Yllätyksiä

Kovin raskas viikko on päivää vaille ohi. Tai no, viikonloppunakin pitää käydä piipahtamassa töissä. Onneksi ei ole iso homma kuitenkaan. Minulla oli vielä neljä lomapäivää käyttämättä viime vuoden lomista ja otin ne ensi viikolle. Yksi koesarja on kyllä menossa, mutta vaatii vain pari tuntia muutamana päivänä työntekoa, joten olen periaatteessa koko viikon lomalla, käyn vain hoitamassa työt niinä muutamana päivänä.

Tänään töissä minut yllätettiin tosi ihanasti. Työporukka oli ostanut meille häälahjan, saimme 70 euron lahjakortin, jolla voi ostaa lippuja teatteriin, musiikkiesityksiin yms. Ihan mahtavaa! Päätimme heti, että menen ensi viikolla ostamaan liput Hei, kuule Suomi -hyväntekeväisyyskonserttiin, jonka kiertuepäivä on paikkakunnallamme loppusyksystä. Olin niin yllättynyt!

Tänään höpöttelin työnteon ohessa erään kollegani kanssa, ja puheeksi tuli lapset. Pohdimme yhdessä ensi vuoden työtilannetta ja hän oli kanssani samaa mieltä, että nyt kannattaisi ehkä yrittää... Sanoin miehelle tästä asiasta eilen, ja yhden ihan pienen tuhahtelun lisäksi miehellä ei ollut mitään negatiivista tai vastaan sanottavaa. Jotenkin tuntui, että hän vasta nyt käsitti tilanteen. Asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että hänen kollegansa kävi kahden lapsensa kanssa töissä juuri samana päivänä. En tosiaan ole saanut hänestä irti juuta enkä jaata, odotan nyt hetken ja kysyn sitten uudestaan mitä mieltä hän on. Mutta hänen epä-negatiivinen asenne ja heti kieltäytymisen puute yllätti minut. Tänään kerroin minun ja kollegan välisestä keskustelusta ja mies vain hellitteli minua sylissään.

Miehellä on kyllä nyt muutakin mietittävää, hänen projektinsa todennäköisesti loppuu kesällä kun projektin rahoittava yritys lopettaa toimintansa. Miehellä on haastattelu toiseen työryhmään ensi viikolla. En kuitenkaan ole huolissani miehen työtilanteesta, hänenlaiselle työntekijälle on aina tarvetta ja löytyy töitä. Ja tämän projektin loppuminen on vain hyvä juttu, mies ei oikein ikinä alun jälkeen ollut innoissaan töistään. Tämä on siis vain hyvä juttu ja hänen mahdollisuutensa löytää uusi mielenkiintoisempi projekti. Vaihdoinhan minäkin ryhmää kerran ennenkuin löysin oman alani.

Mutta nyt täytyy tehdä kauppalappu. Päätimme käydä viikonloppuostoksilla vasta näin iltasella, kun neljän maissa kaupassa olisi todennäköisesti ollut kamala ruuhka kun ihmiset hamstraavat ruokaa. Lisäksi pitää vielä käydä piipahtamassa töissä (onneksi kauppa ja työpaikka ovat lähekkäin) ja päässäni tuntuu orastava päänsärky...

Vihkiminen ja häät

Nyt on juhlat juhlittu ja kaikki meni hyvin.

Torstaina vanhemmat tulivat meille ennen maistraattiin menoa. Pakolliset sattumuksetkin saatiin kasaan ennen vihkimistä. Miehen äidin korkolaput murenivan meidän eteiseen ja minun äidin housut ratkesivat haaroista. Housut onneksi ehdittiin vaihtaa, mutta vihkimisen jälkeen mentiin kenkäostoksille. (Löysin itsellenikin uudet kevätkengät 20 eurolla :)

Torstaina aurinko paistoi ja tunnelma oli hieman jännittynyt. Maistraatin edessä napsittiin aurinkoisia valokuvia silmät sirrissä ja sitten siirryttiin vihkitilaan. Odotin ihan korutonta tilaa, ja se yllätti minut kauneudellaan. Odotus tilassa oli ihana 1800-lukulainen sohva tulevalle avioparille ja itse vihkitilassa oli massiivipuinen pöytä, jonka päällä oli kuivakukkakimppu ja lakikirja. Vihkikaava oli kaunis ja painotti yhteiskunnallista vastuuta perheenä. Tilaisuus oli nopeasti ohi, sillä emme halunneet mitään ylimääräistä. Vaimoutumisen jälkeen olo ei ollut mitenkään erilainen neitikaudesta, sormessani vain oli se sormus jota kävin salaa kurkkimassa useana iltana :)

Vihkimisen jälkeen suuntasimme skandinaavis-ranskalaiseen ravintolaan syömään ja saimme todella maittavaa ruokaa ja mahat täyteen. Syöpöttelyn jälkeen menimme shoppailemaan anopille uudet kengät. Tulimme vielä porukalla meille hörppäämään kahvit ja vihdoin pääsimme nauttimaan kahdenkesken uusista titteleistämme. Juhlistimme avioitumista elokuvan (9, aivan mainio), juustojen, naposteltavien ja viinin kanssa.

