Näytetään tekstit, joissa on tunniste myttynen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste myttynen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. lokakuuta 2012

Äidinrakkaus

Olen tässä miettinyt rakkauden tunteitani lapsia(ni) kohtaan. Eelistä odottaessa olo oli vähän epätodellinen, vauvaa oli vaikea kuvitella, vielä vaikeampaa oli kuvitella kuinka tunnen vielä mahassa olevaa myttystä kohtaan. Välittäminen ja huolehtiminen olivat päällimmäisiä tunteita, mutta en osannut sanoa rakastinko masuasukkia.

Eeliksen synnyttyä huoli oli kova ja huolehtimisen tarve suuri. En pystynyt huolehtimaan pienestä vauvasta ensimmäisiin päiviin, joten olo oli riittämätön. Ensimmäisen yön olin kaavinnassa ja ensimmäisen päivän toivuin lääketokkurasta. Molemmissa käsissäni oli kanyylit, jotka tekivät kipeää käsiin, joten hädintuskin pystyin nostamaan vauvaa, saati huolehtimaan vaipan vaihdosta. Pihkakakkakin jäi näkemättä ja kokematta. Toisena yönä olin edelleen tokkurassa ja kovin väsynyt, ja vauva oli itkuinen. Seuraavana aamuna Eelis sitten joutuikin teholle kohonneiden tulehdusarvojen takia, joten en saanut vieläkään vauvaa ihan lähelle koko ajaksi. En pystynyt imettämään, koska teholla ei ollut kuin istumamahdollisuus, ja minä en pystynyt istumaan kaavinnan takia. Kun lopulta sain vauvan yöksi viereeni, oli helpotus suuri ja omakin toipumiseni lähti käyntiin.

Tein sairaalan sängylle yöksi pesän meille kahdelle. Nostin toisen sängyn laidan ylös. vuorasin reunan tyynyillä ja peitoilla ja nukuttiin vauvan kanssa vierekkäin. Imetys onnistui vain makuulteen, joten aina imetettyäni nousin vaihtamaan pesän toiselle puolelle sänkyä. Muuta en oikein enää muistakaan noista päivistä/öistä.

Kotiin tuleminen oli pelottavaa, sen kymmenen minuuttia, jotka kesti ajaa sairaalalta kotiin, toivoin vain koko ajan että olisimme jo perillä. Kaikki hajut, äänet ja värit olivat niin voimakkaina, että kauhistutti olla ulkona! Suojeluvaisto pientä vauvaa kohtaan oli korkealla, eikä asiaa auttanut se, että pelkäsin ensimmäiset viikot Eeliksen saavan jonkun tulehduksen ja joutuvan taas teholle.

Kaikista näistä äidillisistä tunteista kuitenkin rakkaus puuttui. En tuntenut rakkautta Eelistä kohtaan, kuin vasta 1-2 kk jälkeen pojan syntymästä. Onneksi olin lukenut, että rakkautta ei aina tunne heti, enkä siis panikoinut asiaa (en yhtään ihmettele äitejä jotka tuntevat olevansa epäonnistuneita tai huonoja äitejä kun eivät rakasta lastaan heti tämän synnyttyä, ja jopa masentuvat sen takia! Olenkin maininnut tästä kaikille odottaville ystävilleni, jotta tarvittaessa hekin tietävät tämän olevan mahdollista ja ihan "okei" tunne.). Tutustuimme rauhassa toisiimme ja opettelimme elämään pienen vauvan kanssa.

Muistan kun olin petaamassa sänkyä kun se yhtäkkiä iski. Eelis taisi olla päikkäreillä silloin ja levitin lakanaa petauspatjan päälle. Tajusin, että minähän rakastan pientä poikaani. Helpotuksen tunne oli valtava kun "vihdoin" tunsin rakkautta! Taisin tirauttaa kyyneleen tai parikin. Siitä hetkestä lähtien äidinrakkaus vain vahvistuu päivä päivältä, vaikka en ymmärrä miten ihmeessä tästä enempää voi enää rakastaa jotakuta? Kun rakkauden tunne on niin voimakas kun se nyt on, miten ihmeessä sydämeen voi mahtua vieläkin enemmän rakkautta, etenkin samaa kohdetta kohtaan??

Viime aikoina olen alkanut miettiä, että miten tunnen sikkuraa kohtaan. En epäile yhtään, etteikö sydämeeni mahtuisi yhtä paljon rakkautta tulevaa vauvaa kohtaan, kuin mitä sinne mahtuu nyt Eelistä kohtaan. Toista lasta odottaessa sen tulevan vauvan kuvitteleminen on ollut minulle helpompaa, kun tietää jo vähän mitä odottaa. En osaa kuvitella miltä sikkura näyttää enkä voi sanoa että varsinaisesti rakastan masuvauvaa vielä, mutta tunteet ovat selkeästi erilaiset kuin Eelistä odottaessa. Toivon niin kovasti, että tällä kertaa pääsisin vauvanhuuruisiin hetkiin kiinni heti alusta alkaen, en haluaisi jäädä niistä paitsi kokonaan. Se aika sairaalassa on kuitenkin niin uniikkia ja siellä voin keskittyä vain vauvaan, kun kotiin palatessa meitä odottaa ihan erilainen arki, joka ei enää pysähdy ihmettelemään vauvantuoksua tuntikausiksi.

Haluaisin niin kovasti, että saisin sikkuran lähelleni heti ja koko ajaksi. En haluaisi jakaa vauvaa kenenkään kanssa (ehkä ihan vähän ja hetkeksi miehen kanssa ;) ja kuvittelen miten lapsivuodeosastolla istun keinutuolissa tai sohvalla katsellen telkkaria vauvaa. Maattaisiin yhdessä sairaalan sängyllä, heijaisin vauvaa sylissä yöt pitkin sairaalan osaston käytävää. Nauttisin siitä mistä jäin paitsi Eeliksen kanssa.

Kotiin palatessa pitäisi toki keskittyä Eelikseenkin, jotta toinen ei jää syrjään, vaan saisi kokea olevansa edelleen yhtä tärkeä. Odotan jo niitä haasteita, jotka toinen pieni lapsi tuo tullessaan. Minulla on jo suunnitelma, jonka avulla voin puuhailla Eeliksen kanssa ja samalla pitää sikkuran lähellä: kantoliina. Sen pidemmälle en ole vielä päässyt arjen haasteiden voittamis-mielikuvissani :D

Tätä kaikkea miettiessäni koen samalla huonoa omaatuntoa siitä, että rakastanko jo nyt sikkuraa enemmän, kuin rakastin Eelistä? En osannut kuvitella Eelistä odottaessani lapsivuodeaikaa ollenkaan, mutta nyt jo haluan pitää tulevan vauvan ihan lähellä, ja ajoittain tunnen pieniä rakkaudentunteen pilkahduksia. Onko epäreilua, jos koen sen äärettömän rakkaudentunteen sikkuraa kohtaan heti kun vauva syntyy, vaikka en tuntenut sitä Eelistä kohtaan? Tekeekö nämä tunteet lapsistani eriarvoiset, ainakin lähtökohtaisesti? Tai entä jos sikkuraakin kohtaan rakkaudentunteiden tuleminen kestää, laiminlyönkö sitten tulevan vauvan, kun kuitenkin rakastan Eelistä äärettömän paljon ja ehkä vastaisin Eeliksen tarpeisiin valppaammin kuin sikkuran tarpeisiin?

