Kesän kuulumiset

Jospa sitä taas päivittelisi hieman meidän perheen kuulumisia. Kesä on vilahtanut ohi, itsellä oli viikon (palkaton) loma, mies vietti kotona lähes viisi viikkoa. Teki kyllä pojille hyvää olla keskenään, huomasi selkeästi miten Eelis alkoi olla isänsä perään enemmän ja välillä äiti ei kelvannut vaan pelkkä isi!

Eelis onkin kehittynyt huimasti taas kesän aikana. Nyt hiekkalaatikkoleikit ja pallon potkiminen on ihan must. Heti aamupalan jälkeen pitää olla jo menossa hiekkalaatikolle, tulee itku jos ei heti pääse, iltapäivän ulkoleikkeihin koitetaan saada pallon potkimiset jotta saataisiin viimeisetkin energiat pojasta ulos. Tulee sitä "ihan oikeaa" liikuntaakin sitten. Hienomotoriikka alkaa toimia ja Eelis on alkanut kiinnostua duploista. Juo itse maitomukista (oppi puolessa päivässä) ja haarukoi itse ruokaa suuhun. Lusikalla syöminen ei oikein onnistu. Otettiin syöttötuolista turvakaari pois ja nyt Eelis kiipeää korokkeen avulla itse tuoliin ja pois siitä. Myös sohvalle kiipeäminen onnistuu hienosti. Eelis tapailee sanoja mutta ei varsinaisesti puhu sanoilla vielä. Ymmärtää älyttömän hyvin mitä sanotaan ja saa asiansa jollain tavalla selväksi. Kertoo usein päivän tapahtumista ääntein ja elein. Kovasti koittaa jo pukea itse päälle ja on aina auttamassa, kova poika Eelis on siivoamaan! Aikalailla kaikkeen vastataan puistamalla päätä ja omaa tahtoa alkaa olla jo aika lailla. Välillä kiukuttaa enemmän, usein Eelis kuitenkin on hyväntuulinen ja yhteistyöhön haluava. Pottailut onnistuu enemmän tai vähemmän hienosti, Eelis ei oikein malttaisi istua potalla ja kiukku tulee herkästi vaikka olisikin vessahätä. Päivässä kuitenkin tulee edes pissa tai pari pottaan, usein kakkakin. Vaippoja kuitenkin menee useampi päivässä. Satuhetket on kutistuneet ihan minimiin, nyt pitää olla menossa koko ajan ja vasta illalla Eelis rauhoittuu kuuntelemaan iltasatua, jos silloinkaan malttaa. Rutiinit on kuitenkin onneksi kaikilla hallussa ja Eelis menee kiltisti nukkumaan ja nukkuu todella hyvin. Öisin sellaiset 10 tuntia ja päivällä 2-3h päikyt. Nukahtaa itsekseen eikä jää itkemään sänkyyn vietäessä. Päikyillä useimmiten herää tunnin kuluttua nukahtamisesta ja itkeskelee hetken, mutta nukahtaa pian takaisin. Hampaita tehdään koko ajan ja kyllä niitä puhkeaakin. Välillä on suu kipeä ja ruoka ei maistu ja kiukuttaa, mutta ei olla edes särkylääkettä vielä tarvittu. Katsotaan sitten kun ne kulmahampaat alkavat tulla...

Ihan pelkkää juhlaa ei ollut tämä kesä, mummi haudattiin viime viikonloppuna ja miehen siskon lapsella todettiin hydroencephalus (vesipää). Onneksi toissapäivänä selvisi, että todennäköisyys siihen, että lapsi on kehitysvammainen, on kuitenkin pieni. Kuitenkin lapsi syntyy keisarinleikkauksella ja päähän asennetaan suntti heti syntymän jälkeen, joten leikkaukseen pieni tulokas joutuu heti. Kuitenkin on hyvä, että asia huomattiin nyt, eikä lapsen synnyttyä. On lääkärit ja kaikki valmiina. Uutiset antoivat taas vähän uutta perspektiiviä omaan odotukseen ja siihen, miten onnekas sitä on kun on olemassa jo terve lapsi.