Seuraavana päivänä teimme ruokaa vanhemmilleni ja lounaan jälkeen lähdimme käärmenäyttelyyn. Siinä se päivä sitten menikin. Illalla hain ystäväni linja-autoasemalta meille. Hän tuli päivää aiemmin meille, jotta aamulla pääsisimme heti laittamaan tukkaan kuntoon. Juhla-aamuna herätys oli kahdeksalta, nukuin yön kuin tukki ja heräsin 15 minuuttia ennen herätyskelloa. Nousin tekemään aamiaista ja pian syötyämme aloimme hommiin. Puuhailimme pari tuntia tukkani kanssa, yhteensä valmistautumiseen meni noin kolme tuntia. Best man tuli myös meille auttamaan miestä pukeutumisessa. Yhdessä suuntasimme hyvissä ajoin juhlapaikalle. Ilma oli harmaa ja sateinen.

Juhlapaikka oli kaunis ja yksinkertainen, pöytäkoristeina oli Tiimarista eurolla ostettuja kynttilöitä ja maljakoissa oli koivunoksia ja tulppaaneja. Ruokatarjoiluina oli kala- ja kasvisvoileipäkakkua, pasteijoita ja keksejä, sekä kahvia/teetä hääjuustokakun kanssa. Kaikki oli oikein maittavaa ja täyttävää, tuntui että ei mahtunut pukuun enää santsilautasen jälkeen. Muutaman puheen jälkeen oli vuorossa ystäväporukan ohjelmanumero. He olivat alunperin mieheni ystäviä ja sanoivatkin nyt, että he kuuluvat samaan pakettiin mieheni kanssa. Jos meinaisin viettää hääyön mieheni kanssa kahden, pitäisi minun päästä heistä eroon. Avuksi sain muovipussillisen esineitä, jotka olivat mm. inhokkeja, joilla sain karkoitettua ystäviä yksitellen pois.

Aika meni nopeasti ja pian kello oli sen verran, että oli aika lähteä pois. Korjasimme lahjat ja pöytäkoristeet talteen, rasiat unohdettiin ottaa mukaan ruoantähteitä varten, mutta sekin asia järjestyi. Kotiin meitä seurasi minun vanhemmat sekä muutama ystävä. Vaihdoimme vaatteet ja pakkasimme laukun, sillä meille oli hotellihuone varattuna. Kirjauduimme hotelliin, ja kun lopulta pääsimme perille (hissi oli rikki ja huoneen ovi oli takalukossa), siellä meitä odotti pullollinen kuohuviiniä ja suklaalevy. Lähdimme kuitenkin vielä istumaan hetkeksi iltaa ystävien kanssa baariin, mutta tulimme hotellille takaisin niin, että ehdimme vielä käydä illallisella hotellin ravintolassa. Huoneeseen päästyämme olimme niin poikki, että päätimme ottaa kuohuviinin kotiin ja mennä vain nukkumaan.

Aamulla heräsimme aikaisin, kävimme nauttimassa aamiaisesta ja suuntaismme pian kotiin, sillä halusimme päästä takaisin kotiin kissojen (ja häälahjojen) luokse. Saldona oli kaksi parivuoteen pussilakanasettiä, 12 kpl muumimukeja, itsetehty shaali, muutama sekalainen tavara ja kasa avustusta häämatkakassaan. Ihanaa kun tämä kaikki on ohi, nyt edessä on enää kiitoskorttien teko ja kaikkien korttien uusiminen! Onneksi tätä lomaa on vielä 1,5 päivää jäljellä :)

Oikein ihanaa pääsiäistä kaikille!

ps. lisään kuvia tähän myöhemmin, kaikki kuvat ovat vielä kamerassa...

Rouva K.

Nyt sitä ollaan sitten ihan oikeasti Rouva :)

Ja tämä ei ole aprillia mutta juokaa silti kuravettä! :D

Kerron myöhemmin lisää tästä päivästä.

Kuusi tuntia

Ilmeisesti vähän jänskättää kun olen lomapäivänä tähän aikaan hereillä :)

Syön ihan itsekseni viimeistä neitiaamiaista, mies kun nukkuu vielä.

Kuuden tunnin päästä minä olen jo Rouva!

Loma!

Olin tänään(kin) melkoisen saamaton töissä. Tein vain pakolliset hommat ja suuren osasta aikaa vain lusmuilin.  Odotettu loma oli alkamassa joten en jaksanut keskittyä. Kävin taas aamulla salilla, tänään oli vuorossa yläkroppa.

