Ihanan verkkainen mammaloma

Olin rohkea ja jätin viime yönä antihistamiinin ottamatta. En tiedä johtuiko siitä vai mistä, mutta nukuin vähän levottomasti, ja valvoin yöllä pari tuntia. Kutinaa oli vähän enemmän, mutta ei pahasti, uskallan olla siis ilman lääkettä yön :) Huomasin myös, että nenä oli taas tukossa, ilmeisesti antihistamiini auttoi siihenkin.

Tänään jaksoin myös aloittaa päivän "normaaliin" aikaan. Jäin torkkumaan vielä siksi aikaa kun mies aamupuuhaili, ja hetken aikaa vielä koitin hakea hyvää asentoa miehen lähdettyä töihin, mutta lopulta nousin yhdeksän maissa.

Normaalista aamusta huolimatta en ole tehnyt taaskaan mitään koko aamupäivänä. Kikkailin tunnin verran turvakaukalon kanssa (tutkailin sen erilaisia asentoja ja säätöjä) ja lopulta laitoin sen pois pakattuani hoitokassin (jossa on jo vauvan kotiutumisvaatteet valmiina) sen sisään. Mies voi sitten vain napata sen mukaansa kun tulee hakemaan meitä kotiin.

Eilen ostettiin kaupasta trip mehuja ja kuivattuja hedelmiä sairaalakassia varten. Tänään voisin tehdä listaa mitä pakkaan kassiin ja pakata sen kun sille päälle satun. Eilen tutkailin pakkasta ja olen ollut mukavan viisas kaukaa. Pakkasessa on muutamaksi päiväksi sosekeittoja siltä varalta, että en jaksa tehdä ruokaa. Päätinkin tässä, että laitan yhden annoksen pakkaseen viikolla tekemistäni ruoista. Mietin myös, että pitäisiköhän sitä leipoa pakkaseen valmiiksi pullaa tai jotain muuta tarjottavaa vieraiden varalle... Vaikka (kuten synnytysvalmennuksessa meitä valistettiin) vieraiden kuuluisi nyt tuoda kaikki syötävät, niin jotenkin se pieni kodin hengettären ääni tuolla nupissa nalkuttaa, että pitäisi olla jotain tarjottavaa talonkin puolesta. Ja mielellään itse tehtyä, vaikka äkkiähän tuo mies kipaisee lähikauppaan ;) Mutta leipominen on kivaa ja siinä olisi nyt päivälle ajankulua.

Vaikka olen nyt ollut mammalomalla kaksi viikkoa, en ole päässyt tylsistymään. Olen ottanut ihanan rennosti (jopa liian, välillä tuntuu että olen ihan laiska!) ja tehnyt vain pieniä asioita. Kun tällä viikolla saisin tuon työhomman siihen vaiheeseen, että voisin jättää sen tarvittaessa muiden käsiin, niin olisi yksi suuri asia pois mielestä ja harteilta. Kodin pikkuaskareet vievät yllättävän paljon aikaa, kun tekee ne rauhassa ja ihan vähän kerrallaan. Jotenkin en usko että pääsen edes tylsistymään, vaikka myttynen ei tulisikaan ennenaikaisena. Kyllä sitä aina jotain kaappia keksii siivota ja järjestää ;)

Kevättä odotellessa

Takana kaksi normaalia yötä, jes! Ihottuma alkaa olla tiessään, nyt pitää lähinnä parannella raapimishaavat kuntoon. Välillä kutittelee vielä mutta pakkomielteisyys raapimisesta on poissa. Heräilen kyllä yöllä edelleen aina kun käännän kylkeä mutta nyt nukahdan pian takaisin. Olo on paljon virkeämpi ja energisempi :)

Olen kuitenkin huomannut nyt viime viikon aikana, että minuun on muutamana aamuna iskenyt aamukiukku. Olen hyvin harvoin kiukkuinen, etenkään aamuisin! Eilen oli ihan hyvä olla kun heräsin, mutta aamupalaa tehdessä tuli kiukku, ihan ilman syytä. Mieskin kysyi että mikä hätänä. En osannut vastata, todettiin että taitaa vaan olla hormonihäiriö menossa.

Ja oikea käsi on puuduksissa sormista enemmän tai vähemmän koko ajan. Etenkin syödessä tunto häviää lähes kokonaan. Kättä on myös vaikea saada nyrkkiin ja ranne on kipeänä. Kaikki tarkkuutta vaativa näppäryys on poissa. Sama vaivaa välillä vasentakin kättä. Ongelma on suurimmillaan aamuisin, taitaa johtua turvotuksesta. Turvotuksen takia luovuin jo kihlasormuksestakin viikko sitten.

