perjantai 6. elokuuta 2010

Inception

Käytiin eilen katsomassa kaveriporukalla Inception ja se oli kyllä todella hyvä! Olin ihan yllättynyt kun lähdimme teatterista kahta ja puolta tuntia myöhemmin, tuntui paljon lyhemmältä ajalta! Koko ajan tapahtui jotain ja mielenkiinto pysyi yllä. Kun jaksoi keskittyä koko ajan, ei mennyt mitään ohi. Eräs kaveri kertoi käyneensä leffassa kahdesti kun ekalla kerralla ei tajunnut kaikkea, itselleni ei jäänyt sellaista oloa. Miehen kanssa keskusteltiinkin leffasta ja muutaman kohdan jouduin selittämään miehelle ;) Ajatuksen täyty kuitenkin olla koko ajan mukana tai muuten olisin varmasti minäkin tipahtanut kärryiltä.

Iloinen yllätys oli nähdä monia nuoria näyttelijöitä huippusuorituksissa. Arthurin hahmoa näytteli Kolmas kivi auringosta sarjan lapsihahmo, ja tietysti Ariadne oli minulle tuttu Junosta. Myös Cobb alias DiCaprio oli mukava nähdä tällaisessa roolissa. Kertakaikkisen mukava elokuvakokemus ja pitkästä aikaa sellainen elokuva josta jaksaa puhua ja joka jätti keskusteltavaa ja pohdittavaa. Tällaisia lisää!

Spoilerivaroitus, älä lue jos et ole vielä nähnyt kyseistä leffaa!!! Maalaa teksti nähdäksesi sen kunnolla, näin ei tule vahingossa vilkaistua jos ei oikeasti halua ;)

Suuri osa kavereista ihmetteli viimeisen unitason tarkoitusta ja sitä miten Cobb sinne joutui. Hänhän ei mennyt kenenkään uneen vaan yhtäkkiä vain oli siellä. Kysehän oli siis limbosta jonne hän joutui kuoltuaan edellisessä unitasossa (Ariadnehan tiputti Fisherin alas parvekkeelta ja hyppäsi itse perässä, heräten näin takaisin mutta Cobb jäi tähän unitasoon). Cobb heräsi "haaveidensa rannalta" (niinkuin hän kertoi jossain aiemmin kun oli ollut limbossa aiemmin) ja löysi Saiton sieltä vanhana miehenä, hänhän oli ehtinyt olla limbossa jo jonkin aikaa. Yhdessä he tappoivat itsensä ja lopulta heräsivät myös lentokoneesta.

Toinen mitä pohdimme oli elokuvan loppu, oliko se unta vai ei? Lopulta päädyimme miehen kanssa yhteiseen mielipiteeseen, se oli unta. Vaikka aiemmin hyrrä pyöri tasaisesti, vaappui se nyt hieman. Siitä huolimatta uskon lopun olleen unta, sillä lapset eivät olleet kasvaneet lainkaan. Cobb tuskin selvisi maanpaosta muutamalla kuukaudella, ja isoisä sanoi hänelle aiemmin että lapset tarvitsevat enemmän kuin pehmoleluja muistaakseen, että heillä on isä. Lapset olivat sen verran pieniä, että jo puolessakin vuodessa nuorempi heistä ainakin olisi muuttunut ja kasvanut. Ja tietysti vaatteethan heillä oli samat kuin aiemminkin (tosin varmasti vain spekulaatiomahdollisuuden takia).

Kolmas mitä mies pohti oli että istuttiko Ariadne Cobbiin idean että hänen täytyy päästää vaimostaan irti. Oma mielipiteeni on, että ei, koska ideaahan ei saanut istutettua suoraan sanomalla vaan se piti olla henkilön oma idea.

Spoilerivaroitus loppuu.

Lähden viikonlopuksi viettämään tyttöjen kanssa aikaa toisaalle, palaan takaisin vasta sunnuntaina illalla. Ihanaa nähdä opiskelukavereita pitkästä aikaa! Ja he eivät vielä tiedä myttysestä, saa nähdä miten reagoivat ;)

Ja selvisin ensimmäisen viikon ilman mahatiedusteluita, olen yllättynyt!

torstai 5. elokuuta 2010

Lapsikuume kadoksissa?

