Arkea, mahaa ja onnettomuuksia

Kuukausi takana uudessa työpaikassa. Olen tykännyt valtavasti, ihmiset on ystävällisiä ja olo on tervetullut. Vihdoin olen päässyt tekemään Ihan Oikeita Töitäkin ja koen olevan hyödyllinen. Työ on ihan erilaista kuin mitä olen aiemmin tehnyt. Raskausuutisiinkin suhtauduttiin hyvin positiivisesti, vaikka itse olinkin todella hermostunut. Vähän jo puhuttiin esimiehen kanssa, että jos virkaa jatketaan määräajan päätyttyä (ensi keväänä), jolloin se muuttuu vakituiseksi, valitaan minut siihen joka tapauksessa. Tämä kevensi mieltä valtavasti.

Maha kasvaa hurjaa vauhtia kun kudokset antaa nopeasti periksi. Tuntuu että tämä raskaus menee hujauksessa ohi, en oikein ehdi mukaan. Jotenkin olen nyt vasta alkanut tajuamaan ihan oikeasti, että meille on tulossa vielä tänä vuonna pieni vauva, ja olen jo toisella kolmanneksella! Asensin puhelimeen raskausohjelman, jotta pysyn edes vähän kärryillä millä viikoilla olen menossa. Kuukauden päästä on jo rakenneultra!

Liikettä ei masussa ihan kamalasti vielä tunnu. Jokin aika sitten kävin katsomassa balettia ja siitäkös Kippari-Kalle innostui (niin, ensimmäisessä ultrassa leukaluut ja käden asento muistuttivat meitä Kippari-Kallesta, tästä työnimi ;) ja myllersi illalla ihan kunnolla mahassa niin, että napa vain pomppi! :D Muuten liikkeet on vielä aika yksittäisiä nippaisuja. Istukka on taas edessä, joten se vaimentaa liikkeitä.

Olo on ollut normaalihko, nyt olen huomannut mahan kipeytyvän jos en osaa ottaa tarpeeksi rauhassa. Tosin liikunnan puute aiheuttaa myös niin henkistä kuin fyysistä huonoa oloa, joten kävin ostamassa uuden pyörän ja aloitin työmatkojen pyöräilyn (6 km suuntaansa). Jos en pidä huolta lihaksista, tulee iso maha aiheuttamaan ongelmia. Muuta kuin hyötyliikuntaa en ole jaksanut harrastaa ollenkaan.

Arki on niin kiireisen oloista. Äiti muutti tähän meidän lähelle kuukausi sitten, joten siitä kaksi viikkoa eteenpäin menimme sinne suoraan töistä auttamaan pintaremontissa, siivouksessa ja tavaroiden paikalleen laittamisessa. Usein olin kotona vasta iltayhdeksän aikaan ja sanomattakin lienee selvää että olin todella väsynyt. Nytkään arkena ilta-aika ei tahdo oikein riittää monenkaan asiaan. Töistä mennään kauppaan tai hoitamaan jotain pikkuasiaa. Ja vaikka mentäisiinkin suoraan hakemaan Eelistä kotiin, on kello jo usein kuuden pintaan kun ollaan kotona. Ja Eelis menee nukkumaan puoli kahdeksan-kahdeksan aikaan, ja ilta-aikaan on varattava aikaa rauhoittumiselle. Ja itsekin olen ihan poikki ja menen usein nukkumaan yhdeksältä.

Varmasti raskaus tekee osansa, mutta olen väsynyt. En ole nukkunut sitten Eeliksen syntymän yhtään yötä niin pitkään kuin oikeasti nukuttaisi, heräämättä yöllä kertaakaan. Vaikka Eelis nukkuukin nykyään yöt rauhallisesti, on haasteita nukkumiseen tuonut kissanpentu, joka onneksi sekin alkaa nyt rauhoittua yöaikaan. No, jotta heräisin edes johonkin, niin nyt on alkanut se vessassa öisin käyminen (normaalisti en nouse yöllä kertaakaan vessaan). Ongelman tästä tekee se, että ilmeisesti joku hormonihäiriö on vielä menossa, sillä usein jään valvomaan tunniksi-pariksi ylösnoustua. Jostain syystä jään kuuntelemaan yön ääniä, tai muuten vaan, ihan oikeasti ilman syytä, valvon.