Kävin myös ystävän kanssa viimeisellä neitilounaalla :) Jäin nimittäin lomalle ja sen kunniaksi lähdin töistä aiemmin kaupungin kautta kotiin. Kävin tilaamassa morsiuskukan lauantain juhliin ja hain morsiuspuvun.

Aloitin lomani hyvin perinteisesti päikkäreillä. Nukun todella harvoin päikkäreitä, mutta jotenkin ne tulee aina nukuttua samana päivänä kun jään lomalle.

Luin myös ensimmäisen osan House of Night sarjan kirjoista. Vaikutti hyvälle ja maistuu vampyyrifanille :)

Huomenna aion leipoa mustaherukkatortun mahdollisia loppuviikon vieraita varten, sekä tehdä esipaistettuja sämpylöitä perjantaiaamua varten. Voi vaan laittaa muutamaksi minuutiksi uuniin aamulla ja sitten saa nauttia uunituoreesta leivästä :) Ajattelin myös hoitaa viikon pyykit pois ja pitäisi myös koittaa meikkejä torstaita ja lauantaita varten. Siinähän se päivä sitten menikin!

Vähän alkaa jo jänskättää!

ps. tänään harjoittelin uutta nimmariakin! :D

Paniikki osa 2

Melkein sain kohtauksen tänään.

Aamulla en olisi millään halunnut herätä herätyskellon soittoon. Menin ystävän kanssa kuntosalille ja ajattelin, että se sitten herättää, mutta ei. Pukuhuoneessa töihin lähtiessä kuitenkin vihdoin heräsin. Maistraatista soitti täti:

"Onkos teillä suoritettu esteiden tutkita?"

"On."

"Onko se suoritettu täällä maistraatissa vai kirkossa?"

"Maistraatissa."

"No täällä ei kyllä ole mitään papereita siitä."

"MITÄ?? Mä kyllä täytin ne paperit ja oon saanut ihan viralliset paperit kotiinkin niistä."

"Kävitkö ne täällä maistraatissa täyttämässä?"

"En kun netistä tulostin ja toimitin postin kautta."

"No ne ei kyllä ole ne oikeat paperit, pitää sitten siirtää se vihkiminen ensi viikkoon kun niissä papereiden käsittelyissä menee se seitsemän päivää."

"No älä nyt viitti, mulla on ihan oikeasti ne paperit kotona, niissä oli leimat ja kaikki! Olen nyt töissä enkä pääse katsomaan niitä papereita..."

"No minä voin vielä tarkistaa täältä ettei ne ole vaan jossain..."

"Eikun hetkinen mulla onkin ne paperit tässä laukussa, kyllä näissä on leimat ja se ja se on ihan allekirjoittanut tämän viime vuoden lopulla..."

"No minäpäs koitan hakea ja soitan sitten sinulle takaisin."

"No mutta jos niitä ei löydy niin käykö että tulen näyttämään tämän paperin sinne?"

"No jos tulet tänään ennen sulkemisaikaa niin kyllä se käy."

Meni puolisen tuntia ja olin lähes jo työhuoneessa kun puhelin taas soi.

"Hei, nyt löytyi ne paperit, ne oli jo arkistoitu tuonne ja siksi en löytänyt niitä."

"Huh, huh, HUH!!!"

Täti oli todella pahoillaan sekaannuksesta ja itse olin vain onnellinen kun kaikki olikin kunnossa. Täti toivotti meidät sittenkin tervetulleiksi maistraattiin tällä viikolla.

Olisihan se nyt ollut kiva viettää hääjuhlaa "Aprillia, aprillia, ei me mentykään vielä naimisiin!" :D

Kevättä rinnassa

Kävin viime yönä katsomassa kummityttöäni, vein tuliaiseksi lämpörasian johon vauva laitetaan (?!). Pelkäsin että olin ostanut liian pienen rasian, mutta kun pääsin paikan päälle, oli vauvalla vain sellainen musta (esim. broilersuikaleilla oleva) rasia ja äiti oli tyytyväinen lahjaani ja laittoi heti vauvan vaaleaan lämpörasiaan.

Näin eilen facebookissa ensimmäisen kuvan kummitytöstäni, varmaankin uni tuli siitä :)

Huoh, niin luulin että vauvakuume olisi hetkeksi väistynyt häähumun tieltä mutta mitä vielä. Nyt kun vauvoja putkahtelee joka puolelta maailmaan, minä vain haikailen ja haaveilen enempi. Olen yrittänyt hillitä itseäni hellimällä hedonistista puoltani, yrittänyt keskittyä rentoutumiseen ja treenaamiseen. Mietin tulevaa häämatkaa (vasta syksyllä) ja kaikkea sitä tavaramäärää mitä pitäisi ostaa ja mikä on pakko saada (uusi parisänky, mielellään moottoroitu ja vitriini keittiöön). Rahaa pitää säästää näihin melkoiset summat joten ei voi ostaa vauvajuttuja = ei voi vauvakuumeilla. Mukamas.