Olen taas elellyt lapsikuumeilun hiljaisaikaa. Välillä mieleen on putkahtanut, että halusinkohan tätä nyt sittenkään niin paljon, kun en jaksa enää päivittäin hehkuttaa mielessäni "Olen raskaana!". Tänään selaillessani blogeja näin Oliviahin uuden tulokkaan ja kyllä se tunne sieltä vaan taas tuli. Mulle kans! Ihan laittoi hymyilyttämään pienen ihmeen kuva :) Joo, kyllä minä tätä haluan.

Piti jo aiemmin sanoa, mutta unohdin. Harsot. Ne tylsät valkoiset, ihanan pehmeät ja monikäyttöiset harsot. Tajusin Hannan blogia lukiessani että niitähän saa näemmä myös värillisinä ja kuvioiden kera!!! Näitä tulee meillekin!

Tämä näyttää olevan nyt ahaa-elämysten aikaa :)

Huomenna voin sanoa että viikon päästä ultraan!

Tänään mennään kaveriporukalla leffaan katsastamaan Inception. En malta odottaa, olen kuullut vain positiivisia juttuja leffasta.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Kipuja

Tässäpä taas uuden viikon kunniaksi uusi kuva. Jälleen aamulla otettu, ilman turvotuksia. Onhan se ihan huomattavasti pienempi aamulla kuin näin illalla. Kukaan työporukassa ei ole vielä huomannut tai ainakaan sanonut mitään. Olen kuitenkin siihen tyytyväinen, vaikka niissä verikokeissa kaikki olikin OK, olisi se kiva nähdä kaunis ultrakuva vielä ennen kuin alan ihan oikeasti odottaa, että eikö kukaan huomaa :D


Myrskyä on luvattu, ulkona tuulee kovasti, kerran taisi jyrähtää. Saa nähdä mitä yö tuo tullessaan. Mistä tulikin mieleeni, että nyt on alkanut unirytmi normalisoitua. Vaikka kamalasti väsyttäisi jo kymmenen aikaan, täytyy valvoa yhteentoista, jotta olisin hereillä herätyskellon aikaan, enkä tuntia aiemmin. Jälkimmäisessä tapauksessa nimittäin ehdin nukahtaa takaisin ja herään niin syvästä unesta, että olen ihan tööt. Voisinpa silti suunnata jo sänkyyn lueskelemaan.

Mahaa on vähän särkenyt. Ei pahasti kuitenkaan. Ei edes menkkajuilintojen tavalla, vaan sellaista kummallista särkyä, ihan kuin olisi paljon ilmaa mahassa. Ei se varsinaisesti kipeä ole, välillä vain epämiellyttävä. Ja nopeita liikkeitä ei sovi tehdä, etenkään jos nousee ylös. Repäisykivut ovat astuneet kuvioihin. Ei nekään kuitenkaan mitään ylivoimaisen pahoja.

Jotenkin tämä on nyt tasapaksua elämää, kovasti odottelen ensi viikon ultraa, sekin on vasta perjantaina. Vielä niiiin pitkä aika odottaa...

maanantai 2. elokuuta 2010

Tuskanhiki

Huh mikä hätä iski hetki sitten.

Neuvolasta soittivat, ja ajattelin että jostain ajasta tai jotain. Kunnes neuvolatäti mainitsi sanan "seulonta".

Seulonnan tuloksiahan ei erikseen soiteta, paitsi jos niissä on jotain hälyyttävää minkä takia täytyy mennä lisätutkimuksiin tai muuten toimia nopeasti. Ihan kamala tuskanhiki nousi pintaan saman tien.

Kyseessä oli kuitenkin vain uupuva klamydianäyte ja neuvolatäti soitti kysyäkseen että olinko antanut sen varmasti. Olinhan minä mutta ovat ilmeisesti hukanneet sen labrassa, joten käyn sen antamassa uudestaan kunhan ehdin.

Voi että mikä helpotus iski mutta kyllä se pelästyksen tunne jäi hetkeksi jäytämään vielä sielua. Inhottava tunne kertakaikkiaan!