Ehkä tässä on se arjen haaste. Miten selviän henkisesti näistä mielen myllerryksistäni?

tiistai 28. elokuuta 2012

Poika vaiko tyttö?

Pikku Seikkailijan blogista kopioin tämän, sillä vaikka me jo tiedetäänkin tulevan sikkuran olevan tyttö (110 % varmasti), on näitä silti hauska miettiä. Listassa vastaus Eeliksestä ja kenoviivan toisella puolella sikkuran tilanne.
  • Tyttö vie äitinsä kauneuden. Tyttövauva saa äidin kasvot pöhöttymään ja hiukset hapsottamaan. Poika/Poika 
  • Poikamaha on pyöreä ja edessä, tyttömaha leviää vaakasuunnassa. Poika/Poika
  • Poikaa odottavalla linea negra ulottuu häpyluusta yli navan, tyttöä odottavalla viiva jää navan alle. Poika/(ei ole linea negraa vielä, eli tyttö?)
  • Poikaa odottava himoitsee suolaista, tyttöä odottava taas makeaa. Poika/Tyttö 
  • Edellinen lapsesi on... /Poika 
  • Pojasta säärikarvat alkaa kasvaa nopeampaa. ?/? 
  • Pojasta vauva isä lihoaa odotusaikana, tytöstä ei. Tyttö/Tyttö 
  • Tytöstä ikenet verestävät odotusaikana. Poika/Poika 
  • Pojan kanssa ei ole pahoinvointia, tytön kanssa kyllä. Poika/Poika 
  • Vilkas sikiö on poika, rauhallisempi sikiö on tyttö. Tyttö/Poika 
  • Jos sänky on oveen nähden poikittain tulee tyttö. Jos pitkittäin, niin poika tulee. Tyttö/Tyttö 
  • Poika on tehty ovulaatioaikaan, tyttö ennen sitä. Poika/Poika
  • Mikäli raskausaika on vaikea, lapsi on poika. Tyttö/Tyttö 
  • Lihaa paljon syövä äiti tulee saamaan pojan, koska liha on miehen ruokaa. Tyttö/Poika 
  • Poika aiheuttaa närästystä. Tyttö/Tyttö 
  • Vauvan syke: alle 145 poika, yli 145 tyttö. Poika/Tyttö
  • Kiinalainen syntymäkalenteri ennustaa? Tyttö/Poika 
  • Legendan mukaan Maya-intiaanit määrittelivät vauvan sukupuolen äidin iästä synnytyshetkellä ja synnytysvuodesta. Jos molemmat luvut ovat joko parillisia tai parittomia, tulossa on tyttö. Jos toinen luvuista on parillinen ja toinen pariton, luvassa on poika. Poika/Tyttö 
  • Jos rinnat kasvavat heti raskauden alussa, on odotettavissa tyttö. Poika/Tyttö 
  • Jos oikea rinta kasvaa enemmän, on tulossa poika ja jos vasen kasvaa enemmän, tulee tyttö. ?/? 
  • Jos vatsasi on kovin ylhäällä, vauva on tyttö. Jos taas alhaalla, tulossa on poika. Poika/Poika

20 olettamuksen perusteella Eeliksen kuuluisi olla: Poika (11/7, 2 kysymysmerkkiä)
21 olettamuksen perusteella sikkuran kuuluisi olla: Poika (10/9, 2 kysymysmerkkiä)

Johtopäätöksenä voidana vetää, että Eeliksen kuuluisikin olla poika. Sikkuran taas kuuluisi olla poika, tosin jos kaikki kysymysmerkit menisivät tytön puolelle niin ihan oikein nuo olettamukset olisi ennustettu. Aika hauska :)

tiistai 21. elokuuta 2012

Masu 1 ja Masu 2

No jaa, lienee siinä joku ero (muutenkin kuin kuvan laadussa). Tuntu on ainakin eri!

Esikoinen RV 24+2:



Kakkonen RV 23+5:

lauantai 13. elokuuta 2011

Vuosi sitten

Tasan vuosi sitten oli perjantai 13. päivä. Silloin nähtiin Eelis ensimmäistä kertaa ultrassa :)

torstai 3. maaliskuuta 2011

Lapsivuodeaika

Meidän lapsivuodeaika alkoi vähän nihkeästi, kuten edellisestä postauksesta voi lukea. En muista juurikaan päiviä, osaan sanoa tarkemmin kuinka monta yötä osastolla vietettiin. Päivät menivät ensin lääkehuuruissa, sen jälkeen syödessä, vessassa käydessä (ensimmäinen kakka pelotti mutta onneksi kakkoshädän hoitaminen onnistui alusta alkaen ihan hyvin), teholla ravatessa ja vähän nukkuessa. Kun vauva saatiin viereen takaisin, teholla ravaamisen sijalle tuli vaipan vaihdot, imetys ja vauvan ihailu :)


Yöt olivat ainakin alkuun niitä vaikeimpia aikoja. Ensimmäisen yön olin heräämössä, toisen yön olin väsynyt ja vielä lääketokkurassa (näistä kahdesta päivästä ja yöstä en muista juuri mitään), kolmannen yön itkin, neljännen yön harjoittelin vauvan kanssa ja viides yö meni jo hyvin. Ensimmäisenä yhteisenä yönä menetin uskoni itseeni, kun vauva kitisi paljon. Oli kovin nälkäinen kun maito ei vielä ollut ehtinyt nousta. Pelkäsin hullun lailla, että tulehdusarvot olisivat taas nousussa. Kävin pyytämässä kerran apua hoitajalta, ja lisämaidolla itku saatiin loppumaan. Olisi minultakin vielä riittänyt maitoa mutta itsevarmuuteni ei riittänyt. Seuraavana päivänä maito nousi ja viimeinen yö meni paljon itsevarmemmissa merkeissä. Vaikka vauva valvotti yöllä, nukuin paremmin kahtena viimeisenä yönä kuin aiemmin. Pidin vauvaa vieressäni yöt, sillä sängystä nouseminen oli vaikeaa ja imettäminen onnistui parhaiten makuuasennossa. Ja olin niin onnellinen ja levollinen kun kuulin pienen tuhinan ihan läheltä.


