia siitä. Tämä on sitä omaa aikaa, josta haaveilen kovin usein ja nyt kun se on käsillä, en ole nauttinut siitä vielä tippaakaan. Koko ajan vaan mietin mitä pitäisi tehdä että pääsisin a) töiden kimppuun, b) Eeliksen kanssa aikaa viettämään.

Tähän samaan nivoutuu tämä todennäköisesti pian alkava työttömyys. Vaikka olenkin laittanut hakemuksia (niin avoimia kuin ihan työpaikkahakuihin vastauksiakin) lähes parikymmentä, en jaksa edes salaa toivoa että saisin työpaikkaa.

No, kohtahan jään joka tapauksessa kotiin vuodeksi, mutta jotenkin kun aina olen suoriutunut hyvin, ollut töissä ja pärjännyt, ja nyt kun jään työttömäksi, on se kova kolaus. Vaikka sehän tarkottaisi laatuaikaa Eeliksen kanssa, oman äidin kanssa, kotona, kaupungilla, pääsisin halvemmalla museoihin ja uimahalliin, ehtisin nähdä mammalomalla olevia ystäviä ja nauttia kesästä kotona. Olen koittanut ajatella tätä aikaa pelkästään positiiviselta kannalta, mutta silti se ahdistaa.

Liekö vain raskaushöyryjä, vai mikä tätä kuuppaa kiristää??

Pääsiäistä

Ollaan pääsiäisloman vietossa. Luvassa on paljon ystäviä ja isovanhempia, rentoutumista ja omasta perheestä nauttimista.

Eelis kävelee nyt valtaosan ajasta, köpöittely onnistuu myös jotenkuten kengät jalassa. Poika tykkää palloista ja niitä heitelläänkin päivittäin. Tyynyt on ihan pop, niitä on oltava lattialla että pääsee köllöttämään jos siltä tuntuu. Eelis myös syö jo itse lusikalla, puurolautaselta häviää ensimmäisenä hedelmä/marjasoseet :D Jonkin verran sottaista puuhaa vielä mutta harjoittelemassahan sitä vielä ollaan! Kovasti Eelis halii ja tulee syliin, hakee usein kirjoja luettavaksi ja selailee niitä itsekseenkin jonkin verran. Hirmuisesti itsenäinen leikkiminen on lisääntynyt! Ja potalla käymisen jälkeen Eelis vie itse vaipan roskiin, laittaa myös likapyykit pyykkikoriin ja pyyhkii pöytiä jos on murusia. Vie myös tavaroita paikalleen pyydettäessä, meillä on siis pieni apulainen täällä :)

Nyt on vähän tullut "takapakkia" pottailun kanssa, nyt kun Eelis kävelee, toimii suolisto ilmeisesti paremmin ja monesti kakka tai pissa on ehtinyt jo tulla vaippaan ennenkuin Eelis huomaa siitä ilmoittaa.

Sanavarasto on kasvanut vaikka Eelis pääosin kommunikoikin ihan omalla puheellaan, ilman varsinaisia sanoja. Jos emme ymmärrä mitä poika tarkoittaa, ottaa hän kädestä kiinni ja näyttää :)

Oma työtilanteeni on edelleen epävarma, en saanut sitä työpaikkaa johon hain, toivuttuani (olin yllättävän vähän pettynyt, ilmeisesti paikka ei ollut minulle) laitoin avoimia hakemuksia useampaan paikkaan. Toivottavasti jostain tärppäisi pian!

Jännitystä elämään lisää se, että menkat on myöhässä kaksi päivää ja päivällä sain haamuplussan raskaustestiin... Huomenna täytyy käydä apteekissa!

Hiljaiseloa...

Töihinpaluun myötä ei näemmä enää energia ja aika riitä blogin päivitykseen, lisäksi kun päivät viettää pääosin tietokoneen äärellä töissä, en jaksa enää kotiin tultua avata omaa konetta. Hiljaiselo siis jatkuu...

Muutama kirjoittamisen arvoinen asia:

Eelis kävelee ja opettelee parhaillaan juoksemaan. Äänen eri sävytkin on löytyneet ja kovasti koittaa matkia puhetta ja suun liikkeitä.