No töissä on edelleen mukavaa, oli aika tylsistyttävää olla lähes yksin kolmisen viikkoa. Koitin ottaa rauhassa aika onnistuneesti, mutta enpä sitten saanutkaan paljoa aikaan. Vähän sain edistettyä kirjoitusprojektia kuitenkin töiden ohessa. Väsymys painaa edelleen vaan päälle, loman aikana nukuin päikkäreitä ja ne auttoivat asiaa, harmi ettei arkena kuitenkaan päikkyjä ehdi ottaa. Töissä energia alkaa ihan täysin loppua kahden aikaan. Onneksi kaikki ovat kuitenkin ymmärtäväisiä.

Raskaus on muuten sujunut hyvin, nyt alkaa maha painaa sen verran, että liikkuminen alkaa olla vaappumista. Sain ystävältä tukivyön lainaan ja se auttaa asiaa hieman, mutta pidemmät kävelylenkit, ja näyttää siltä että myös pyöräily töihin on poissuljettuja. Huomaa miten lihaksisto ei ole palautunut edellisestä raskaudesta, maha on jo aikamoisen kokoinen kun ei ole vatsalihaksia pitämään sitä aisoissa, eikä kannattamaan sen painoa. Maha kipeytyy helposti ja supistelee, välillä jopa ihan epämiellyttävästi. Rauhallisesti siis täytyy mennä.

Heräilen edelleen yö aikaan kaikenmaailman ääniin ja jään usein valvomaan, mikä ei auta väsymykseen ollenkaan. Vaikka määrällisesti nukun ihan riittävästi valvomisesta huolimatta (menen nukkumaan yhdeksän aikaan ja herään puoli seitsemän, ja vaikka valvoisin yöllä niin tulee unta silti seitsemän-kahdeksan tuntia), ei mikään määrä unta tunnu riittävän. Ystävä ehdotti jo verikokeissa käymistä, jos raskaus on vaikka sekoittanut kilpirauhasarvot. Täytyy selvittää asia.

Pääosin meillä arki sujuu moitteetta ja olen jo alkanut odottaa kotiin jäämistä. Kahden pienen lapsen kanssa oleminen ei ainakaan vielä pelota, nyt äiti on kuitenkin niin lähellä että apua saa heti ja pyytämättäkin. Katsoin jo seuraavaksi vuodeksi Eelikselle kansalaisopistosta liikuntakurssit nyt syksylle ja ensi keväälle, jossa saa käydä syksyllä mummun kanssa ja keväällä sitten minun kanssa, niin on jotan yhteistä juttua jossa käydään ihan vain kaksistaan. Keväälle ajattelin itse ilmoittautua vauvajoogaan. Tässä lähellä järjestetään kolmesti viikossa avoimen päiväkodin puolesta toimintaa, joissa ajattelin käydä Eeliksen kanssa (vauva kulkenee mukana) jaksamisen ja ehtimisen mukaan, jotta on jotain toimintaa viikoille.

Mutta kohta on kahvia ja rahkaa tarjolla, eiköhän tämä taas riitä kuulumisista.

Niin, sen verran piti vielä sanoa että itsellä on pääosan raskaudesta ollut ihan poikaolo, en voinut pahoin ja maha on iso ja edessä. Mutta niin meille vaan on tyttö tulossa :)

Väsyttää

Voi tätä väsymystä!

Vaikka töissä on rauhallista ja en rasita itseäni "turhilla" töillä, olen silti koko ajan väsynyt. Viikonloppunakin mies nousi Eeliksen kanssa molempina aamuina ja silti vaan uni maittaisi aina vaan. Olisi kyllä nukuttanut pidempään mutta oli pakko nousta touhuamaan kun oli muuta menoa ja tuli vieraita kylään.

Tänä aamunakin jätin herätyskellon huomioimatta ja jatkoin uniani puoli tuntia pidempään, siihen asti kun Eelis heräsi. Sitten söin pikaisen aamiaisen ja riensin bussilla töihin. Mies tarvitsi autoa ja koko yön (viime viikon) kestänyt sade vain jatkuu ja jatkuu.