Leikkaushaava oli kipeä, tosin enemmän särki kohtua ja alaselkää. Jälkisupistukset tulivat voimakkaina, sillä tunsin ne epämiellyttävinä vaikka söinkin jo kipulääkkeitä. Imetyksen (ja lypsämisen) aikana supistukset tulivat voimakkaimpina, mutta kyllä ne tehtävänsä tekivätkin, maha on pienentynyt viikossa puoleen. Osastolle jäi kahdeksan kiloa. Jälkivuoto oli runsaimmillaan kahden ensimmäisen päivän aikana mutta laantui sitten, on aikalailla normaalien menkkojen luokkaa. Luulen, että kaavinnan ansiosta vuoto on vähäisempää ja onneksi vetistä. Haavaa hoidin/hoidan runsaalla suihkuttelulla ja kylmäpakkauksilla.

Nälkä on ollut valtava siitä lähtien kun sain syödäkseni ensimmäisen kerran, ja koko ajan janottaa. Mieleni ei tee yhtään herkkuja vaan kunnon ruokaa! Turvotus hävisi jaloista heti synnytyksen jälkeen, mutta vielä ei sormukset mahdu takaisin sormeen. Liikkuminen on vielä hidasta mutta taivun paremmin kun maha antaa myöden. Kun sain kanyylit pois käsistä, alkoi sorminäppäryyskin toimia. Särkylääkkeitä söin maksimiannoksen kolme ensimmäistä päivää, mutta kun vauva palasi takaisin luokseni, niidenkin tarve väheni puoleen.

Kaiken kaikkiaan lapsivuodeajan elin pienessä kuplassa, ei ollut muuta elämää kuin se mitä näin edessäni. Normaalisti olen tarkkaavainen ja huomaan asioita, mutta äitini kysyessä kolmantena päivänä osaston muista äidesitä ja määrästä, en osannut sanoa kuinka monta huonetta osastolla on saati äitien määrää. Tiesin missä on vessa, oman hoitajan huone, ruokailutila ja liinavaatevarasto. Ja teho-osastolle osasin mennä. Millään muulla ei ollut väliä. Viimeisinä päivinä aloin nähdä jo vähän muutakin mutta kotiin lähtiessä miestä odottaessani sairaalan aulassa katselin ympärilleni vähän pelokkaana, pieni kuplani puhkesi hetkeksi. Elämää on sen kuplan ulkopuolellakin. Koin kaikki hajut todella voimakkaina ja autossa istuminen vähän pelotti. Kotona olo oli vieras ensimmäisen illan.

Nyt olen saanut pienen kuplan takaisin kotiin, vaikkakin tänään käytiin vähän sairaalassa (kontrollissa bilirubiiniarvojen takia), mutta enää ei pelota niin paljon. Tästä se vauvahuuruinen arki alkaa!

tiistai 1. maaliskuuta 2011

24.2.2011

Meidän myttynen saapui maailmaan 24.2. klo 18:15. Karhean alun jälkeen kaikki on nyt hyvin ja tänään kotiuduimme. Kerron enemmän kun jaksan keskittyä :)

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Sunnuntaiaamu

Joo-o, täällä vielä ollaan :) Ei ollut saunallakaan mitään asiaa yöuniani häiritsemään, nukuin perin makeasti yön! Eilen en jaksanut kirjoitella mitään kun jotenkin oli väsynyt olo, vaikka nukuinkin paljon ja hyvin. Pelattiin pitkästä aikaa poikien kanssa illalla ja pelisessio venähtikin aika pitkäksi. Aamulla nukutti ihanasti puoli kymmeneen asti ja siinä vielä makoiltiin miehen kanssa melkein tunti ennenkuin noustiin ylös. Nautittiin hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta :)

Nyt myttynen on ollut hiljaisempi, eilen liikuskeltiin vain muutaman kerran, tänään aamulla sängyssä makoillessani herättelin myttystä jonkin aikaa, ja lopulta hän suvaitsi vähän vaihtaa pepun asentoa. Olisikohan (olisipa) tyyntä mysrkyn edellä... Saunassa eilen miehen kanssa jo juteltiin masulle että kyllä sieltä voisi tulla tänne puolellekin jo. Pieni menkkamainen olo alavatsalla jatkuu vain, välillä vähän voimakkaampana ja välillä häviää kokonaan.

Tänään(kin) aion vain rentoutua, ensi viikolla voisi taas keksiä jotain siivousprojektia, ainahan sitä voi vaikka kaappeja järjestellä... Ystävä kertoi, että hänelle sanottiin käsien ylhäällä pitämisen (esimerkiksi verhoja ripustaessa) auttavan synnytyksen käynnistymiseen, toinen kertoi että lattialla konttaaminen vauhdittaa vauvan paikoilleen asettumista. Itse näin unta hyppiväni tasajalkaa jotta myttynen asettautuisi ihan alas ja alkaisi syntyä.

Eipä tässä muuten mikään hermostuta mutta nyt on alkanut ahdistaa se, että myttynen vain viihtyy liian kauan yksiössään ja istukka alkaa rappeutua. Tai se, että "joudun" käynnistykseen tai sektioon. Haluaisin niin kovasti että synnytys alkaisi "normaalisti", pelottaa ajatus siitä, että käynnistettäessä kivut tulevat kamalan voimakkaina tai että sektion takia imetys epäonnistuu ja toipuminen kestää kauan... Vaikka onhan tässä vielä kaksi viikkoa aikaa ennenkuin pitää oikeasti murehtia näitä asioita, siinä ajassa voi tapahtua vaikka mitä!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Viikko!

Tänään heräsin neljän jälkeen aamulla vessaan ja jostain syystä en saanutkaan enää unta. Kuuden aikaan nousin lopulta ylös ja sen ansiosta olinkin jo yhdeksään mennessä saanut työt tehtyä. Valmistelin ruokaa, pesin pyykkiä ja kävin näyttämässä lumimiehille mistä viedä lumet pois taloyhtiön pihalta. Lounaan jälkeen menin vielä nukkumaan ja nukuinkin makeasti pari tuntia. Ja siinä se päivä taas menikin.