Oma "vauvakuume" on nyt jäissä. Työtilanne on jännittävä (hakemuksen deadlinestä kuukausi, vielä ei ole kuulunut juuta taikka jaata, tunneskaala vaihtelee päivittäin jännityksestä epätoivoon) ja jotenkin elämä on muutenkin nyt niin kiireisen oloista, että en tiedä miten sitä ehtisi kahden kanssa! Nyt tuntuu, että yhden kanssa vaan on niin helppoa. Asiaan vaikuttaa myös se, että nyt kun saan nukuttua kunnon yöunia, alan olla taas oma itseni. Töihinpaluun myötä olen löytänyt itseni (=työnarkomaani) uudestaan. Rakastan olla äiti ja Eelis on hienoin ja mahtavin aikaansannokseni ikinä, mutta jotenkin töihinpaluu sai minut taas muistamaan, kuinka tykkään olla töissäkin ja kuinka se on osa minua. Katsotaan nyt miten asiat tästä lutviutuvat...

Kemuja ja arkea

Noniin, kun kerta kotona en ole ehtinyt päivitellä niin päivittelenpä kuulumisia tauolla.

Yksivuotisjuhlat menivät mukavasti. Lauantaina juhlimassa oli isovanhemmat ja kummit, sunnuntaina sitten loput. Tarjottavina oli Kinuskikissan sivuilta poimitut kinkkukeikauskakku (kalkkunalla) ja lohivoileipäkakku (x2), kaksi sienipiirakkaa, porkkanamuffineita, mustikkamuffineita, täytekakku ja läjä keksejä. Muut tein itse, paitsi keksit ostin valmiina.

Ihmetystä (enimmäkseen minussa) aiheutti se, että miehen äiti (eli mummo) ei tullutkaan paikalle. Alunperin suunnitelma oli, että hän ja ukki olisivat tulleetkin sunnuntaina (mummolla oli koulutus lauantaina) mutta ukki pääsikin kummin (miehen siskon) kyydillä lauantaina. Luulin että tulee mummo yksinään (tai ukin kanssa) sunnuntaina. Ukki toi tullessaan mummon leipoman kinkkupiirakan (ja minähän en siis syö punaista lihaa jonka he varsin hyvin tietävät), ja sunnuntaina kun ei mummoa kuulunut, miehen soitettua selvisi ettei mummo ollutkaan tulossa, ei jaksanut lähteä ajamaan. Olisi tullut jos ukki ei olisi tullut silloin lauantaina kummin kyydissä, sillä alunperin kummi (ja hänen avomiehensä) kysyi josko he olisivat voineet tulla jo torstaina tai perjantaina. Tähän vastasin (sisäisesti närkästyneenä), että me ei olla silloin ennen iltaa kotona ja minä valmistelen silloin synttäritarjottavia! Kummi oli siis lomalla ja olisi vain halunnut vanhempiensa luota kotiin jo viikonlopuksi. No en nyt sano mitään tähän enempää.

Toinen mielipahan aiheuttaja oli oma veljeni (Eeliksen toinen kummi), joka ensin arpoi tuleeko vaiko eikö (taustana sen verran, että hän on hieman "epäonnistunut" elämässään, ei ikinä käy missään kotipaikkansa ulkopuolella, ei matkustele, ei seurustele, ei ole töissä jne.) ja lopulta sanoi tulevansa jos kukaan ei pyydä töihin lauantaina (tällä hetkellä hän on työllistettynä). Hän siis pääsi isäni kyydillä tänne ja pois.

No, lauantaina hän ja isä tulivat äidin luo ja sieltä meille. Kysyin sitten että mihin se veli jäi, niin hän oli päättänyt ilmestyä paikalle tuhannen päissään! Oli sitten itse todennut että ei varmaan kannata tulla. En voi sanoa kuinka vihainen ja ennenkaikkea pettynyt olin. Tuli sitten sunnuntaina piipahtamaan ennenkuin lähtivät takaisin isän kanssa. En puhunut enkä katsonut häneen päin, etten vain sanoisi mitään. Lopulta heidän lähtiessä hän kysyi eikö saa halia, ja kävin sen antamassa ja totesin että vahvemminkin olisi voinut mennä.

No kolmas insidenssi oli se täytekakku. Suunnitelmana oli suklaakääretorttupohjalle suklaamoussea, toinen pohja, siihen nougatrouhemousse ja vielä kansi päälle. No eihän se täyte mitään kestänyt vaan koko kakku lässähti kakkupohjavuoalle! Pari(kymmentä) kirosanaa myöhemmin heitin kakun roskiin, onneksi olin tehnyt varmuudeksi toiset pohjat. Tein sitten kuorrutukseen tarkoitetuista kermoista ihan perustäytteen ja seuraavana aamuna mies lähti heti kauppojen auettua hakemaan uusia kuorrutekermoja. Että tällainen ihan perinteinenkin moka.