Voi voi...

No, asiasta kukkaruukkuun. Odotan kevättä tosi paljon. Tehtiin eilen miehen kanssa vähän lumitöitä, raivattiin takapihan patiolta lumia pois (onneksi suuren osan patiosta peittää valokate) jotta se olisi lumivapaa mahdollisimman pian. Odottelen ensimmäisiä aurinkoisia kevätpäiviä ja kovasti tekisi mieli jo grillailla. Ja syödä viikonloppuaamuisin aamupala ulkona.

Onneksi aika kuluu melkoiseen tahtiin, enää viikko neiteilyä! Hurjaa! Täytyy käydä kaikki hääjutut läpi ja miettiä mitä vielä pitäisi tehdä.

Heräsin aamulla ennen herätyskelloa ja mieli on pirteä. Ulkona paistaa aurinko ja työt ei stressaa. Silti jostain syystä tuntuu, että tänään ei huvittaisi tehdä töitä yhtään. Tekisi mieli mennä vähän kaupungille kiertelemään ja sitten kotiin kissojen seuraksi. Tekisi kovasti mieli valokuvailla taas.

Ehkäpä menen kahvihuoneeseen aamuteelle ja koitan ottaa itseäni niskasta kiinni.

Väsynyttä

Maanantai: Kävin heti aamusta salilla ja tein loppupäivän töitä tiukkaan tahtiin. Piti hakea sormukset, mutta koska meni ylitöiksi, emme ehtineet liikkeeseen ajoissa. Illalla kotona pakkailin ja käytiin saunassa.

Tiistai: Lähdin aamulla aikaisin ystävän kyydillä konferenssiin. Aamupala paikanpäällä oli surkea (kahvia/teetä ja vohvelikeksiä?!), lounas oli hyvä ja illallinen mahtava. Ohjelma oli viime vuotista huomattavasti tasokkaampi ja heitin saman tien haaveet mahdollisesta esityspalkinnosta. Kävin ystävien kera kuntosalilla (7e surkeasta kuntosalista, odotin paljon parempaa) ja kylpylässä lillumassa. Illallisen jälkeen jäimme aulabaariin ja luulin, että meillä oli vuorotellen tarjontakierros, mutta toisen kierroksen jälkeen  (en itse ehtinyt siis tarjontavuoroon) suuntasimme hotellihuoneisiin nukkumaan, sillä oma esitykseni oli vielä edessä (heti aamusta). Yksi ystävistä pyysi, jos voisi vielä tulla hetkeksi käymään huoneessamme (jonka jaoin toisen ystävän kanssa). He olivat ostaneet minulle kauniit hopeiset korvakorut ja illan tarjontakierroksen ajatuksena oli pitää minulle "polttarit"! Olin niin yllättynyt! Olin nimittäin kertonut toiselle näistä ystävistäni, että minulle ei tule polttareita, koska minulla ei ole kaasoa ja ystäväni ovat ripoitellen ympäri Suomea eivätkä tunne kaikki toisiaan, joten kaikkien paikallesaaminen olisi sula mahdottomuus. Tämän lisäksi en halua vaivata ketään.

Olin kovin otettu :)

Keskiviikko: Menimme nukkumaan yhden jälkeen ja kesti hetken, ennenkuin sain unen päästä kiinni. Heräsin hieman kahden jälkeen siihen, kun ihmisiä valui takaisin baarista hotelliin enkä saanut enää unta. Kaiken lisäksi aloin tietysti ajatella tulevaa esitystäni. Koitin kääntää ajatukset muualle, mutta lopulta myönnyin aivoilleni ja kävin mielessäni esityksen läpi. Viimeisen kerran katsoin kelloa neljän aikaan, mutten vielä silloinkaan saanut nukahdettua. Lopulta nukahdin ja heräsin aamulla puoli seitsemältä. Nukuin varmaankin vain pari tuntia koko yönä. Mahtavan hotelliaamiaisen jälkeen kävin vielä kerran esitykseni läpi ja suuntasimme konferenssisaliin toiseen rakennukseen. Tietysti kaikki ovet olivat lukossa ja ne avattiin vasta juuri ennen kuin ohjelma alkoi. Olin ensimmäisen session viimeinen esiintyjä, ja mikki oli jostain syystä ihan pielessä äänentoiston kanssa, se puuroutti kaikkien esiintyjien puheen täysin, mukaanlukien minut. Esiintyessä puuroutumista ei itse huomannut. Lisäksi en löytänyt pointteria mistään ja olin liian paniikissa kysyäkseni sitä puheenjohtajilta. Esitys meni ihan hyvin, mutta olisi voinut mennä paremminkin. Ensimmäisen session jälkeen yön valvomisen aiheuttama väsymys otti minusta täysin vallan ja loppukonferenssi meni koomaillessa. Takaisin tullessa menin suoraan kaupunkiin ja kävimme hakemassa sormukset. Ne ovat upeat! Kotiin päästyä söin, katsoin yhden Housen ja menin nukkumaan jo ennen kahdeksaa.