Laskettuun aikaan on enää viikko, hurjaa! Erityisen hassua on, että myttynen on vielä mahassa, vastoin kaikkien odotuksia. Tänään ei ole enää ollut niin etova olo, mutta jotain tuntemuksia on ollut. Ehkä enemmän henkisiä kuin fyysisiä. Myttynen on nyt ollut aktiivisempi kuin vähään aikaan ja etenkin portaita mennessä painon tunne on melkoinen. Heti kun nousee ylös, tuntuu, että pitäisi mennä pissalle. Tällä viikolla syntyminen ei tunnu mitenkään kaukaiselta ajatukselta :)


Saa nähdä miten käy!

lauantai 12. helmikuuta 2011

Kymppi

Ai että kun tänään on ollut niin mahtava keli. Käytiin talkoissa pudottamassa lumia katolta, tai no, minä juorusin tehokkaasti ja mukamas vahdin ettei sivuulliset joudu lumen alle. Lopuksi keitettiin meillä kahvit ja hain kaupasta pullaa talkoolaisille. Oli varsin mukavaa höpötellä naapurien kanssa.

Parin tunnin päästä lähdetään piipahtamaan pippaloissa, mutta veikkaanpa että aika aikaisin tullaan takaisin kotiin.

Yöllä särki lonkkia ja reisiä ja vähän jouduin hakemaan hyvää asentoa jossain vaiheessa. Tässä muutama hetki sitten kävi mielessä (kun katsoin Sydänääniä YLE Areenalta), että olisikoha tuo särky yhteydessä supisteluihin? Vai olenko vain liian toiveikas?

Keskustelupalstalla yksi helmikuinen ei selvinnyt tähän maailmaan, myötäsuru tuli aika voimakkaana. Vaikka samalla kuitenkin blokkaan asian mielestäni mahdollisimman täysin, tuollaisen surun kohtaaminen on nyt liian lähellä itseäni. Onneksi myttynen myllertää päivittäin, vaikka tila onkin jo alkanut loppua ja isommat liikkeet harventua. Välillä en edes tunne liikkeitä, ellei käsi ole mahan päällä.

Kymmenen päivää. Vaikka tuo luku ei mitään kerrokaan. Enkä siihen oikeastaan olekaan keskittynyt. Jos päivämääriä pitäisi toivoa, niin tässä kuussa niitä olisi kaksi. Tuleva maanantai (ystävänpäivä), vaikka se laskettu aika olisi se kaikista "mieluisin", miehen edesmenneen isän syntymäpäivä.

torstai 10. helmikuuta 2011

Hoitopaikka

Tänään vihdoin keksin mihin teen hoitopisteen vauvalle. Alunperin suunnitelmana oli että hoitotaso olisi pesukoneen päällä, jotta vesipiste olisi lähellä. Mutta vaipoille ja tarvikkeille ei oikein ollut tilaa missään ja kun tänään vihdoin puhalsin hoitotason (Ikean) täyteen mittaansa, oli se mielestäni ihan liian iso pesukoneen päälle.

Järjestelin tavaroita työhuoneessa ja parvella ja tajusin yhtäkkiä, että työhuoneessahan on miehen entinen (epäkäytännöllinen) työpöytä ihan tyhjänpanttina.  Järjestin sitten yhden lankakorin tyhjäksi ja tein hoitopisteen työhuoneeseen. Vaatehuone, missä myttysen vaatteet on, on samassa huoneessa ja vessaan on tosi lyhyt matka. Ja pöydällä on tilaa hyvin, joten nyt meilläkin on hoitopiste :)


(Ämpäri on kestovaippapyykkiä varten ja pöydälle hankittiin tänään kaupasta uusi valo, johon ostimme himmeän lampun. Pienimmäinen tuli heti malliksi hoitotason päälle.)

Muutenkin päivä meni varsin hyvin, heräsin samaan aikaan kuin mies ja koska menimme eilen aikaisin nukkumaan, nousin minäkin ylös kun mies lähti töihin. Pääsin heti aamusta tekemään töitä (olin saanut puoleen tekstiäni kommentteja ja tein korjaukset), lounaan jälkeen kirjoitin muutamat mailit ja sitten loppupäivän siivoilin.

Jotain tuolla alakerrassa (toivottavasti) tapahtuu tämän puuhailuni myötä, tänään (kuten myös eilen) supisteli vähän väliä (edelleen "vain" täysin kivuttomia harjoitussuppareita) ja tänään olen saanut osakseni muutaman todella epämiellyttävän sukkapuikkopiston nivusiin. Auts!

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Keskiviikko samaa rataa

Tänään oli aamusta neuvola, kaikki arvot oli ihan kohdallaan. Myttynen on laskeutunut hieman, mutta pää ei ole vieläkään kiinnittynyt. Joten edelleen (vaikka matkaa sairaalalle on vain muutama kilometri) täytyy tilata ambulanssi jos vedet menee. Kuulemma ihan vain varmuuden vuoksi, ettei se napanuora luiskahda ulos.
Tässä sitten aloin miettiä, että jos niin käy että ne vedet menee, niin mitenkähän sairaalassa sitten toimitaan? Toivottavasti sitä ei siellä olisi kiinni sängyssä vaan pääsisi liikkumaan...
 
Vaikka ruoka ei maistu enää samaan malliin ja olen ollut aiempaa enemmän liikkeellä, niin silti paino on taas noussut, vajaa 500 g/vko. Turvotus on helpottanut käsistä (vaikka sitä edelleen kyllä on), mutta ilmeisesti se on siirtynyt muualle painoa nostamaan.

Kävelin taas kotiin neuvolasta ja pidin reipasta vauhtia yllä yhdestä isosta ylämäestä huolimatta. Kyllähän se taas mahaa kovetti mutta ei tuntunut liian pahalta. Enemmän tuntui pohkeissa, kyllä se vajaa 20 kg ylimääräistä ON rasitus jaloille... Tänään nukuin kahden tunnin päikkärit pienemmän kisun kanssa ja unenpöpperöstä selvittyäni pesin saunan ja pesuhuoneen. Saunan pesu on ollut jo pidemmän aikaa mielessä, nyt on sekin hoidettu.

Ihanaa kun nyt uskaltaa huhkia kun ei tuo ennenaikaisuus enää ole niin kauhistuttava ajatus. Ihan oikeastihan minulla ei vielä ole mikään kiire päästä synnyttämään (vaikka se pyöriikin koko ajan mielessä ja ihan vähän sitä jo odotankin). Nyt on hyvää aikaa (ja näemmä energiaa) siivoilla kotona, ja kun ei pahaltakaan tunnu niin mikäs tässä.