No mutta juhlat menivät varsin mainiosti, Eelis nukkui aina hyvät päikkärit ennen vieraiden tuloa ja heräsi kun osa vieraista oli jo tullut. Söi hienosti ja seurusteli (äidin sylistä), avasi innoissaan paketteja ja nautti huomion keskipisteenä olosta. Eelis sai mm. kirjoja, keinuhevosen (minun vanha) ja kivoja leluja. Kaikki oltiin kyllä ihan poikki viikonlopun jälkeen!

Niin, ja saatiin kivoja uutisiakin, alkusyksystä Eelis saa serkun! Miehen sisko odottaa ensimmäistä lastaan :)

No sunnuntaina vieraiden lähdettyä haettiin meidän uudet kissat kotiin ja hyvin ovat nyt viikossa kotiutuneet. "Vanha" tyttökissa ei ihan vielä ole kaverina mutta lämpenee pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Uudet kissat onneksi antavat tilaa mutta eivät lopeta yrittämistä tutustumiseen. Ovat kovin leikkisiä ja eivät pelkää Eelistä ollenkaan. Öisin onkin pidettävä Eeliksen huoneen ovi kiinni ettei Eeliksen sänkyyn mene ylimääräisiä lämmittäjiä.

Maanantaina sitten oli neuvola ja kaikki on vallan mainiosti. Eelis sai kolme rokotetta ja vaikka mies piti Eelistä, meinasin minä alkaa itkeä! Vaikka Eelis toipuikin rokotuksista nopeasti. Annettiin yöksi särkylääkettä kun Eelis oli vähän nuhjuinen ja selkeästi kipeä jaloistaan pistoskohdista.

Töihinpaluu on sujunut mukavasti, tiistaina kävin eräässä (ei töihin liittyvä) kokouksessa toisella paikkakunnalla ja tulin sieltä kotiin vasta kymmenen aikaan illalla. Mies oli siis hoitanut Eeliksen iltapuuhat ja vaikka iltatissiä ei nyt saanutkaan, niin hyvin oli mennyt nukkumaan. Tästä rohkaistuneena ilmottauduin yhteen kahden päivän kokoukseen tämän kuun puolessa välissä :)

Eelis on siis päivähoidossa äitini luona. Aamuisin viedään Eelis mummulaan ja töistä päästyä haetaan. Tosin äiti on niin mielissään nyt täällä asumisestaan, että on tehnyt meille aina jotain syötävää, joten syödään siellä ja lähdetään sitten iltapuuhiin kotiin. Tosin nyt kun äidin taloon tehdään hissiremonttia (äiti asuu kuudennessa kerroksessa), haettiin tänään äiti meille jotta pääsevät pihalle Eeliksen kanssa. Äiti kun ei jaksa kantaa Eelistä ylös asti, vaikka alas pääseekin. Ainakin tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin ja kaikki ovat järjestelyyn enemmän kuin tyytyväisiä.

Nyt kun Eelis ei enää ole tissillä koko päivää, on pienenä huolena ollut hänen nesteensaanti. Ei juo tuttipullosta tai nokkamukista, hörppyyttämällä ihan pari suullista. No viime viikolla kun ei ollut tissiä saatavilla senkään vertaa, pyysi Eelis isiltä ja mummultakin tissiä. Mutta eihän me ymmärretty kukaan että Eeliksen oli jano! Nyt viikonloppuna alettiin tarjota vettä aina silloin tällöin ja aina ruokailun yhteydessä maitoa, parin suupalan välein. Ja nyt Eelis osaa juoda useammankin suullisen kerrallaan! Ja selkeästi auttoi janoon, lauantaina oli käytännössä koko päivän tissillä mutta sunnuntaina ei enää. Ja pissojakin on alkanut taas tulla normaaliin tahtiin.

Mutta nyt takaisin työn pariin, on tämä ihan mukavaa olla takaisin töissä kun olen ollut kaivattu :) Ja vaikka olen saanut aloittaa ihan rauhassa ja kukaan ei ole ollut painostamassa, olen saanut hyvin aikaan ja juttuja käyntiin. Ainakin näin yhden viikon töissäolon jälkeen voin myöntää, että kotona olo oli paljon väsyttävämpää! Varmaankin sen verran henkisesti "vajaampaa", täällä kun on työkavereita ja nyt kun aivoilla työskentelykin onnistuu, tunnen olevani itseni.