Torstai: Minulla meni tunti päästä ylös sängystä ja olin koko päivän vieläkin äärimmäisen väsynyt vaikka nukuin kuin tukki koko yön. Töissä otin rauhallisesti ja lohdutin ystävää, jolla on kusipää pomo. Lisäksi hoidin kollegani työt, sillä hän on mahataudissa. Iltapäivästä juttelin äidin kanssa ja sain kuulla huonoja uutisia. Setäni vaimo oli saanut aivoverenvuodon ja lisäksi hänellä todettiin sydämen vajaatoiminta. Kyseinen setä vaimoineen ovat minulle läheisimpiä sukulaisia ja lapsuudesta tärkeitä ihmisiä. Yritin olla itkemättä töissä ja kun mies tuli hakemaan minua, purskahdin heti itkuun. Se helpotti ja nyt enää väsyttää kahta kauheammin. Aion suunnata sänkyyn heti saunan jälkeen.

Kerrassaan kiireinen viikko, vielä huominen ja sitten kaksi peräkkäistä vapaapäivää pitkästä aikaa! Viikonlopun työt peruuntuivatkin, sillä laitteistot ovat rikki. Lauantaina olisi tarkoitus suunnata miehen sukulaisten talvitapahtumaan toiselle paikkakunnalle ja sieltä ajaa vielä kolmannelle paikkakunnalle ystävän tupareihin.

Tämän hetkinen tunnelma on väsynyt ja hieman masentunut.

Tukkaa ja True Bloodia

Viikonloppu on taas mennyt ohi niin että hurahtaa. Myös häästressi laukesi.

Kävin perjantaina ystäväni luona parturoitavana. Hän kävi puhuttelussa (tosin opintopäällikkö ei koskaan tullut paikalle) ja sai kuulemma poissaolon. Hiukset saivat punertavanruskean värin, latva on tummempi kuin juuret vanhan värin ansiosta. Tukkaa kerrostettiin ihan reilulla kädellä ja ystäväni sanoi, että haluaisi kerrostaa enemmänkin kunhan häät ovat ohi. Hääkampaukselle kun sopii paremmin nyt tämä.

Pituutta ei juurikaan lähtenyt mutta olo on paljon keveämpi. Normaalisti tukkani ei ole ihan noin suora, nyt se on föönattu kuivaksi mutta muuten se jätettiin muotoilematta kampausta ajatellen.

Olin kyllä todella tyytyväinen mallikampaukseen (ja uuteen väriin ja malliin), olin tulostanut muutaman kuvan netistä ja yhdistelin niistä ideoita. Iso nuttura toiselle puolelle päätä ja kiharaa. Ostin pukuvuokraamosta pienen ruusukamman tukkaan laitettavaksi. Ystäväni sai heti kerralla minua miellyttävän kokonaisuuden luotua. Aikaa kampauksen tekoon meni yhteensä vähän vajaa kolme tuntia taukoineen. Kaksi tuntia kiharoiden tekemiseen (ja taas muistin miksen ikinä jaksa itse laittaa tukkaani mitenkään :D) ja puolisen tuntia itse kampauksen tekoon.

Myös suurin osa vieraista on ilmoittanut tulemisestaan, ilmeisesti kutsu oli mennyt muille perille. Onneksi!

Perjantai menikin leppoisasti hemmottelupäivänä, ihanaa kun joku väkersi tukkaa, oli ihan hemmoteltu olo. Varsinkin kun ystäväni sai aikaan juuri haluamani kokonaisuuden. Koskaan en ole saanut edes parturissa näin hyvää kohtelua ja jälkeä! Kaikkiaan tukanlaitto maksoi 7 euroa, maksoin vain materiaalimaksun koululle!

Eilisen vietin True Bloodin parissa. Olen aina ollut suuri vampyyrifani ja kuullut paljon True Bloodista. En kuitenkaan ollut aiemmin löytänyt aikaa sarjan seuraamiselle. Eilen halusin kuitenkin olla tekemättä yhtään mitään.

En yhtään tykkää siitä hampaiden vilautelusta ja myös "Oh Bill!" tulee ulos korvista. En oikein osaa päättää pidänkö sarjasta vai en, kuitenkin olen katsonut sitä jo ensimmäisen tuotantokauden verran ja toinen on nyt menossa. Sarja on jossain määrin yllättävä vaikka valitettavasti välillä ennalta-arvattaviakin kohtauksia tulee. Sarja on kertakaikkisen kummallinen ja ehkä siksi viehättää minua.