Miehelle nauroin tänään, että sitten kun se ajatus että nyt riittää! tulee, niin siivoan päivät kotona (jotta tulee siistiä ja saan ruumiillista rasitusta ja ehkä suppareita) ja kun mies saapuu kotiin töistä, hän saa puristella tissejä (jotta oksitosiinia erittyisi ja mahdollisesti käynnistäisi synntystä), sitten sekstaillaan (jotta sperman prostaglandiinit kypsyttäisivät paikkoja) ja lopuksi puhdistaudutaan saunassa (viimeinenkin ässä käyttöön). Mies on ihan mukana, ihanaa kun saan hänen täyden tuen! :D

Tuo pienempi kissa on ollut ihan höntti koko päivän, jo aamuyöstä se tuli pyörimään sänkyyn meidän päälle ja viereen, pesi vähän sormia ja hurisi kovasti. Sama jatkui päikkäreiden aikana, sain myös pienen tukan ja korvan pesun. Tiedä sitten aistisiko se jotain ilmassa..?

torstai 20. tammikuuta 2011

Rasvausta ja kutinaa

Nukuin taas aika huonosti viimeyön, heräsin monta kertaa kutinaan. Aamulla kun mies nousi, oli minunkin noustava kun kutina yltyi taas. Täytyy ensi yöksi ottaa viltti peiton sijaan, sillä huomasin, että jos tulee vähänkin kuuma, kutina alkaa.

No, sain sitten onneksi aikaankin tänään. Aamulla järjestelin paikkoja, jotta ajatukseni ei keksittyisi väärässä paikassa oleviin papereihin ja laatikoihin. Laitoin pyykkikoneen pyörimään ja ryhdyin hommiin. Sain töitä tehtyä oikein mallikkaasti, enemmän kuin olin ajatellutkaan! En nukkunut edes päikkäreitä, yllättävää kyllä ei nukuttanut päivällä vaikken nukkunutkaan kunnolla yöllä. Tai no, senkään vertaa kuin normaalisti viimeaikoina.

Mies tuli töistä hakemaan minua kauppaan, halusin vähän ihmisten ilmoille ja haukata edes vähän raitista ilmaa. Käytiin saunassa ja harjasin itseni kokonaan saunaharjalla. Se on sen verran pehmeä, että sillä ei saa tuhoa aikaan (kun malttaa olla rapsuttelematta minuuttitolkulla yhtä paikkaa). Lisäksi pesin itseni kunnolla pesusienellä, jotta sain ihon pintakerroksen ja rasvanjämät varmasti pois. Sen jälkeen rasvasin itseni Bebanthenilla. Kyllä imeytyi hyvin, täytyy toivoa, että tämä operaatio helpottaisi edes hieman ensi yön unia.

Neuvolasta ei kuulunut mitään, joten tuskin ainakaan mitään hälyyttävää oli verikokeen tuloksissa. Soitan sinne huomenna ja kysyn vielä erikseen tulokset, ettei asia jää painamaan mieltä viikonlopun yli. Maanantaina onkin neuvolalääkäri.

Mietittiin hieman nimiä tänään miehen kanssa, tai siis mies mietti yhden vaihtoehdon tänään. Itsehän olen käynyt nimiä läpi jo muutamaan otteeseen, ja kirjoittanut ylös mieleiseni. En ole niitä miehelle vielä kertonut, jotta hänkin saa miettiä ihan itse. Ettei tule tunne että ohjailisin. Toivottavasti mies kuitenkin keksisi vielä muutaman muunkin vaihtoehdon, se ensimmäinen ei oikein minua miellyttänyt, vaikka ei se mikään ihan täysi  nounou ollut :)

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kotiutumisvaatteet

Pakkasin tällä viikolla myttyselle kotiutumisvaatteet hoitolaukkuun. Asiallahan ei ole vielä kiire mutta se pyöri mielessä jo niin kauan, että päätin tehdä sen valmiiksi, niin ei tarvitsisi enää miettiä. Ilmoistahan ei voi sanoa mitään, mutta parempi liikaa kuin liian vähän. Matkahan sairaalalta kotiin taittuu omalla autolla kymmeneen minuuttiin, joten sen suuremmasta matkasta ei ole kyse. Lisäksi turvakaukalossa on lämpöpussi, joten voi olla että haalaria ei edes tarvitse, ellei ole ihan paukkupakkaset.

Tällaisiin ratkaisuihin päädyin: ystävältä saatu body, kirpparilta löydetty potkuhousut ja äitiyspakkauksen tumput ja sukat.


Lisäksi ystävältä saatu haalari, äitiyspakkauksen kypärämyssy, äidin neuloma myssy ja tarvittaessa vielä toiselta ystävältä saatu toppahaalari.
 

Lisäksi pakkasin mukaan yhden puklurätin :) Näillä päästään varmasti kotiin asti!

Omaa sairaalakassia en vielä pakkaa, sillä myttysellä ei ole asiaa tulla vielä ulos. Ihan kuin se sairaalakassin pakkaaminen mihinkään auttaisi ;)

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Odotusta

Noniin, nyt on uusi vuosi otettu vastaan. Vanhempien kanssa oli yllättävän mukavaa viettää aikaa, vaikka ihan kiva että lähtivät poiskin :D Pääosin vain rentouduttiin, syötiin hyvin ja katsottiin paljon elokuvia. Perjantaina käytiin vähän kaupungilla pyörähtämässä, yritettiin vilkaista alennusmyyntien antia mutta lopulta ostokset tehtiin kirpputorilta. Mukaan lähti kaksi kassillista vauvan vaatteita, nyt sitten riittää pienempien kokojen osalta! Erityisen mukavan tästä viikonlopusta teki se, että isä ei periaatteessa voinut ottaa alkoholia, joten myös äiti oli rentoutuneempi. Muutenkin olivat "vieraskoreina", eivät tiuskineet toisilleen niinkuin kotonaan.

Mieskin saapuu takaisin kotiin kahden tunnin päästä, sitten on taas kaikki kotona ja hyvin. Vähän alkaa olla jo ikäväkin :)

Olen nähnyt paljon vauva-arjen unia. Yhtenä yönä myttynen oli kovin hymyilevää sorttia, nauratin vauvaa ja imetin. Toisena yönä vaihdoin kakkavaippaa (ja olin miehelle vihainen kun hän ei halunnut vaihtaa kakkavaippaa joten oli antanut sen olla yön yli!) ja viime yönä mietin että olenkohan alkamassa synnyttää kun olo oli niin epämukava. Unesta heräsinkin sitten pissahätään.