Eelis herää aamuisin kuuden-kahdeksan aikaan. Viikonloppuisin tietenkin kuudelta. Mies nousee Eeliksen kanssa aina toisena päivänä ja minä toisena. Niinä aamuina kun saisin nukkua vielä, laitan korvatulpat korviini ja niistä huolimatta kuulen kaiken. Eelis jostain syystä tappelee usein isänsä kanssa ja en saa nukuttua itkun läpi. Koitan nukahtaa uudestaan mutta usein ne aamun tunnit menevät siihen, että valvon joka tapauksessa, olen vain puoliunessa tai keikun valvomisen ja nukkumisen välillä, mistä seuraa päänsärky. Alan olla siinä pisteessä, että ihan sama olla nukkumatta ollenkaan, kun uusi vauva on kuitenkin tulossa ja yöt muuttuvat taas katkonaisiksi. Turha edes tottua parempaan vielä. Samalla kadehdin (siis ihan rehellisesti olen kateellinen) miestä, joka nukkua posottaa yöt läpeensä ja aamuisinkaan omana nukkuvuorollaan ei häiriinny vaikka alakerrasta kuuluisi pientä meteliä. Öisin jos nousee vaikka laittamaan kissaa pihalle (kun se riehuu), tulee takaisin nukkumaan ja nukahtaa heti.

Aika marttyyrimäistä.

Meidän piti saada yksi viikonloppu tässä taannoin "vapaata", ystävän häät olivat toisella paikkakunnalla ja olimme varanneet hotellin viikonlopuksi sieltä. Eelis olisi mennyt mummulle hoitoon. Mutta lopulta häät peruuntuivat ja se viikonloppu peruuntui. Arvaa harmittiko! Ja niin, siis ystävä meni lopulta kuitenkin naimisiin, esteenä alkuperäisile suunnitelmille oli sulhon viisumin evääminen, ei sen traagisempaa, ja loppu meni heidän puoleltaan hyvin :)

Mutta se MINUN viikonloppu meni pilalle, eikä ole tullut vielä uutta mahdollisuutta uusia suunnitelmia. Ihan "turhaankaan" en hotelliin tai muualle halua mennä, ja toisaalta en halua vaivata äitiäni kun hän kuitenkin hoitaa Eelistä jo viikot, ja väsyy. Edes viikonlopun täytyy antaa lepoaikaa. Ja se hotelliyö maksaakin :D

No, ongelmahan on loppujen lopuksi aika pieni, väsyneenä sitä vaan turhautuu niin helposti.

Eelis on edelleen pieni touhupakkaus. Varsinaisia sanoja ei tule mutta matkii monia eri ääniä ja tapailee kyllä sanoja. Nyt uusimpana juttuna on pyöriminen paikallaan. Vähän kiukuttelee, pudistaa päätään vastauksena kaikkeen ja tekee pieniä koiruuksia, ja nauraa räkäisesti päälle :D Tykkää kovasti leikkiä hiekkalaatikolla ja takapihalla, ja nauttii hurjasti pyörän kyydissä olosta! On alkanut kiipeillä ja juoksee joka paikkaan. Vie pyykit pyykkikoriin ja kokoaa tavaroitaan paikoilleen. Suoristaa maton reunat ja kerää roskat lattialta (ja usein jopa vie ihan itse roskiin asti). Pieni apulainen :) Valtaosan ajasta kovin reipas pieni poika.