Tänään kävin taas töissä. Yritin olla nopea, jotta olisin ehtinyt puoli yhdeltä treeneihin, mutta olin auttamattomasti liian optimistinen. En mitenkään saanut hommia tarpeeksi ajoissa valmiiksi vaikka multitaskasin. No, huomenna voisin käydä aamulla taas salilla, sillä ensi viikolla on ihan kamala kiire. Maanantaina pitää saada sata asiaa tehtyä, sillä olen tiistain ja keskiviikona konferenssissa, ja torstaista sunnuntaihin avustamassa kolleegaani hänen töissään. Mutta maanantaina saamme hakea sormukset! Huomenna on myös RSVP.

Aamulla aurinko paistoi ja ajattelin istuttavani ruukkupuutarhan siemenet, mutta nyt siellä sataa lunta. Joten taidan jättää viherpeukaloinnin sittenkin myöhemmäksi, keväinen olo häipyi auringon myötä. Kyllä ne vielä ehtii istuttaa.

Nyt huokaisen hetken ja katselen lisää True Bloodia. Yritän kerätä voimia ensi viikkoa varten.

Paniikki iskee

Noniin, nyt se alkaa. Paniikki häistä.

Toissapäivänä saatiin tietää, että ainakin yksi kutsu ei ole koskaan saapunut perille. KAIKKI kutsut laitettiin samassa pinossa samaan aikaan postiin yli kaksi viikkoa sitten, ihan virkailijalle annettiin ne. Vaikka kakkosluokan postissa menivät (kyllä merkattiin ihan kaikkiin numero kaksi ja postimerkkikin liimattiin paikalleen), niin luulisi nyt kustin polkevan. RSVP on maanantaina ja kuudestakymmenestä vieraasta vain noin viisitoista on ilmoittautunut saapuvaksi paikalle. Vainoharhaisuus iski ja piti laittaa kaikille viestiä että onhan kutsu edes saapunut perille.

Sain eilen mailia eräältä ystävältä, joka oli kovin iloinen ja innoissaan. Maili oli sen oloinen, että kutsu oli vasta saapunut sinne...

Toinen paniikkiaihe on minun tukkaväkerrys. Eräs ystäväni opiskelee parhaillaan parturikampaajaksi (toisella paikkakunnalla) ja tekee kampauksestani osan päättötyötään. Olimme sopineet jo kaksi viikkoa sitten, että nyt tulevana perjantaina menen hänen koululleen, jossa hän voi leikata ja värjätä tukkani sekä tehdä koekampauksen. Haaveissani oli saada permanenttikin tähän tuheroon mutta siihen ei aika anna myöten kun värjätäkin pitää. Ja kikkuraa saa rullilla. Ystävälläni oli hiihtolomaviikko viime viikolla ja tänään opettaja oli näyttänyt punaista minun koululle tulemisesta. Ei kuulemma sovi. No tämähän ei olisi muuten ongelma, mutta olen koko ensi viikon täysin kiinni töissä konferenssin ja 10 tuntisten työpäivien takia (myös viikonloppuna) ja sitä seuraavalla viikolla on jo hieman liian myöhäistä tehdä koekampausta kun samalla viikolla on häät!

Sitäpaitsi olin jo ehtinyt delegoida perjantain työni muille mikä sekin oli aikamoisen työn takana. En voi laittaa töitäni muiden harteille kovin suurissa määrin.

Ystäväni sanoi tappelevansa opettajansa kanssa (on kuulemma todella nihkeä tapaus muutenkin) vielä huomenna ja jos perjantai ei onnistu, ystäväni tulee luokseni sunnuntaina tekemään koekampauksen. Tämä vain ei ole kovin hyvä vaihtoehto (mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ole, itse olen töissä viikonloppuna enkä siksi voi lähteä toiselle paikkakunnalle) sillä värjäys jää omille harteilleni (en maksa yli 100 euroa tukanvärjyystä, minulla kun on pitkä tukka) ja eihän ne välineetkään ole yhtä hyvät.

Siis voi itkujen itku!

Häiden toteuttaminen aloitettiin niin hyvissä ajoin, eikä missään meistä riippuvissa tekijöissä ole ollut mitään ongelmaa. Nyt tämä stressittömyys sitten kosahtaa Postin kulkemattomuuteen ja vittumaisiin opettajiin.

Voisi sanoa että kohtuullisesti ketuttaa ja ärsyttää. Olen niin ärsyyntynyt etten halua edes itkeä.

VOI ÄH!!!