Muuten olenkin ahkerasti pyöräillyt työmatkat (12 km päivässä), mikä on auttanut liikunnanpuutteeseen. Ei vaan jaksa enää töiden päälle lähteä harrastamaan liikuntaa, ja yhtään aiemmin herääminen ei hotsita sitten lainkaan. Seli seli, mutta kun ei vaan ehdi eikä jaksa!

Töissä tosiaan lähes koko muu pulju on lomalla, paitsi minä ja pari muuta vasta aloittanutta. Pidän itsekin viikon palkattoman loman kahden viikon päästä, saan nyt rauhassa tehdä rästihommia pois alta muilta sekä vähän edistettyä omaa kirjoitusprojektia. Viime kerralla neuvolassa käsivät jo alkaa ottaa rauhallisemmin kun harjoitussupistelee jos vähän enempi liikkuu (eli ravaa portaita ylös alas, pyöräily ei onneksi tunnu aiheuttavan kummosempaa oireilua). Verenpainettakin pitää alkaa pitää silmällä. Eilen illalla olikin messevä päänsärky, joka ei helpottanut nukkumalla ja sen jäänteet tuntuivat vielä aamullakin. Päässä oli niin kova myrsky että näin ihan levottomia unia koko yön, ja niissä kaikissa oli kova sade ja tuuli! En vaan jaksanut nousta hakemaan mittaria tai ehtinyt aamulla mittaamaan paineita. Enkä ole edes syönyt mitään suolaista!

Eräs työkollega kertoi omista raskauksistaan, ja voi huh en voi edes kuvitella miten rankkaa se on ollut! Hänellä putosi paino 20 kg, oli tiputuksessa ja laski askeliaan. Jotenkin tuntuu että ei saisi valittaa edes tämän vertaa, mutta omapa on blogini ja valitan silti.

Mutta kun mua väsyttää!

Arkea, mahaa ja onnettomuuksia

Kuukausi takana uudessa työpaikassa. Olen tykännyt valtavasti, ihmiset on ystävällisiä ja olo on tervetullut. Vihdoin olen päässyt tekemään Ihan Oikeita Töitäkin ja koen olevan hyödyllinen. Työ on ihan erilaista kuin mitä olen aiemmin tehnyt. Raskausuutisiinkin suhtauduttiin hyvin positiivisesti, vaikka itse olinkin todella hermostunut. Vähän jo puhuttiin esimiehen kanssa, että jos virkaa jatketaan määräajan päätyttyä (ensi keväänä), jolloin se muuttuu vakituiseksi, valitaan minut siihen joka tapauksessa. Tämä kevensi mieltä valtavasti.

Maha kasvaa hurjaa vauhtia kun kudokset antaa nopeasti periksi. Tuntuu että tämä raskaus menee hujauksessa ohi, en oikein ehdi mukaan. Jotenkin olen nyt vasta alkanut tajuamaan ihan oikeasti, että meille on tulossa vielä tänä vuonna pieni vauva, ja olen jo toisella kolmanneksella! Asensin puhelimeen raskausohjelman, jotta pysyn edes vähän kärryillä millä viikoilla olen menossa. Kuukauden päästä on jo rakenneultra!

Liikettä ei masussa ihan kamalasti vielä tunnu. Jokin aika sitten kävin katsomassa balettia ja siitäkös Kippari-Kalle innostui (niin, ensimmäisessä ultrassa leukaluut ja käden asento muistuttivat meitä Kippari-Kallesta, tästä työnimi ;) ja myllersi illalla ihan kunnolla mahassa niin, että napa vain pomppi! :D Muuten liikkeet on vielä aika yksittäisiä nippaisuja. Istukka on taas edessä, joten se vaimentaa liikkeitä.

Olo on ollut normaalihko, nyt olen huomannut mahan kipeytyvän jos en osaa ottaa tarpeeksi rauhassa. Tosin liikunnan puute aiheuttaa myös niin henkistä kuin fyysistä huonoa oloa, joten kävin ostamassa uuden pyörän ja aloitin työmatkojen pyöräilyn (6 km suuntaansa). Jos en pidä huolta lihaksista, tulee iso maha aiheuttamaan ongelmia. Muuta kuin hyötyliikuntaa en ole jaksanut harrastaa ollenkaan.