Myttynen on nyt noussut mahassa niin ylös, että tunkee jalkojaan jo kylkiluiden päälle. Se ahdistaa ja on saanut kylkeni niin kipeäksi, että etenkin illemmasta ylösnouseminen istualleen tekee todella kipeää. Muuten olo on ollut ihan hyvä, lomailu on todella tullut tarpeeseen. Verenpaineetkin ovat paremmat kuin aikoihin ja olo on levänneempi! Huoli (liian) ennenaikaisesta syntymisestä on vähän helpottanut, vaikka edelleen tuntuu siltä, että ihan 40 viikolle asti ei taideta päästä. Äiti kertoikin, että kaikki hänen lapsensa on syntyneet ennen laskettua aikaa, esikoinen kolmea viikkoa, toinen kahta viikkoa ja, no, minä sen kaksi kuukautta aiemmin. Joten olo ei lienekään ihan tuulesta temmattu :)

Vielä olisi periaatteessa ensi viikko lomaa, mutta mies palaa jo töihin. Itse ajattelin tehdä päivittäin kotona töitä muutaman tunnin päivässä. Sitten olisi työpäiviä puolitoista viikkoa ennen äitiysloman alkua, mutta kerroin jo töissä, etten jaksa olla millään siellä, joten pyrin viettämään pääosan ajasta kotona hommia tehden. Täytyisi saada projektin "kirjallisen työn" ensimmäinen versio valmiiksi, muut voivat sitten työstää sen valmiiksi ja olen mukana sen verran kuin ehdin ja jaksan.

Jotenkin vauva-ajatukset ovat alkaneet olla niin läsnä, että tuntuu, että paluuta normaaliin arkeen ei enää ole. En enää pysty tekemään normaalin mittaisia työpäiviä ennen äitiysloman alkua ja loman alettua jatkan hommien tekemistä niin pitkään kuin pystyn. Tosin tämän ajan ennen vauvaa aion tehdä hommia ihan oman jaksamisen mukaan, en pakota itseäni työntekoon jos tuntuu siltä, että se ei onnistu juuri sinä hetkenä. Yritän samalla valmistautua vauvan tuloon, vaikka tuskin osaan valmistautua siihen yhtään tämän enempää. Olen jo alkanut odottaa vauva-arkea :)

tiistai 28. joulukuuta 2010

Arkilomapäivä

Kävimme eilen lyhyen työpäivän jälkeen kaupoilla, samalla kävimme reklamoimassa turvaportista (joka olikin kunnossa, se suoristui kun sen kiristää paikalleen, mutta missään ei tästä lukenut mitään) ja tilasimme uudet patjat. Ei ole halpaa hommaa, mutta pitäisi olla kunnolliset! Tulevat tosin vasta ensi kuun puolessa välissä, mutta siihen mennessä meillä ainakin pitäisi olla se sängyn runkokin. Ostimme samalla uudet tyynyt, ergonomiset sellaiset. Ainakin omat yöuneni paranivat, ei puutunut kädet niin paljoa kunei tarvinnut tunkea niitä tyynyn alle ja kyljelläänkin oli tosi hyvä nukkua. Levottomat jalat yrittivät vähän vaivata mutta onneksi vispaus loppui lyhyeen. Lonkka vaan meinasi puutua. Nukuin ihanat 12 tuntia, näin vähän sellaista unta ja mies heräsikin mukavasti tänä aamuna ;)

Vaikka makoilimme sängyssä lähes kymmeneen asti, ehdin silti syödä rauhassa aamupalan ja kirjoittaa tämän postauksen, ennenkuin täytyy lähteä töihin. Ihana laborantti kun tekee yhden homman mun puolesta, mikä vaatii noin viisi minuuttia varsinaista tekemistä mutta odotteluaikaa sisältyy tunti, niin voin mennä myöhempään töihin. Tästä päivästä ei siis tulekaan täyttä päivää vaan suurin piirtein saman mittainen kuin eilisestä :)

Ja olin kyllä eilen ihan poikki, vaikken ollutkaan töissä kuin nelisen tuntia. Olin tosin jalkeilla suuren osan siitä ajasta ja sen kyllä huomasi heti. Ei sitä vaan jaksa enää! Jalkoja ja selkää pakotti ja mahassakaan ei ollut kovin hyvät tuntemukset. Illalla saunassa ollessamme huomasinkin, että mahaan oli ilmestynyt ihan uunituore raskausarpi, oli purkautunut verta ihan kunnolla siihen ympärille.

Myttynen on taas ollut pirteä oma itsensä mahassa. Kova myllerrys käynyt koko aamun, taisi olla raukalla vähän hikkakin. Itseäni nuo liikkeet eivät millään lailla häiritse, päin vastoin parin päivän takaisen huolestumisen jälkeen liikehdintä on hyvin toivottua ja tervetullutta. Etenkin kun meillä täällä asustaa hellempi kaveri ja rajummat liikkeet uupuvat lähes täysin.

Mutta nyt aamutouhut loppuun, viikon masukuvan napsaus ja töihin lähtö. Tänään voi onneksi tulla suoraan kotiin töistä, mies kun jää vielä kotiin niin taidan vähän vihjaista, että olisi kiva jos ruoka olisi valmis kun tulen kotiin ;)


maanantai 27. joulukuuta 2010

Levottomat jalat

Niin se käynnistyi vuoden viimeinen viikko. Nukuin yön todella katkonaisesti. Illalla ei meinannut ensin tulla uni, peuhattiin sitten miehen kanssa vähän peiton alla, mutta sekään ei auttanut. Myttynen huolestutti liikkeillään, tai oikeastaan niiden puutteella. Meillä ei varsinaisesti potkita, ainakaan kovin kovaa ja kipeästi, vaan meno on enemmänkin myllerrystä ja venyttelyä. Olin kuulemma ihan samanlainen. Eilen oltiin kuitenkin todella vaisuja. Lopulta kun uni ei vain tullut tökin ja heiluttelin mahaa niin, että sain muutaman potkun osakseni ja olin tyytyväinen. Tänään ollaan liikehditty taas ihan normaalisti.
Mutta kun lakkasin murehtimasta liikkeitä, niin levottomat jalat alkoivat vaivata! Koko ajan piti vaihtaa jalkojen asentoa eivätkä ne millään meinanneet rauhoittua! Loppujen lopuksi en nukkunut kovinkaan montaa tuntia ja senkin ajan jatkuvasti heräillen. Aamulla nousin lopulta kun mahaa kivisti, se onkin ollut koko aamun hieman sekaisin. Onneksi tänään ei tarvitse olla töissä kuin pari tuntia (olen vielä kotona).

Oltaisiin eilen laitettu paikoilleen lahjaksi saamamme turvaportti, mutta se onkin vino! Onneksi kaupungistamme löytyy se liike josta anoppi oli sen tilannut, tänään täytyy käydä vaihtamassa portti uuteen. Toivottavasti heillä olisi niitä varastossa ja saisimme korvaavan tilalle tällä viikolla. Asialla ei muuten olisi niin väliä, mutta saatamme saada koiravieraan uutena vuotena ja turvaportti tulisi silloin jo tarpeen.