Kevät tulloo

Tänään aamulla kävellessäni portaita alas keittiöön huomasin, että sininen hetki oli juuri alkamassa. Pian aurinko paistaa jo seitsemältä! Huomasin myös autolle kävellessäni, että talitintit laulavat jo titityytä (tai no, tityytähän ne kaupungissa sanoo). Varpuset ovat tirpattaneet pensasaidassa jo useamman viikon mutta pian se ihana lintujen konsertti alkaa! Kevät alkaa olla käsillä! :)

Tänään meillä oli töissä henkilöstöliikuntapäivä. Menin heti kahdeltatoista uimaan ystäväni kanssa ja sieltä minun piti suunnata vielä syvävenyttelyyn, mutta en ehtinytkään. Menimme sen sijaan syömään kreikkalaiseen ravintolaan omnom ruokaa. Oli kyllä mukavaa ja sain hyvin "korvattua" tämän päivän taekwondotreenit. Eilen ottelutreeneissä tuplapotkuissa leikattu polvi ei oikein toiminut tukevasti tukijalkana, vaan muljahti hieman ikävästi. Ei pahasti, mutta ei se hyvältäkään tuntunut. Kotona laitoin kylmägeeliä siihen, nyt tuntuu enää pieni turvotus mutta ei mitään suurempaa kipua. Mutta olin niin tyytyväinen itseeni eilen treeneissä kun sain tehtyä takakiertopotkun! En ole pystynyt siihen vuoteen :) Mutta nyt näemmä tuplapotkut eivät vielä onnistu. Pikkuhiljaa hyvä tulee.

Kävimme myös viemässä miehen sormuksen uudelleen muotoiltavaksi korusepälle. Yhdistämme vihkisormukseen kihlasormuksemme (valkokultaa) ja miehen isän kultaisen vihkisormuksen (hän kuoli kun mieheni oli armeijassa). Myös hääkutsut alkavat olla perillä näihin aikoihin.

Kotiin tultua tein suklaamoussea wienernougat rouheen kera sekä kardemummakaffetta ja kermavaahtoa. Kertakaikkisen mukava päivä tänään(kin) :)

Suklaamousse (kahdelle)

2 dl vispikermaa

75 g suklaata

Raasta tai murustele suklaa, kiehauta kerma ja kaada suklaan päälle. Anna seoksen jäähtyä kunnolla jääkaapissa tai pakkasessa. Vaahdota kovaksi vaahdoksi ja tarjoile esimerkiksi Wiener nougat rakeiden kanssa.

Häävalmistelut ja anoppiavautumista

Tänään mukaan on astunut kuiva yskä. Mahan turvotus on lähes hävinnyt. Taisi olla vain liian kovia henkisiä haluja, kroppakin lähti sitten mukaan hömpöttelyyn :D Illalla kun piti mennä nukkumaan, pyörin sängyssä yli puolenyön. Kissa tuli nukkumaan ensin paljasta selkääni vasten, sitten meidän päiden väliin <3

***

Tänään ajattelin kirjoittaa vauvapohdintojen sijaan hääpohdiskelujani. Mukana on myös hieman avautumista anopistani (ihana ihminen, tulemme hyvin toimeen keskenämme, ihan oikeasti!).

Aloimme puhua naimisiin menosta viime vuoden keväällä, kesällä päätimme, että ensi vuonna mennään naimisiin. Päätettiin vain suurista linjauksista. Meidät vihittäisiin maistraatissa (mies ei kuulu kirkkoon, eikä kirkollinen vihkiminen ole meidän juttu) ja hääjuhla olisi myöhemmin ja pienimuotoinen. Surffailin hetken netissä ja löysin juuri meidän kaltaisen juhlaformaatin, kahvihäät!

Syksyllä päätimme päivämääräksi saman kuin kihlajaispäivämme oli, aprillipäivän. Sopii meidän huumorintajuun ja koska olemme molemmat äärettömän huonoja muistamaan päivämääriä, nyt voi juhlistaa aina samaa päivää ;) Pitkin syksyä teimme pieniä valmisteluja. Suunnittelin hääkutsut, varasimme juhlapaikan ja pitopalvelun, suunnittelimme menun ja pohdiskelimme sormuksia.

Hieman ennen vuodenvaihdetta meillä oli jo puvut kunnossa, sormukset suunniteltu, suurin osa hääkutsuista valmiit, maistraatti varattu, esteiden tutkinnat ja vieraslista tehty. Olen päättänyt, etten aio ottaa minkäänlaista paniikkia juhlista. Miksi tehdä asioista vaikeita kun ne voi tehdä helpostikin? Olemalla ajoissa liikkeellä vältän suuren hulinan ja saan vain keskittyä meidän suureen päivään.