Arki on niin kiireisen oloista. Äiti muutti tähän meidän lähelle kuukausi sitten, joten siitä kaksi viikkoa eteenpäin menimme sinne suoraan töistä auttamaan pintaremontissa, siivouksessa ja tavaroiden paikalleen laittamisessa. Usein olin kotona vasta iltayhdeksän aikaan ja sanomattakin lienee selvää että olin todella väsynyt. Nytkään arkena ilta-aika ei tahdo oikein riittää monenkaan asiaan. Töistä mennään kauppaan tai hoitamaan jotain pikkuasiaa. Ja vaikka mentäisiinkin suoraan hakemaan Eelistä kotiin, on kello jo usein kuuden pintaan kun ollaan kotona. Ja Eelis menee nukkumaan puoli kahdeksan-kahdeksan aikaan, ja ilta-aikaan on varattava aikaa rauhoittumiselle. Ja itsekin olen ihan poikki ja menen usein nukkumaan yhdeksältä.

Varmasti raskaus tekee osansa, mutta olen väsynyt. En ole nukkunut sitten Eeliksen syntymän yhtään yötä niin pitkään kuin oikeasti nukuttaisi, heräämättä yöllä kertaakaan. Vaikka Eelis nukkuukin nykyään yöt rauhallisesti, on haasteita nukkumiseen tuonut kissanpentu, joka onneksi sekin alkaa nyt rauhoittua yöaikaan. No, jotta heräisin edes johonkin, niin nyt on alkanut se vessassa öisin käyminen (normaalisti en nouse yöllä kertaakaan vessaan). Ongelman tästä tekee se, että ilmeisesti joku hormonihäiriö on vielä menossa, sillä usein jään valvomaan tunniksi-pariksi ylösnoustua. Jostain syystä jään kuuntelemaan yön ääniä, tai muuten vaan, ihan oikeasti ilman syytä, valvon.

Eelis herää aamuisin kuuden-kahdeksan aikaan. Viikonloppuisin tietenkin kuudelta. Mies nousee Eeliksen kanssa aina toisena päivänä ja minä toisena. Niinä aamuina kun saisin nukkua vielä, laitan korvatulpat korviini ja niistä huolimatta kuulen kaiken. Eelis jostain syystä tappelee usein isänsä kanssa ja en saa nukuttua itkun läpi. Koitan nukahtaa uudestaan mutta usein ne aamun tunnit menevät siihen, että valvon joka tapauksessa, olen vain puoliunessa tai keikun valvomisen ja nukkumisen välillä, mistä seuraa päänsärky. Alan olla siinä pisteessä, että ihan sama olla nukkumatta ollenkaan, kun uusi vauva on kuitenkin tulossa ja yöt muuttuvat taas katkonaisiksi. Turha edes tottua parempaan vielä. Samalla kadehdin (siis ihan rehellisesti olen kateellinen) miestä, joka nukkua posottaa yöt läpeensä ja aamuisinkaan omana nukkuvuorollaan ei häiriinny vaikka alakerrasta kuuluisi pientä meteliä. Öisin jos nousee vaikka laittamaan kissaa pihalle (kun se riehuu), tulee takaisin nukkumaan ja nukahtaa heti.

Aika marttyyrimäistä.

Meidän piti saada yksi viikonloppu tässä taannoin "vapaata", ystävän häät olivat toisella paikkakunnalla ja olimme varanneet hotellin viikonlopuksi sieltä. Eelis olisi mennyt mummulle hoitoon. Mutta lopulta häät peruuntuivat ja se viikonloppu peruuntui. Arvaa harmittiko! Ja niin, siis ystävä meni lopulta kuitenkin naimisiin, esteenä alkuperäisile suunnitelmille oli sulhon viisumin evääminen, ei sen traagisempaa, ja loppu meni heidän puoleltaan hyvin :)

Mutta se MINUN viikonloppu meni pilalle, eikä ole tullut vielä uutta mahdollisuutta uusia suunnitelmia. Ihan "turhaankaan" en hotelliin tai muualle halua mennä, ja toisaalta en halua vaivata äitiäni kun hän kuitenkin hoitaa Eelistä jo viikot, ja väsyy. Edes viikonlopun täytyy antaa lepoaikaa. Ja se hotelliyö maksaakin :D

No, ongelmahan on loppujen lopuksi aika pieni, väsyneenä sitä vaan turhautuu niin helposti.