Innostuin vielä eilen illalla vaihtamaan makuuhuoneessa vähän järjestystä. Siirsin pinnasängyn meidän sängyn viereen, jotta tottuisin että vieressäni ei olekaan tyhjää tilaa. Tarvittaessa pinnasängystä voi ottaa yhden laidan irti, jolloin siitä saa sängylle jatkeen, ja tämä saattaa helpottaa tulevia yösyöttöjä.
Meidän pitäisi saada uusi parisänky ensi viikolla, tällä viikolla voisi käydä katsomassa patjat valmiiksi...

Ajatukset alkavat siirtyä pikkuhiljaa tulevaan vauvaan ja työnteko kiinnostaa entistä vähemmän. Halu saada projekti päätökseen on edelleen kova, mutta jaksaminen on toista... On tässä vielä onneksi (toivottavasti!) kuukausi aikaa. Varsinaisia työpäiviä olisi oikeasti enää ensi vuonna kahdeksan, mutta ajattelin tehdä hommia kotona jaksamisen mukaan pitkin tammikuuta. Eipä tarvitse potea huonoa omaatuntoa jos (ja kun) ei jaksa täyttä työpäivää.

Mutta nyt aamupuuhat päätökseen, jotta pääsen joskus sinne töihin ja poiskin!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Puuhapäivä

Tänään on ollut aikamoinen puuhapäivä, onneksi laitettiin herätyskello soimaan (yhdeksältä). Aamu meinasi mennä vähän plörinäksi kun unohdettiin laittaa auto lämpiämään, ja kun menin sitä laittamaan piuhan päähän, niin eihän se mennyt taaskaan paikalleen. Mies kun oli unohtanut kertoa sen kikan, jolla sen saa siihen. Meinasi mennä hermo ja vähän myöhästyttiin kuntosalilta. Mutta onneksi kortin jäähylle laittamisessa (näin alustavasti huhtikuun loppuun asti) ei mennyt kauaa, joten päästiin jouluostoksille ihan ajoissa. Tällä kertaa kaikki ostokset saatiin kasaan lelukaupasta (jossa kuolattiin Brion puujunarataa ja sen osia) ja kirjakaupasta. Siitä suunnattiin ruokakauppaan ostamaan huomiset matkaeväät ja tankattiin auto samalla täyteen.
 
Sopivasti kurvattiin neuvolaankin ajallaan. Kaikki arvot oli ihan kohdallaan, hemppa on nyt vähän laskenut mutta lisärautaa ei enää määrätä tässä vaiheessa raskautta, etenkin kun saan sitä jo raskausvitamiineista vähän. Paino oli noussut taas aika paljon (noin 900 g/vko), mutta kyllä tässä on turvottanutkin. Supisteluista neuvolantäti ei ollut varsinaisesti huolissaan mutta oli vähän sitä mieltä, että välttämättä minun ei kannattaisi olla loppuun asti töissä, jos supistelee (kun se kohdunsuukin on jo vähän pehmennyt). Lupasin ottaa rauhallisesti ja kerroin, että minulla on onneksi sellainen työ, jossa voin itse määrätä työtahtia. Neuvolatäti kertoi myös, että se, että supistelut eivät ole kivuliaita, ei tarkoita sitä että ne aina olisivat harmittomia ja siksi niitä kannattaa tarkkailla tässä vaiheessa raskautta. Neuvolatäti kertoi myös, että kaikki vauvat eivät aina kiinnity ennen synnytystä, uudelleensynnyttäjillä ilmeisesti ei koskaan! Tätä en tiennyt.
Kun menin tutkimuspöydälle makaamaan, piti meidän hetken aikaa odottaa ennenkuin pystyttiin ottamaan sf-mittaa tai kuuntelemaan sydänääniä, sillä myttynen oli mennyt ihan oikealle puolelle mahaa ja samalla supisti. Syke on nyt vähän laskenut ja piti tökkiä vähän myttystä hereille. Neuvolantäti tunnusteli ja ihmetteli hetken että mitenkäs siellä mahassa oikein majaillaan kun vasen puoli on tyhjää täynnä. Pää on alhaalla ja ilmeisesti myttynen oli konttausasennossa. Ultralla olisi ollut kuulemma mielenkiintoista katsoa vauvan asento.

Seuraava käynti laitettiin kolmen viikon päähän, jotta saatiin siitä seuraava neuvolalääkäri sopiville viikoille. Neuvolan jälkeen lähdettiin syömään (ei ollut nälkä vielä neuvolaan mennessä) ja kotiin saavuttiin neljän maissa maha ihan täynnä. Nyt taas väsyttää ihan tuhottomasti, kohta pääsee saunaan ja loppuillan voisi taas makailla sohvalla. Tosin täytyy pakata valmiiksi tavarat, huomenna suuntaamme aamusta vanhempieni luokse (neljän tunnin ajomatkan päähän). Suunnitelmissa olisi kahden päivän aikana käydä kurkistamassa kahta vauvaa, kummityttöäni ja tosien ystävän poikavauvaa sekä yrittää tavata mahdollisimman monta kaveria huomenna illalla paikallisessa baarissa. Toivottavasti sääennusteet pitävät sen verran paikkaansa, että vielä torstaina olisi hyvä keli ajaa takaisin kotiin.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Lisää tavaroita

Työkaveri piipahti tänään meillä kahvilla ja toi tullessaan kaksi muovikassillista tavaroita. Toinen oli täys lehtiä (hänelle lainaamani Suuri Käsityö-lehdet, ja vanhoja Vauva, Kaks Plus ja Kestovaippa lehtiä). Toisessa muovikassissa oli hyppykiikku (jonka käyttöä pohdimme yhdessä), rintapumppu, tuttipulloja, tutti, maitopusseja, tuttinauha, ruokalappuja, maidonkerääjä ja tuttipullon tuttiosia muutama kappale.
 
 
Lisäksi puhuimme kestovaipoista ja maidon tulosta. Sain muutaman kivan vinkin, asioista joita en olisi osannut edes ajatella. (Esimerkiksi miten kestovaippojen imuosa taitellaan erilailla tytölle ja pojalle, ja että äitiyspakkauksen kestovaippoja voi käyttää myös imuliinoina kun ne taittelee pötköiksi.) Ja äitiyspakkauksesta tuli mieleeni, että sellainen on minulle myönnetty, todennäköisesti se saapuu meille joulun jälkeen välipäivien aikaan :)

Tänään luovuin vihkisormuksesta, alkoi ahdistaa liikaa. Pienen taistelun jälkeen sain sen pois. Kihlasormus on sen verran suurempi, että se sai vielä jäädä.
 