Mutta ihaninta on kyllä palata töistä kotiin (mummolle), kun Eelis tulee aina hymyillen ja nauraen vastaan ja syliin <3

Toinen viikko

Tämäkään viikko ei ole ollut sen kiireettömämpi.

Yhtenä päivänä olin poissa kokonaisen työpäivän verran ja mummulla ja Eeliksellä oli mennyt hyvin. Eelis oli kävellyt ilman tukea metrin verran mutta ei näyttänyt taitojaan uudelleen. Nousee kuitenkin tuetta ylös ja seisoskelee hetken aikaa ilman tukea ja laskeutuu hallitusti alas.

Eelis hakee kirjoja luettavaksi ja istuu mielellään sylissä kuuntelemassa satuja. Mummulassa leikkii paljon itsekseen mutta jos äiti on paikalla, pitää äitin olla saatavilla ja lähellä. Syö reippaasti isoja annoksia mutta maitoa ei vieläkään juo. Kuitenkin huuhtelee suunsa mielellään lusikallisella, parilla maitoa. Välillä ottaa itse mukin ja hörppää.

Nukkuu usein koko yön putkeen, herää ensimmäisen kerran viiden aikaan mutta jatkaa yleensä vielä kuuteen nukkumista. Ja menee nukkumaan seitsemän aikaan. Mahtava parannus siis kuukaudessa!

Synttäreitä pitää alkaa suunnitella, äitini lupasi auttaa leipomusten tekemisessä.

Ainiin, ja menkat alkoivat loppuviikosta! Ei kyllä yhtään ole ollut ikävä, vaikka onhan se kiva toisaalta että kroppa alkaa palautua. Ja, ehkäisyähän ei edelleenkään käytetä...

Lenssua

Meillä ollaan flunssassa. Eelis rukka on ollut ihan räkäinen ja yskii kovasti. Nyt ehkä vähän alkaa helpottaa, mutta flunssa on nyt minussa. Veto ihan pois.

Yöt on olleet tavallista hieman levottomampia, flunssa varmaan vaikuttanut. Lisäksi Eelis on taas kuolannut ihan solkenaan ja pitelee koko ajan suutaan. Hampaat taas pumppailee. Pari viikkoa Eelis on syönyt joka kerta yöllä herättyään, pahimman flunssan aikaan en tissiä kieltänyt kun poika tarvitsee kaiken nesteen. Mutta nyt siitä alkaa tulla tapa joten kunhan räkäisyys on poissa, täytyy laittaa hanoja vähän kiinni.

Eilen illalla Eelis oli ihan levoton nukkumaan mennessä, pomppasi ylös vieteriukkona vaikka yleensä sammuu tissille kymmenessä minuutissa. Laskin pojan sänkyynsä ja annoin raivota. Kiukutteli ihan tosissaan ja veti hernettä nenään aina kun ei jaksanut enää seistä. Puoli tuntia Eelis itki ja huusi (olin vieressä koko ajan ettei yksin tarvinnut olla) ja lopulta nukahti. Itse olin yllättynyt kuinka hyvin pärjäsin. Useaan otteeseen teki niin mieli ottaa poika syliin, mutta sitten se alku olisi mennyt ihan "hukkaan". Eelis nukkuikin sitten tunnin pidempään kuin pitkään aikaan, siis ensimmäiseen heräämiseen (yhden jälkeen). Ja jätti yhden heräämisen pois kokonaan.

Ensi viikolla alkaa pehmeä paluu "arkeen". Nyt olen sen verran orientoitunut että alan innolla jo odottaa tulevaa kurssia. Lisäksi sain eilen hyviä uutisia työrintamalta, haaveilemani paikka aukeaa hakuun ensi kuussa! Kaikille sormet ristiin ja peukut pystyyn että saisin sen paikan! Ihan liikaa en uskalla haaveilla ja hehkuttaa etten pettyisi liikaa jos en saa paikkaa, vaikka uskonkin olevani aika vahvoilla. Katsotaan nyt!

Paluuta todellisuuteen

Niin se aika rientää. Viikko taas hujahtanut sekunnissa ohi!