Eelis on edelleen pieni touhupakkaus. Varsinaisia sanoja ei tule mutta matkii monia eri ääniä ja tapailee kyllä sanoja. Nyt uusimpana juttuna on pyöriminen paikallaan. Vähän kiukuttelee, pudistaa päätään vastauksena kaikkeen ja tekee pieniä koiruuksia, ja nauraa räkäisesti päälle :D Tykkää kovasti leikkiä hiekkalaatikolla ja takapihalla, ja nauttii hurjasti pyörän kyydissä olosta! On alkanut kiipeillä ja juoksee joka paikkaan. Vie pyykit pyykkikoriin ja kokoaa tavaroitaan paikoilleen. Suoristaa maton reunat ja kerää roskat lattialta (ja usein jopa vie ihan itse roskiin asti). Pieni apulainen :) Valtaosan ajasta kovin reipas pieni poika.

Mistä tuli mieleeni, että meillä käytiin ekan kerran jo päivystyksessäkin. Eräs ilta Eelis oli todella väsynyt ja meno oli sen mukaista. Oltiin jo syöty iltapalat ja käyty iltapesulla, ja odoteltiin vauhdin hiljentymistä, jotta päästäisiin lukemaan iltasatua ja nukkumaan. No Eelis juostessaan kompastui maton reunaan ja lensi pää edellä päin olohuoneen pöydän jalkaa. Otsaan tuli syvä haava ja vertakin tuli, niinkuin aina pään haavoista. Näin tilanteen ja olin onneksi lähellä, nappasin pojan syliin, juoksin keittiöön hakemaan paperia ja huusin miehelle että nyt lähdetään päivystykseen, nappaa viltti mukaan! Eelis rauhottui jo autossa matkalla sairaalaan (jonne meiltä ajaa vajaa kymmenen minuuttia). Verta tuli edelleen ja sekä minä että Eelis oltiin ihan veressä. Päivystyksessä päästiin ilmoittautumiseen sisälle nopeasti (alkuillasta siellä oli vain yksi asiakas ennen meitä ja hänkin jo sisällä), ja siitä lääkintävahtimestari tuli nopeasti tikkaamaan pojan otsaa. Kutsui lääkärin paikalle auttamaan ja haavan puhdistuksen jälkeen totesivat, että saatettaisiinkin selvitä ilman tikkejä kun on niin siisti haava eikä vuoda enää. Laitettiin liimaa ja teippiä, ja jo puolisen tuntia kotoa lähdöstä oltiin takaisin matkalla kotiin. Annettiin vielä maitoa ja särkylääkettä Eelikselle ja laitettiin nukkumaan. Sain ohjeeksi käydä herättämässä kerran yöllä ja katsoa että kaikki on kunnossa.

Eelis toipui nopeasti ja pian meno oli jo edellisen mallista :D Nyt haava on jo siisti, vaikka arpihan siitä varmasti jää.

Mutta eiköhän tämä taas riitä meidän kuulumisista. Tänään mennään katsomaan ystävän tuoretta pikkuneitiä, kunhan Eelis herää päikkäreiltään :)

Aallon pohjasta pintaan

Niin se vaan pitää käydä siellä aallon pohjalla että pääsee taas pintaan.

Sain sen haluamani työpaikan ja aloitan siellä piakkoin!!! Ihan mahtavaa, en voi edes sanoin ilmaista kuinka helpottunut olen :) Kirjoitushomma jää nyt hieman vaiheeseen, mutta viimeistelen sen sitten jollain ajalla. Kiire sen valmiiksi saattamisella ei ole, jos nyt tämän vuoden loppuun mennessä saisi sen valmiiksi niin kiva.