Asiaa ei kuitenkaan helpota anoppini. Jo kuukauden ajan hän on soitellut (ei nyt mitenkään normaalia enempää) ja joka puhelun aikana hänellä on jotain kysyttävää tai neuvottavaa. Joko olette hoitaneet sen ja sen? Onko ne ja ne kutsuttu? Laittaako äidit hatut? Millainen puku morsiamen äidillä on? Paljonko pitopalvelu maksaa ja oletteko kilpailuttaneet? Onhan siellä ruokaa tarpeeksi? Pitäisikö minun tehdä sinne lisää syötävää? Alkaako olla jo paniikki? Sanoinkin jo miehelle muutaman tällaisen puhelun jälkeen että nyt loppuu tuollaiset kyselyt, nämä on meidän juhlat. Ihan kiva että toinen on innoissaan mutta silti työnnän anopin nokkaa pois meidän juhlien suunnittelusta. Ja samalla kuulen pienen äänen pääkoppani sisällä "Pitäisikö minun panikoida, onhan kaikki varmasti kunnossa?". RASITTAVAA!

Toinen asia mikä kaivelee minun hermojani suunnattomasti on hääjuhlien rahallinen avustus. Olin (olimme) valmistautuneet maksamaan koko lystin itse. Omat vanhempani ovat vähätuloisia eikä mieleeni tullutkaan pyytää heiltä apua juhlien järjestämiseen. Anoppi kuitenkin päätti ja lupasi maksaa meidän pitopalvelun (mikä on loistava juttu meille). Mutta samalla hän höpöttelee lähes joka puhelunsa aikana "Luin netistä, että hääjuhlanhan maksaa morsiamen vanhemmat, heh heh." ja minulla meinaa kiehahtaa. Vanhempani ovat tehneet hyvin selväksi ja sanoneet suoraan että heillä ei ole mahdollisuuksia osallistua hääkustannuksiin. Minulle tämä oli itsestäänselvää sillä tiedän vanhempieni huonon taloudellisen tilanteen (äitini on sairaseläkkeellä ja isäni on työtön) ja äiti oli myös sanonut tämän anopille suoraan. Siis mitä minun pitäisi tästä ajatella?? Olen meinannut sanoa monesti, että kukaan ei ole käskenyt teidän maksaa pitopalvelua, voidaan me se itsekin hoitaa kiitos vain. Mutta ilmeisesti tämä on kuitenkin jokin "hauska" tapa joka anopilla on.

Kun olimme ostamassa omaa asuntoa viime keväänä, olin jo sanonut vanhemmilleni että emme tule pyytämään takausta heiltä, sillä muistan äidin joskus sanoneen, että he eivät enää koskaan takaa kenenkään lainoja. Ilmeisesti joskus jossain on ollut ongelmaa. Joten pyysimme takausta miehen vanhemmilta. Ei ongelmaa. Lähempänä asunnon ostoa molemmat vanhemmat olivat meillä kylässä, ja anoppi höpötteli "Onhan se nyt hyvä että meillä on sitten tämä uusi asunto höh höh.", ja asian viesti oli se, että on se hyvä että meidän molemmat vanhemmat nyt takaavat meidän asunnon ja siis omistavat sen niin kauan kun laina on maksettu. Äitini sanoi minulle että kyllä he nyt tulevat takaamaan myös sitä meidän lainaa, kun kerta puheet ovat tällaiset, he luottavat kyllä minuun ja mieheen että kaikki menee hyvin. Äiti myös sanoi "Me ei kyllä sit omisteta teidän asuntoa yhtään, penniäkään ei siihen olla laitettu.". Ja tottahan se on, jos jotain tapahtuu, asunto myydään ensin, sitten tavarat niin kauan kun koko lainasumma on maksettu. Ei ne takaajat sitä asuntoa maksa vaan me.

Ilmeisesti tämä anopin "vitsikäs" höpöttely liittyy siihen, että hän on tottunut jollain lailla hallitsemaan miestä näin. Mieheni nimittäin alkoi maksaa omia laskujaan vasta KAKSI VUOTTA SITTEN meidän muutettua  uudelle paikkakunnalle töihin. Anoppi ei ilmeisesti haluaisi päästää irti pojastaan eikä ymmärrä, että olemme aikuisia ihmisiä ja meidän pitää hoitaa omat asiamme. Itse olen hoitanut omat asiani 18 vuotiaasta asti kun muutin pois kotoa, tietysti olen aina voinut kysyä neuvoa vanhemmiltani. Miehen siskoa hän ei ilmeisesti ihan näin paljon koita hallita, mutta anoppi myönsikin joskus, että poika on päässyt paljon helpommalla ja tytöltä on vaadittu enemmän.

Minua vain rasittaa suunnattomasti se, että joku yrittää tunkea meidän päätöksentekoon. Apua saa aina antaa, varsinkin sitä pyydettäessä, mutta meidän elämä on meidän oma elämä. Yritän sulkea korvani anopin höpöttelyltä ja pitää mielessäni että hän vain yrittää auttaa (ja hallita poikaansa), mutta toistan itselleni että MINÄ hallitsen nyt tätä miestä ja ME päätämme mitä teemme.