Äitini oli käymässä, käytiin katsomassa ja allekirjoittamassa vuokrasopimus kevään asuntoon. Ja se on täydellinen! Alunperin äidin piti muuttaa vasta kolmen viikon päästä viikonloppuna, mutta pääsin eräälle kurssille, joka alkaa jo kuun lopussa. Joten äiti muuttaakin heti kun saadaan avaimet, kuun viimeinen päivä. Isä sai onneksi pakettiauton ystävältään lainaan ja lupasi ajaa auton tänne ja takaisin, vaikka se täytyykin tehdä saman päivän aikana.

Kahden viikon päästä alkaa pikkuhiljaa paluu työarkeen siis. Vaikka olenkin viralliseseti hoitovapaalla maaliskuun alkuun asti. Mutta aion sitten pitää vapaata helmikuussa käyttämäni tunnit, voin tehdä vajaata päivää hyvällä omallatunnolla. Paluu "arkeen" ei onneksi tunnu pahalta kun Eelistä ei tarvitse viedä vieraalle hoitoon. Ja kun pääsee aloittamaan pikkuhiljaa eikä heti tarvitse olla täyttä päivää poissa.

Paluu todellisuuteen tapahtui myös viikonloppuna. Vaa'asta oli patteri lopussa pitkään ja vihdoin ostimme uuden. No, painoa onkin tullut alkukesästä viisi kiloa! Ei ihme että farkut meinasi tehdä tiukkaa... Paino alkoi kai kertyä heti kun lopetin täysipäiväisen imetyksen. Onhan sitä tullut kyllä herkuteltuakin ihan liikaa, etenkin miehen ollessa kotona. Nyt täytyy päästä takaisin ruotuun!

Salilla ja jumpassa käyntikin on jäänyt, ja asiaa ei auta se että piti käydä irtisanomassa Fressin kortti. Nyt ei ole varaa maksaa niin paljoa kuussa ylimääräisiä menoja ja kun palaan töihin, ei aikaa ole kuin viikonloppuisin lähteä pidemmälle salille. Onneksi työpaikalla on kuntosali, yritän järjestää muutaman kerran viikossa aikaa käydä siellä.

Eiköhän tämä tästä...

Vajaa vuosi synnytyksestä ja nyt tuo mahareppu on sellainen ärsyttävä mahanahkariekale. Nahan kutistumiseen menee aikaa, saa nähdä millaiseen kuntoon ehdin saada vatsani ennenkuin (toivottavasti) alan odottaa toista lasta. Toisaalta, eipä tarvitse sitten venyä niin kamalasti kun on jo valmiiksi tilaa ;) Ehkäisy jäi vajaa viikko sitten pois, saa nähdä koska ne menkat tulee.

Mutta nyt menen jumppailemaan vähän kun Eelis nukkuu vielä. Sohvanpohja houkuttaisi kyllä mutta ei auta, ei nämä läskit makaamalla lähde!

Viikon hulinat

"Kiirettä" on taas pitänyt. Kävin töissä keskustelemassa suunnitelmistani pomon kanssa ja hän oli onneksi kanssani samaa mieltä, kunhan palaan takaisin keskityn vain kirjoittamiseen, mutta auttelen muita etten ihan tympiinny koneella istumiseen. Mutta omia projekteja en aloita.

Ystävä kävi kylässä ja hänkin lopettaa hommat (on samassa työpaikassa, tosin eri pomon alla). Ei kuuppa kestä.

Kävin varaamassa sen kirpparipöydänkin ja nyt on meneillään kova hinnoittelu aina Eeliksen nukkuessa. Lähes kaikki kaapit on nyt siivottu ja käyty läpi, enää täytyy vähän kurkata ulkovarastoon. Se on sitten viikonlopun projekti.

Mutta nyt hinnoittelun pariin!

Oksennuspostaus

Täällä taas.

Kahteen viikkoon mahtuu paljon tapahtumia, niin ihania, kamalia kuin vähän kauhunkin hetkiä.

Äidin avustuksella (oikeastaan äiti teki suurimman osan töistä kun Eelis roikkui minun puntissa koko ajan) siivottiin koko keittiö, kylppäri ja taka- sekä etupihan kukkapuskat. Shoppailtiin kirppareilla, käytiin anoppilassa ja lapsuudenystäväni tyttären synttäreillä. Katsottiin hömppää ja tehtiin vaunulenkkejä. Sain kerättyä voimia sillä muutamana aamuna mies teki Eeliksen aamupuuhat ja äiti hoiti aamupuurot ja aamupäikyille laitoin, ja minä nukuin korvatulppien kanssa. Eelis kun heräili/heräilee tunnin-kahden välein koko yön ja olin melkoisen väsynyt.