Yksi asia jäi mainitsematta edellisestä postauksesta, imetys nimittäin. Eelis jätti iltatissinkin pois viikko sitten, joten imetys jatkui meillä 1v 3kk ikään asti. Olen erittäin tyytyväinen. Nyt Eelis meneekin pääosin rauhallisesti nukkumaan suoraan iltasadulta, jää tyytyväisenä unilelunsa kanssa sänkyynsä, peittelen ja suukotan hyvät yöt. Sinne Eelis sitten nukahtaa omia aikojaan, usein alle 15 minuuttiin. Silloin höpötys hiljenee.

Nyt on taas asiat hyvin, saa vain nähdä millaisen reaktion aiheutan työpaikalla kun sitten aikanaan kerron olevani raskaana! Olen kuitenkin optimistinen, että uutisen (ja äitiyslomankin) jälkeen saan jatkaa paikassa, kunhan vain näytän siellä ensin osaamiseni. Toivottavasti siis pärjään uusissa haasteissa!

Alkukesän mietteitä

Edellisen postauksen ahdistukset helpottivat, sillä seuraavana päivänä sain työpaikkahaastatteluun kutsun, kahteen paikkaan! Näiden myötä sain hieman lisämotivaatiota töissä käymiseen ja asioiden loppuun saattamiseen ja en ole lomaillut enää niin paljoa.

Läheinen ystävä tosin joutui sairaalaan selkävaivojen takia viime viikolla ja ravasinkin koko viikon sairaalassa oleilemassa hänen sauranaan ja tukenaan, hän kun ei puhu sujuvaa suomea ja hoitajat taas englantia, niin toimin tulkkinakin. Siihen meni hyvin ne lomapäivät jotka oli pitämättä mutta merkattuina.

Nyt olen häärinyt käytännön töitä ja saanut kirjoitusprojektia eteenpäin. Välillä masentaa ja ahdistaa, edelleenkään haastattaluista huolimatta mitään uutta töiden suhteen heinäkuusta alkaen ei ole tiedossa. Mahdollisuuksia edelleen, mutta ei mitään varmaa. Epätietoisuus on alkanut taas nostaa sitä ahdistuksen taakkaa harteille, olen alkanut menettää motivaatiota kirjoittamisen suhteen, tuntuu ettei mikään valmistu ikinä.

Yritän olla jämäkkänä niin itselleni kuin muillekin, minun on saatava kirjoitusprojekti hyvään kuosiin ensikuun puoleenväliin mennessä. Kolmessa viikossa siis. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ohjaajani hyväksyy päätökseni etten anna enää kuin yhden osion hänen korjattavakseen. Kirjoitus on saatava myös kahden muun ohjaajan luettavaksi, ennenkuin saan sen viimeisen version valmiiksi, joka lähetetään kahdelle arvioijalle ja kielitarkastukseen. Kun näiden jälkimmäistenkin korjauksia on odotettava, kesä tulossa lomineen, on aikalailla sanomattakin selvää että kirjoitusurakka ei ole ohi ennen syksyä. Mutta haluan saada tämän isoimman urakan valmiiksi vielä kun se on mahdollista suorittaa päiväsaikaan työskentelemällä. Jos jään työttömäksi, en voi kirjoittaa lapsen ollessa kotona, ja toisaalta jos laitan Eeliksen hoitoon, ei minulla ole pääsyä alan artikkeleihin kotoa, ja muutenkin resurssit ovat äärimmäisen rajalliset. Jos taas saan töitä, ei minulla ole senkään vertaa aikaa kirjoittaa.

Niin tai näin, yritän saada työasiat järjestykseen. Ajoittain katsellessani aurinkoista keliä ja vihreää ruohoa ulkona ahdistus mahdollisesta työttömyydestä häviää, ehkä se ei olekaan niin kamalaa olla kotona kesä. Mutta entä sitten kun syksy tulee? Ehkä siihen on sitten jo tottunut.

Maha näkyy jo ja on aika ilmiselvä. Ilmeisesti ei ollut vatsapaketti ihan kuosissaan edellisestä raskaudesta kun nyt jo pömpöttää. Olo on onneksi ollut ihan hyvä. JOS saan niitä töitä, täytyy keskittyä vaatevalintoihin niin, että asia ei tule ihan heti ensimmäisenä työviikkoina ilmi. Sitten voin teeskennellä yllättynyttä. Aion siis kirkkain silmin valehdella etten tiennyt asiasta. Jos kertoisin asiasta etukäteen, saisin varmasti heittää hyvästit kaikille työmahdollisuuksille. Surullista ja epäreilua, mutta valitettavan totta.