Mistä tuli mieleeni, että meillä käytiin ekan kerran jo päivystyksessäkin. Eräs ilta Eelis oli todella väsynyt ja meno oli sen mukaista. Oltiin jo syöty iltapalat ja käyty iltapesulla, ja odoteltiin vauhdin hiljentymistä, jotta päästäisiin lukemaan iltasatua ja nukkumaan. No Eelis juostessaan kompastui maton reunaan ja lensi pää edellä päin olohuoneen pöydän jalkaa. Otsaan tuli syvä haava ja vertakin tuli, niinkuin aina pään haavoista. Näin tilanteen ja olin onneksi lähellä, nappasin pojan syliin, juoksin keittiöön hakemaan paperia ja huusin miehelle että nyt lähdetään päivystykseen, nappaa viltti mukaan! Eelis rauhottui jo autossa matkalla sairaalaan (jonne meiltä ajaa vajaa kymmenen minuuttia). Verta tuli edelleen ja sekä minä että Eelis oltiin ihan veressä. Päivystyksessä päästiin ilmoittautumiseen sisälle nopeasti (alkuillasta siellä oli vain yksi asiakas ennen meitä ja hänkin jo sisällä), ja siitä lääkintävahtimestari tuli nopeasti tikkaamaan pojan otsaa. Kutsui lääkärin paikalle auttamaan ja haavan puhdistuksen jälkeen totesivat, että saatettaisiinkin selvitä ilman tikkejä kun on niin siisti haava eikä vuoda enää. Laitettiin liimaa ja teippiä, ja jo puolisen tuntia kotoa lähdöstä oltiin takaisin matkalla kotiin. Annettiin vielä maitoa ja särkylääkettä Eelikselle ja laitettiin nukkumaan. Sain ohjeeksi käydä herättämässä kerran yöllä ja katsoa että kaikki on kunnossa.

Eelis toipui nopeasti ja pian meno oli jo edellisen mallista :D Nyt haava on jo siisti, vaikka arpihan siitä varmasti jää.

Mutta eiköhän tämä taas riitä meidän kuulumisista. Tänään mennään katsomaan ystävän tuoretta pikkuneitiä, kunhan Eelis herää päikkäreiltään :)

Aallon pohjasta pintaan

Niin se vaan pitää käydä siellä aallon pohjalla että pääsee taas pintaan.

Sain sen haluamani työpaikan ja aloitan siellä piakkoin!!! Ihan mahtavaa, en voi edes sanoin ilmaista kuinka helpottunut olen :) Kirjoitushomma jää nyt hieman vaiheeseen, mutta viimeistelen sen sitten jollain ajalla. Kiire sen valmiiksi saattamisella ei ole, jos nyt tämän vuoden loppuun mennessä saisi sen valmiiksi niin kiva.

Yksi asia jäi mainitsematta edellisestä postauksesta, imetys nimittäin. Eelis jätti iltatissinkin pois viikko sitten, joten imetys jatkui meillä 1v 3kk ikään asti. Olen erittäin tyytyväinen. Nyt Eelis meneekin pääosin rauhallisesti nukkumaan suoraan iltasadulta, jää tyytyväisenä unilelunsa kanssa sänkyynsä, peittelen ja suukotan hyvät yöt. Sinne Eelis sitten nukahtaa omia aikojaan, usein alle 15 minuuttiin. Silloin höpötys hiljenee.

Nyt on taas asiat hyvin, saa vain nähdä millaisen reaktion aiheutan työpaikalla kun sitten aikanaan kerron olevani raskaana! Olen kuitenkin optimistinen, että uutisen (ja äitiyslomankin) jälkeen saan jatkaa paikassa, kunhan vain näytän siellä ensin osaamiseni. Toivottavasti siis pärjään uusissa haasteissa!

Alkukesän mietteitä

Edellisen postauksen ahdistukset helpottivat, sillä seuraavana päivänä sain työpaikkahaastatteluun kutsun, kahteen paikkaan! Näiden myötä sain hieman lisämotivaatiota töissä käymiseen ja asioiden loppuun saattamiseen ja en ole lomaillut enää niin paljoa.

Läheinen ystävä tosin joutui sairaalaan selkävaivojen takia viime viikolla ja ravasinkin koko viikon sairaalassa oleilemassa hänen sauranaan ja tukenaan, hän kun ei puhu sujuvaa suomea ja hoitajat taas englantia, niin toimin tulkkinakin. Siihen meni hyvin ne lomapäivät jotka oli pitämättä mutta merkattuina.