Sain myös ihan omaa aikaa kun pihatalkoiden jälkeen mentiin viettämään iltaa kahden muun nuoren pariskunnan kanssa ja äiti jäi hoitamaan Eelistä. Oltiin naapurissa, kävin antamassa iltatissin ja menin takaisin. Tulin takaisin kyllä jo ysiltä että pääsin ajoissa itsekin nukkumaan. Mutta oli ihanaa olla hetki ihan aikuisten kesken turisemassa, ja kuitenkin sen verran lähellä Eelistä että tarvittaessa olisin ollut paikalla heti. Sain rentouduttua.

Kauhun hetkiä koettiin yksi aamupäivä sekä minä (yläkertaan) että Eelis (ulos) mentiin nukkumaan päikyille. Eelis oli vetänyt suuren satsin aamupuuroa ja tissiä vielä päälle. Kuuntelin itkuhälyttimestä (kuulen sen yläkertaan) että Eelis itkeskeli paljon unissaan, sellaista kipuitkumaista kitinää. Nousin ylös ja samantien kuulin kun ulko-ovi kolahti ja Eelis alkoi itkeä hädissään. Ryntäsin alakertaan jossa äiti riisuu itkevää Eelistä hätäisesti. Eelis oli alkanut oksentaa limaista puuromaitoa (ihana kaurapuuron ominaisuus mennä limaiseksi). Oli ilmeisesti syönyt itsensä liian täyteen. Kauhean tilanteen tästä teki se, että Eelis oli vaunuissa ja suu oli tietysti ihan täynnä oksennusta, siksi äiti oli hätäinen liikkeissään. Onneksi huomasi samantien kun Eelis alkoi oksentaa. Ja Eelis tietysti hätääntyi kun äiti oli hädissään. Tilanteesta selvittiin vajaan tunnin sylittelyllä, muutaman kerran masua vielä kipristi ja vähän oksensi lisää. Söikin sitten seuraavan kerran vasta iltapäivällä, vähän hörppäsi välipalaksi tissiä.

Äiti opetti Eelikselle uusia juttuja taas, ruoan päälle kiitetään nyökkäämällä ja pissan/kakan jälkeen vedetään yhdessä vessa. Eelis alkoi pari päivää sitten ilmoittaa myös pissahädästä.

Loppuajasta äidin täällä ollessa Eelis alkoi jo selkeästi kaivata minun läheisyyttä, oli rauhassa pissalla/kakalla vain minun kanssa ja halusi paljon syliin. Tosin nyt taitaa tulla seuraava hammas/hampaat, pari päivää on ollut todella sylinkipeä poika, selkeästi suuta kutittaa ja vaivaa (hieroo taas korviaan syödessä) ja tänään kuolaa valui solkenaan.

Nyt Eelis on alkanut roikkumaan lahkeissa koko ajan, seuraa perässä joka paikkaan ja haluaa olla osallisena arkisissa askareissa (tiskikoneen tyhjennyksessä, pyykkien laitossa ja lattioiden pyyhkäisyissä). Äidin pikku apulainen. Saattaa alkaa itkemään jos häviän näkyvistä.

Viime yönä Eelis nukkui kuusi tuntia putkeen (joista itse nukuin viitisen tuntia)! Illalla Eelis taas ahmaisi tissiä vähän liikaa, leikki vielä tissin päälle pinnasängyssä liian rajusti (pomppi laitaa vasten) ja oksennushan siinä taas tuli. No, ei kun vaatteet ja petivaatteet vaihtoon. Reippaasti Eelis oli suihkuteltavana, vaikka tulikin vielä vähän oksennusta. Vähän itkusti mutta ei ollut hätääntynyt (kun en itse hätääntynyt). Olin yllättynyt, sillä oksennuskammoisena pysyin ihan rauhallisena eikä tehnyt pahaa ollenkaan. (Ei edes tänä aamuna kun sain puklut suoraan naamalleni :D).

(Onpas nyt paljon oksennusjuttuja. Yöks!)