Vauvaa varten alkaa olla kaikki kasassa, itkuhälytin saapui itseasiassa jo toissaviikolla. Sairaalakassin pakkaan ensi viikolla. Lakanat pitäisi laittaa äitiyspakkaukseen niin sitten olisi sänkykin valmiina. Eilen käytiin synnytysvalmennuksen neuvojen mukaisesti koittamassa miten turvaistuin kiinnitetään autoon. Kuulemma aika paljon on tuskastuneita uusia vanhempia sairaalan pihassa kun ensimmäistä kertaa laittavat turvaistuinta autoon siinä vaiheessa kun vauva haetaan kotiin.

Eilen oli ihan plussakeli, nyt muutama aste pakkasta ja aurinko paistaa. Ihan kuin olisin eilen haistanut jo pienen tuoksun keväästä :) Sitä onkin kiva odotella vauvan kanssa.

Koska se syntyy?

Tänäänpä kävin piipahtamassa töissä. Menin aamulla miehen kyydissä, tein hommia, juoruilin, kävin lounaalla, tein vähän töitä lisää ja kahvittelin. Lopulta lähdin kotiin poliisiaseman kautta, kävin vihdoin hakemassa pysyvän ajokortin. Nyt kyllä väsyttää, huomaa että olen ollut koko päivän jalkeilla.

Toissayö meni taas vähän huonommin kun ajattelin olla laiska ja käydä suihkussa vasta aamulla. Virhe. Sitten kutisin taas koko yön. Heräsin kymmeneltä huoltomiehen soittoon, "olen siinä 5 min päästä". Tuli korjaamaan meidän takapihan uloimman oven lukon, ovea kun ei saanut auki ollenkaan. Hyvin ehdin saada vaatteet päälle ja miehen aamupalatiskit koneeseen. Nyt toimii ovi taas, saa vaunut sisälle ja ulos sitä kautta paremmin kuin rappusia pitkin etuovesta.

Viimeyön nukuin yllättävän hyvin. Alkuun jalat kutisivat, mutta kutina laantui onneksi lopulta. Yöllä heräilin jokaiseen kääntymiseen, mutta nukahdin pian takaisin. Pääosin lantion alue kutisi tällä kertaa.

Eilen pohdittiin myös nimiä miehen kanssa, meillä on nyt kaksi vaihtoehtoa etunimelle. Katsotaan miltä myttynen sitten näyttää. Vai näyttääkö kummaltakaan!

Synnytys onkin ollut nyt mielessä paljon. Se vähän jännittää, tai tällä hetkellä pikemminkin se, että koska se alkaa. Äitini sai esikoisensa (pojan) kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, heräsi aamulla seitsemältä viimeiseen työpäivään, meni vessaan ja ihmetteli kun ei se pissa ikinä lopu. Silloin siis menivät lapsivedet. Ei mitään ennakoivia merkkejä synnytyksestä. Lapsi syntyi yhden jälkeen samana päivänä. Maha oli laskeutunut paria päivää aiemmin, mutta senkin äiti tajusi vain siitä, että tukiliivit eivät saunan jälkeen menneet enää päälle. Toisesta lapsesta (poika) äidillä oli supistuksia pari päivää ennenkuin lapsi syntyi, kolme viikkoa ennen laskettua aikaa.

Sinänsähän nämä eivät tarkoita mitään, vaikka ilmeisesti synnytykset ovat äidillä ja tyttärillä usein samankaltaiset. Mitä en sinänsä kuitenkaan usko, kun yhdelläkin ihmisellä synnytykset voivat olla niin erilaiset. Silti halusin kysyä äidiltä hänen aiemmista synnytyksistä. Silti olen yrittänyt jollain lailla valmistautua siihen, että myttynen saattaa putkahtaa maailmaan jo parin viikon sisään. Samalla yritän kuitenkin pitää mielessä, että saattaahan se mennä maaliskuun alkuunkin. Ja tässä on se jännitysmomentti. Kun en tiedä koska se tapahtuu ja millä lailla. Tunnenko mitään ennakoivia merkkejä vai meneekö lapsivedet vain yhtäkkiä? Supistelenko pari päivää vai saanko lapsen saman vuorokauden sisällä kun synnytys alkaa?