 
Tänään myttynen on taas liikkunut normaaliin tahtiin, pari päivää vietettiin hiljaisempaa eloa. Taisi nukkua samalla lailla kuin äitikin :)
 
Huomenna on neuvola, ja sitä ennen täytyy suunnata kaupungille joululahjaostoksille (ja käyn laittamassa samalla sen kuntosalikortin hyllylle). Vähän taas hermostuttaa painon nousu, tai se että jos siitä tulee taas sanomista. Tosissaan mietin jo, että uskallanko edes käydä syömässä neuvolaa ennen, vaikka jo sovimme miehen kanssa, että kävisimme ihan ravintolassa! Yritän saada järkeä päähäni ja nauttia ruoasta, enkä välitä neuvolatädin paasauksista.

torstai 16. joulukuuta 2010

Superihminen

Nyt tiedän vähän miltä se ilmaus "paikat tulessa" tarkoittaa. Toinen päivä puuhailua sai minunkin alavatsan syttymään pieneen kytevään liekkiin. Aikamoista vaappumista se meno oli jo aamusta alkaen. Ihan kamalia kivut ei onneksi olleet mutta ei se olo niin hyväkään ollut. Onneksi huomenna on perjantai!

Ja ei ne hommat onnistuneetkaan, mutta no can do. Huomenna on yksi palaveri, muuten yritän saada hommia sen verran kasaan, että voisin olla ajattelematta töitä viikon verran.

Lauantaina tavataan pikaisesti miehen vanhemmat, he ovat ostaneet meille turvaportin ja tuovat sen meille. Eräs ystäväni tulee meille uudeksi vuodeksi (mies lähtee kaveriporukan kanssa mökille, itse en sinne halunnut lähteä ja mies sanoi että lähtee jos saan seuraa, mutta jää jos en saa). Ja tällä ystävällä on koira, joten turvaportti tulee tarpeeseen jo silloin. Saa nähdä mitä kissat tykkäävät, eivät ole koskaan nähneet koiraa.

Tänään miehen työporukalla on pikkujoulut joten olen "saanut" olla koko illan itsekseni. Katselin Täydellisiä Naisia pari jaksoa ja herkuttelin suklaakekseillä. Lisäksi puhuin äitien kanssa (miehen ja omani) yhteensä tunnin verran. Vielä odotan kolariystävän soittoa, hänellä oli selän magneettikuvaus tänään (epäilevät kolarista johtuvaa välilevyn pullistumaa).

Menin eilen nukkumaan puoli yhdeksältä, uni maittoi todella hyvin, olisin nukkunut pidempäänkin aamulla, tosin olin paljon virkeämpi kuin normaalisti. Tänäänkin voisin suunnata pehkuihin mahdollisimman aikaisin jotta jaksan vielä huomisen paahtaa menemään.

Tänään työkollega/kaveri kyseli että tarviaisinko joitain vauvatarvikkeita, saan häneltä ainakin rintapumpun. Samalla hän antoi vinkkejä alkuvauva-ajasta. Oli todella mukavaa jutella, vaikka huomaan etten oikein edes halua vielä ajatella sitä vauva-arkea, sillä yritän pitää ajatukset vielä tässä hetkessä. Sanoinkin, että tuntuu etten ikinä pääse edes äitiyslomalle asti kun aina on jotain. Kun en osaa/voi päästää töistä irti ennenkuin tämä projekti on ohi. En halua ajatella töitä kun vauva saapuu meidän arkeen, sillä haluaisin täysillä keskittyä uuden arjen opetteluun. Ja tiedän, että jos takaraivossa edes kytee ajatus keskeneräisistä töistä, tulee se häiritsemään ja ahdistamaan. Siksi haluaisin kaiken valmiiksi nyt. Samalla poden huonoa omaatuntoa siitä, että en anna itseni levätä, vaikka samalla otan lunkisti sillä myttynen on se numero 1 mielessäni ja menee ehdottomasti töiden edelle. Jostain syystä minulla on jo pari viikkoa ollut sellainen tunne, että tämä vauva ei mahassa pysy loppuun asti. En tiedä mistä tämä pelko johtuu ja tiedän että pelko on aiheeton. Silti tuntuu vain siltä ja pelkään että vauva tulee ennenaikaisena.

Ja lisäksi poden huonoa omaatuntoa myös toisin päin, että olen niin "heikko" etten jaksa töitä ja pientenkin oireiden takia otan rauhallisemmin enkä keskity töihin. Mukamas pitäisi jaksaa täysillä ja olla energinen sinne loppuun asti, sitten synnyttää ja heti jatkaa samaan tahtiin. Olen miettinyt, että miten ihmeessä muut äidit jaksavat, etenkin ne, joilla ei ole oikeutta äitiyslomaan (monissa muissa maissa). Olenko jotenkin huono ihminen kun minua väsyttää enkä pysty olemaan supertehokas? Jos olen tällainen nyt, niin mitä sitten pienen lapsen kanssa? Olenko samalla lailla kykenemätön?

Samalla olen kuitenkin onnellinen siitä, että meidän elämään saapuu pieni nyytti, joka pakottaa ajatukset toisaalle töistä. Ja se pieni myttynen tulee olemaan se nro 1 joka menee myös töiden edelle, sekä minulla että miehellä.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Onnistunut päivä

Tänään olen ollut todella ylpeä itsestäni. Vaikka nukuin yön huonosti (ilmeisesti venyttelyn takia) kipeän alavatsan takia, jaksoin olla ahkera töissä. Pitkästä aikaa olin valtaosan päivästä jalkeilla ja puuhailin. Siinä vaiheessa tosin kun riensin toiseen rakennukseen syömään ja takaisin puoleen tuntiin, piti hetken aikaa puuskuttaa pöytää vasten kun supisti ja koski vatsaan. Supistus ei siis koskenut vaan tuonne mahaan, varmaankin mahan laskeutumisen vuoksi (maha alkaa jo painaa).

Kaiken kukkuraksi yksi työjuttu onnistui, ja sitä ollaan yritetty saada toimimaan jo puolitoista vuotta! Jes! Yksi palaveri ei ollutkaan (siirtyi perjantaille, josta ilmoitettiin kolme tuntia sen jälkeen kun palaverin olisi pitänyt alkaa) ja sain sen jutun haltuuni, joka piti saada jo maanantaina. Kryptistä vai mitä ;)
Lisäksi tein hyvää ruokaa ja kävin saunassa. Ajattelin syödä loput nesteenpoistosalaattiaineksista ja mennä aikaisin nukkumaan. Että jaksaa vielä kaksi päivää.

Otin saunan jälkeen viikon masukuvankin.


Tänään muuten tunsin myttysen jalkapohjan. Oli aika suloista :) Se painoi kylkiluiden alaosaa, mutta sen verran sivuun, että tuntui hyvin mahan läpi. Ainakin luulen sen olleen jalkapohja :D