Nyt olen häärinyt käytännön töitä ja saanut kirjoitusprojektia eteenpäin. Välillä masentaa ja ahdistaa, edelleenkään haastattaluista huolimatta mitään uutta töiden suhteen heinäkuusta alkaen ei ole tiedossa. Mahdollisuuksia edelleen, mutta ei mitään varmaa. Epätietoisuus on alkanut taas nostaa sitä ahdistuksen taakkaa harteille, olen alkanut menettää motivaatiota kirjoittamisen suhteen, tuntuu ettei mikään valmistu ikinä.

Yritän olla jämäkkänä niin itselleni kuin muillekin, minun on saatava kirjoitusprojekti hyvään kuosiin ensikuun puoleenväliin mennessä. Kolmessa viikossa siis. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ohjaajani hyväksyy päätökseni etten anna enää kuin yhden osion hänen korjattavakseen. Kirjoitus on saatava myös kahden muun ohjaajan luettavaksi, ennenkuin saan sen viimeisen version valmiiksi, joka lähetetään kahdelle arvioijalle ja kielitarkastukseen. Kun näiden jälkimmäistenkin korjauksia on odotettava, kesä tulossa lomineen, on aikalailla sanomattakin selvää että kirjoitusurakka ei ole ohi ennen syksyä. Mutta haluan saada tämän isoimman urakan valmiiksi vielä kun se on mahdollista suorittaa päiväsaikaan työskentelemällä. Jos jään työttömäksi, en voi kirjoittaa lapsen ollessa kotona, ja toisaalta jos laitan Eeliksen hoitoon, ei minulla ole pääsyä alan artikkeleihin kotoa, ja muutenkin resurssit ovat äärimmäisen rajalliset. Jos taas saan töitä, ei minulla ole senkään vertaa aikaa kirjoittaa.

Niin tai näin, yritän saada työasiat järjestykseen. Ajoittain katsellessani aurinkoista keliä ja vihreää ruohoa ulkona ahdistus mahdollisesta työttömyydestä häviää, ehkä se ei olekaan niin kamalaa olla kotona kesä. Mutta entä sitten kun syksy tulee? Ehkä siihen on sitten jo tottunut.

Maha näkyy jo ja on aika ilmiselvä. Ilmeisesti ei ollut vatsapaketti ihan kuosissaan edellisestä raskaudesta kun nyt jo pömpöttää. Olo on onneksi ollut ihan hyvä. JOS saan niitä töitä, täytyy keskittyä vaatevalintoihin niin, että asia ei tule ihan heti ensimmäisenä työviikkoina ilmi. Sitten voin teeskennellä yllättynyttä. Aion siis kirkkain silmin valehdella etten tiennyt asiasta. Jos kertoisin asiasta etukäteen, saisin varmasti heittää hyvästit kaikille työmahdollisuuksille. Surullista ja epäreilua, mutta valitettavan totta.

No sitten siihen jo olemassa olevaan pieneen ihmiseen. Eeliksestä on kuoriutunut oikea isin ja äidin pikku apulainen. Siivouspuuhissa avustaa ahkerasti, isin kanssa imuroi, suoristaa matot ja kerää lelut pois tieltä. Laittaa tavaroita pyydettäessä paikoilleen ja kerää roskat pois lattialta. Vie pyykit pyykkikoriin ja poimii märkiä pyykkejä yksitellen, ravistaa ja antaa laitettavaksi kuivumaan.

Imuri on niin suosikkivehje, että se on piilotettava arkena. Muuten Eelis viettää KOKO päivän sen parissa, leikkii ja raivoaa. Raahaa ympäri kämppää, purkaa johtoa ja kelaa takaisin. Pitää imurointi-ääntä ja sahaa edestakaisin imurin letkua. Kiipeää imurin päälle, vääntää ja painelee nappuloita. Huonon asian tästä tekee se, että pelkäämme imurin hajoavan ja toisaalta Eelis ei malta tehdä sitten mitään muuta, kuten käydä potalla tai hädintuskin syödä. Ulkonakin pitäisi käydä.