Oli kuitenkin ihan kiva kuulla jo nyt, että kaikki näytteet oli puhtaat ja hyvät :)

I'm gonna be a Mom

Niin se vaan viikonloppu taas oli ja meni. Koko lauantain pesin pyykkiä ja illalla lähdimme hengailemaan hetkeksi ystävien kanssa puistoon, siitä baariin toisen ystävän synttäreille, sieltä vielä hetkeksi puistoon ja kotiuduimme kolmelta yöllä. Yllättävän hyvin sitä jaksoi valvoa limpparin voimin.
Sunnuntaina sitten nukuttikin yhteentoista asti, olisi nukuttanut pidempäänkin mutta en enää viitsityn makoilla että illalla pääsisi taas johonkin aikaan nukkumaan. Pelasin koko päivän, illalla käytiin miehen kanssa BodyBalancessa ja saunassa. Ihanan rento päätös viikolle. Tänään aamulla sitten muistin aamupalaa tehdessä, että ei hitto, minunhan piti käydä sunnuntaina töissä!!! Lähdimme kaverin kissojen kautta (piti käydä ruokkimassa ne kun ystävä on reissussa) töihin ja ahkerana menin heti hommiin. No onneksi en tullut sunnuntaina töihin, sillä olisi kyllä ketuttanut.
Heti aamusta kaikki alkoi mennä pieleen. Laitteet ei toimineet ja hommat kusi. Lopuksi jouduin toteamaan että ei tule mitään, viikon hommat hukkaan ja kaikki alusta. Onneksi ei ole deadlinea. Lisäksi minua pommitettiin selvittämään asioita jotka eivät olleet varsinaisesti minun asioitani hoitaa. Vitutuskärä alkoi taas nousta mutta asiat onneksi selvisivät. Siirsin kuitenkin suosiolla iltapäivälle suunnittelemat työt huomiselle. Jotenkin tuli sellainen kutina, että tänään asiat ei mene putkeen, joten en uskalla lähteä edes kokeilemaan toimisiko loppupäivä, sillä hommat maksavat rahaa ja niiden on onnistuttava.

Sen sijaan hoidin paperiasioita kuntoon ja sain muutaman asian eteenpäin. Mieli parani huomattavasti.

Tänään suuntaan miehen kanssa taas salille vähän rehkimään. Nyt kun ilmat viileni jaksaminen on ihan toista luokkaa. Ihanaa kun saa nukuttua kunnolla ja ajatuskin juoksee edes johonkin malliin!

Tänään aamulla koin totaalisen ahaa-elämyksen. Laitoin hameen, joka on leveähelmainen ja astetta liian iso minulle. Mutta sepä ei mennytkään kiinni, ei lähellekään!!! Maha on siis IHAN OIKEASTI kasvanut niin paljon, että enää ei ole toivoakaan normaalien napillisten ja vetoketjullisten vaatteiden pidosta. Onneksi suurin osa hameistani on sellaista mallia, että ne joko venyy ja vanuu tai voi nostaa korviin asti :D Housuja en muutenkaan juuri pidä (paitsi farkkuja) ja juuri sain ne mammahousut kollegalta lainaan.

Samalla iski ajatus tajuntaan, että kai siellä olisi ihan pakko jonkin kasvaa kun mahakin kasvaa hurjaa vauhtia. Samalla pelottaa etäisesti keskenmeno, en edes uskalla enää ajatella ajatusta sen pidemmälle koska tekee henkisesti niin pahaa. Olen ihan pikkaisen alkanut jo uskaltaa olla odottava äiti. Minusta tulee äiti. Tuon ääneen (pään sisällä) sanominen saa minussa aikaan lämpimän aallon.

Kerroin synttärisankarille maha-asukista ja hän lähes pillahti itkuun. "You're gonna be a Mom!!!" :)

ps. en oikein tiedä mitä tekisin. Vaihdoin Lilypien raskauslaskurin paremmin sointuvaksi tähän uuteen pohjaan, ja se muutti päivää yhdellä päivällä myöhemmäksi, vaikka kaikki asetukset ovat samat. Tosin nyt se on sitten neuvolan kanssa samassa ajassa. Minä kuitenkin haluan uskoa 22.2. päivämäärään. LA on tarkoitettu olevaksi silloin, joten se on ja pysyy siinä. Piste. Siksi Rv:t postauksien lopussa eivät vastaa laskurin päivämääriä, jos joku muukin kuin minä ihmettelee asiaa :D