Luulen, että yöuniin auttoi läheisyyden tankkaus illalla. Iltapesujen jälkeen (ennen oksennusepisodia) oltiin sohvalla, luettiin kirjoja ja vähän leikittiin, Eelis oli kuitenkin koko ajan jossain määrin kiinni minussa. Heräsi ensimmäisen kerran yhden aikaan mutta nukahti ilman toimenpiteitä takaisin. Vasta kahden aikaan tarvitsi apua nukahtamiseen (kun roikkui taas laitaa vasten). Ja söi ensimmäisen kerran vasta neljältä.

Siirsimmekin Eeliksen nukkumaan omaan huoneeseensa, ettei meidän liikkeet ja sängyn natinat häiritse. Alustavasti auttoi, tosin "vain" miehen uniin. Saa nyt nähdä josko yöheräilyt tästä helpottaisivat ja Eelis oppisi taas nukahtamaan itse takaisin.

Yksi uusi juttu joka on vielä pakkoa kertoa: tutti. Sitä alettiin syödä viime viikolla! Eelishän ei ole tähän mennessä hyväksynyt tuttia ollenkaan. Saattoi pureksia sitä kuin purulelua. Mutta nyt yhtäkkiä haki tutin suuhun ja imi sitä. Ei nälkäänsä, sillä tiesin pojan olevan kylläinen. Mutta imun tarve on vielä suuri, varmaankin johtuu kiinteiden määrän lisääntymisestä. Ei jaksa syödä enää tissiä niin paljon, mutta imuttaa vielä. Tutin avulla onkin nyt rauhoituttu monena iltana, viime yönä Eelis haki itse tutin suuhun sängyssä ja jatkoi sen avulla uniaan!

Tällaista meille. Työjututkin on alkaneet selkiytyä minulle, jään hoitovapaalle kunnes Eelis täyttää vuoden, menen muutamaksi kuukaudeksi töihin ja kesästä jään työttömäksi. Helpotti suunnattomasti kun sain selkeän loppumispäivän, ja aiemmin kuin vuoden loppuun. Siinä on sitten kolme kuukautta aikaa kirjoittaa lisuri ja sitten voin avata uuden luvun elämässäni. Haaveena on, että saattaisin loppuvuodesta jäädä äitiyslomalle. Saa nyt nähdä mitä tapahtuu :)

Kesäkuulumisia

Niin se aika rientää eteenpäin. Vajaa kuukaudessa Eelis on oppinut ryömimään (pää laitetaan maahan ja sitten jaloilla punnerretaan peppu ylöspäin ja mennään eteenpäin), istuu tuen kanssa, kellahtelee joka suuntaan ja tykkää jäädä kyljelleen "sulttaaniasentoon". Ei enää vain huutele vaan on alkanut käyttää suutaan, päivittäin kuullaan mam mam mam mam. Konttausasentoon päästään hyvin mutta siitä eteneminen ei vielä onnistu.

Eelis pyytää syliin levittämällä kätensä ja nojaamalla kohti syliä, katselee ympärilleen ja on kiinnostunut kaikesta (ei helpota syömistä kun pienetkin äänet täytyy tarkastaa). Soseita on maisteltu muutama viikko, vielä tämän kuun meinasin täysimettää. Porkkanalla aloitettiin, mutta se ei tehnyt kauppaansa. Pidettiin muutaman päivän tauko ja koitettiin kukkakaalia. Parin päivän harjoittelemisen jälkeen Eelis tajusi miten soseita syödään. Nyt ollaan maisteltu myös keltaista porkkanaa (miedomman makuista kuin normaali oranssi), seuraavaksi suunnittelin tavallista porkkanaa, parsakaalia ja kesäkurpitsaa. Maistettiin vadelmaakin mutta siitä tuli näppyä poskeen.

Haaveilen sormiruokailusta soseiden ohella, meillä on kurkkua mutustettu muutaman kerran. Jos höyryttäisi kasviksia valmiiksi pakkaseen (laittaa voipaperin päälle, pakkaseen ja sitten rasiaan kun ovat pakastuneet, saa yksittäisiä paloja helposti), soseita tein isot satsit jääpalakuutioihin ja isompia annoksia pieniin minigrip pusseihin.