No sitten siihen jo olemassa olevaan pieneen ihmiseen. Eeliksestä on kuoriutunut oikea isin ja äidin pikku apulainen. Siivouspuuhissa avustaa ahkerasti, isin kanssa imuroi, suoristaa matot ja kerää lelut pois tieltä. Laittaa tavaroita pyydettäessä paikoilleen ja kerää roskat pois lattialta. Vie pyykit pyykkikoriin ja poimii märkiä pyykkejä yksitellen, ravistaa ja antaa laitettavaksi kuivumaan.

Imuri on niin suosikkivehje, että se on piilotettava arkena. Muuten Eelis viettää KOKO päivän sen parissa, leikkii ja raivoaa. Raahaa ympäri kämppää, purkaa johtoa ja kelaa takaisin. Pitää imurointi-ääntä ja sahaa edestakaisin imurin letkua. Kiipeää imurin päälle, vääntää ja painelee nappuloita. Huonon asian tästä tekee se, että pelkäämme imurin hajoavan ja toisaalta Eelis ei malta tehdä sitten mitään muuta, kuten käydä potalla tai hädintuskin syödä. Ulkonakin pitäisi käydä.

Eelis on myös keksinyt itkupotkuraivarit. Heittäytyy joko spagetiksi tai tikku-ukoksi lattialle, vuodattaa krokotiilin kyyneleitä ja huutaa pää punasena. Aiheeksi riittää niin kielto, lelun väärä leikkiminen kuin kengän väärä asento. Onneksi useimmin Eelis rauhoittuu varsin nopeasti. Olemme ottaneet strategiaksi että annamme raivota suuremmat höyryt pois, sitten selitetään miksi harmistuttaa ja otetaan syliin jos Eelis on rauhoittunut. Jos herne on edelleen nenässä, annetaan raivota vielä hetki. Ei kiinnitetä raivoamiseen huomiota, mutta ei myöskään kielletä raivoamasta. Lopuksi taas selitetään miksi Eelistä mahdollisesti suututti ja sitten touhutaan muuta.

Kieltojen yhteydessä pyrimme aina perustelemaan ja tämän avulla Eelis usein hyväksyykin kiellon mukisematta ja siirtyy puuhaamaan muuta. Eelis ymmärtää puhetta niin hyvin, että yllättää vanhemmat ja mummun päivittäin! Vaikka puhetta ei Eelikseltä tule (selvien sanojen muodossa), osaa Eelis usein näyttää mitä tahtoo.

Eelis juoksee, osaa potkaista palloa ja mennä pieniä askelmia alas. Pysyy jo epätasaisellakin maalla pystyssä, tykkää touhuta leikkipuistoissa (ja väsyttyään kerää lelunsa vaunujen koriin ja pyytää vaunuihin) ja nauttii kun ei tarvitse laittaa sataa kerrosta vaatetta päälle enää. Autoilukin onnistuu hyvin ja Eelis viihtyy itseksiin takapenkillä tunninkin verran! Herra on äärimmäisen tarkka käsistään ja jos pyllähtää ulkona, pitää jonkun auttaa ylös ettei käsiin vain mene likaa! Ja jos käsiin menee likaa, on ne pyyhittävä ennenkuin Eelis pystyy jatkamaan touhuaan :D

Imetyksen lopetin tällä viikolla. Kävimme viikonloppuna mökillä ja siellä Eelis ei halunnut iltatissiä ja kun ei muutenkaan ole sitä enää joka kerta halunnut nukkumaan mennessä, aloin laittamaan Eeliksen iltasadun jälkeen suoraan omaan sänkyynsä unilelun kanssa. Valtaosan ajasta jääkin sinne tyytyväisenä ja nukahtaa pian omia aikojaan, kun ei tarvitse enää rampata meidän sängyn kautta.

Tällaista meidän arkeen tällä kertaa. Edelleen peukut pystyyn, että töiden suhteen saisin hyviä uutisia mahdollisimman pian!