Eelis on myös keksinyt itkupotkuraivarit. Heittäytyy joko spagetiksi tai tikku-ukoksi lattialle, vuodattaa krokotiilin kyyneleitä ja huutaa pää punasena. Aiheeksi riittää niin kielto, lelun väärä leikkiminen kuin kengän väärä asento. Onneksi useimmin Eelis rauhoittuu varsin nopeasti. Olemme ottaneet strategiaksi että annamme raivota suuremmat höyryt pois, sitten selitetään miksi harmistuttaa ja otetaan syliin jos Eelis on rauhoittunut. Jos herne on edelleen nenässä, annetaan raivota vielä hetki. Ei kiinnitetä raivoamiseen huomiota, mutta ei myöskään kielletä raivoamasta. Lopuksi taas selitetään miksi Eelistä mahdollisesti suututti ja sitten touhutaan muuta.

Kieltojen yhteydessä pyrimme aina perustelemaan ja tämän avulla Eelis usein hyväksyykin kiellon mukisematta ja siirtyy puuhaamaan muuta. Eelis ymmärtää puhetta niin hyvin, että yllättää vanhemmat ja mummun päivittäin! Vaikka puhetta ei Eelikseltä tule (selvien sanojen muodossa), osaa Eelis usein näyttää mitä tahtoo.

Eelis juoksee, osaa potkaista palloa ja mennä pieniä askelmia alas. Pysyy jo epätasaisellakin maalla pystyssä, tykkää touhuta leikkipuistoissa (ja väsyttyään kerää lelunsa vaunujen koriin ja pyytää vaunuihin) ja nauttii kun ei tarvitse laittaa sataa kerrosta vaatetta päälle enää. Autoilukin onnistuu hyvin ja Eelis viihtyy itseksiin takapenkillä tunninkin verran! Herra on äärimmäisen tarkka käsistään ja jos pyllähtää ulkona, pitää jonkun auttaa ylös ettei käsiin vain mene likaa! Ja jos käsiin menee likaa, on ne pyyhittävä ennenkuin Eelis pystyy jatkamaan touhuaan :D

Imetyksen lopetin tällä viikolla. Kävimme viikonloppuna mökillä ja siellä Eelis ei halunnut iltatissiä ja kun ei muutenkaan ole sitä enää joka kerta halunnut nukkumaan mennessä, aloin laittamaan Eeliksen iltasadun jälkeen suoraan omaan sänkyynsä unilelun kanssa. Valtaosan ajasta jääkin sinne tyytyväisenä ja nukahtaa pian omia aikojaan, kun ei tarvitse enää rampata meidän sängyn kautta.

Tällaista meidän arkeen tällä kertaa. Edelleen peukut pystyyn, että töiden suhteen saisin hyviä uutisia mahdollisimman pian!

Ahdistuksia

Mikähän siinä on, että kun vie lapsen hoitoon päiväksi vapaapäivänään, jotta saisi siivottua urakalla, poden koko ajan huonoa omaatuntoa?

Minulla on vuoden lomat pitämättä ja ne täytyy pitää nyt ennen työsuhteen päättymistä, joten teen vain kolme päivää viikossa töitä (töissä). Nyt kahtena päivänä olen siivonnut ja koittanut ottaa vähän rennosti kun väsyttää koko ajan. Mutta koko ajan poden huonoa omaatuntoa.

Pitäisi siivota tukka putkella, että saan kaiken siivottua mahdollisimman nopeasti ja oltua sitten Eeliksen kanssa, tai kirjoittaa kotona, että saisin työni mahdollisimman valmiiksi töissä vielä ollessani. Koitan siivota nyt kodin kokonaan, jotta sitten voisin keskittyä kirjoittamiseen (ja tulevaan kesään). Ja Eeliksen kanssa olemiseen. Mutta juuri nyt koko päivä menee siihen, että koitan pohtia mitä huvittaisi tehdä, mitä jaksaisin tehdä, kuinka paljon ehtisin tehdä, mitä tekisin seuraavaksi, kehtaisinko oikaista sohvalle viideksi minuutiksi tai jopa puoleksi tunniksi kirjan kanssa?? Kehtaisinko hetken istua koneella smurffailemassa, kehtaisinko katsoa jakson hömppää?