Öisin syödään 1-2 tunnin välein, vähän väsyttää välillä, mutta ei niin paljoa, että se haittaisi. Elän toivossa, että tuleva iltapuuro ensi kuussa helpottaisi yösyöntiä. Nukkumaan mennään nyt paljon aiemmin, seitsemän-kahdeksan aikaan ja päivisin nukutaan kahdet pidemmät (1-2 h) tai kolmet lyhemmät (vajaan tunnin) päikkärit. Jonkin aikaa nukuttiin ihan kahdeksaan asti, mutta nyt on herätty kakkaamaan kuuden jälkeen (tänään tajusin nousta ajoissa niin saatiin kakka pönttöön) eikä unet ole sitten enää jatkuneet. Pönttöön pissitään lähes joka kerta, pari kertaa on ollut ihan kuiva vaippakin vaipanvaihtojen välissä!

Pari kertaa ollaan nukahdettu ihan itsekseen pienen ölinän jälkeen, mutta vielä nukutaan mielellään tissille tai syliin. Jos menee yliväsyneeksi, on nukkumaanmeno hankalampaa. Pari kertaa on iltaunille menoon mennyt tunti! Ajattelin yrittää alkaa opettaa itsekseen nukahtamista, mutta Eelis ei taida olla vielä valmis. Enkä halua tehdä nukkumaan menemisestä levotonta ja epämiellyttävää (kellekään meistä).

Mies oli kesälomalla muutaman viikon, käytiin mökillä ja oleiltiin kotona. Nyt tekee puoliviikkoisena jonkin aikaa, kunnes töissä alkaa olla taas vipinää. Itse olen yrittänyt välillä ajatella töihin paluuta, mutta se ei miellytä yhtään, ei tippaakaan. En osaa enkä halua ajatella vielä meneväni töihin, kun Eeliksestä erossa olo tuntuu (henkisesti) liian vaikealta, etenkin kun imetän vielä. Ehkä ajattelu on helpompaa sitten kun syödään enempi kiinteitä. No, onneksi töihin paluu tapahtuu aikasintaan vuoden vaihteen jälkeen. Tosin, olen jo miettinyt jääväni hetkeksi kotiinkin...

Mutta nyt siivoilemaan kun Eelis vielä nukkuu hetken. Hiljaiselo blogin puolella jatkunee vielä tovin, jotenkin olen mukamas niin kiireinen että ei ehdi!

Kaoottinen olo

Tänään aamulla tuli ajatus päähän, että ei tämä meidän vauva ainakaan yöllä synny. Nukun niin makeasti että ei silloin voi kukaan syntyä :D Ja kaikki päivällä olevat oireet (supparit, olot ym.) häviää aina yöksi. Ja alkavat aamusta kun nousen ylös.

Naureskelin ystävälle tässä, että nämä olothan on juuri niitä jotka pitävät paikkaansa. Vaikka onhan se parempi kuunnella omaa kroppaa, tosin alkaa tämä mennä vähän ylilyönneiksi omastakin mielestäni. En nyt hysteerisenä oleta jokaisen supistuksen tekevän tai merkitsevän jotain, mutta kyllä tässä alkaa kärsimättömäksi käydä, vaikka edelleen vakuutan vahvasti itselleni, että ei tässä ole mihinkään kiire. Olo on edelleen ihan mainio, ei ole mitään syytä hätäillä. Vähän olo alkaa kuitenkin olla malttamaton ja kärsimätön. Mieskin jo odottaa vauvaa saapuvaksi, Ihan Oikeasti. Asia ei ole hänelle(kään) enää niin kaukainen.

Olen kärsimätön myös yhden todella itsekkään syyn takia. Deadline töille siirtyi kaksi viikkoa edemmäs mutta silti haluaisimme kollegan kanssa kirjoitusta eteenpäin, mutta yksi junnaa ja junnaa ja panttaa omia kommenttejaan. Ymmärrän kyllä, että vuorokaudessa on vain rajallinen määrä tunteja, mutta tämä työasia ei tullut yllätyksenä. Jos me muut venymme, niin miksi yhden on pantava kapuloita rattaisiin? No, se itsekäs syy on siis se, että haluaisin jo tästä kirjoitushommasta eroon. Ja vauvan saapuminen on se syy, miksi voin "lyödä hanskat tiskiin".

Tuntuu, kuin olisin joku jakautunut persoona tällä hetkellä. Yksi osa minusta on rauhallinen, eikä sillä ole kiire minnekään (liekö tämä Myttynen?), yksi haluaa hoitaa tunnollisena työhommat kunnialla loppuun ja siksi ei haluaisi että mitään vielä edes tapahtuisi ja yksi ottaa ässiä käyttöön ja toivoo kovasti että vauva syntyisi pian. Kun nämä kaikki yhdistää yhteen mieleen, olo on aika kaoottinen.