Olen hieman jännittynyt, toisaalta haluaisin myttysen jo meidän kanssa kotiin, mutta samalla tulee aina ajatus "en ole vielä valmis!". En kuitenkaan haluaisi myttysen tulevan ulos kuin aikaisintaan kahden viikon päästä (rv 38), sillä vaikka 37 viikolla syntyneet ovatkin kuulemma jo täysiaikaisia, minusta tuntuu, että monella sillä viikolla syntyneellä on ollut pienenä hengitystieinfektiot voimakkaampia kuin viikkoa myöhemmin syntyneillä. Ja tämä perustuu siis työkollegani poikaan ja keskustelupalstan erään mamman kertomuksiin :D Vaikka eihän sitä tiedä, kaikki on niin vauvakohtaista. Voihan se lapsi olla kehittyneempi kuin mitä viikot antaa ymmärtää.

Nyt on pari päivää ollut välillä aikamoista paineen tunnetta alapäässä. Etenkin iltaisin harjoitussupistukset saavat koko mahan kovaksi, päivällä ne ovat useimmin toispuoleisia ja miedompia. Nyt on välillä ollut iltaisin myös maha kipeä, kuin olisi syönyt tulista ruokaa ja maha olisi hieman sekaisin siitä. Ja minä en ole syönyt tulista ruokaa, eikä maha ole sekaisin. Mahassa tuntuu myös tila loppuvan, liikkeet tuntuvat paljon voimakkaampina kuin aiemmin. Tässähän eletään ihan lopun alkua!

Masuarkea

Nukuin ihan hyvin viimeyön, kesti pari tuntia ennenkuin nukahdin ja yöllä heräisin pari kertaa kutinaan. Olin puoliunessa sen ajan kun mies touhusi aamutouhujaan ja jatkoin nukkumista kun hän lähti töihin. Heräsin yhdeksän aikaan ja mietin että pitäisikö nousta ylös ja alkaa vihdoin töihin. Sen verran kuitenkin unetti, että päätin jatkaa unia vielä, olenhan lomalla! Heräsin puoli yhdentoista maissa.

Tein tänään jopa hieman töitä. Perjantaina pitää mennä käymään työpaikalla, sielää on parin työkaverin läksiäiset. Samalla voisin piipahtaa kaupungilla hakemassa sen pysyvän ajokortin. Luulisi olevan valmis, sanoivat syksyllä että se on tammikuussa haettavissa.

Mahaa alkaa olla raskas kantaa ja kääntää. Vaikka nyt patjat ovat mukavan napakat, on asennon vaihtaminen yöllä aika puhisemista. Tuolista ei pysty ihan nopeasti nousemaan, saatika sitten sohvalta. Kävellessä muutamat ensimmäiset askeleet ovat hieman haparoivia, selkä ja maha hakee asentoa missä on kaikista vähiten kivuliasta kulkea. Ei sillä, edelleenkään nämä kivut eivät ole edes mainitsemisen arvoisia.

Vihdoin unta!

Ai että! Kävin taas illalla suihkussa poistamassa kaikki rasvanjämät iholta ja rasvasin itseni kauttaaltaan Bebanthenilla. Nappasin antihistamiinin ja sängyssä lehtiä lueskellessa annoin vielä Aqualanin tehdä tepposiaan jalkoihin. Kymmenen maissa aloin nukkumaan. Heräsin yhdentoista jälkeen vessaan ja pieneen kutinaan, rasvasin pahiten kutisevat paikat vielä hydrokortisonilla. Heräsin yöllä muutamaan otteeseen, mutta sain unenpäästä kiinni pienen pyöriskelyn jälkeen kun onnistuin löytämään hyvän asennon. Nukuinkin sitten puoli kahteentoista asti!! Unta tuli vedettyä siis oikein kunnon annos, kiitos antihistamiinin :)

Johtuen myöhäisestä herätyksestä, en tänäänkään tehnyt töitä. Siivoilin kotona ja kävin ulkona hieman lumitöissä. Siinä se päivä sitten taas menikin. Jalat näyttää paremmalle kuin eilen, olen rasvannut itseni vain kahdesti päivän aikana. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu :)

Sain viikonloppuna viimein aikaiseksi soitettua veljelleni ja kysyin häntä kummiksi. Hän oli asiasta jopa enemmän otettu kuin mitä olin alunperin ajatellut. Kyllä oli itkussa pitelemistä. Äiti kertoi eilen, että veljeni oli soittanut hänelle asiasta ja itkenyt äidillekin :D Oli kuulemma ihmetellyt miten me nyt häntä pyydettiin siviilikummiksi. Äiti oli sanonut juuri ne oikeat sanat "koska sinä olet se rakkain". Näinhän se on :)

Tänään poksui taas uusi viikko käyntiin. Kuvassa näkyy oikein ihanasti ihottumaakin jaloissa ja sivukankuissa (vaimikänytonkaan) raskausarpien seurana. Kerrassaan hurmaavaa.

Vaikka viikot alkavatkin käydä vähiin, ensi kuu tuntuu silti kaukaiselta.