Ja samalla kun koitan järjellä ajatella, että vapaapäiväähän minä olen viettämässä, ja saan käyttää sen niinkuin haluan, olla siivoamatta tai siivota juuri niin paljon kuin tykkään, poden huonoa omaatuntoa että en vietä sitä aikaa Eeliksen kanssa, kun kerta olen kotona.

Sanomattakin lienee selvää että Eeliksen hereillä ollessa siivoamisesta ei tule mitään. Joten nyt kun minulla on mahdollisuus laittaa Eelis hoitoon (josta nauttii niin poika kun mummukin) ja siivota kunnolla, välillä vaikka levätäkin, en osaa nauttia siitä. Tämä on sitä omaa aikaa, josta haaveilen kovin usein ja nyt kun se on käsillä, en ole nauttinut siitä vielä tippaakaan. Koko ajan vaan mietin mitä pitäisi tehdä että pääsisin a) töiden kimppuun, b) Eeliksen kanssa aikaa viettämään.

Tähän samaan nivoutuu tämä todennäköisesti pian alkava työttömyys. Vaikka olenkin laittanut hakemuksia (niin avoimia kuin ihan työpaikkahakuihin vastauksiakin) lähes parikymmentä, en jaksa edes salaa toivoa että saisin työpaikkaa.

No, kohtahan jään joka tapauksessa kotiin vuodeksi, mutta jotenkin kun aina olen suoriutunut hyvin, ollut töissä ja pärjännyt, ja nyt kun jään työttömäksi, on se kova kolaus. Vaikka sehän tarkottaisi laatuaikaa Eeliksen kanssa, oman äidin kanssa, kotona, kaupungilla, pääsisin halvemmalla museoihin ja uimahalliin, ehtisin nähdä mammalomalla olevia ystäviä ja nauttia kesästä kotona. Olen koittanut ajatella tätä aikaa pelkästään positiiviselta kannalta, mutta silti se ahdistaa.

Liekö vain raskaushöyryjä, vai mikä tätä kuuppaa kiristää??

Tunnustus

Kiitoksia oikein paljon onnitteluista :)

Hilla heitti meitä tunnustuksella, kiitoksia oikein paljon! Hillan blogia olen seuraillut tiiviisti myös, mukavaa lueskella muiden samalla alalla työskentelevien äitien ajatuksia, etenkin kun jälkikasvu on saman ikäistä! Tässäpä ohjeistus copy-pastella:

Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.

2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.

4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen! 

En ole töihinpaluun jälkeen enää niin aktiivisesti seuraillut blogimaailmaa, mutta tässäpä ne viisi (ei missään järjestyksessä) joita koitan käydä seurailemassa:

1. Riinan riemu: yksi sydämellisimmistä ihmisistä, johon aikanaan tutustuin kesätöissä, sittemmin ollaan enemmän tai vähemmän oltu yhteydessä, mutta aina jatkettu siitä mihin edellisen kerran jäätiin. Riinalla on Eelistä hieman nuorempi vauva ja blogin kautta olen seuraillut heidän vauva-arkea täältä kauempaa.

2. Mun sateenvarjon alla: jo raskausaikana aloin seurata Sussun blogia ja edelleen käyn lukemassa Minimiehen perheen kuulumisia :)

3. Näkymätön lapsi: Oli ihanaa seurata kuinka Tuulin lapsettomuudesta lopulta tuli loppu pienen tytön muodossa. Tuuli tarjoaa mahtavan näkökulman minun kaltaisille ihmisille, joille raskautuminen ei ole ollut millään lailla ongelma! Koskettavaa luettavaa aina.

4. Verskin Valtakunta: aloin lukea Verskin blogia heti sen perustamisesta lähtien, olimme mammapalstalla samaan aikaan odottajien puolella.Verski kuvaa elämäänsä ahkerasti ja muiden mielipiteistä välittämättä! Loistavaa luettavaa!

5. Ajatuskatkos: Alunperin aloin seurata Kirsun menoa muistaakseni liikuntajuttujen takia, sitten minua kosketti keskenmeno ja sittemmin raskaus ja vauva. Nyt Kirsulla on vauva kotona ja on kiva käydä kurkkimassa muiden pikkuvauva-arkea.